Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Objectif Lune
#61708
Kantti kirjoitti:Monesti rakennettavan tontin puut jotka kaupunkitilassa ovat tärkeitä viihtyvyystekijöitä, kaadetaan pois tieltä.
Tai ehkä vähevässä määrin tänä päivänä?
Usein puita ei voida säilyttää hyväkuntoisina. Jos puun halutaan jatkavan eloaan varmasti, täytyy sen juuriston säilyä hyvin eikä sen olosuhteet saa muuttua kovin oleellisesti. Myöskään työmaa ei saa aiheuttaa puulle fyysistä tai kemiallista vahinkoa. Muissa tapauksissa puu voi säilyä ihan hyvin tai siedettävästi, mutta kuolemisen riski on aina suuri. Niin hassua kuin se onkin, puun säilyttäminen voi maksaa tuhat kertaa enemmän kuin uuden puun istuttaminen. Joka tapauksessa kyseessä on kallis puuha, jos rakentaminen on vähänkään intensiivistä. Silti riskit kalliin rahan hukkaan valumiselle ovat suuret.

Sen vuoksi vain harvoin säilytetään puita rakennustyömaan keskellä. Enemmän kuin aikaisemmin? Ehkä ihmiset ovat aiempaa valmiita maksamaan puiden säilymisestä.
tekijänä Purkki^
#61900
Purkki^ kirjoitti:Skanska on tuonut sivuilleen kohteen Vantaan Paddington joka tulee ennakkomarkkinointiin syksyllä.

Kuva
Skanskan sivuille on tullut pari kuvaa lisää.

Kuva
Kuva

Onko muuten tavallista, että kaksi rakennusfirmaa tekee yhteistyötä asuintaloprojektissa? Kortteli on kuin yhtä rakennusta, mutta siinä on YIT:n ja Skanskan rakentamat osat. Rakentaminen tapahtuu samaan aikaan.
Avatar
tekijänä H.C.
#62367
Flamingo aikoo laajentaa:
http://www.vantaa.fi/fi/kaavoitus_ja_ma ... 02_fi.aspx

Nykyisen rakennuksen itäpuolelle, missä nyt on pihaa, ruohoa ja puita, olisi pilareiden päälle tulossa 6 kerrosta lisää hotellia. Tuolla sivulla on havainnekuva.

edit: tarkemmin katsottuna se ei niin paljoa tohon viheralueelle ylety.
tekijänä Purkki^
#62385
Ihan hyvä lisä tuohon paikkaan. Ilmeisesti menee hotellilla hyvin! Kivenheiton päässä on kyllä niin monta hotellia varsinkin liikematkustajille, että kilpailu tulee olemaan kova.
tekijänä cobaink
#62400
^Onko noi Paddingtonin sisäpihalla näkyvät komeat männyt jo siellä, vai joutuuko asukkaat venaamaan tovin?
tekijänä Purkki^
#62401
cobaink kirjoitti:^Onko noi Paddingtonin sisäpihalla näkyvät komeat männyt jo siellä, vai joutuuko asukkaat venaamaan tovin?
On siellä. Koko tontin maa puhdistettiin, mutta nuo männyt onnistuttiin säilyttämään.
tekijänä Purkki^
#62562
cobaink kirjoitti:Mitä sille Jokiniemen läpi kulkevalle pistoraiteelle tapahtuu? Tuossa VVO:n tontin eteläpuolella.
Mietin samaa kun siitä kuljin. Muistan joskus lukeneeni, että se jää sinne ja kulkeehan siinä edelleen juniakin. Ainakin se jää yleiskaavan ulkopuolelle. Käsittääkseni kesko laajentaa Hakkilassa voimakkaasti joten ehkä raiteelle on käyttöä tulevaisuudessakin.
Avatar
tekijänä weba
#62608
Purkki^ kirjoitti:

Muistan jostain lukeneeni että koko hakkilan rata menee rullalle kehäradan valmistumisen jälkeen(?), nythän sieltä vissiin on tarkotus ajaa soraa tms kehäradalle. Yksikään yritys ei taida enää tuota käyttää kuljetustarpeisiinsa koska hinnoittelu ja erityisolosuhteet.
tekijänä Purkki^
#62611
weba kirjoitti:

Olet varmaan oikeassa, että puretaan kehäradan valmistuessa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tikkurila–Hakkila-rata http://tinyurl.com/od2pbts
Avatar
tekijänä weba
#62614
Purkki^ kirjoitti: Olet varmaan oikeassa, että puretaan kehäradan valmistuessa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tikkurila–Hakkila-rata http://tinyurl.com/od2pbts
Sinänsä surullista, että vaikka Vantaalla on reippaasti suuria logistiikka-alan toimitsijoita, niin kellään ei ole nykytilanteessa mitään intressia käyttää junaliikennettä.

Johtaa siihen että tälläisetkin satavuotiaat ratalinjat puretaan ja uusiahan ei tunnetusti tehdä ihan herkästi ellet vähintään kaivosta perusta ja tarvitse kymmentä junaa päivässä.

Muualla Euroopassa liikenne kuulemma siirtyy kumipyöriltä kiskoille hyvää vauhtia, jännä sinänsä.
Avatar
tekijänä MindW
#62621
weba kirjoitti: Muualla Euroopassa liikenne kuulemma siirtyy kumipyöriltä kiskoille hyvää vauhtia, jännä sinänsä.
Kaksi kirjainta: VR.
tekijänä Purkki^
#62624
Purkki^ kirjoitti:
Purkki^ kirjoitti:Koivukylässä Havukosken puolelle tulossa uutta.
Kuva

Tälle tontille.
http://maps.google.fi/maps?hl=fi&ll=60. ... 9,,0,-4.88

Perus bunkkeria mut sopii hyvin Haviksen charmiin. :)
Kuva
18.11

Kuva
Kuva

Ihan kiva tästä tuli. Tykkään tosta tummemmasta tiilestä ja tietenkin paikallaan muurauksesta. Parvekkeiden värilaseista voi olla montaa mieltä. Varsin laadukasta kuitenkin kun on tuettu vuokatalo kyseessä. Tämä on siis se talo josta uutisoitiin kesällä, kun tiilien painosta rakennustelineet kaatuivat.
  • 1
  • 42
  • 43
  • 44
  • 45
  • 46
  • 83