Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä RV
#63895
cobaink kirjoitti:Tuore dokumentti Vartiosaaresta ja muista Helsingin "ainutlaatuisista" saarista.
http://areena.yle.fi/tv/2088203
Vallisaari ainakin lienee maamme ainutlaatuisin luontokohde, jonka lahoavia rakennuksia ei missään tapauksessa tulisi kunnostaa, vaan muuttaa saari "life after humans"-turistikohteeksi.
Avatar
tekijänä Urbaani
#74073
Kuva

Vartiosaaren rakentamissuunnitelmat kaupunkisuunnittelulautakunnassa
24.04.2015 09:20

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta saa tiistaina 28. huhtikuuta käsiteltäväkseen Vartiosaaren osayleiskaavan luonnoksen. Kaavaluonnos perustuu suunnitteluperiaatteisiin, jotka lautakunta hyväksyi marraskuussa 2013.

Kaavaluonnoksessa esitetään, että Vartiosaaresta rakennetaan tiivis, raitiotieyhteyteen tukeutuva saaristokaupunginosa, johon tulisi asumisen lisäksi virkistyspalveluja kaikille helsinkiläisille. Asuntoja saareen rakennettaisiin 5 000–7 000 asukkaalle.

Vartiosaareen on suunnitteilla rakentamista noin 300 000–350 000 kerrosneliömetriä, josta valtaosa on asuinrakentamista. Alueelle tulisi monipuolisesti erityyppistä asumista: omistus- ja vuokra-asuntoja kerros- ja pientaloissa. Pääosa uudisrakentamisesta sijoittuisi Vartiosaaren keskiosiin maastoa myötäileväksi kukkulakaupungiksi.

– Vartiosaaren identiteetti rakentuisi merellisyydestä ja kulttuurihistoriasta sekä ekologisesti ja sosiaalisesti kestävästä rakentamisesta, kaupunkisuunnitteluviraston projektipäällikkö Ritva Luoto kuvaa.

Sillat Laajasaloon ja Vuosaareen

Vartiosaari yhdistettäisiin Laajasaloon Reposalmen yli rakennettavalla sillalla. Vartiosaaren joukkoliikenne hoidettaisiin raitiovaunuilla, jotka ajaisivat Laajasalon kautta Kruunusiltoja pitkin keskustaan. Kaavaluonnoksessa on siltayhteys myös Ramsinsalmen yli Vuosaareen, mikä mahdollistaa raitiotien jatkamisen myöhemmin Vuosaareen asti. Autoliikennettä Ramsinsalmen sillalle ei tulisi. Vartiosaaren halki on suunniteltu kulkevaksi Vuosaaresta keskustaan johtava laadukas pyörätie, baana.

Siltojen rakentaminen toisi Vartiosaaren nykyistä paremmin kaikkien kaupunkilaisten virkistyskäyttöön. Saaren ympäri tehtäisiin luonto- ja huvilakulttuurikohteita hyödyntävä rantareitti ja rantoja avattaisiin julkiseen käyttöön. Huviloiden käytön lisääminen edistäisi saaren kulttuuriympäristön säilymistä.

Vartiosaari on taloudellisesti ja teknisesti otollinen kohde asuntorakentamiselle. Se on lähellä keskustaa ja valmiin kaupunkirakenteen keskellä eikä saaren maaperä edellytä mittavia esirakennustöitä. Sen sijainti tukee pyrkimystä ekologiseen, tiiviiseen kaupunkirakenteeseen.

Jos lautakunta hyväksyy osayleiskaavan luonnoksen, se pidetään mielipiteitä varten esillä touko–kesäkuussa. Luonnoksesta muokataan siitä saatavien mielipiteiden ja lisäselvitysten pohjalta osayleiskaavaehdotus. Tavoitteena on, että ehdotus on lautakunnan käsiteltävänä syksyllä 2015 ja kaupunginvaltuustossa keväällä 2016.

http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/kaupun ... li-virasto
[video]https://www.youtube.com/watch?v=QruSgaHGyq4[/video]
Avatar
tekijänä RV
#74090
Muistaakseni aikoinaan tämä rakennusfirmojen hamuama ja moottoritien alustaksikin suunniteltu saari jätettiin rauhaan jalopuumetsien vuoksi. Olisi syytä ensin selvittää tämäkin. Siltojakin voisi suunnitella muiden kuin pyöräilijöiden ja raitiovaunua käyttävien näkökulmasta. Voisi luulla, että itse Stubb niitä tuohon malliin suunnittelee maratonreiteikseen. Haloo, jos jonnekin rakennetaan, se myös synnyttää liikennettä!
tekijänä sekovene
#74096
RV kirjoitti:Haloo, jos jonnekin rakennetaan, se myös synnyttää liikennettä!
Niin? Kyllähän tuonne aika hyvät liikenneyhteydet on tarkoitus järjestää.

En kyllä oikein tiedä, miten suhtautua näihin suunnitelmiin, sen verran syrjässä tuo saari on. RIippuu toki myös Laajasalon (ja Santahaminan?) kehityksestä.
Avatar
tekijänä RV
#74098
sekovene kirjoitti:
RV kirjoitti:Haloo, jos jonnekin rakennetaan, se myös synnyttää liikennettä!
Niin? Kyllähän tuonne aika hyvät liikenneyhteydet on tarkoitus järjestää.

