Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
tekijänä RV
#6937
Ei kun tunneliin ja päälle sitten kävelykatu.
tekijänä Quu
#6938
rekisteröitynyt vieras kirjoitti:Ei kun tunneliin ja päälle sitten kävelykatu.
Siis viittaat Seinäjokeen? Tuo nyt tulisi sen verran kalliiksi ettei olisi mitään järkeä rakentaa. Ei edes vaikuttaisi liikenteeseen paljoa jos osa keskustasta yksinkertaisesti suljettaisiin autoilta. Lisäksi alueelle on jo alettu rakentamaan parkkihallia.
tekijänä late-
#6939
Jape kirjoitti:Edit: Vielä piti sanoa melko paljon kymppiä välillä Lasipalatsi - Pikku-Huopalahti käyttävänä tuohon "Sinänsä riittäisi vaikka panna sinne 3 ja 7 jaloista pois", että kyllä ne autot sitä ratikkaa hidastavat eniten, eivät suinkaan toiset ratikat.
En tässä selittänyt taustojani. Autot ovat tällä hetkellä tietenkin suurin ongelma. Kuitenkin parempia etuuksia on vaikeaa järjestää, jos vaunuja kulkee tuhkatiheään. Ei muille jää vuoroja valoissa, jos vuoroväli raiteilla on olematon.

Saksassa ja uusissapikaraitiotiekaupungeissa tähän on vastattu pitkillä vaunuilla. Helsingissä pisin vaunu on matalien välipalojen jälkeen 26,5 metriä pitkä 2,3 metriä leveä. Uusissa järjestelmissä vaunujen leveys on 2,4 tai 2,65 ja pituus yleensä 30, 35 tai 40 metriä. Saksassa ajellaan yhdistelmiä, joilla on usein pituutta 60 metriä ja joskus ylikin. Silloin saadaan vuoroväli hallintaan ja etuudet toimimaan.

Ilman mittavaa remonttia meillä ei voi ajella yhtä pitkiä vaunuja. Monet korttelien välitkin ovat liian lyhyitä. Kahden vaunun pysäkit ovat kyllä 50-60 metriä pitkiä, mutta yhden vaunun pysäkeille mahtuu juurikin 26,5 metriä. Toinen tapa saada Manskulle hallitut vuorovälit onkin saada toinen linjaus rinnalle. Eli tuossa helpoimmassa ratkaisussa 3 ja 7 pannaan Topeliuksenkadulle ja 4 ja 10 saavat tasaiset joka tunti toistuvat vuorovälit ja niiden mukaan synkatut valoetuudet.

