Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä pallo
#72519
sekovene kirjoitti:Selostuksen mukaan alueella on myös arvokkaita lintu- ja lepakkoalueita, lehmusmetsiä, erämaalampia, soita ja zen zemmoista =D. Oli miten oli, niin kyllä tässä suurin ongelma on se, että noissa rakennettavissa kortteleissa on enimmäkseen 3-4 kerrosta ja talot ripoteltu hujan hajan. Syntyykö noiden talojen välissä oleviin kolmionmuotoisiin "puistoihin" oikeasti mitään muuta kuin hukkatilaa?
Löytyykö Suomesta edes sellaista ryteikköä, jossa ei jotain suojelemisen arvoista olisi? Puretaan kaikki talot tästä maasta ja muutetaan vaikka pohjoisnavalle, saadaan suojeltua helvetisti kulttuurihistoriallisesti arvokasta, luonnontilaista metsää.

Kerroksista en jaksa edes valittaa. Jos joku suunnitteleekin yli 4-kerroksista taloa Helsingin keskustaan tai sen läheisyyteen, niin parkkipaikan pitää olla jalkapallokentän kokoinen. Mieluummin siis matalaa kuin palloa, kiitos. :smt028
Avatar
tekijänä RV
#72531
Tande kirjoitti:Onhan tämä ryteikköjen suojelu mennyt Suomessa ihan överiksi.
Lehmusmetsät ovat kyllä ehdottomasti suojelemisen arvoisia. Ne eivät ole mitään ryteikköjä.
Avatar
tekijänä Urbaani
#72534
RV kirjoitti:
Tande kirjoitti:Onhan tämä ryteikköjen suojelu mennyt Suomessa ihan överiksi.
Lehmusmetsät ovat kyllä ehdottomasti suojelemisen arvoisia. Ne eivät ole mitään ryteikköjä.
Tuo pitää kyllä paikkansa. Välillä vain tuntuu, että jokainen pajukko on joko korvaamaton virkistysalue tai luonnoltaan ainutlaajuinen suojelukohde, mikä estää alueen kehittämisen.
Avatar
tekijänä RV
#72543
Tande kirjoitti:

Laajasalon alueella on kyllä upeita huviloita rapistuneina keskellä jalopuumetsiä (ja tällainen miljöö on mielestäni peräti säilytettävä, tuopahan salaperäisyyttä :) ,kuten Vallisaari). Tarkoin pitää katsoa mitä laitetaan ja mihin. Porvoossa jyrättiin Empire-ajan englantilainen puutarha - katukiveyksen tieltä; sekä Jugend-huvila ja ympäröivä tammimetsä lähes kokonaan, ihan lähivuosina takaperin.
Avatar
tekijänä Kantti
#72648
Näyttää kivalta! Oranssi, valkoinen, lime -väriyhdistelmäkin maistuu ainakin itselle. Raikkaan valoisa!
tekijänä sekovene
#72760
Menee niukasti Yliskylän puolelle, mutta Gunillantielle rakennetaan myös Hitas-yhtiö Helsingin Gunillankartano. Siinä olis suht halpoja kämppiä tarjolla: http://www.gunillankartano.fi/arvonta/

Ilman siltaa tuo on kyllä aika toivoton paikka, mutta kai sekin joskus rakennetaan. Toivottavasti ei kuitenkaan vasta sitten, kun kaikki tontit on ehditty luovuttaa rakentajille alehintaan. Jokunen niitä on jo mennyt.
tekijänä cobaink
#72763
Joku siltapäätös pitäisi kyllä saada pian aikaan. Rakentajillakin lienee hiukka skitsofreninen olo, kun ei tiedä rakennetaanko tässä Itä-Helsingin etäisintä lähiötä vaiko kantakaupungin jatketta.
tekijänä Juhani Olento
#73014
Vanhana laajasalolaisena suhtaudun hyvin ristiriitaisesti Laajasalon rakentamiseen. Alue on ollut eristyksissä oleva saareke: tarpeeksi sivussa keskustasta ollakseen merenläheinen keidas ruuhkista kaukana ja tarpeeksi läheinen, jotta kantakaupungin urbaani elämä on käden ulottuvilla. Sen lisäksi alue on huokunut tavallista, tuotteistamatonta elämää. Nyt kun alueen kehittäminen on yksi kaupungin kärkihankkeista, osa tuosta autenttisuuden tunteesta väistämättä menetetään. On kuitenkin myönnettävä, että Laajasalon hyödyntämättä jättäminen olisi silkkaa tyhmyyttä.
Avatar
tekijänä Urbaani
#73035
Juhani Olento kirjoitti:ja tarpeeksi läheinen, jotta kantakaupungin urbaani elämä on käden ulottuvilla.
Eikö nykyisellään yhteydet Kantakaupunkiin ole nimenomaan hitaat, Hertsikan kautta.
tekijänä Juhani Olento
#73062
Tande kirjoitti: Eikö nykyisellään yhteydet Kantakaupunkiin ole nimenomaan hitaat, Hertsikan kautta.
Ei, jos asuu Yliskylässä sillan lähellä. Busseja suhaa jatkuvasti ohi. Totta kyllä, yhteydet Santahaminasta ja Jollaksesta ovat heikommat. Mutta varusmiehille pitkät etäisyydet tekee vain hyvää ja käyttävätkö jollaslaiset dösää muutenkaan? ;)
tekijänä stadi
#73064
Juhani Olento kirjoitti:
Tande kirjoitti: Eikö nykyisellään yhteydet Kantakaupunkiin ole nimenomaan hitaat, Hertsikan kautta.
Ei, jos asuu Yliskylässä sillan lähellä. Busseja suhaa jatkuvasti ohi. Totta kyllä, yhteydet Santahaminasta ja Jollaksesta ovat heikommat. Mutta varusmiehille pitkät etäisyydet tekee vain hyvää ja käyttävätkö jollaslaiset dösää muutenkaan? ;)
Laajasalon "keskustasta" näyttäisi reittioppaan mukaan menevän n. 25-35 minuuttia ydinkeskustaan bussi-Herttoniemi-metro -yhdistelmällä, eli ei matka-aika mahdoton ole, mutta enpä toisaalta huippunopeaksikaan kutsuisi.

Kruunuvuorensillan kautta arvioisin oheisen kartan matka-aikojen perusteella, että matka ostoskeskuksen korvilta Stadin ydinkeskustaan kestäisi 15-20 minuuttia, eli kyllä "keskustassa" ja Yliskylässä asuvienkin osalta matka-ajat nopeutuisivat merkittävähkösti. Matka-ajan muutos on totta kai merkittävin Kruunuvuorenrannan osalta, 10-12 minuuttia ratikalla vrt. vähintäänkin tuo 30-35 minuuttia bussi-metro -yhdistelmällä.

Kuva
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 12