Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä RV
#57034
Kohta Talvivaaran alueella elelee The Hills Have Eyes-tyylisiä mutantteja :D
Avatar
tekijänä TommiM
#57286
RV kirjoitti:Kohta Talvivaaran alueella elelee The Hills Have Eyes-tyylisiä mutantteja :D
Alkuperäisen The Hills have eyes-elokuvan (1977) pahikset olivat suht normaaleja, ehkä kuitenkin hieman sukurutsaisia, kannibaaleja. Uusintafilmatisoinnissa kannibalit toki muuttuivat mielikuvituksettomiksi mutanteiksi.
Avatar
tekijänä Tuliniemi
#57647
Onneksi Oulussakin on startup toimintaa.
Yle kirjoitti: Naton sotilaille suomalaiset sykemittarit

Kuva

Oululaisyrityksen kehittämä sykemittari kertoo henkilön syketason valon värillä. Näin hoitaja voi reagoida alentuneeseen tai nousseeseen sydämen lyöntitiheyteen nopeasti.

Vuonna 2010 perustetun Spektikorin EKG-ilmaisin tulee kaikkien Natosotilaiden ja Naton kumppanimaiden saataville kesän aikana.

Yhtiön mukaan myös Suomen puolustusvoimat aikoo varustaa kriisinhallintajoukot oululaisilla sykemittareilla. Joukot palvelevat tällä hetkellä esimerkiksi Afganistanissa ja Libanonissa.

Maavoimien ylilääkäri Matti Lehesjoen mukaan EKG:n seuraaminen kenttäolosuhteissa on vaikeaa.

- Ensireaktiot kriisialueilla ovat olleet innostuneita. Esimerkiksi kuljetuksissa useamman potilaan sykkeen seuraaminen ei ole kovinkaan helppoa, kun on pimeää, töyssyistä ja meluisaa, maavoimien ylilääkäri Matti Lehesjoki sanoo.

Tuotetta on kehitetty ja testattu yhdessä Oulun Yliopistosairaalan, Puolustusvoimien, SPR:n ja Oulu-Koillismaa pelastuslaitoksen kanssa.

http://yle.fi/uutiset/naton_sotilaille_ ... it/6726202
Oulussa on tutkittu painettua elektroniikkaa ja toivottavasti tulevaisuudessa syntyy lisää kaupallisia sovelluksia.
tekijänä Jatup
#59195
http://yle.fi/uutiset/kajaani_mukana_ki ... ta/6813355
Kajaani mukana kisassa Microsoftin datakeskuksesta?
Microsoft aikoo perustaa Suomeen oman datakeskuksen ostettuaan Nokian puhelinliiketoiminnan. Noin 190 miljoonan euron investoinnin on arveltu sijoittuvan Pohjois-Suomeen ja Oulun lisäksi sijoituspaikaksi on arveltu Kajaania. Oulusta Microsoftin yhteyndenotto on vahvistettu, Kajaanissa kaupunginjohtaja vaikenee.


Kuva

Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen on vahvistanut Yle Oululle Oulun ja Microsoftin käyneen keskusteluja datakeskuksen sijoittamisesta kaupunkiin. Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen on vähäsanainen kysyttäessä Nokian ostaneen Microsoftin edesottamuksista Kajaanin suhteen.

- Minä en kommentoi tätä, se on Microsoftin asia, Tolonen kertoi keskiviikkoaamuna Yle Kainuulle.

Nokian pääjohtaja Risto Siilasmaan paljastettua tiistaina, että Microsoftin perustama uusi datakeskus on sijoittumassa Pohjois-Suomeen, on esillä ollut kaksi kaupunkia: Kajaani ja Oulu.

