Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tornitaloja - lisää tornitaloja! Yläkerrassa keskustelua kaikesta korkeisiin taloihin liittyvästä ja korkeuksiin kohoavista uudisrakennuksista.
Avatar
tekijänä Klazu
#61741
Pyöreät parvekkeet tulevat olemaan kiintoisa elementti, sekä mustan ja vaalean osan yhteinen dynamiikka, mutta enpä ole muuten havainnekuvien perusteella vielä fani tälle projektille. Tuo musta osa tulee olemaan kyllä niin sekava, että...
tekijänä ÄmJii
#61749
Suomen upeimpien tornitalojen joukkoon, vaikka ei nyt varsinaisesti tornimaiselta näytäkään. Omaperäinen ja laadukas.
tekijänä Jatup
#61751
Jostain syystä tuo Siilo näyttää minusta aika matalalta. Siis siinä mielessä, että jotenkin aina tuntuu kuin siinä olisi vain jotain kahdeksan kerrosta, kun sen näkee läheltä. Sinänsä tietysti se eroaa monista muista Oulun taloista, että sen todellakin näkee jo vähän kauempaakin ja samalla sen (oululaisittain) suhteellisen suuri korkeus myös tulee paremmin esiin. Huomasin esimerkiksi vähän aikaa sitten, että se näkyy varsin hienosti Raatinsaareen asti.

Toivon mukaan alueen muut projektit tuon tornin läheisyydessä lähtevät pian käyntiin, tällä hetkellä paikka on aika ankean näköinen vielä. :)
Klazu kirjoitti:Pyöreät parvekkeet tulevat olemaan kiintoisa elementti, sekä mustan ja vaalean osan yhteinen dynamiikka, mutta enpä ole muuten havainnekuvien perusteella vielä fani tälle projektille. Tuo musta osa tulee olemaan kyllä niin sekava, että...
Tämä "nakellaan ikkunoita mahdollisimman epäsymmetrisesti ympäri taloa"-ilmiö on jotenkin noussut muodiksi viime aikoina. Tuo musta väri sinänsä ei ole mielestäni ongelmallinen, mutta täytyy myöntää, että normaali "tylsä" ikkunoiden asettelu tässä tapauksessa saattaisi miellyttää silmääni enemmän.
tekijänä zeizei
#61753
Jatup kirjoitti:Tämä "nakellaan ikkunoita mahdollisimman epäsymmetrisesti ympäri taloa"-ilmiö on jotenkin noussut muodiksi viime aikoina. Tuo musta väri sinänsä ei ole mielestäni ongelmallinen, mutta täytyy myöntää, että normaali "tylsä" ikkunoiden asettelu tässä tapauksessa saattaisi miellyttää silmääni enemmän.
Saa nähdä minkälaista elementtiä tuo musta osuus tulee olemaan.. Ps. Tornihotelli. :roll:
tekijänä Jatup
#61756
Tässä muuten vähän kuvaa, miltä tuo alue kokonaisuudessaan tulee näyttämään:

Kuva

Kuva

Kuva

http://www.lily.fi/blogit/kulmuri/toppi ... uudenkuvia
zeizei kirjoitti:
Jatup kirjoitti:Tämä "nakellaan ikkunoita mahdollisimman epäsymmetrisesti ympäri taloa"-ilmiö on jotenkin noussut muodiksi viime aikoina. Tuo musta väri sinänsä ei ole mielestäni ongelmallinen, mutta täytyy myöntää, että normaali "tylsä" ikkunoiden asettelu tässä tapauksessa saattaisi miellyttää silmääni enemmän.
Saa nähdä minkälaista elementtiä tuo musta osuus tulee olemaan.. Ps. Tornihotelli. :roll:
Onneksi tämä talo ei ole kuitenkaan ihan kokonaan musta. Tuohon eteläpuolelle vähän matkan päähän nousee vielä 12- ja 16-kerroksiset talot, jotka mahdollisesti peittävät tuota pahinta osiota vähän ja mahdollisesti myös pehmittävät vaikutusta. Koskelantielle (Toppilaa halkova pääväylä) tuo talo kyllä näkyy ihan komeasti, mutta siinäkin välissä on öljysäiliö ja sähköasema voimalinjoineen, joten maisema ei sinänsä välttämättä pahene nykyisestä.
Avatar
tekijänä Kantti
#61759
Edustaahan tuo uutta ja omaperäistä avausta suomalaisessa kerrostalorakentamisessa, josta voi sanoa ainoastaan hyvää, näyttää erittäin hyvältä! Tolpparakentaminen eri versioineen on tottapuhuen kyllästyttänyt jo pitkän aikaa jota perinnettä tämä rakennus hyvällä tavalla on murtamassa.

Mustasta osasta on vaikea vielä sanoa mitään erityistä, kaikki vaaleat osat sen seinissä eivät näytä olevan ikkunoita. Lasi yhdistettynä tummaan seinään kuvan mukaisella tavalla sopisi kyllä hyvin. Kiilloton musta seinä jossa vilkahtelee kirkkaita heijastavia pintoja ja taivaan värejä, elävöittää ja keventää seinän massaa. Alhaalla oleva parin kerroksen korkuinen neliömäinen ikkuna - mitähän sinne on tulossa - sopii mainiosto myös kokonaisuuteen.
tekijänä ÄmJii
#61767
zeizei kirjoitti:
Jatup kirjoitti:Tämä "nakellaan ikkunoita mahdollisimman epäsymmetrisesti ympäri taloa"-ilmiö on jotenkin noussut muodiksi viime aikoina. Tuo musta väri sinänsä ei ole mielestäni ongelmallinen, mutta täytyy myöntää, että normaali "tylsä" ikkunoiden asettelu tässä tapauksessa saattaisi miellyttää silmääni enemmän.
Saa nähdä minkälaista elementtiä tuo musta osuus tulee olemaan.. Ps. Tornihotelli. :roll:
Tornihotelli näytti jo havainnekuvissa rumalta ja sellainen siitä sitten tulikin. Tässä mielestäni selvä ero näiden kahden välillä, tarkoittaen siilon mustaakin osaa. Sen kohdalla pidän ikkunoiden epäsymmetristä sommittelua ja mustaa väriä tyylikkäänä ratkaisuna.
Avatar
tekijänä Kantti
#61769
Janne_H kirjoitti:Naapurissa sijaitsee komea vanha teollisuustalo. Onko tietoa ollaanko tuo purkamassa? Toivottavasti ei.
Olisi aivan törkeää jos tuo menisi purkuun! Komeaa aikansa teollisuusrakentamista.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#61770
Kantti kirjoitti:
Janne_H kirjoitti:Naapurissa sijaitsee komea vanha teollisuustalo. Onko tietoa ollaanko tuo purkamassa? Toivottavasti ei.
Olisi aivan törkeää jos tuo menisi purkuun! Komeaa aikansa teollisuusrakentamista.
Tuon kohdalla on sellainen tilanne että rakennus on suunniteltu muutettavaksi asunnoiksi siten ettei vanhasta jää kuin päädyt jäljelle. Joten rakennussuojelun näkökulmasta aika laiha lohtu. Olisi parempi ollut pyrkiä kehittämään rakennusta sen omilla ehdoilla säilyttäen mahdollisimman paljon vanhaa.
  • 1
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 30