Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Kantti
#71499
Hartelan As Oy Kakolankallio 1 tänään.

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#71676
Kakolan vankilan osalta valoa näkyvissä!
Kakolan vankilalle löytyi todennäköinen ostaja

Entisestä vankilasta ja sen viereisistä uudisrakennusoikeustonteista on tehty kolme ostostarjousta. Yksi tarjous on selvästi yli muiden, joten kiinteistön myyntiä hoitavan Tuloskiinteistöjen toimitusjohtaja Matti Ahrelma uskoo kauppojen syntyvän pian.

Kakolan entiselle keskusvankilalle on löytynyt erittäin todennäköinen ostaja, kertoo Tuloskiinteistöjen toimitusjohtaja Matti Ahrelma. Vankilakiinteistöstä ja siihen kuuluvasta 15 000 neliön uudisrakennusoikeudesta on tehty kolme tarjousta. Ahdelman mukaan yksi tarjous on niin selkeästi ylitse muiden, että Senaattikiinteistöt todennäköisesti hyväksyy sen.
– Tarjous on yli viisi miljoonaa euroa. Korkeimman tarjouksen tehneen kanssa jatketaan neuvotteluja. Henkilökohtainen näkemykseni on, että tämä todennäköisesti hyväksytään, Ahrelma kertoo.

Ahdelma ei paljasta parhaan tarjouksen tehnyttä tahoa, mutta kertoo kyseessä olevan yrityksen, joka tuntee Turun hyvin.
– Ei muilla kuin yrityksillä oikein ole tällaisia rahoja. Uskoisin, että sekä rakennusoikeutta että vankilaa on tarkoitus hyödyntää asuntokäyttöön siltä osin kuin on mahdollista.

Lopullisesti Kakolan ostaja selviää todennäköisesti maaliskuussa.
Varsin mainiota Kakolan kokonaisuuden eteenpäinmenon kannalta! :smt024

Herää heti kysymys, mikä tämä Turun hyvin tunteva taho olisi? Kakolanmäellä rakentaa tällä hetkellä Hartela ja YIT. Hartela on turkulainen firma joka tietenkin tuntee Turun läpikotaisin! Sillä on kädet täynnä kuitenkin Kakolankallion työmaalla, aivan lähellä sekä entistä Lääninvankilaa että Kakolaa, joten veikkaan ettei ole Hartela? YIT:n projekti Kakolanmäen länsireunalla on vaiheessa ja valmistuu tämän vuoden elokuussa, rakentajan arvion mukaan. YIT:llä on kapasiteettia tämän kokoisen kakun haukkaamiseen.

Suurista rakennusyhtiöistä Kakolanmäellä ei ainakaan vielä toimi Turussa muualla paljonkin rakentaneet NCC ja Skanska. Veikkaan näistä jompaakumpaa. :)
tekijänä Sisu
#71684
Veikkaan ettei tarjoaja ole rakennusliike, vaan rakennuttaja/sijoitusyhtiö, tyyliin Auratum.
Avatar
tekijänä Kantti
#73242
Hartelan työn alla olevasta Kakolankalliosta myös eiaivantuoretta-kuvaa, vähän eri aikoina otettuja.