Kainuun Edun toimitusjohtaja Antti Toivanen kertoi Yle Kainuulle tiistaina, että Etu ei myöskään kommentoi millään tavalla asiakasyritystensä keskeneräisiä asioita. Se viittaako Toivanen asiakasyrityksellä Microsoftiin tai CSC Datakeskus Kajaaniin tai kumpaankaan näistä, jäi vaille selvennystä.
Oulu on ilmeisesti tarjonnut Microsoftille paikkaa Ruskosta. Microsoft on myös sanonut, että nyt rakennettavaa keskusta saatetaan laajentaa myöhemmin jopa yli miljardilla eurolla.
Avatar
tekijänä Tuliniemi
#59248
Kaleva kirjoitti:
Kaikki Renesasin työntekijät siirtyvät Broadcomille

Kuva

Kaikki Renesas Mobilen työntekijät Suomessa ja muualla Euroopassa sirtyvät amerikkalaisen Broadcomin palvelukseen. Työntekijät siirtyvät Broadcomille niin sanottuina vanhoina työntekijöinä.

Yhtiön rakenne ratkaistaan myöhemmin. Kauppa pyritään saamaan päätökseen loppuvuoden aikana.

"Todella hyvä uutinen", sanoo Renesas Mobile Europen Oulun ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Jari Lähetkangas.

Lähetkankaan mukaan Oulussa usko jatkoon on ollut voimakas, vaikka kesäkuussa emoyhtiö kertoi alasajosta.

"Vaikka iso osa porukkaa on irtisanottu ja ollut irtisanomisajalla, tsemppi on säilynyt. Uskon, että se on auttanut myös kaupanteossa."

Lähetkankaan mukaan toivoa on ollut pakko olla keskellä Oulun seudun nykyistä taloustilannetta.

"Käytännössä ainoa vaihtoehto on ollut toivoa. Jos oma tekeminen yhtään auttaa myyntiä, niin hommia on tehty."

Renesasin työntekijät voivatkin nyt huokaista helpotuksesta, ainakin hetkeksi. Yrityskauppoihin usein liittyy uudelleenjärjestelyjä ja päällekkäisyyksien karsimisia, eli tulevaisuudessa voi olla vielä edessä irtisanomisia. Mutta milloin, sitä ei kukaan tiedä.

Jatkoaikaa on kuitenkin saatu.

"Selvähän se on, että koskaan ei tiedä, miten tulevaisuudessa käy. Lähtökohtana meillä silti on, että hommat jatkuvat", Lähetkangas sanoo.

Puolijohdevalmistaja Broadcom kertoi keskiviikkona ostavansa Renesas Mobile Europen. Aiemmin kesällä japanilainen Renesas Electronics kertoi lakkauttavansa kaikki toimintonsa Euroopassa ja irtisanovansa kaikki työntekijät myös Suomesta.

Oulussa yhtiöllä on 570 työntekijää.

Kauppasumma on 164 miljoonaa dollaria eli noin 125 miljonaa euroa.

http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/kai ... le/640771/
Vaara ohi... toistaiseksi.
Avatar
tekijänä Klazu
#59256
Huippu juttu tuo Broadcomin uutinen! Tiedän monta Oulussa asuvaa ja teknologia-alalla olevaa tämän hetkistä työnhakijaa ja työtilanne seudulla on todella hankala. Tämä antaa sentään pienesti laastaria hyvin vaikeaan tilanteeseen. Datakeskuksen toivon menevän Kajaaniin, sillä siellä vasta tällaiset työpaikat tulisivatkin tarpeeseen, mutta kyllähän tuo Oulussakin kipeästi kaivattu investointi olisi. Pääasia, että investointi tulee jonnekin Pohjois-Suomeen. :)
Avatar
tekijänä eskimo
#62428
Haaparanta - Tornio Matkakeskus
Kuva
Kaupunkien yhteinen osin EU:n rahoittama hanke on valittu yhdeksi kolmesta finalistista kilpailussa Future Transport Award 2013 kategoriassa Public Transport - Julkinen liikenne.

