Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
tekijänä Alhena
#3729
Hesarin keskustelupalstalla on jälleen herännyt henkiin kiihkeä debatti Finlandia-talon marmorilaatoista, jotka ovat käyristyneet huomattavasti, vaikka julkisivuremontti tehtiin vasta vuonna 1999. Enson pääkonttorissa, jossa korjaustöitä ei ole tehty, jälki on vielä karmeamman näköistä. Muumiovirasto tietenkin vaatii kummankin talon säilyttämistä alkuperäisen tyylin mukaisina. Vaatihan se Makkaratalonkin suojelua veistokselliseen betoniarkkitehtuuriin vedoten. Ei Aalto funktionalistina olisi marmoriin päätynyt, jos olisi tiennyt sen heikkoudesta.

Onneksi en asu Stadissa. En hyväksyisi verorahojeni mieletöntä tuhlausta. Järvenpääläisenä minun on helppo nauraa mokomalle pelleilylle. Vakavat rakennustekniset virheet on monissa tunnetuissa rakennuksissa hyväksytty vain siksi, että niiden tekijä suomalaisen arkkitehtuurin jumalana pidetty Alvar Aalto. Muita arkkitehtejä kohdellaan aivan toisella taivalla: mainio esimerkki onJuha Leiviskän suunnittelema Kouvolan kaupungintalo, jonka ulkoseinissä marmori korvattiin jo aikapäiviä sitten vaalealla graniitilla. Tulos on kaunis ja kestää Suomen ilmastoa.

Toivon keskustelua muistakin Alvar Aallon virheistä tähän ketjuun. Museovirasto ei ole ainakaan vielä rajoittanut sananvapauttamme.
tekijänä Markus_G
#3733
Alhena kirjoitti:Ei Aalto funktionalistina olisi marmoriin päätynyt, jos olisi tiennyt sen heikkoudesta.
Öhöm. Kun Aalto kuuli että hänen suunnittelema Finlandia-talo tultaisiin päällystämään Carrara-marmorilla, oli hän tokaissut: "Ei tule kestämään."
tekijänä Tyna
#4000
Jos joku Aallon suunnittelema talo olisi niin homeessa, että sisältä voisi kerätä ruokasienet niin tuskin ko. taloa saisi kunnostaa toimivaksi... Fiksua. Jos arkkitehti/suunnittelija tekee suoranaisen virheen niin onhan se suorastaan idioottimaista jos virhettä ei saa korjata eli esimerkiksi juuri Finladiatalon pintamateriaalit. Aalto suunnitteli valkoisen talon joten eikö olisi ihan fiksua jos pintamateriaaliksi laitettaisiin materiaali joka pysyy valkoisena pidempään kuin pari vuotta kerrallaan?