Runsaan viikon takaa
Kuva

Kuva

Kuva

Työmaalla on kohtalaisen avarat näköalat keskustan kattojen yli!
Kuva

Kuva

Portsasta, Arvinkadulta. Kakolankallion pääty valvoo Portsaa.
Kuva

Välillä tulee mieleen, että aika vähän näkemistä näissä betoninharmaissa vaiheessa olevissa talotyömaissa lopulta on. Ennenkuin alkavat ulkopuolelta näyttää joltakin.
tekijänä Sisu
#73251
Kantti kirjoitti: Välillä tulee mieleen, että aika vähän näkemistä näissä betoninharmaissa vaiheessa olevissa talotyömaissa lopulta on. Ennenkuin alkavat ulkopuolelta näyttää joltakin.
Onhan noissa katsomista, esim kuva nro 4:ssä huomio kiinnittyy kolmeen asiaan. 1) Holvilla ei kaiteita ja kaverilla ei valjaita. 2) Varsin vanhanaikainen holvituenta. 3) Vaaituskone, tahtoo olla takymetrit ja laserit jo korvanneet nämä. :smt003
Avatar
tekijänä Kantti
#74948
No niin, Kakolan vankilarakennukset ja siihen liittyvät tontit 36, 38, 39 on myyty! Ostaja on Verkaranta Kiinteistöt Oy. Kauppa on iso, siihen sisältyy vankilakompleksin lisäksi sataman puoleisen pään merkittävimmät tontit. Kuvan yläosassa, länsisellin edessä oikealla olevat kaareva rakennus ja sen takana olevat kaksi taloa - iso kortteli kuvan yläkulmassa ja pieni rakennus nykysen, entisen vankilamyymälän kohdalla vasemmalla - ovat kyseisillä tonteilla.
Kuva

Yle Turun sivuilla ostajan mietteitä alueesta.
Kakolan uusi isäntä: "Kiipeän torniin itkemään, jos tämä ei onnistu"

Kakolan vankilan ostaja kertoo, että arvokiinteistöön tulee runsaasti asuntoja, liiketiloja ja ravintoloita. Vanhaan vankilaan tulee ilmeisesti myös tiloja vanhuksille ja vammaisille.Kuva
Verkaranta Kiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Ojala. Kuva: Yle

Verkaranta Kiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Ojala kertoo, että kauppaa Senaatti-kiinteistöjen kanssa hierottiin kauan.
– Sopimusta väännettiin tietysti aika pitkään, koska on kysymys suojelukohteesta, kertaa Ojala.

Ojalan mukaan Kakola näyttää rähjäisestä, mutta rikotut ikkunat eivät paljasta koko totuutta.
– Vankila on huomattavasti paremmassa kunnossa, kuin mitä julkisivu antaa ymmärtää. Sehän näyttää aika pahalta, koska ikkunoita on kivitetty ja niihin on tehty väliaikaisia paikkauksia, sanoo Ojala.

Olli Ojala kertoo, että täsmälliset suunnitelmat Kakolan valtavasta remontista ovat vielä piirustuspöydällä.
– Kakolaan tulee runsaasti asuntoja, liiketiloja ja ravintoloita. Asuntojen tarkkaa määrää on mahdotonta vielä sanoa, summaa Ojala.

Ojala kertoo, että Kakolaan tulee mahdollisesti myös tiloja eläkeläisille ja vammaisille.

Perheyrityksen hurja projekti
Verkaranta Kiinteistöt Oy on kaarinalainen perheyritys. Ojalan mukaan ostohinnan lisäksi maksettavaksi tulevat kiinteistöjen korjauskulut.
– Korjauskulutkin nousevat miljooniin. Rahoituksessa on vielä paljon selvitettäviä kysymyksiä, sanoo Ojala.

Ojala kertoo, ettei perheyrityksen ollut tarkoitus lähteä näin valtavaan projektiin.
– Seitsemän vuotta seurasimme sivusta, miten nämä kauniit rakennukset rapistuvat. Lopulta rakkaus rakennuksiin vei voiton, summaa Ojala.

Ojala kertoo, että neuvottelut myös Museoviraston kanssa ovat kesken. Näin ollen yhtiö ei vielä tiedä, mistä remontti aloitetaan. Työtä urakka tarjoaa paljon.
– Kakolasta tulee tietääkseni tämän seudun hankkeista suurin rakennushanke. Pieni perheyhtiö ei tietenkään voi käynnistää kaikkea kerralla, toteaa Ojala.

Kakolan isännän lempipaikat ovat länsiselli ja torni
Olli Ojala kertoo, että Kakolassa on montakin lempipaikkaa.
– Länsisellin viimeisistä kerroksista avautuu hulppea maisema. Päärakennuksen torniin rakastuin heti, muistelee Ojala.

