Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä santeri
#7532
Mitenkäs te muut tulevat Cirruslaiset ajattelitte ajoittaa muuttonne?

Meillä olisi tarkoitus hoitaa homma torstaina 26.10.2006, ehkä silloin ei vielä ole niin pahaa ruuhkaa kuin viikonloppuna.
Olemme kumpikin lomalla silloin, joten sikäli tuo muutto keskellä viikkoa onnistuu mukavasti! :D
tekijänä okl
#7534
Kävimpä cirruksessa sinä jälkempäisenä kertana kun sinne pääsi, aikaa siitä on jo jonkun verran kulunut mutta laiskuuttani pistin kuvat nettiin vasta nyt. Aikaisemmalla kerralla kun kävin, oli aika sumuista. Mutta toisen kerran käydessäni näkyikin jo vähän paremmin.

Kolumbuksen ja metroaseman välistä

Kuva

Meren puolelta

Kuva

ehh, cirrus on niin korkea ettei katolla näy muuta kun pilviä :D

Kuva

Myöhemmin olikin jo selkeämpää.

Kuva
Kuva

on vielä yks kuva mutta se teki kapinan mua vastaan...Enkä näin illalla jaksanu alkaan taistelemaan tuon kanssa :D :D
Kuva
Avatar
tekijänä H.C.
#7563
^^Näyttää ihan kivalta. Etenkin tuossa vikassa kuvassa se on melkein kaunis :)


Kun paulig siirtyy sama-alueelle, niin siinä Cirruksen vieressä muutetaan kavaa asuinalueeksi ja näyttää melko mielenkiintoiselta ainakin oamsata mielestäni. Mitään tarkkoja tietoja en ole löytänyt, mutta ainakin havainnekuvassa on neljä umpikorttelia joissa yhdessä on 11-kerroksinen torni mukana. Ei se paljoa ole, mutta mukavahan se olisi edes jonkinlainen toinen torni saada siihen viereen:
http://www.hel2.fi/ksv/liitteet/2006_ka ... nekuva.pdf

osallistumis- ja arviointisuunnitelma:
http://www.hel2.fi/ksv/liitteet/oas/670.pdf
tekijänä karppa
#7639
santeri kirjoitti:Mitenkäs te muut tulevat Cirruslaiset ajattelitte ajoittaa muuttonne?
Me ajateltiin aloittaa heti keskiviikkona. Asutaan tällä hetkellä ihan naapuritalossa, joten muuton voi jaksottaa useammalle päivälle. Pakkaaminenkin on jo aloitettu.
tekijänä Golli
#7661
Minkälaisia ensifiiliksiä Cirruksessa jo asuvilla on ? Miten hissisysteemi toimii ja onko esim äänieristys ok ? Onko ollut korjattavaa luovutuksen jälkeen?
tekijänä santeri
#7662
Golli kirjoitti:Minkälaisia ensifiiliksiä Cirruksessa jo asuvilla on ? Miten hissisysteemi toimii ja onko esim äänieristys ok ? Onko ollut korjattavaa luovutuksen jälkeen?
Ei siellä vielä kukaan asu, vaan ensimmäiset asukkaat saavat avaimet 25.10.2006.

Itse muutamme torstaina 26.10., joten sitten voin vastailla kysymyksiisi...
tekijänä JMerlin
#7663
Alla lainaus kaupunkisuunnittelulautakunnan esityslistalta 12.10.2006. Onkohan tämä hiukan hämmentävä lausunto tulkittava niin, että kaupunginvaltuusto on yksimielisesti sitä mieltä, että Cirruksesta tuli ruma?
Kaupunginvaltuusto on 14.6.2006 hyväksynyt Keski-Pasilan osayleiskaavan käsittelyn yhteydessä seuraavan toivomusponnen:

"Kaupunginvaltuusto edellyttää, ettei jatkosuunnittelun ja toteuttamisen kuluessa tingitä korkeiden rakennusten ja koko alueen arkkitehtonisesta tasosta, kuten esimerkiksi Vuosaaren asuintornin yhteydessä tapahtui." (Tuomas Rantanen, äänin 74-0)
tekijänä Golli
#7675
Luulin, että siellä jo asutaan :D


