Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä albertobroccoli
#62207
Matrixin vaakakaverin montussa näyttäisi paalutus ja anturahommat olevan aika pitkällä.
Ehkäpä pikapuoliin lähtee sokkelityöt yms. liikkeelle.

Sitten eteläisimmässä Wäinölässä (1?) on startannut jonkinmoinen parveke- tai julkisivuremppa.
Olisiko siitä kellään TOASin asukilla tai naapurilla tarkempaa tietoa?

Eikös tuokin Wäiski remontoitu muutama vuosi takaperin samalla kun kakkosen julkkariakin ehostettiin yms?
Kolmonenhan on edelleen susirumalla pesubetonipinnalla.
tekijänä salos
#63367
Kaavoitusohjelmassa 2014-2016 on vuodelle 2015 merkitty "Hervannan Keskusakseli" eli Hervannan valtaväylän ja Insinöörinkadun vastine Matrix-kokonaisuudelle. Asuinkerrosalaa on tarkoitus kaavoittaa n. 40 000 m2 ja muuta kerrosalaa n. 20 000 m2.
tekijänä Sasu K
#63368
salos kirjoitti:Kaavoitusohjelmassa 2014-2016 on vuodelle 2015 merkitty "Hervannan Keskusakseli" eli Hervannan valtaväylän ja Insinöörinkadun vastine Matrix-kokonaisuudelle. Asuinkerrosalaa on tarkoitus kaavoittaa n. 40 000 m2 ja muuta kerrosalaa n. 20 000 m2.
Loistavaa! Mistäs tämän uuden kaavoitusohjelman näkee? En löytänyt kaupungin sivuilta enkä esityslistoilta.
tekijänä Laniitti
#63375
K-P kirjoitti:Sitten eteläisimmässä Wäinölässä (1?) on startannut jonkinmoinen parveke- tai julkisivuremppa.
Olisiko siitä kellään TOASin asukilla tai naapurilla tarkempaa tietoa?
Sisäpiiritietona kuulin, että se on takuukorjaus. Vuonna 2005 suoritetussa peruskorjauksessa asennettiin uudet julkisivuelementit tjsp. Ja päin h*lvettiähän se meni. Levyjen kulmista kiinnitys kussut, ilmeisti reikää tms. porattu liian lähelle reunoja ammattitaidottomasti sekä ihan vääränlaista kiinnikettä tms. Sen seurauksena levyjen kulmista on paloja lohkeillut ja tippunut alas, kuulemma. Tuli siis niin sanotusti Jankon Betonit.

TOAS sai sit neuvoteltua siihen vähän myöhässä takuukorjauksen. Ilmeisesti siinä on vielä selanen kuvio, että aikanaan peruskorjauksen tehnyttä firmaa ei edes nykyään ole ja takuukorjausta sitten tekee kys. firman jäänteet hankkinut joku pörssiyritys. Raksafirma laittaa kuulemma työmiehensä sitä korjaamaan aina silloin kun tulee seisokkia ja luppoaikaa muilla työmailla. Ilmeisesti osa sopimusta tällainen järjestely ja sitten se on ollut vähän tuollainen iisakinkirkko.
tekijänä Sasu K
#63399
Sasu Karjalainen kirjoitti:Loistavaa! Mistäs tämän uuden kaavoitusohjelman näkee?
Vastaanpa itselleni, kun en saanut vastausta kysymykseeni...

Kaavoitusohjelmaa on käsitelty kaupunginhallituksen suunnittelukokouksessa 9.12. ja Insinöörinkadun ja Hervannan valtaväylän välinen alue Orivedenkadusta pohjoiseen on kaavoitusohjelmassa vuodelle 2015. Siellä on paljon muutakin mielenkiintoista.
Avatar
tekijänä grendy
#63405
Tohon 3x16krs viereen kun vielä täräytettäis jotain saman tyylistä massoittelua niin ois aika jees ;).. Voishan ne valtaväylän toisella puolella olevat talot olla vähän korkeempiakin vielä :)
tekijänä albertobroccoli
#63414
grendy kirjoitti:Tohon 3x16krs viereen kun vielä täräytettäis jotain saman tyylistä massoittelua niin ois aika jees ;).. Voishan ne valtaväylän toisella puolella olevat talot olla vähän korkeempiakin vielä :)
a'la 1x40krs Herwood Tower :smt025
Avatar
tekijänä huopa
#63437
40F :D .. no se on hiukan liioittelua, mutta noiden kylkeen kävisi kyllä tosi hienosti joku ~25F asuintalo lähelle, minusta parhaan fiiliksen silhueteista saa kun on muutamaa eri kokoluokkaa olevia taloja vierekkäin niin niiden keskinäiset massasuhteet hahmottaa paremmin. Hervannasta on tulossa ihan kiva paketti jo nyt.
tekijänä Sasu K
#63475
Vielä ei ole mitään tietoa, kuinka korkeaa rakentamista Insinöörinkadun ja valtaväylän väliin tulee. Potentiaalinen nimby-vyöhyke sijaitsee alueen pohjoisosassa, jossa on kadun toisella puolella omistusasuntoja. Pääosinhan Insinöörinkadun varrella on tuossa kohtaa korkeita opiskelija-asuntoja (Wäinölät ja Paawolat).