Ojala kertoo, että kun tornista kiipeää rakennuksen katolle, näkee kerralla koko Turun.
– Siinä on 360 astetta Turun kaupunkia jalkojen juuressa. Siellä sopii sitten käydä iloitsemassa projektista tai itkemässä, että mihin tuli lähdettyä, veistelee Ojala.
http://yle.fi/uutiset/kakolan_uusi_isan ... tu/8037031

Koska näyttää vaihteeksi siltä, että jollakin kiinteistöjalostusta tekevällä tontin omistajalla on muutakin kytköstä ja intohimoa omistamaansa alueeseen ja siellä oleviin historiallisiin rakennuksiin, kuin ison ja nopean tilin tekeminen, tuntuu se kaupunkiaan rakastavan tavallisen turkulaisen sisällä hyvältä ja turvallisen tuntuiselta! Näin ainakin nyt luetun perusteella tällä tavalla.

Vaihteeksi linkki Kakolan kaavaan. https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q= ... 5598,d.bGQ

Samaan pötköön voisin postata entisen myymälärakennuksen sisältä otettuja kuvia noin kuukauden takaa. Rakennuksen ikkunat on kaikki kivitetty sisään jo aikoja sitten. Sataman päädyn iso pariovi on murrettu auki ja sisällä on haahuiltu maalipurkin kanssa.
Kuva

Kuva

Kuva

Joen puoleinen ikkuna toimistokerroksessa.
Kuva

Kuva

Kuva

Yläkerran lattia oli täynnä ikkunan läpi heitettyjä jönnäreitä.
Kuva

ZEN on käynyt miettimässä monessa kohtaa rakennusta...
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Pohjoispuolen vankilaseinää. Säiliön kyljessä sapluunagraffiti "Äärirajoilla". :tongue7:
Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#74956
Sisu kirjoitti:Selväähän on, että varsinainen ponsi kaupalle on nuo 15 000kem2 uudisrakennusoikeutta ja sen perusteella hintakin valtaosin määräytyi, toki pienen siivun kakolastakin varmasti joutui maksamaan. En yhtään yllättyisi että nuo uudisrakennusneliöt rakennutetaan / kaupataan ensin ja sitten joskus ehkä jos kakolallekin jotain tekisi, todennäköisesti myydään pois jos joku suostuu ostamaan.
Onhan se niin, että tämän uudisrakennusosuuden olisi ottanut mielellään useimmat rakennusyhtiöt, Kakolan vankilarakennukset tässä ovat olleet painolastina. Sekin on varmaan oikea arvaus, että tontit 36, 38 ja 39 tullaan rakentamaan ensin. Siitä saa sen rahan jolla voi tehdä jotakin vankilarakennuksille, joiden liikeideaa voi hautoa sen ajan kun muita tontteja rakennellaan. Järjestys olisi muutenkin oikea, rakennetaan uusia taloja ja viedään Kakolanmäkeä eteenpäin, saadaan asukkaita paikalle jolloin ilkivaltakin käy vaikeammaksi. Nyt siellä mäellä ei asu kuin Sankarit entisessä vankilanjohtajan talossa. Mistään kansalaisvalvonnasta ei vielä voida puhua, millainen merkitys sillä nyt sitten olisi, varmaan jonkinlainen?

Vankilarakennusten käyttöä mietitään varmaan pitkään ja kelataan erilaisia mahdollisuuksia. Miten paljon vankilaan voidaan tehdä asuntoja, jollaista Olli Ojala hahmottelee osana projektia, voisiko se olla "runsaasti asuntoja" asetelma? Ei kuulosta aivan helpolta, riippuu melkoisesti museoviraston linjasta, millaisia muutoksia ja uudelleenrakentamisia suojelluissa rakennuksissa sisällä voidaan tehdä. Sisäosat, ne ratkaisee, ulkopuoli pysyy. Kakolanmäessä on suuri potentiaali, toivotaan Verkaranta Kiinteistöjen onnistuvan isossa tehtävässä.

Ainakin Verkaranta Kiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Ojala oman kertomansa mukaan on sydämellään mukana vankilarakennusten kehittämisessä, haluan uskoa että näin on, ja että vaativa hanke onnistuu.

