Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
tekijänä erk75
#67463
jusa-masa kirjoitti: Pähkäilin pidempään noita suunnitelmia ja totesin, että Tammelan neula on kaikkein toiminnallisin ja tasapainoisin näistä vaihtoehdoista. Se kunnioittaa myös pallokentän alkuperäistä suuntaa eli pohkois-etelä ja lisäksi siinä on saatu kaikki toiminnot tasapainoisesti sisällytettyä.
Samaa mieltä, Tammelanneula näyttää parhaalta - joskin siinä on arkkitehtuurisesti ajatellen ehkä hieman liikaa sellaista Chicago 1920-1930 -fiilistä. Ts. talo voisi olla kivemmankin näköinen.

Sen sijaan muut vaihtoehdot eivät vaikuta hyvältä lähinnä siksi, että näin lähellä aivan ydinkeskustaa ei pitäisi kivijalassa olla kymmeniä metrejä pelkkää harmaata asuintasoa ilman palveluita. Esimerkiksi Lynx lynx näyttää kyllä muutoin hyvältä, mutta siinä on käytetty todella paljon pinta-alaa maan tasalla ja näkisin mieluummin, että rakennusneliötehokkuus otettaisiin vertikaalisesti. :) Voihan toki olla, että rakennusten kivijalkakerroksiin on suunniteltu palveluita, mutta joka tapauksessa Tammelaankin sopisi yksi kappale torneja.
Avatar
tekijänä Klazu
#67466
Tamperetta niin tarkkaan tuntematta, onko niin että Tammelan stadion on juuri jalkapallokäytössä ja Ratinan stadio enemmänkin tapahtuma-areenana? Mites tähän kuvioon mahtuu uusi monitoimihalli, eli mikä olisi Ratinan stadionin kohtalo jos nämä kaksi toteutuvat?

Olisihan tuo Tammelanneula hieno, mutta veikkaan että Hattutemppu toteutuu.

Kuva

Kuva
tekijänä ÄmJii
#67468
Useampi arkkitehtonisesti hyvä ehdotus. Toivon kuitenkin, että ykköspriorieetti on jalkapallo (katsomo-olosuhteet).
tekijänä avuba
#67472
Klazu kirjoitti:Tamperetta niin tarkkaan tuntematta, onko niin että Tammelan stadion on juuri jalkapallokäytössä ja Ratinan stadio enemmänkin tapahtuma-areenana? Mites tähän kuvioon mahtuu uusi monitoimihalli, eli mikä olisi Ratinan stadionin kohtalo jos nämä kaksi toteutuvat?
Ratinan stadion on betoninen ja karu yleisurheilustadion. Stadionille tehtiin ilmeisesti jonkinlainen peruskorjaus 10 vuotta sitten, mutta siltikään kentän alla olevaa lämmitysjärjestelmää ei korjattu eikä jalkapallokenttäkään ole UEFA:n minimivaatimusten mukainen. http://yle.fi/uutiset/ratina_ei_enaa_ta ... ia/5657094 Tampere United pelasi siellä muutama vuosi sitten veikkausliigaa, mutta nurmi oli aina keväisin surkeassa kunnossa, koska alla ei ole lämmitystä, joka sulattaisi kentän keväällä.

Tammelan stadion on perinteinen 1930-luvulla rakennettu ja pelkästään jalkapallon käyttöön tarkoitettu tunnelmallinnen stadion kaupunkirakenteen ytimessä. Se on kuitenkin rapistunut huonoon kuntoon, koska stadionista ei ole pidetty juuri minkäänlaista huolta. Ilmeisesti sinne on joskus ruuvailtu jotain vanhoja Hakametsän jäähallin penkkejä, kun Hakametsään on hankittu uudet jne. Matti Kaario (tamperelainen jääkiekkomies) haluaisi että perinteinen jalkapallostadion purettaisiin kokonaan ja rakennettaisiin uusi jonnekin kaupungin laidalle Hakametsän jäähallin parkkipaikalle sitten jos jääkiekkoväki saa keskusareenansa keskustaan: http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/1 ... u%E2%80%9D
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#67473
Olosuhteet ovat tärkeimmät, joten ehdoton suosikkini ehdotuksista on Hattutemppu II.