Hanke on aloitettu innostuneesti ja suurin odotuksin. Intoa ovat laimentaneet toiminnalliset vaikeudet valtakuntien rajalla.
Matkakeskuksen rakennus sijaitsee 60 metriä Ruotsin puolella, minkä vuoksi Suomen valtio ei ole osallistunut siihen vaan pistää kapuloita rattaisiin.
Syynä on verotuksen kuviot - verot maksetaan maahan, jonka maaperällä toimitaan.
Esim. Tornion Matkahuoltoon jätetyn paketin vero maksetaan Ruotsiin, vaikka se lähtee rajalta suomalaisen firman välityksellä Suomeen.
Rajakaupungit ovat esittäneet valtiosopimusta, jonka mukaan alueella voidaan toimia oman maan säädösten mukaan. Valtiosopimukseen pääsy voi olla vuosien päässä.
Joka tapauksessa matkakeskus valmistuu joulukuussa 2013 ja vihkiäiset pidetään tammikuun 2014 puolella.
Kuva

Kuva
photos eskimo 11-2013
Avatar
tekijänä RV
#62435
Länsipohja tulisi liittää Suomeen - asukkaat tuskin vastustaisivat. "Haparanda", nojoo, meilläkin on "Sipoo" jne.
Avatar
tekijänä eskimo
#62655
Valtava mineraalilöytö Sodankylässä
Lapin Kansa 20.11.2013 kirjoitti:Sodankylän kunnan alueella on tehty uusi merkittävä mineraalilöydös. Esiintymä sijoittuu Kelujärven ja Orajärven alueelle käsittäen 30 eri aluetta muodostaen lähes yhtenäisen lohkon, jonka suuruus on noin 300 neliökilometriä. Malminetsintälupaa haetaan alueelle, jossa kupari-nikkeli- ja platinapitoisuudet ovat erittäin suuria.
Pelkästään malminetsintäluvan arvo tuo maanomistajille 6 miljoonaan euron vuosittaiset korvaukset ensimmäisen neljän vuoden aikana.
Malminetsintäyhtiön Magnus Minerals Oy näkemyksen mukaan Sodankylän kunnassa on erinomainen malmipotentiaali. Yhtiö suorittaa nikkeli-kupari-platinamalmien etsintää Lapissa yhteistyössä chileläisen kaivosyhtiön Antofagasta Minerals kanssa.
Kuva
kartta Magnus Minerals Oy web sivulta
Avatar
tekijänä rakentaja
#62657
^Hyviä uutisia, mutta miksi rahojen annetaan valua ulkomaisille yhtiöille, kuten tässä tapauksessa chileen? Ihan kuin suomi olisi jokin afrikan kehitysmaa, jossa länsimaiset öljy-yhtiöt vetää kaiken rahan kotiinpäin.
Avatar
tekijänä RV
#62661
rakentaja kirjoitti:^Hyviä uutisia, mutta miksi rahojen annetaan valua ulkomaisille yhtiöille, kuten tässä tapauksessa chileen? Ihan kuin suomi olisi jokin afrikan kehitysmaa, jossa länsimaiset öljy-yhtiöt vetää kaiken rahan kotiinpäin.
Hassua kyllä, olen erimielisenä samaa mieltä. Suomi kipeästi tarvitsisi noita varoja. Chileläisille on jo pistetty antamaan tarpeeksi rahaa esim. koululaisten toimesta.
Viimeksi muokannut RV, 20.11.13 18:32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä prepo
#62662
RV kirjoitti:
rakentaja kirjoitti:^Hyviä uutisia, mutta miksi rahojen annetaan valua ulkomaisille yhtiöille, kuten tässä tapauksessa chileen? Ihan kuin suomi olisi jokin afrikan kehitysmaa, jossa länsimaiset öljy-yhtiöt vetää kaiken rahan kotiinpäin.
Hassua kyllä, olen erimielisenä samaa mieltä. Suomi kipeästi tarvitsisi noita varoja.
Ainakaan tuo aiemmin puitu tapaus Talvivaara ei ole oikein vakuuttanut että kotimaisella osaamisella saataisiin aikaan toimivaa ja kannattavaa kaivostoimintaa. :(
tekijänä tissot
#62665
prepo kirjoitti:
RV kirjoitti:
rakentaja kirjoitti:^Hyviä uutisia, mutta miksi rahojen annetaan valua ulkomaisille yhtiöille, kuten tässä tapauksessa chileen? Ihan kuin suomi olisi jokin afrikan kehitysmaa, jossa länsimaiset öljy-yhtiöt vetää kaiken rahan kotiinpäin.
Hassua kyllä, olen erimielisenä samaa mieltä. Suomi kipeästi tarvitsisi noita varoja.
Ainakaan tuo aiemmin puitu tapaus Talvivaara ei ole oikein vakuuttanut että kotimaisella osaamisella saataisiin aikaan toimivaa ja kannattavaa kaivostoimintaa. :(
Luulen, että tuossa haettiin enemmän kaivosveroa (vai?). Suomi on todellakin kehitysmaa mitä tulee juurikin tuohon Suomen maaperästä louhittavaan arvometallista perittävään summaan. Maapläntitkin irtoavat halvalla.
Työpaikkojen saanti on tietenkin nyt juuri tärkeää, mutta pitäisi sillä seuraavalla sukupolvella olla samat lähtökohdat kuin aikaisemmalla. Suomen perisynti kun on tuo pääoman puute ja sitä nämä Suomalaiset kaivosyhtiöt juuri tarvitsisivat. Joten ulkomaalaiset ovat päässeet oikeutetusti tuottoisimmille paikoille. Vaikka perinpohjin kapitalisti olenkin, niin kyllä kaivosvero olisi paikoillaan. Ainakin Talvivaara on hienosti osoittanut kuinka kalliiksi tämä touhu voi tulla kun kaikki menee pieleen.

