Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
Avatar
tekijänä satama
#6724
Olen jo aikaisemminkin tehnyt taloon muutaman threadin Lahdesta, mutta ne ovat keskittyneet keskustan ulkopuolelle ja olivat laadullisestikin kamalia. Naantali-Raumasta, Turusta ja varsinkin tuosta Kotkasta olen tehnyt jo kattavat kuvakokoelmat, mutta Lahden keskustaa en ole pahemmin kuvannut. Sen sijaan, että muokkaisin 60+ kuvaa ja julkaisisin ne kaikki yhdellä kertaa tässä ja nyt, olen päättänyt tehdä tästä samakaltaisen ketjun kuin tuo Iggy.P:n Oulu city. Tällä tavoin riittää energiaa kuvien kommentoimiseenkin.


Kuvat otettu tiisataina 8.9.2006 kello 8.00-10.00 välisenä aikana.


Kuva
Lahden Kauppatorilla on myyntiaika kaikkina arkipäivinä. Tunnelma on mielestäni parhain aikaisin aamulla jolloin autot eivät ole vielä ehtineet vallata keskustan katuja.

Paljon suurempi toritapahtuma, Lahden markkinat, järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Markkinamyyntipaikkoja on torialueen lisäksi Aleksanterinkadun varsilla jolloin ihmisvilinän ja tungoksen seuraaminen on mukavaa ajanvietettä - silloin kun ei itsellä ole kiire minnekään.


Kuva
Aleksanterinkatu on Lahden pääkatu. Kaupungissa on jo pitkään käyty keskustelua siitä pitäisikö katu rauhoitaa kävelykaduksi. Tilanteen tekee ongelmalliseksi se, että katu on todella leveä jolloin muutoksella saattaisi olla päinvastainen vaikutus alueen elävyyteen. Myös Vapaudenkadun muuttamisesta kävelykaduksi on keskusteltu lehdissä.

Lahden pääkatujen ilme on vihdoin pikku-hiljaa pääsemässä lamakauden masennuksesta ohi. Täällähän ei koskaan tapahtunut mitään lamakauden jälkeistä selkeää piristymistä katukuvassa niin kuin esimerkiksi Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä vaan asiat ovat tapahtuneet täällä vähän hissun kissun. Selkein yksittäinen muutos on se, että näyteikkunoihin on taas alettu panostamaan. Myös yrittäjyys on nousemassa, kun uusia pikkupuoteja on taas pitkästä aikaa ilmestynyt sinne tänne. Mukava yllätys on myös ollut uuden katukahvilan avaaminen Aleksanterinkadun itäpäähän joka elävöittänyt muuten niin kuollutta paikkaa.
Sinänsä tilanne on ihan ennallaan, että jos joku liikeketju uskaltaa Helsingistä muihin Suomen kaupunkeihin, niin se on sitten Lahdessa viimeisenä (näin kärjistäen).



Kuva

Kuva

Kuva
Lahden ruuhkaisin tie on ehdottomasti Vesijärvenkatu. Tänä kesänä keskutan kivetyksiä on uusittu sekä lisätty. Aleksanterin- ja Veskunkadun risteyksen liikennevalot ovat olleet sammutettuna jo yli kuukauden, mutta yllättävän hyvin ovat Lahtelaiset autoilijat osanneet ottaa huomioon jalankulkijat sekä toiset autoilijat. Yleensäkin tuntuu siltä, että liikennekulttuuri on selkeästi paranemaan päin Lahdessa. Ystävällisimmät autoilijat olen tavannut Turussa.

Valokuvassa välittyy hyvin Lahden tietty "Urban grit". Samaa tunnelmaa aistii Vapaudenkadulla ja Hämeenkadulla. Minulla on tietty viha-rakkaus suhde näitä katuja kohtaan. Eräänä Sunnuntai yönä Joensuusta palattuani ja monta tuntia junassa istuttuani, pääsin vihdoin kävelemään alas tätä katua. Talot olivat tyypilliseen tapaan rapistuneita, tie oli roskan peitossa ja virtsa haisi ilmassa, mutta mielessä pyöri heti jotenkin hassu "Hei, mä olen taas kotona"-tunne. Nämä kadut ovat eittämättä osa Lahden persoonaa.
Mutta kyllä näitä katuja voisi minun puolesta vetää jo uuteen uskoon, antavathan ne ulkopuoliselle hieman epämairittelevan kuvan Lahdesta.