Esimerkiksi suunnitelma Pallo herättää lähinnä vain röhönaurua. On meinaan asteikolla 1-10 täyden kympin tuulitunneli.
tekijänä Oopi
#67477
Klazu kirjoitti:On kyllä aika hauskoja kommentteja Aamulehden sivuilla. Onko tällaisella hankkeella taustallaan mitään realismia?
Aamulehden uutisten kommenttiosion ovat vallanneet jo vuosia sitten ns. vaippaihmiset, joiden kanta on, että kaikki rahat pitää käyttää ihmisten vaippoihin. Investointeihin ei rahaa sovi käyttämän, koska siitä saattaa hyötyä joku taho, yleensä vapaamuurarit ja grynderit. Muita tunnusomaisia piirteitä näille ovat kaupungin nimittäminen säälittäväksi tuppukyläksi, jota vaivaa suuruudenhulluus oli kyseessä sitten kunnan tai yksityisen tahon investointi. Tämän hankkeen ajatuksena oli vielä, että kaupunki ei käytä siihen rahaa, vaan uusi stadion kustannetaan myymällä rakennusoikeutta kentän laidalta, niin kuin nyt näissä suunnitelmissa on tehtykin. Eli kannattaa jättää kylähullujen kommentit omaan arvoonsa ja luottaa virallisiin selvityksiin. Toki kansalaiskeskustelua on nyt tarkoitus käydäkin, kun kilpailun ehdotukset julkaistiin.
tekijänä xoop
#67480
Koska prioriteettina on että hanke on lähes kustannusneutraali kunnalle, niin Tammelanneula ei tule kysymykseenkään. Vaikka jättäisi huomioimatta sen että tuolle paikalle muutenkaan (nimbyilystä, ym. syistä johtuen) ei voi rakentaa noin korkeaa tornia, niin taloudellisestikin ajateltuna se olisi liian kallis tuohon sijaintiin. Yli 20-kerroksisia rakennuksia ei Tampereella kannata rakentaa kuin aivan keskustaan.

Lynx lynx on ehdotetuista rahoituksen kannalta realistisin. Siinä kerrosneliömetrit on jaettu stadionin, asumisen ja muiden toimintojen kesken talousvinkkelistä ehdottomasti järkevimmällä tavalla. Lisäksi se on stadioninakin yksi parhaista ehdotuksien joukossa, edellyttäen että kaariaukot peitetään plekseillä tms.
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#67481
Tampereen radiossa annettiin vähän aika sitten puheenvuoro paikalliselle nimbylle/vaippaihmiselle jne. Kyseinen herra oli pahasti pihalla jalkapallo-olosuhteista jo sen yhden minuutin perusteella, mitä jaksoin herran höpöpuheita kuunnella, ennen radion sulkemista. Ilmeisesti tämäkin herran tietämys jalkapallosta perustuu siihen, että joku hänen kavereistaan käy muutamassa sarjapelissä heinäkuun helteillä. Hän itse ehkä kerran kymmenessä vuodessa katsomossa. Todellisuus on se, että esim veikkausliigan kausi alkaa jo huhtikuun alussa ja tulevaisuudessa kauden alku voi siirtyä jopa maaliskuun loppuun. Jalkapalloihmisille kyseinen laji ei ole vain kesälaji, eli sitä käydään katsomassa kauden alusta loppuun saakka. Tässä vaiheessa olosuhteilla on todella iso merkitys katsojien houkuttelemiseksi ja yleisen viihtyvyyden kannalta. Kyseinen nimby valitti myös siitä, että suljetuissa stadioneissa joutuisi katsomaan vastapuolella ja ympärillä olevia katsomoita ja betoniseiniä ympärillään... tuossa vaiheessa laitoin radion kiinni röhönaurun saattelemana. Ilmeisesti Hakametsästän hallistakin pitäisi repiä kolme sivua ja katto auki, jotta kyseinen nimby ei joudu katsomaan vastapuolella olevia katsomoita.


