Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
tekijänä Joggeri
#66067
prepo kirjoitti:
Satakunnan kansa kirjoitti:Samkin uusi Porin kampus sijoittuu asema-aukiolle
Musta tuo oli myös paras vaihtoehto. Kaunistaa juna-aseman ympäristöä ja tuo koululaisia lähemmäs keskustaa. Bussiliikenteen terminaalin/aseman voisi tuoda tuohon lähelle myös, mutta taitaa olla lähinnä haihattelua, kun matkahuollon asiat taitaa olla ihan hyvin siellä tullibaarissa :)

Miten muuten skanskan ehdotus oli tarjouspyynnön vastainen? Ja milloin rakentaminen voidaan aloittaa?
Avatar
tekijänä prepo
#66073
Satakunnan kansan paperiversiossa kerrottiin että "Mikä tarjouksessa oli vikana, sitä SAMK:n toimitusjohtaja Juha Kämäri ei eilisen kokouksen jälkeen suostunut kertomaan" Ja "työt alkanevat ensi vuoden puolella"... "tilojen tulisi olla valmiina vuoden 2017 alussa".
tekijänä Karpathia
#66085
Joggeri kirjoitti:
prepo kirjoitti:
Satakunnan kansa kirjoitti:Samkin uusi Porin kampus sijoittuu asema-aukiolle
Bussiliikenteen terminaalin/aseman voisi tuoda tuohon lähelle myös, mutta taitaa olla lähinnä haihattelua, kun matkahuollon asiat taitaa olla ihan hyvin siellä tullibaarissa :)
Yhteisestä matkakeskuksesta puhutaan aina silloin tällöin, mutta miksi linja-autoasema pitäisi siirtää kauemmas ydinkeskustasta, kun nyt sen sijainti on mitä oivallisin?
tekijänä Joggeri
#66100
Karpathia kirjoitti: Yhteisestä matkakeskuksesta puhutaan aina silloin tällöin, mutta miksi linja-autoasema pitäisi siirtää kauemmas ydinkeskustasta, kun nyt sen sijainti on mitä oivallisin?
Minua miellyttää lähinnä se ajatus, että molemmat saataisiin yhden katon alle. Tällöin vaihto toiseen kulkuvälineeseen helpottuisi. Ei kai siinä muita synergiaetuja olisi. Ei keskusta kovin paljon kauemmas jäisi siirron myötä. Tosin Porin bussiasema toimii melko hyvin siellä, missä se nykyään on, eli ei mitään pakkoa siirtää ellei keksitä lisää hyötyjä.
Avatar
tekijänä prepo
#66102
Minusta yhteinen Matkakeskus olisi kannatettava asia. Toisaalta varmaan aika harva vaihtaa kaukobussia junaan Porissa. Kai siksi yhteiseen matkakeskukseen ei päädytty kun viimeksi asia on ollut harkinnassa. Henkilöjunaliikenteen kannalta Pori on aina pääteasema ja junien ainoa suunta on Tampere. Busseja kulkee sentään Porin kauttakin Turun ja Vaasan välillä.
Puuvillan kauppakeskus ja joenrannan sekä Kirjurinluodon suunnitelmat vievät keskustan painopistettä vielä kauemmaksi rautatieasemasta. Toisaalta tämä kampus, varsinkin jos Yliopistokeskuskin tulisi joskus sen yhteyteen, toisi elämää tuohonkin kolkkaan ja opiskelijat varmaan julkisia liikennevälineitä tulevaisuudessakin käyttää.
tekijänä Karpathia
#66289
Katselin tuossa juuri Oikotien asuntoilmoituksia ja huomasin tällaisen rakennuksen nousevan Itsenäisyydenkadun varteen, YIT:n Riihikedon kortteleihin. En ymmärrä mikä tässä oikein puhuttelee, mutta tykkään kovasti rakennuksen ulkonäöstä. Edes vihreä tehosteväri ei tunnu haittaavan, mutta sävyt voisivat toki olla joka parvekkeella samoja. Perushyvää rakentamista umpikorttelissa, tätä lisää!

Kuva
tekijänä Darre
#66292
Juu ei lainkaan huonoimmasta päästä. Tuo "penthouse"-tyylinen kuudes kerros on mielenkiintoinen ratkaisu. Ainoa mikä tästä uupuu on mahdollisuus liikerakennuksille kivijalassa. Se on harmi koska ollaan kuitenkin lähellä Porin keskustaa.
tekijänä Karpathia
#66307
Tämän rakennuksen kohdalla liiketilan puuttuminen katutasosta ei minua ihan hirveästi harmita. Osassa korttelin rakennuksista on kuitenkin liiketilaa kivijalassa, vaikka alue ei kuitenkaan ole ihan ytimessä. Enemmän jurppii pari ihan keskustaan rakennettua kerrostaloa, joista se katutason liiketila puuttuu.

Mutta ylipäätään kun rakennetaan liiketilaa keskustan kerrostaloihin missä tahansa kaupungissa, niin sitä pitäisi rakentaa samalla riittävästi, esim. kahteen kerrokseen. Pieniä liiketiloja löytyy varmasti, mutta vähänkin isomman liikkeen on toimittava kauppakeskuksessa. Puuvillan rakentaminen purkaa sitä painetta mikä isoilla ketjuilla on ollut Poriin sijoittumisen suhteen. Tuskinpa esim. Clas Ohlson olisi löytänyt kovinkaan helposti riittävän isoa liiketilaa käviksen lähistöltä.
tekijänä Karpathia
#68604
Kävin katselemassa Puuvillan työmaata ja tässä muutamia kuvia. Kauppakeskuksen pitäisi avautua lokakuun lopussa.