Varsinaisia Aallon tekemiä virheitä ei tule mieleenn, mutta kyllä niitä varmasti löytyy. Ja ei kaikki Aallon suunnittelema ole kovinkaan erikoisen näköistä, esimerkiksi ne muutamat Aallon suunnittelemat normaalit kerrostalot. Ihan normaaleja 60/70 luvun kerrostaloja. Todennäköisesti vaan suojeltuja rakennuksia ja uudistaminen kielletty tai jotain...
tekijänä Quu
#4004
Aallon toimiston virheistä voin omalta osaltani mainita Seinäjoen Lakeuden Ristin kellotornin (65 m), jonka tiilipinta halkeilee niin että rakennuksen pintaa joudutaan remontoimaan suurin piirtein joka kevät. Halkeilu johtuu muistaakseni siitä, että tiilipinnan ja sisäpinnan (betoni?) väliin jätettiin liian vähän tilaa, ja täten vesisade ja tuuli pääsee vaikuttamaan rakenteisiin.
tekijänä Tyna
#4375
Tässä Ensin talossa Helsingin satamassa taitaa olla vähän samanlainen tilanne kuin Finlandiatalossa. Marmorilaatat meinaa tippua seiniltä, omistaja haluaisi vaihtaa marmorin valkeaan graniittiin, mutta museovirasto vastustaa taas jostain ihmeen syystä.
Talo on niin huonossa kunnossa, että kohta joudutaan laittamaan talon ympärille verkkosuojus, ettei kivet tipu ihmisten päälle.
tekijänä Columbo
#4376
Tyna kirjoitti:Tässä Ensin talossa Helsingin satamassa taitaa olla vähän samanlainen tilanne kuin Finlandiatalossa. Marmorilaatat meinaa tippua seiniltä, omistaja haluaisi vaihtaa marmorin valkeaan graniittiin, mutta museovirasto vastustaa taas jostain ihmeen syystä.
Talo on niin huonossa kunnossa, että kohta joudutaan laittamaan talon ympärille verkkosuojus, ettei kivet tipu ihmisten päälle.
Tässäpä olisikin oiva tilaisuus pistää koko paska maan tasalle. Ei tosin tule tapahtumaan....
Avatar
tekijänä Urbaani
#4415
Columbo kirjoitti:
Tyna kirjoitti:Tässä Ensin talossa Helsingin satamassa taitaa olla vähän samanlainen tilanne kuin Finlandiatalossa. Marmorilaatat meinaa tippua seiniltä, omistaja haluaisi vaihtaa marmorin valkeaan graniittiin, mutta museovirasto vastustaa taas jostain ihmeen syystä.
Talo on niin huonossa kunnossa, että kohta joudutaan laittamaan talon ympärille verkkosuojus, ettei kivet tipu ihmisten päälle.
Tässäpä olisikin oiva tilaisuus pistää koko paska maan tasalle. Ei tosin tule tapahtumaan....
Milloin muuten Helsingin kantakaupungissa on viimeksi purettu vanha rakennus uuden tieltä?
tekijänä Markus_G
#4438
Minä taas pidän ns.Enson talosta. Joka päivä siinä nurkilla pyörin. Eihän se nyt välttämättä ole "samaa sarjaa" kuin Uspenski tai muut kanavan toisella puolella, mutta luo hienon päätepisteen alueelle. Sen jälkeen kuitenkin tulee aina niin upea kanavaterminaali. Sitten taas parin sukupolven päästä kiroiltais jos siihen nyt koskettais. Se taas on aivan sama mitä kiveä se pinta on, kunhan valkoinen.
tekijänä Joggeri
#5941
Aalto on kieltämättä yksi suurista suomalaisista... Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että ainakaan nykyvalossa Enson kulmikas vaalea rakennus katajanokan kulmalla on suorastaan ruma. Kaikki jotka tunnen, ovat sanoneet kyseistä rakennusta varsinaiseksi möröksi, joka pitäisi kaunistaa tai jyrätä uuden rakennuksen tieltä sillä ehdolla, että paikalle suunniteltaisiin paremmin paikkaan sopiva kaunis rakennus.

Sitäkään en ymmärrä, miksi suomalaisen museoviraston pitää olla niin ylisuojelevainen kaikkea Mr. Aallon suunnittelemaa kohtaan, ettei edes VIKOJA saisi korjata... Kuten tässä tapauksessa: Olemattoman heikkoa marmoria ei saisi korvata suomalaista säätä kestävällä graniitilla. Tyhmää, etten jopa sanoisi :roll:
tekijänä Golli
#5945
TANDE kirjoitti:
Milloin muuten Helsingin kantakaupungissa on viimeksi purettu vanha rakennus uuden tieltä?
Kaisaniemen Kevan talon paikalla taisi jokupikku rotisko olla ?
Ainakin Neljän Ruusun "Valuva taivas"-seinämaalaus jäi sen uuden talon taakse.

Eduskunnan lisärakennuksen alle jäi puolestaan joku ravintola jonka nimeä en nyt muista.

SAS-radissoninkin paikalla taisi jotain olla siinä metroaseman länsipuolella ?