Kuva

Kuva

Kuva

Seuraavan kerran lähetän enempi kuvia oikoradan vihkimispäivän 1.9 jälkeen, jolloin järjestetään myös Raiteiden Ilta (Taiteiden Yö).
Avatar
tekijänä Iggy.P
#6726
Lahdesta on mukava nähdä kuvia. Itselleni kaupunki on aika tuttu. Usein tuli istuttua Hanhenpoika pubissa ja käytyä Torvessa kuuntelemassa elävää musiikkia :) Lahti on poikkeuksellisen kaupunkimainen näistä suomen cityistä. Halki 1900-luvun Lahti ja Oulu kilpailivat keskenään kumpi on suurempi ja tärkeämpi, kunnes sittemmin Oulu on mennyt menojaaan.. :D Näin on, vaikkei sitä uskoisi kun vertaa näitä talolaisen silmin. Lahti on sentään ihan oikean kaupungin näköinen, mitä Oulusta ei voi sanoa ainakaan vielä kymmeneen vuoteen. Laitahan vaan kuvia Lahdesta sitä mukaa kuin jaksat, niitä on kaivattu ainakin täälläpäin.

Ai niin, Lahdesta on kuulemma tehty sellainen "ennen ja jälkeen" kuvakirja missä näkyy mm. paljon hävitettyä jugendia. Olen etsinyt sitä täällä kirjastosta muttei sitä taida olla. Harmi.
tekijänä Aboa
#6728
satama kirjoitti: http://i32.photobucket.com/albums/d23/t ... ti-260.jpg
Aleksanterinkatu on Lahden pääkatu. Kaupungissa on jo pitkään käyty keskustelua siitä pitäisikö katu rauhoitaa kävelykaduksi. Tilanteen tekee ongelmalliseksi se, että katu on todella leveä jolloin muutoksella saattaisi olla päinvastainen vaikutus alueen elävyyteen. Myös Vapaudenkadun muuttamisesta kävelykaduksi on keskusteltu lehdissä.
Voi olla, että monille kaupunkilaisille myös tuo Aleksanterinkadun nupukiveys on sellainen pyhä lehmä joka hieman jarruttelee muutoshalukkuutta...
Avatar
tekijänä satama
#6733
Kiitos kaikista kommenteista!

okl kirjoitti:http://i32.photobucket.com/albums/d23/t ... 2a6c42.jpg

Ihan samanlaiset linkit kun jyväskylässä :D Lukeeko noissa lahden liikenne tjms.
Juu, lukee. Koiviston Auto on on alunperin kotoisin Viipurista, mutta on toiminut Lahtelaisena yrityksenä sodan jälkeen. Osti tänä kesänä Oulussa toimivan Koskilinjat-yrityksen, joten on odotettavaa, että tulevaisuudessa valkoiset bussit valtaavat myöskin Oulun paikallisliikenteen. (like it or not :| )
okl kirjoitti:Ja onko Lahden keskusta täysin umpikorttelia vai jotain muuta?
Paavola, muuta kommenttia en anna. :)
Iggy.P kirjoitti:Ai niin, Lahdesta on kuulemma tehty sellainen "ennen ja jälkeen" kuvakirja missä näkyy mm. paljon hävitettyä jugendia. Olen etsinyt sitä täällä kirjastosta muttei sitä taida olla. Harmi.
Juu, se on jo aika vanha kirja, mutta se on hyvin samantyypinen kuin Helsingistä tehty Puretut Talot-kirja. Näky ei ole kaunista.
Itselleni on taas kertynyt iso kasa vanhoja ilma- ja katukuvia Lahdesta, voisihan niitä kai joskus tänne julkaistakin.