Tulevaisuus näyttää, pessimisti ei pety! ;)
Jättikauppa: Turun Kakola mullistumassa asunnoiksi – ”Järjetön tunneside”

Kuva

Turussa sijaitsevat Kakolan vankilarakennukset on myyty. Jättikauppa vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän. Uuden omistajan, Verkaranta Kiinteistöjen hallituksen puheenjohtaja Olli Ojala kertoo Uudelle Suomelle, että yhtiön suunnitelmat Kakolan suhteen ovat jo suhteellisen pitkällä.
- Pääasiassa asuntoja, julkisia palveluita, liiketiloja, asumista palvelevia toimintoja, Ojala kertoo uusista suunnitelmista.
- Paljon riippuu viranomaisista, mitä päästään sinne rakentamaan. Sehän on suojelukohde, se edellyttää tietysti viranomaisten kanssa neuvotteluja, hän lisää.
- Jos uudisrakennusoikeus kaikki käytettäisiin, jotain vanhaa pitäisi purkaa. Meillä on ykkösajatus se, että vanhat säästettäisiin jopa kokonaisuudessaan, jos se on mahdollista, Ojala kertoo.

”Olen lapsuuteni viettänyt kyseisen yleisen vankilan liepeillä, asunut ensimmäiset 10 ikävuottani siinä lähistöllä ja paljon viettänyt aikaani vankilan porttien ympärillä, niin siinä on tällainen järjetön tunneside.”

Ojalan mukaan rakennuksiin on suunniteltu asuntoja yksiöistä suuriin asuntoihin.
- Tässä kaupassa on aika monen kerrostalon verran uudisrakennusoikeutta ja ne on tietysti asuntoja sitten joka tapauksessa kaikki.

Hän ei suoraan puhu luksusasunnoista, mutta toteaa paikan olevan ainutlaatuinen.
- On selvää, että ei Turku-nimisestä kaupungista tämän hienompaa paikkaa voi löytyä, hän sanoo.

Ojala kuvailee yhtiötä pieneksi perheyhtiöksi, joka on tehnyt vanhojen rakennusten käyttötarkoituksen muutoksia ja peruskorjauksia vuodesta 1980. Ojala kertoo, että ehti jo itse jäädä eläkkeelle, mutta Kakola-kauppa muutti suunnitelmat.
- Tätä Kakolaa kun tarjottiin, en voinut sanoa ei. Kakola on ollut niin pitkään tyhjillään, että aivan hirvittää, että sille ei olisi saatu mitään aikaiseksi. Koska olen lapsuuteni viettänyt kyseisen yleisen vankilan liepeillä, asunut ensimmäiset 10 ikävuottani siinä lähistöllä ja paljon viettänyt aikaani vankilan porttien ympärillä, niin siinä on tällainen järjetön tunneside. Ei niinkään taloudelliset intressit olleet niinkään kysymyksessä, Ojala kertoo.
http://www.uusisuomi.fi/asuminen/82585- ... -tunneside
Avatar
tekijänä Kantti
#74964
Café Kakola.
Kuva

Kuva

Café Kakolassa on eteisen lisäksi - jossa on kassa ja tiski (näkyy oviaukosta) - kaksi huonetta entisen vankilanjohtajan talosta. Tässä ensimmäinen huone. Ensinnäkin, kiva nähdä talo sisäpuolelta, enempäänkin kiinnostusta olisi! Kauniisti kalustettu, seinällä aikakauteen liittyvää 1800 -luvun grafiikkaa ja vanha Turun kartta. Silmiin osuu ehken kiinnostavimpana yksityiskohtana kattolamppu joka kuvaa hyvin rakennuksen valmistumisajankohdan valaistusta (1879), kynttiläkruunu ja öljylamppu yhdistelmä.
Kuva

Peräkammarista tulee mieleen 1800-1900 -luvun vaihde. Tapetti viittaa Belle Époqueen, kuten seinän pari julistetta jotka näyttävät olevan Alphonse Muchan pensselistä. Kaapin vieressä myös Taistelevat metsot -kopio.
Kuva