Harmittaa oikeasti, kun tällaisille tosielämästä vieraantuneille "toinen jalka jo haudassa" - sankareille pitää antaa puhenvuoroja suuren yleisön edessä, mutta niinhän se aina menee.
tekijänä pallo
#67482
Fallossymboli! Baabelin torni! Mihin tämä maailma on menossa!

Njooh, jos näitä valittajia aletaan kuuntelemaan, niin mitään ei koskaan saada rakennettua minnekään. Tamperehan menee heidän mielestään aina paskempaan suuntaan kun tulee muutoksia. Oikeastaan mitään ei olisi pitänyt _alun_perinkään_ rakentaa vaan kunnioittaa paikalla sijaitsevaa metsää. Siinäpä vasta luontoarvoja! Puistoa riittäisi asujaimistolle yllin kyllin! Eikä olisi sitä kamalaa, ns. "hoidettua" puistoa, joka pilaa alueen, vaan ihan sitä rehellistä Suomalaista ryteikköä, jota nytkin puistoiksi usein virheellisesti nimitetään. Se on sitä luontoa joka ihmisen mielen virkistää ja saa uuteen nousuun. Tietenkin Tampereen väkiluku olisi silloin 0, mutta ainakin eläimillä olisi kivaa eikä olisi tarvinnut seurata tätä vuosisatoja jatkunutta muutoksen kärsimysnäytelmää. Siellä voisi sitten partasuut temmeltää metsän siimeksessä vauhtiraita kalsareissa.
Sen vaan sanon ettei tässä kaupungissa mitään ûber-maallista täydellisyyttä ole vielä saavutettu, kyllä aina on tilaa kehitykselle. Ensimmäinen askel olisi, kun noista *****tin automarketeista pääsisi eroon. Niiden rakentamista ei tunnu hidastavan yksikään nimby tai valitus. :smt028
Avatar
tekijänä grendy
#67483
xoop kirjoitti:Koska prioriteettina on että hanke on lähes kustannusneutraali kunnalle, niin Tammelanneula ei tule kysymykseenkään. Vaikka jättäisi huomioimatta sen että tuolle paikalle muutenkaan (nimbyilystä, ym. syistä johtuen) ei voi rakentaa noin korkeaa tornia, niin taloudellisestikin ajateltuna se olisi liian kallis tuohon sijaintiin. Yli 20-kerroksisia rakennuksia ei Tampereella kannata rakentaa kuin aivan keskustaan.

Lynx lynx on ehdotetuista rahoituksen kannalta realistisin. Siinä kerrosneliömetrit on jaettu stadionin, asumisen ja muiden toimintojen kesken talousvinkkelistä ehdottomasti järkevimmällä tavalla. Lisäksi se on stadioninakin yksi parhaista ehdotuksien joukossa, edellyttäen että kaariaukot peitetään plekseillä tms.
Mutta Tamperehan ei tästä projektista tule oikein mitään maksamaan niin rakennusten korkeushan ei ole mitään ongelma ja niiden tuottama kustannus siis. Eli jos jonkun rakennusfirman mielestä paikalle sopii yli 16-kerroksinen talo niin ei sitä kaavalla ainakaan kannata estää! :)
tekijänä xoop
#67484
Epäilen että Lem..joku rakennusyhtiökään näkee neulassa taloudellista potentiaalia. Ja eikös siellä tuomaristossa istu myös rakennusyhtiön edustaja?
tekijänä magno
#67486
jusa-masa kirjoitti:Ihmettelen miksi ei saman tein rakennettaisi stadionia kokonaan suljettavalla kannella. Eikä voi käyttää tekosyynä lumikuormaa. Saisi stadionista monipuolisemman talvellakin ja miellyttävän jokaiselle säälle.
Rahasta tuo on varmastikin kiinni.
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#71232
Edit: tämän viestin vanhentuneet kuvalinkit päivitetty 2023, jotta se olisi edelleen lukukelpoinen kaikille tänne asti eksyville.