En kyllä oikein tiedä, miten suhtautua näihin suunnitelmiin, sen verran syrjässä tuo saari on. RIippuu toki myös Laajasalon (ja Santahaminan?) kehityksestä.
Niin siis pyörille ja raitiovaunuille on tarkoitus hakata tammet ja jalavat, mites muut liikennemuodot?
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#74121
Kyllä sinne autollakin pääsee, ei tarvitse pelätä. Mitään moottoritietä ei tietenkään rakenneta, mutta et kai sinäkään sellaista olisi kaivannut?
Avatar
tekijänä RV
#74156
arkkinikkari kirjoitti:Kyllä sinne autollakin pääsee, ei tarvitse pelätä. Mitään moottoritietä ei tietenkään rakenneta, mutta et kai sinäkään sellaista olisi kaivannut?

Luonnollisesti en, jopa 60-luvulla hylättiin suunnitelmat rantamotarista/asuinalueesta (jota muuten suunniteltiin tuota paljon tehokkaammaksikin) huomattavien luontoarvojen vuoksi - tätä siis mielestäni pitäisi tutkia. Moottoritienähän kulkee jo aivan lähistöllä Itäväylä.

Sotia edeltävää tasoa muistuttava Laajasalontie on tämän yhteydessä pakko parantaa (jo nyt 15 000/vrk), jos tämä rakennetaan. En ole kyllä laisinkaan rakentamista vastaan, kunhan tärkeät luontokohteet ja infra turvataan kaikkia palvellen.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#74171
Laajasalontiestä on tarkoitus tehdä Mäkelänkadun tasoinen väylä, ja liikenne-ennusteet ennustavat Mäkelänkatua pienempää liikennettä tilanteessa, jossa sekä Kruunuvuorenranta että Vartiosaari + Laajasalon tiivistäminen on tehty. Lisäksi väylän leveydessä varaudutaan Santiksen rakentamiseen.

Autoliikenteen nopeus toki laskee nykyisestä, mutta väylän välityskyky kasvaa merkittävästi. Lisäksi sitten vielä raitiotiet, joiden kapasiteetti vastaa n. 8 kaistaista autotietä.

Kyllä liikenne sopeutuu niihin reunaehtoihin joita sille annetaan; jos väylät meinaavat ruuhkautua kokonaan (tällä hetkellähän Helsingissä ei oikeasti edes ole ruuhkia, ainoastaan jonoutumista -- ja sitäkin todella lyhyenä ajanjaksona), ihmiset kyllä fiksuina eläiminä keksivät vaihtoehtoisia ratkaisuja. Kantakaupungin rajallahan autoliikenne ei ole kasvanut vuosikymmeniin, vaikka tehtyjen matkojen määrä onkin lisääntynyt merkittävästi.

Mutta nyt mennään taas kauas alkuperäisestä aiheesta loputtomaan liikenneväännön suohon.
tekijänä hmikko
#74484
Tande kirjoitti: Järki voitti.
Tuo, että lautakunnan enemmistö on puolesta, oli tiedossa jo kauan sitten. Miten hyvin se mahtaa ennustaa valtuuston kantaa tässä tapauksessa? Lautakunnan ansioksi laskisin, että saivat päätökseen kirjattua sitovan ehdon raitiotiestä, ilmeisesti jopa suuremmin riitelemättä.
Avatar
tekijänä Clepe
#74489
hmikko kirjoitti:
Tande kirjoitti: Järki voitti.
Tuo, että lautakunnan enemmistö on puolesta, oli tiedossa jo kauan sitten. Miten hyvin se mahtaa ennustaa valtuuston kantaa tässä tapauksessa? Lautakunnan ansioksi laskisin, että saivat päätökseen kirjattua sitovan ehdon raitiotiestä, ilmeisesti jopa suuremmin riitelemättä.
Käytännössä Vartiosaaren rakentaminen riippuu nyt myös Kruunuvuoren sillasta. Toisaalta on toi ratikkakin aika järeä ratkaisu tollaseen 7000 asukkaan lämpäreeseen (tai käytännössä kolmeen pikkulähiöön). Pääkaupunkiseudulla on varmasti järkevämpiäkin paikkoja minne sitä ratikkaa kannattaisi viedä. Eli siinäkin mielessä tässä mennään kyllä aika pahasti metsään. Valitaan se mahdollisimman hankala ja kallis paikka rakentaa uutta.
tekijänä hmikko
#74492
Clepe kirjoitti: Käytännössä Vartiosaaren rakentaminen riippuu nyt myös Kruunuvuoren sillasta. Toisaalta on toi ratikkakin aika järeä ratkaisu tollaseen 7000 asukkaan lämpäreeseen (tai käytännössä kolmeen pikkulähiöön). Pääkaupunkiseudulla on varmasti järkevämpiäkin paikkoja minne sitä ratikkaa kannattaisi viedä. Eli siinäkin mielessä tässä mennään kyllä aika pahasti metsään. Valitaan se mahdollisimman hankala ja kallis paikka rakentaa uutta.
Juttu kai on se, että paikka ei ole poliittisesti hankala verrattuna vaihtoehtoihin, kun rakennusliikkeet ilmeisesti haluavat aluerakentaa ja tiivistämistä suuressa määrin pidetään mahdottomana. Jos oisin diktaattori, pistäisin nuo 7000 Yliskylään jo suunniteltujen lisäksi, tekisin jalankulkusillan Vartiosaareen ja pitäisin sen ulkoilualueena. Tämä tietty tarkoittaisi kaupunkimaista tiheyttä Yliskylässä.

Laajasalon bulevardisuunnitelma muuten näyttää aika huolestuttavasti lähiöltä ostareineen.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 7