Onneksi löytyy kuitenkin erinäisiä vaihtoehtoja 45 metrin vaunujen ja joka kadulla olevien ratikkakiskojen väliltä. Pitäisikin nyt pyöritellä niitä eikä kirjoitella tänne ;)
Avatar
tekijänä RV
#6940
Oikeastaan ratikat voisi muuttaa metroksi. Tosin pitäisi hiukan harventaa asemia. Näin ne eivät enää häiritsisi maanpäällistä liikennettä. Tulisi kai kuitenkin niin kalliiksi, ettei kannata.
Avatar
tekijänä grendy
#6944
rekisteröitynyt vieras kirjoitti:Oikeastaan ratikat voisi muuttaa metroksi. Tosin pitäisi hiukan harventaa asemia. Näin ne eivät enää häiritsisi maanpäällistä liikennettä. Tulisi kai kuitenkin niin kalliiksi, ettei kannata.
no just...
tekijänä late-
#6951
rekisteröitynyt vieras kirjoitti:Oikeastaan ratikat voisi muuttaa metroksi. Tosin pitäisi hiukan harventaa asemia. Näin ne eivät enää häiritsisi maanpäällistä liikennettä. Tulisi kai kuitenkin niin kalliiksi, ettei kannata.
Mitäs liikennettä sinne maan päälle sitten enää jäisi häiriintymään?
tekijänä Markus_G
#6961
late- kirjoitti:
Markus_G kirjoitti:Aleksi on joukkoliikennekatu. Sporat tykittää tuhatta ja sataa.
20-30 km/h. Tietty, jos ei ole vielä hevosvankkureita kummempaa nähnyt, voi pitää tuota kovanakin vauhtina ;)
No kyl ne sporat ja taksit molemmat siitä melkosta vauhtia välil pyyhkäsee. Pitää olla tarkkana ku lähtee ylittää tietä. Ei ihan kävelykadulta tunnu. Sitä paitsi eihän autotkaan aja esim. Manskun eteläpäätä tuota kovempaa (20-30km/h).
late- kirjoitti:Sellaisenkin käsitteen olen kuullut kuin raitiokävelykatu, joskin Aleksi ei oikein sovi siihen kuin Kolmen sepän osalta.
Ymmärtääkseni ajo Manskulta Keskuskadulle on sallittu myös tavallisilta henkilöautoilta.
Avatar
tekijänä OlliMolli
#6962
Ihan näin irrallisena postina on kysyttävä, että mistähän se johtuu, että Suomessa kävelykadut ovat vieläkin melko harvinaisia, kun muualla Euroopassa puhutaan jo enemmänkin kävelykeskustoista? Jyväskylässä on ilmeisesti suunnitteilla kävelykadun laajentaminen väinönkadulla (pikku Amsterdam), mutta mistään sen suurisuuntaisemmasta laajennuksesta en ole ainakaan kuullut puhuttavan. Kävely/ostoskatujen puute on juuri se yksi asia, jonka ansiosta Suomen kaupungit Helsinkiä myöden olivat vielä 15 vuotta sitten täysin kuolleita verrattuna muuhun Eurooppaan, ja toki suurin osa Suomen kaupungeista on yhä vertailukelvottomia jopa muihin Pohjoismaihin nähden. Nyt moni Kaupunki Suomessa on omaa kävelykatua rakentamassa, mutta valitettavasti suunnittelu tuntuu vielä olevan vähän lapsen kengissä. Kuten olen jo aiemminkin sanonut, valintataloa/alepaa/siwaa ei TODELLAKAAN tarvita keskustaan.


Jyväskylän kauppakadusta mallia - kävelykadut r0x0r
Avatar
tekijänä Iggy.P
#6965
Ihan näin irrallisena postina on kysyttävä, että mistähän se johtuu, että Suomessa kävelykadut ovat vieläkin melko harvinaisia, kun muualla Euroopassa puhutaan jo enemmänkin kävelykeskustoista?
Kävelykeskustat vaativat maanalaiset pysäköintitilat ja tähän Suomessa on herätty kymmeniä vuosia muuta Eurooppaa jäljessä.
Avatar
tekijänä RV
#6967
Kuten jo kerroin, Madridissa on muutettu kokonainen kaupunginosa kävelyalueeksi.
Maanalaista pysäköintiä kannatan, tai ainakin pysäköiköön kadun varrelle. Laajat parkkikentät ovat kaupunkien keskustassa ja myös lähiöissä rumia. Ostoskeskusten vieressä ne voi sitten sallia, kunhan ostoskeskus ei sijaitse keskustassa.