Olen jo monesti yrittänyt etsiä vanhoja kuvia Jyväskylästä ja Kuopiosta ilman tulosta.
Oulusta löysin viimeksi kirjastosta sellaisen kirjan kuin Oulun vuosisadat 1605-2005, joka on hyvin mielenkiintoinen. Ei siinä tosin kauheasti kuvia Oulun keskustasta ole.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#6735
satama kirjoitti:
Juu, se on jo aika vanha kirja, mutta se on hyvin samantyypinen kuin Helsingistä tehty Puretut Talot-kirja. Näky ei ole kaunista.
Lieköhän sama. Etsimäni kirjan tarkka nimi on ilmeisesti Unto Tupala "niin oli ennen, entäs nyt: kuvia Lahdesta"(1997). Onko tuttu? Tätä ei Oulusta löydy. Sen sijaan kirja "Lahti ennen ja nyt"( 1980) löytyy.

Kattelin Lahden netti kirjastoa ja löysin sieltä ainakin nämä Oulu aiheiset kirjat:
Inkala, Hilkka: Oulusta Ollaan

Inkala, Hilkka: Oulun kuva

Korhonen, Markus H: Puistola

Hilkka Inkala on mennyttä ja nykyistä Oulua piirtävä/maalaava taiteilija jonka kirjat sisältävät myös paljon faktatietoa. En pidä häntä yhtä hyvänä kuin Helsinkiä ikuistavaa Kimmo Pälikköä (Pälikkö piirtää yksityiskohdat tarkemmin), mutta silti kirjat ovat kiinnostavia jos haluaa Oulu tietoa. Hän on myös julkaissut kirjan "vanha Oulu tänään" mutten löytänyt sitä Lahden kokoelmista.

Korhosen "Puistola"-kirja on 2002 ilmestynyt talo historiikki 90-vuotiaasta Puistolan Jugendlinnasta. (siitä vaaleenpunasesta Oulucityssä)

Ainakin nämä tuli mieleen näin äkkiä mainitsemasi kirjan lisäksi. Ja tietysti kirjasarja Oulun kaupungin historia I-VI... menee aika raskaaksi kirjallisuudeksi, mutta onpahan talossa kerrottu vähän näistäkin.
Avatar
tekijänä satama
#6737
Kiitos kirjavinkeistä, pitääpi mennä etsiskelemään noita.

Näita Unto Tupalan kirjoja on itseasiassa kaksi. Sen jälkimmäisen nimi on: Lahden rakentaminen jatkui (1998) se on sellainen 659 sivuinen eepos. Kirjasarjassa käydään jok'ikisen keskustan tontin historia yksityiskohtaisesti läpi kuvien kera. Se kirja mistä itseasiassa kerroin on juuri nimeltään tuo Lahti ennen ja nyt.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#6794
Yliopiston kirjastosta löytyivät Unto Tupalan kirjat "niin oli ennen, entäs nyt", "Lahden rakentaminen jatkui" ja "Kun Lahti rakennettiin". Erinomaisia teoksia. Oulusta ei tietääkseni ole tehty vastaavanlaisia, mikä on selvä puutos. Olen kerennyt tutustua paremmin ainoastaan "niin oli ennen.." kirjaan. Sen tapa esittää kuvia mahdollisimman tarkasti samoista kohdista eriaikakausina on todella vaikuttava. Lahden purkuhistoria tulee siinä todella roisisti silmille. Kaupungin raiskaus on ollut hirveä. Oulussa ei purkaminen kivirakennusten osalta ole ollut läheskään yhtä laajaa. Lahden purku on ollut varmasti suomen pahimpia. Tilalle on kuitenkin rakennettu suuria Helsinki kokoluokan rakennuksia. Sen puolesta uudisrakentaminen on lisännyt kaupunkimaisuutta todella reilusti. Oulussa 60-luvun talot ovat paitsi rumia niin myös puolet pienempiä.
Avatar
tekijänä satama
#7326
Oli kyllä tarkoituksena, että olisin ottanut taiteiden yöstä kuvia... mutta enhän minä tietenkään jaksanut. :) Tuskin menetin mitään valokuvattavaa, sillä kuulopuheiden mukaan ilta oli tylsä ja hiljainen.