Näkymä sisäpihalta. Vanhoja tiilirakennuksia kunnostetaan komeiksi. Uusrakennuksesta tulee punainen peltilaatikko. Ymmärrän arkkitehtuurivalinnan, mutta olisin silti preferinut tiiltä julkisivumateriaalissa.

Kuva

Piha on hullunmylly.

Kuva

Alkuperäisen uudisrakennuksen peltijulkisivun klommot saivat porilaisilta massiivista kritiikkiä. Rakennuttaja päätti lopulta, että ne pitää vaihtaa uusiin. Kansalla on kuin onkin vaikutusmahdollisuuksia rakentamisen laatuun! Tässä vielä vanhoja peltejä paikallaan.

Kuva

Tässä taas jo uudet julkisivupellit.

Kuva

Rakennetaan siellä sentään tiiliseinääkin

Kuva

Parkkitasolla seinässä on reikiä.

Kuva

Siltapuistokadulla puistotien toisen kaistan tulee ylittämään tuollainen räikeänpunainen hässäkkä. Hauska idis, ikävä väri. Kuvassa näkyy myös toinen porilaisia kiukustuttanut asia (jos osaa katsoa): tielle rajoittunutta tiiliseinää ollaan purettu enemmän kuin oli tarkoitus.

Kuva

Pääovi(?) Harmi, että koko kadunpintaa ei ole laatoitettu.

Kuva

Sisällekin pääsi jo kurkkaamaan, mutta ihmettelyltäni unohdin napata kuvan!
tekijänä töntsö
#68606
Aika paljon yhteneväisyyksiä pari vuotta sitten avattuun Hyvinkään ostoskeskukseen, sekin on kasattu jostain punaisista peltilevyistä vanhan tiilirakennuksen yhteyteen. Nimikin on Willa vieressä olevan ex-villatehtaan mukaan. Sinänsä tietenkin ihan loogisia väri- ja nimivalintoja. Mitenköhän monta näitä Suomessa on
tekijänä Elazi
#68611
töntsö kirjoitti:Aika paljon yhteneväisyyksiä pari vuotta sitten avattuun Hyvinkään ostoskeskukseen, sekin on kasattu jostain punaisista peltilevyistä vanhan tiilirakennuksen yhteyteen. Nimikin on Willa vieressä olevan ex-villatehtaan mukaan. Sinänsä tietenkin ihan loogisia väri- ja nimivalintoja. Mitenköhän monta näitä Suomessa on
Ne peltilevyt on itseasiassa tiililaattoja, mutta mistä tiilirakennuksesta puhut? En muista oliko Anttilan rakennus tiilipintainen ennen Willan rakentamista, mutta nythän tuo on valkoista rappausta suurimmaksi osaksi.
Avatar
tekijänä prepo
#68612
On nuo uudet pellit siistimmät kuin ensimmäiset kuhmuraiset, mutta aika halvalta näyttää tuo aaltopeltipintakin kyllä keskustassa kauppakeskuksen seinässä. Seinäpintaa on paljon ja tämä on massiivinen rakennus ympäristössään, kun naapurikortteleissa on lähinnä puutaloja. Toki puuvillatehdas on ollut aikoinaan toimiessaankin varsin hallitsevan kokoinen. Jännittävää nähdä miltä valmiina näyttää.
Avatar
tekijänä grendy
#68613
Aaltopelti, tuo karmein peltilajike joka kasvaa helvetissä. Suorastaan karmeaa peltiviritystä niin uusi kuin vanha versio. Ja onhan tota "lommopeltiä" näemmä vähän siellä sun täällä edelleen, eli vain osa vaihdettiin? Kyllä osaakin olla sitten karmeaa rakentamista Suomessa...
tekijänä La_Resistance
#68614
Itseltäni ei kyllä heru yhtään ymmärrystä julkisivuvalinnalle. Kustannustehokasta joo, mutta voiko hirveämmällä tavalla raiskata noin arvokasta ympäristöä? Puuvillatehdas ollut pitkälti koko Porin kantava voima historiallisesti, olisi ansainnut parempaa kuin tällaisen C-luokan ratkaisun.
tekijänä töntsö
#68615
Elazi kirjoitti:
töntsö kirjoitti:Aika paljon yhteneväisyyksiä pari vuotta sitten avattuun Hyvinkään ostoskeskukseen, sekin on kasattu jostain punaisista peltilevyistä vanhan tiilirakennuksen yhteyteen. Nimikin on Willa vieressä olevan ex-villatehtaan mukaan. Sinänsä tietenkin ihan loogisia väri- ja nimivalintoja. Mitenköhän monta näitä Suomessa on
Ne peltilevyt on itseasiassa tiililaattoja, mutta mistä tiilirakennuksesta puhut? En muista oliko Anttilan rakennus tiilipintainen ennen Willan rakentamista, mutta nythän tuo on valkoista rappausta suurimmaksi osaksi.
Siis juurikin se villatehdas, niin no eihän se ihan kiinni siinä kauppakeskuksessa ole mutta kumminkin
  • 1
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 16