PS: Kyllähän Valintataloja/Alepoja/Siwoja tarvitaan keskustoissakin. Ei kaikkia ruokaostoksia voi tehdä pikkuliikkeissä, eikä myöskään pidä pakottaa ihmisiä menemään jonnekin Peräkeskukseen kaupungin laidalle. On aina hyvä jos on supermarkettikin lähellä kotia. Eivät Ruttopuiston Sesto tai Kruununhaan Alepa häiritse ympäristöään mitenkään, vaan ne on sulautettu ympäristöönsä.
tekijänä late-
#6973
Iggy.P kirjoitti:Kävelykeskustat vaativat maanalaiset pysäköintitilat ja tähän Suomessa on herätty kymmeniä vuosia muuta Eurooppaa jäljessä.
Ei välttämättä. Kävelykeskusta vaatii poliittista tahtoa. Lisäksi se vaatii kaupalta ymmärrystä asiakkaista. Moni kauppias kuvittelee edelleen, että autot käyvät ostoksilla. Yleensä kaupan ovi ei tosin ole tarpeeksi leveä, joten viime kädessä siitä kulkee vain ihmisiä, mutta kauppias ei ehkä ole tätä huomannut.
Avatar
tekijänä grendy
#6976
late- kirjoitti:
Iggy.P kirjoitti:Kävelykeskustat vaativat maanalaiset pysäköintitilat ja tähän Suomessa on herätty kymmeniä vuosia muuta Eurooppaa jäljessä.
Ei välttämättä. Kävelykeskusta vaatii poliittista tahtoa. Lisäksi se vaatii kaupalta ymmärrystä asiakkaista. Moni kauppias kuvittelee edelleen, että autot käyvät ostoksilla. Yleensä kaupan ovi ei tosin ole tarpeeksi leveä, joten viime kädessä siitä kulkee vain ihmisiä, mutta kauppias ei ehkä ole tätä huomannut.
Hehe vähän menee off-topiciks mutta kävin maanantaina ekaa kertaa Pirkkalan Bauhausissa ja siellä oli joku Drive-in -juttu! Eli liikkeeseen pysty ajaan autolla sisään ja shoppaan sillä! Kattelin pikkasen silmät pyöreenä sitä touhua ;)
Avatar
tekijänä Iggy.P
#6978
late- kirjoitti:Ei välttämättä. Kävelykeskusta vaatii poliittista tahtoa. Lisäksi se vaatii kaupalta ymmärrystä asiakkaista. Moni kauppias kuvittelee edelleen, että autot käyvät ostoksilla.
Oulun keskustaan korttelin kokoisia liiketiloja kaavaillut Sokos on sanonut aloittavansa rakennustyöt vasta kun kallioparkki toteutetaan 1500 paikkaisena nykyään kaavaillun tuhannen paikan sijaan. Pitäisi varmaan kirjoittaa Sokokselle lohdutus kirje ja vakuuttaa siinä että ainakin minä voin tulla ostoksille kävellen. Joskus suuretkin asiat tarvitsevat vain pientä rohkaisua toteutuakseen.
Avatar
tekijänä OlliMolli
#6979
rekisteröitynyt vieras kirjoitti:Kyllähän Valintataloja/Alepoja/Siwoja tarvitaan keskustoissakin. Ei kaikkia ruokaostoksia voi tehdä pikkuliikkeissä, eikä myöskään pidä pakottaa ihmisiä menemään jonnekin Peräkeskukseen kaupungin laidalle. On aina hyvä jos on supermarkettikin lähellä kotia. Eivät Ruttopuiston Sesto tai Kruununhaan Alepa häiritse ympäristöään mitenkään, vaan ne on sulautettu ympäristöönsä.
Ei Kruunuhaka sen enempää, kuin Ruttopuistokaan ole mitään ostoskatuja, että "argumentointi" kaatuikin jo hyvin pitkälti tuohon. Jos välttämättä haluaa kaupungin keskustaan Alepan, niin sitä ei todellakaan tarvitse työntää sinne kävelykadulle, missä pitäisi olla terasseja, ravaintoloita ja pieniä erikoisliikkeitä. Tähän on jo ihan sellainenkin syy, että ruokamarketit vievät suhteettoman paljon tilaa jo itsessään tilaltaan varsin rajallisilta suomalaisilta kävelykaduilta. Tämä innostus rakentaa päivittäistavaraliikkeitä keskustaan on ilmiö, mitä en ole huomannut missään muualla Euroopassa, vaikka sitä tilaa tosiaan olisi varmasti vaikkapa Maastrichtin kaduilla kolmanteen potenssiin enemmän. R-kioskit keskustassa on vielä ihan hyväkin idea, mutta marketit kuuluvat lähiöihin , ja toivottavasti siellä pysyvät.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#6980
OlliMolli kirjoitti:R-kioskit keskustassa on vielä ihan hyväkin idea, mutta marketit kuuluvat lähiöihin , ja toivottavasti siellä pysyvät.
Ei nyt ihan noin jyrkästi. Keskustoissa asuvat ihmiset, itseni mukaan lukien, tuskin haluavat kulkea ostamassa ruokatavaransa lähiöistä. Kaupunki alueella olevat ruokatavarakaupat voisi kyllä tehdä vähemmän näkyviksi. Eikä niitä siihen ihan ytimeen kyllä kaipaakaan. Rotuaariltakaan niitä ei onneksi löydy. Hevosen kokoinen Alepa teksti ei näytä kovin hyvältä. Esimerkiksi asematunnelin S-market on minusta mukavan piilotettu.