EDIT

Ja koko homma oli uutisankka.

http://yle.fi/uutiset/sodankylan_suuri_ ... ka/6944255
Avatar
tekijänä Tuliniemi
#66451
Oulu-lehti kirjoitti: Valopaa sadan lupaavimman teknoyrityksen joukossa Euroopassa

Oululainen Valopaa Oy on valittu sadan lupaavimman eurooppalaisen teknologiayrityksen joukkoon arvostetussa Red Herring Top 100 Europe -kilpailussa. Vaativien kohteiden led-valaisimiin ja älykkäisiin led-valaisinjärjestelmiin erikoistunut Valopaa pääsee samalla kilpailemaan maailmanlaajuisessa Red Herring Top 100 Global -kisassa, jonka voittajat julkistetaan marraskuussa Los Angelesissa Yhdysvalloissa.

Valopaan toimitusjohtaja Toivo Vilmi sanoo uskovansa, että tuomaristoon teki vaikutuksen yrityksen toimittamien projektien ja asennusten monipuolisuus, sitoutunut johto ja henkilökunta sekä maailmanluokan osaaminen radioteknologiassa, optiikassa, mekaniikassa ja ohjelmistoissa.

– Menestys Red Herring Top 100 Europe -kilpailussa osoittaa myös, että Valopaa on edennyt tutkimus- ja tuotekehitystyössään oikeaan suuntaan. Samalla palkinto on toki tunnustus koko led-teollisuudelle, joka on ratkaisevasti muuttamassa valaisinmarkkinoita, toteaa Vilmi.

Red Herring on maailman johtavia teknologiaan, innovaatioihin ja pääomasijoittamiseen erikoistuneita julkaisuja. Se järjestää joka vuosi eri maanosissa Top 100 -kilpailun, jonka tarkoituksena on nostaa esille ja palkita alueen kaikkein kiinnostavimmat start up -yritykset.

Kilpailun aikana Red Herring analysoi satoja kilpailuun ilmoittautuneita ehdokkaita eri puolilta maailmaa löytääkseen lupaavimmat ja nopeinta kasvua lupaavat yritykset. Yrityksiä arvioidessaan Red Herringin tiimi käyttää yli kahtakymmentä erilaista kriteeriä.

Valopaan älykkäät ja langattomasti hallitut led-valaisinjärjestelmät tarjoavat käytännöllisen sekä energia- ja kustannustehokkaan valaistuksen useisiin eri käyttötarkoituksiin kuten kaduille ja puistoihin, liike- ja teollisuustiloihin sekä liikunta- ja ulkoilualueille.

Valopaa suunnittelee ja valmistaa led-valaisinratkaisunsa Suomessa. Yrityksen tuotteita on käytössä jo sadoissa kohteissa eri puolilla Eurooppaa. Yritys on perustettu vuonna 2007 ja se kasvaa nopeaa vauhtia.

http://www.oululehti.fi/etusivu/valopaa ... 65110.html
Oulussa on mukavasti uusia yrityksiä.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 8