Pitkän tauon jälkeen Suomessa on stadionbuumi päällä, joka on erittäin positiivinen asia suomalaiselle jalkapallolle. Vuosikausia paperipinojen pohjalla maanneet stadionhankkeet ovat saaneet viimeaikoina vihreää valoa varsinkin siksi, että kyseisten paikkakuntien seurajoukkueet ovat joutuneet pelaamaan eurocup-ottelunsa UEFA:n olosuhdevaatimusten vuoksi toisilla paikkakunnilla, satojen kilometrien päässä kotoa. RoPS pelasi viime kesällä europelinsä Oulussa ja VPS Valkeakoskella. VPS pelasi itselleen myös ensi kaudeksi europaikan, joten Vaasalaiset joutuvat ensi kesänäkin pelaamaan europelinsä toisella paikkakunnalla. Myös SJK:lla on sama ongelma, kotikaupungista ei löydy kansainväliset vaatimukset täyttävää stadionia, jonka vuoksi se joutuu pelaamaan ensi kesän europelinsä Helsingissä. Seuroille näistä eri paikkakunnilla pelatuista europeleistä koituu huomattavat lipputulojen - sekä kotikenttäedun menetys. Hankkeet ovat siis saaneet viimeaikoina tuulta purjeisiin, sillä se ei ole yhdellekään kaupungille hyvää mainosta, jos se ei pysty tarjoamaan futiksen lippulaivalleen kansainvälisiä olosuhteita täyttäviä olosuhteita maailman suosituimmassa urheilulajissa muiden kehittyneiden euroopan maiden tavoin.

Keskuskentän peruskorjaus, Rovaniemi

Vanha pääkatsomo:
Kuva

Uusi pääkatsomo
Kuva

- RoPS saa vihdoin ja viimein liigakelpoiset stadionolosuhteet
-  Pohjakerrokseen kentän tasolle tulee yleisövessat sekä pukuhuone- ja sosiaalitilat, lämmintä tilaa on reilut 600 neliötä.
- Yleisökerrokseen tulee monitoimitilaa sekä selostus- ja kuuluttamotilat, yhteensä vähän alle 200 neliötä.
- 2 003 yksittäisistuinta
- rakennuskustannukset noin 5 miljoonaa euroa
- rakentaminen aloitettu tänä syksynä


Hietalahden stadion, Vaasa

Nykyinen stadion:
Kuva

Uusi stadion:
Kuva

- Vaasan valtuusto hyväksyi 10.11.2014 stadionin rakentamiseen vaadittava 11 miljoonan euron investoinnin.
- Valtio tukee hanketta 750 000 eurolla
- Rakentaminen tarkoitus aloittaa ensi vuonna
- Vanha pääkatsomo säilytetään ja peruskorjataan, jonka ympärille rakennetaan uusi nykyaikainen stadion
- Stadionin tuleva kapasiteetti 6000 istumapaikkaa sekä suuri määrä lämmintä tilaa


SJK:n stadionhanke, Seinäjoki

SJK:n tällä hetkellä käyttämä stadion, Seinäjoen keskuskenttä
Kuva

Havainnekuva uudesta stadionista:
Kuva

- Rakennuskustannukset samassa hintaluokassa Vaasan tulevan stadionin kanssa (11 miljoonaa euroa)
- Uusi stadion ei siis tule keskuskentän paikalle, vaan se aiotaan rakentaa Jouppilanvuoren tekonurmikentän päälle / viereen.
- Hanke elää vahvasti ja puuhamiehet uurastavat kovasti, jotta SJK saisi kansainväliset olosuhteet täyttävän stadionin mahdollisimman ripeästi.
Viimeksi muokannut Tähtitorni, 16.02.23 21:11. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
  • 1
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 19