Ja tuosta suunnittelulautakunnan lausunnosta, niin ymmärsin, että muutoksia tehtiin nimenomaan kaupungin vaatimuksista johtuen. Ei siis rakentajan toimesta. Esim parvekkeiden lasituksen väri ja ulkoseinissä olevien metalliritilöiden väritys.
tekijänä aristubin
#7717
Koskas te asukkaat muutatte oikeen Cirrukseen?
tekijänä Tyna
#7772
Eli ilmeisesti Cirruksessa asuu jo ihmisiä? Eikä muutto ollut viime viikolla ainakin ensimmäisillä? Onko täällä ketään kuka asuu ko. rakennuksessa? Miltä on vaikuttanut?
Avatar
tekijänä Janne_H
#7790
Onko kenelläkään mitään havaintoo, kuinka paljon Cirruksen rakentaminen on kokonaisuudessaan maksanut?
tekijänä SdeS
#7791
Jos en ihan väärin muista, niin taisi olla päälle 30 miljoonaa...
tekijänä santeri
#7797
Golli kirjoitti:Minkälaisia ensifiiliksiä Cirruksessa jo asuvilla on ? Miten hissisysteemi toimii ja onko esim äänieristys ok ? Onko ollut korjattavaa luovutuksen jälkeen?
Talo ja asunto vaikuttaa varsin mukavalta 60-luvulla rakennetun hirvityksen (=entinen asunto) jälkeen.

Äänieristys toimii hyvin ainakin meidän asuntomme kohdalla, ääniä ei muualta kuulu, vaikka molemmin puolin meillä on jo seinänaapurit. Tai sitten ne on vain poikkeuksellisen hiljaisia asukkeja... ;)

Mukavan lämmintäkin täällä on, ei vedä ikkunoista niin kuin edellisessä kodissa. :D

Hissisysteemi toimii ihan kuten missä tahansa muuallakin, painetaan nappia ja hissi kulkee. Tosin vain hiukan nopeammin kuin normi-kerrostalossa... Mutta vielä kun ihmisiä muuttaa ja tavaraa kannetaan, joutuu hissiä välillä odottamaan normaalia kauemmin.
SdeS kirjoitti:Jos en ihan väärin muista, niin taisi olla päälle 30 miljoonaa...
Jotain tuollaista minäkin muistelen sen olevan.
tekijänä Sasu K
#7802
Tulin tänne etusivun äänestyksestä, kun kerran tänne kehotettiin kommentoimaan. Äänestin "jokseenkin ruma". Kaukana ei ollut "saumahirviö peltilehmä".

Olen odotellut rakennuksen valmistumista ennen kuin lähden kommentoimaan. Täytyisi vielä nähdä se uudestaan livenä. Kävin joskus kevättalvella viimeksi.

Mutta kuvien perusteella:

Ei tuo Cirrus kyllä ole mikään mullistava. Käsi sydämelle, mitä muuta siinä on erikoista kuin korkeus? Sekin on erikoista vain Suomen oloissa. Tavanomainen kahdeksankerroksinen kovan rahan suomalainen sarjatuotantotalo, joka on kerrottu kolmella. Jos miettii yli 50-metrisiä rakennuksia Suomessa, Cirrus yltää arkkitehtuuriltaan hädin tuskin keskitasolle. Banaali, lähiömäinen, perusrationalistinen nauhaikkunalaatikko. Parvekelaseja saa rautakaupasta, ne eivät pelasta mitään. YIT:llä ei näköjään kerta kaikkiaan riitä kunnianhimoa edes yrittää itsensä ylittämistä. Avoimet terveiset Kostiaisen Juhalle - pörinää kaivattaisiin.
tekijänä Tyna
#7810
Itse äänestin ihan kiva.
Ei sitä rumaksi voi (kuvien perusteella) sanoa, mutta ei oikeastaan kauniiksikaan. Mutta toisaalta harvoinpa nykyään asuintaloista tehdäänkään hirveän erikoisia. Kuitenkin se asuttavuus asettaa melko paljon vaatimuksia jotka täytyy täyttyä (parvekkeet, ikkunoien koko ja sijoittelu), ja toisaalta myös hinta on asuinrakennuksissa tärkeä tekijä. Asuinnoille ei yksinkertaisesti riitä ostajia jos niistä tulee liian kalliita. Kieltämättä tosin esim. Meritorni ja Reimantorni näyttävät hieman erilaisilta... Cirrus on ihan OK näköinen, kouluarvosana joku sellainen 7+ tai 8-.
  • 1
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26
  • 27
  • 32