EDIT: lisätty muutama kuva ja pari kommenttia


Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Näkymä Rautienkadulta Lahden "Punaisten Lyhtyjen alueelle".

Kuva
Harmi, että kadunpätkä on myös muiden liikkeiden suosiossa sillä nyt osa seksiliikkeistä on
lähtenyt hankkimaan tiloja Hämeenkadulta, Mariankadulta( :smt018 ) ja Vesijärvenkadulta.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Sibeliuksenkadulla sijaitsee Lahden konserttitalo ja konservatorio. Tämä 11 kerroksinen rakennus
valmistui 1954 ja oli siihen aikaan (ja on yhä) yksi Lahden ydinkeskusta korkeimmista rakennuksista.

Kuva
Viimeksi muokannut satama, 23.09.06 12:08. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
tekijänä RV
#7327
Kävin kesällä vähän aikaa Suomessa ollessani Lahdessa ja täytyy tunnustaa että paikka on hyvin kaupunkimainen leveine katuineen ja tavallista korkeimpin taloine (keskikorkeus jotain 8 kerrosta). Ei todellakaan mikään ruma tai tylsä massatuotantopalikkakylä.
Avatar
tekijänä satama
#7386
Kuva
Eliel Saarisen suunnittelema kaupungintalo valmistui vuonna 1912. Se toimi kaupungin hallinnon sekä palolaitoksen, poliisilaitoksen ja kaupunginvankilan toimitiloina noin 4000 asukkaan kylässä.

Kuva

Kuva
Asemakaavassa raatihuoneelle oli varattu tontti torin reunalta, mutta myöhemmin -olisikohan se ollut Lingren vaiko Lindqvist- joka sai idean kaupungintalon rakentamisesta ylös mäelle. Sieltä rakennus hallitsi kauniisti kaupungin matalaa siluettia. Kuva on muuten otettu Fellmanin pellolta.

Kuva
August Abraham Fellman (kuvan keskellä) osti 1866 Hollolan Lahden kylästä Kartanon tilan, mitä hän laajensi ostamalla myös muita tiloja. Fellmanin omistaman Lahden Höyrysaha Osakeyhtiön paikalle on nykyään rakennettu Sibeliustalo. Itse Herra Felman kuoli 1912 ja Lahden kaupunki sai ostettua kartanon ja peltoalueet suvulta 1919, monien vuosien yritysten jälkeen.

Kuva
Nykyään itse kartano toimii historiallisena museoana.

Kuva
Lisää kuvia Fellmanin pelloilta. Vuonna 1918 pellolle koottiin vangiksi jääneitä punakaartilaisia, joista osa teloitettiin Hennalan kasarmialueella.

Kuva

Kuva

Kuva
Kaupungintalo vaurioitui kun saksalaiset pommittivat kaupungintaloon linnoittuneita punaisia.

Kuva

Kuva

Kuva
Palolaitos muutti kaupungintalosta pois 30-luvulla. Poliisilaitos muutti talvisodan jälkeen.

Kuva
Lahden kaupunkia pommitettiin talvisodan aikana erityisesti radiomastojen takia. Yksi pommeista tippui kaupungintaloon.

Kuva

Kuva
Fellmanin puistoon pystytettiin 1981 punavankien muistomerkki. Hassua, että myöhemmin samana vuonna kaupungintalo vaurioutui uudelleen....
Avatar
tekijänä satama
#7479
Tuo härdelli on suurimmaksi osaksi pankkirakennus. Se on kieltämättä hiukan eriskummallisen näköinen viritys. Sitä katsoessa saa vaikutelman, että kyseessä olisi kaksi eri rakennusta, mutta tietojeni mukaan tuo matala graniittinen osa sekä tuo korkeampi teräslevyillä päällystetty osa ovat samaan aikaan rakennettuja - eli ovat osa yhtä ja samaa rakennusta. Älkää antako tuon über-modernin kattorakennelman hämätä, se on rakennettu vasta 90-luvulla kun kerroskorkeutta lisättiin.

Kuva