Hervannan valtaväylän varrelle toivoisin vähän parempaa julkisivua kuin on toisella puolella. Tieteenkadun tornien pysäköinhallien seinämät eivät ole mikään ilo silmälle, vaikka itse tornit ovatkin hieno sisääntulonäkymä Hervantaan. Pirkka6:n kohdalla seinämä on osittain harmaata betonia. Siitä saatiin pestä viime kesänä kahdesti graffitit pois. Kuinkahan monta kertaa ensi kesänä?
tekijänä albertobroccoli
#63485
huopa kirjoitti:40F :D .. no se on hiukan liioittelua, mutta noiden kylkeen kävisi kyllä tosi hienosti joku ~25F asuintalo lähelle, minusta parhaan fiiliksen silhueteista saa kun on muutamaa eri kokoluokkaa olevia taloja vierekkäin niin niiden keskinäiset massasuhteet hahmottaa paremmin. Hervannasta on tulossa ihan kiva paketti jo nyt.
Ei mene pahasti pieleen kun menee kultaisella leikkauksella (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_leikkaus).

Eli 16krs -torniryhmä/massa vaatisi näin kärkitornikseen tällä perusteella 26-kerroksisen tornin.
Tuo 25 kerrosta on siis melko lähellä sitä arvoa mikä näyttäisi ihmissilmälle parhaalta Herwoodissa nykyisten oheen (teoriassa).

edit: sieltä alkuperäisistä kilpailuehdotuksista minkä Matrix siis voitti, niin sieltä voisi naftasta kaivaa nyt sen yhden ehdotuksen,
jossa oli se siisti 24-kerroksinen...


Samalla kaavalla esim. Ipan pariksi kosken toiselle rannalle (sen Takon tilalle ;) ) sopisi siis 30-kerroksinen,
kuten olen omissa tulevaisuuden suunnitelmissani kaavaillut rakentavani valtaisilla pörssimiljoonillani...
Se myös sopivasti rikkoisi _varmasti_ sen 100m rajapyykin ainakin täällä sisämaassa.

Tätä samaa kaavaa olisikin ehkä pitänyt paremmin noudattaa mm. Tallinnassa jossa mielestäni muuten niin tyylikäs kaksoistorni viimeisenä tornitalotulokkaana ja korkeimpana rikkoi jonkin verran sitä idylliä, mikä ennen oli Tallinnan tornitalojen "huimasta" korkeudesta. Nyt ne muut näyttävätkin aiempaa matalammilta. Kaksoistornin olisi pitänyt olla vain sellaisen 10% korkeampi kuin muut tai sitten nykyistä vielä reilummin muita korkeampi, n. 40-kerroksinen, jotta se olisi noussut jo selkeästi "muiden yläpuolelle" ja korostanut vain omaa korkeuttaan eikä niinkään muiden mataluutta... (tämä tietysti vain omaa nalkutustani)
tekijänä albertobroccoli
#64964
Joku nykyinen herwoodilainen voisi käydä nappasemassa edustavan iltakuvan Solariksesta valaistuna jossain välissä?
Tuli tänään nähtyä ekaa kertaa livenä. Ilmeisesti asennettu aivan hiljattain tuo valaistus?
:smt023
tekijänä engineerix
#64979
K-P kirjoitti:Joku nykyinen herwoodilainen voisi käydä nappasemassa edustavan iltakuvan Solariksesta valaistuna jossain välissä?
Tuli tänään nähtyä ekaa kertaa livenä. Ilmeisesti asennettu aivan hiljattain tuo valaistus?
:smt023
Ne valojuovat ovat tehoiltaan melko vakuuttavat ja "häikäisevät" kauas valtaväylälle. Mitäköhän mieltä talon asukkaat ovat niistä?
  • 1
  • 43
  • 44
  • 45
  • 46
  • 47
  • 50