Kahvia Kakola -peltimukista ja raparperipiirakkaa! nam.. :)
Kuva
tekijänä Nalle
#75361
http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/78 ... ntamisesta Positiivisia uutisia taas. Funikulaaria ei ole unohdettu ja Kakolan uusi omistaja puoltaa sen rakentamiseen. Vielä kun Senaatti-kiinteistöt ja kaupunki pääsisivät yhteisymmärrykseen asiasta. Alkuinnostuksen jälkeen voi olla aika kova pudotus käyttäjämäärissä. Funikulaarista on tarkoitus tulla maksullinen mikä takuulla vaikuttaa käyttäjämääriin. Siinä valossa hankkeen kannattavuutta varmasti pohditaan vielä ja pitkään.
tekijänä Luukie
#75620
Funikulaari olisi hieno tietenkin. Luultavasti siitä tulisi maksullinen joka tarkottaisi sitä, että Kakolan kukkulalla pitäisi olla paljon asukaskantaa ja paljon turisteja. Jos vaikka tuolla Föli-kortilla pystyisi maksamaan matkan niin aika jees. Kuitenkin mitä nyt olen seurannut Kakolan projekteja niin on siellä aika paljon yksiöitä. Kuitenkin kaupat ovat enemmän toisella puolella jokea, ainakin tällä hetkellä niin ei kukaan opiskelija tuosta matkasta mitään maksaisi. Portaikko tuonne ei ole mitenkään paha. Onhan se jyrkkä ja pienellä säätämisellä siitä saisi paljon mukavemman. Mutta jos siellä nyt pari tönöä rakennettu ja yksi jassu kahvila niin ei tulisi kannattamaan.

Kuva

Tuosta Kantti onkin jo tainnut ottaa kuvan. Oli hieman hätäinen käynti tuolla, itse olisin halunnut käydä kuvailemassa vähän enemmän. Mutta muksui halusi Mikaelinpuistoon.


Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#75624
Luukie kirjoitti:Funikulaari olisi hieno tietenkin. Luultavasti siitä tulisi maksullinen joka tarkottaisi sitä, että Kakolan kukkulalla pitäisi olla paljon asukaskantaa ja paljon turisteja. Jos vaikka tuolla Föli-kortilla pystyisi maksamaan matkan niin aika jees.
Ideana on ollut tehdä funikulaarista osa joukkoliikennettä. Funikulaarin käyttö maksaisi siis bussimatkan hinnan ja toimisi bussikortilla. Olisiko funikulaarissa jokin rahastin jolla ykisttäinen matka olisi maksettavissa satunnaisilta Kakolanmäella kävijöiltä, sitä en tiedä? Veikkaan satunnaisten kävijöiden enimmäkseen mielellään kävelevän ylös ja katselevan ympärilleen?
tekijänä Nalle
#76699
Pakko palata vielä vanhaan aiheeseen, mutta seudullinen joukkoliikennelautakunta ehdottaa vuodelle 2016 investointihankkeeksi Kakolan funikulaaria. Selvästi tätä asiaa nyt yritetään viedä eteenpäin. Toivottavasti hallitus ja valtuusto näyttää budjetissä vihreää valoa tälle.
Avatar
tekijänä Kantti
#76700
Nalle kirjoitti:Pakko palata vielä vanhaan aiheeseen, mutta seudullinen joukkoliikennelautakunta ehdottaa vuodelle 2016 investointihankkeeksi Kakolan funikulaaria. Selvästi tätä asiaa nyt yritetään viedä eteenpäin. Toivottavasti hallitus ja valtuusto näyttää budjetissä vihreää valoa tälle.
Aivan loistavaa jos funikulaari toteutuisi!
tekijänä Nalle
#76704
Mun mielestä se nostaisi heti Kakolan alueena houkuttelevammaksi ihmisille. Niin palvelut kuin asukkaatkin hyötyvät ja löytävät toisensa. Niinhän se toimii että kun kulkuyhteydet ovat kunnossa niin kyllä ihmiset sitä käyttävät. Alueella kuitenkin on neljä lähes valmista taloa ja Peab mitä ilmeisemmin aloittelemassa omiaan Michailovinkadun varteen. En usko että funikulaari jäisi tyhjänpanttina seisomaan. Käyttökynnystä madaltaisi vielä sopiva lipunhinta. Täyttä kolmea euroa voi mielestäni pyytää, se olisi täysin kohtuutonta.
  • 1
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 31