Kyllähän noita on.
tekijänä aleksi
#5952
Höpöhöpö-juttuja listata tuollaisia Aallon "virheitä". 60- ja 70-luvun suomalaisessa arkkitehtuurissa Aallon talot ovat helmiä, kuten Finlandia- tai Enso-talo. Ja monet muut. Minulle myös aivan sama mitä talojen seinissä on kunhan on vaaleata. Museoviraston hölmöily ei liity Aaltoon mitenkään. Aalto oli nero, mutta sitähän sivistymättömät moukat eivät tajua.

Niin niitä virheitä, töölönlahti-suunnitelma oli aika lailla katastrofaalinen, onneksi ei toteutunut.
tekijänä neropatti
#5953
Itse pidan kylla tuosta Enso rakennuksesta vaikka kaikki sita aina niin kovastikkin haukkuvat rumaksi. Itse en pida sita rumana vaan enemmankin aivan vaaraaan paikkaan rakennettuna. Erityisen kaunis ja historiallinen ymparisto saa valkoisen laatikon nayttamaan kaamealta luomukselta, vaikka kyseessa on omasta mielestani keskivertoa mielenkiintoisempi rakennus. Ei taideta taalla suomessa pahemmin harrastaa rakennusten siirtamista paikasta toiseen, niita kuitenkaan purkamatta. [ei taida edes olla osaamista taikka valineita siihen hommaan] Taytyy sanoa etta taalla Jenkeissa sita harrastetaan aina vain kasvavissa maarin. Ja uskokaa pois etta kunnon valineilla saa vaikka pilvenpiirtajan paikasta toiseen jos on tarvetta. Eli jos museovirasto valittaa purkamisesta niin pyorat vaan alle ja menoksi. :smt023
tekijänä Markus_G
#5976
Joggeri kirjoitti: Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että ainakaan nykyvalossa Enson kulmikas vaalea rakennus katajanokan kulmalla on suorastaan ruma. Kaikki jotka tunnen, ovat sanoneet kyseistä rakennusta varsinaiseksi möröksi, joka pitäisi kaunistaa tai jyrätä uuden rakennuksen tieltä sillä ehdolla, että paikalle suunniteltaisiin paremmin paikkaan sopiva kaunis rakennus. :roll:
No sitähän sanovat 'kaikki' rumaksi, vaikka eivät olisi edes nähneet sitä!
tekijänä Toni
#5977
neropatti kirjoitti:Itse en pida sita rumana vaan enemmankin aivan vaaraaan paikkaan rakennettuna.
Osuit asian ytimeen.

Monet näistä kantakaupungissa sijaitsevista 60- ja 70-lukujen rakennuksista ovat "rumia" vain siitä syystä, että niden sijainti on aivan väärä historiallisessa ympäristössä. Aallon sokerikuutio on läheltä tarkasteltuna oikeastaan hyvin kaunis; kaukaa se näyttää hyvin betonimaiselta, mutta lähempi tarkastelu paljastaa laadukkuuden.

Jotkut väittävät Mannerheimintien tulleen pilatuksi 1960-luvulla uudempien talojen myötä. Olen samaa mieltä, että se näytti aikaisemmin hienolta jugend ja barokki, yms taloineen, mutta miten esimerkiksi tämä rakennus vuodelta 1960 on ruma ( http://tinyurl.com/f2cqz )? Enemmänhän siinä on modernikkuutta ja lasisuutta kuin monessa viime vuosina valmistuneessa talossa. Sama koskee vaikkapa Hakaniemen toria reunustavia tummia lasisia toimistorakennuksia ja Makkarataloa. SAK:n rakennus on kyllä aivan hirveä, kuten myös monet muut aikalaisensa.

Aalto on kyllä silti yliarvostetuin suomalainen arkkitehti omasta mielestäni, kun hänen rakennuksiaan vertaa vaikkapa Theodor Höijeriin tai Eliel Saariseen. Ja vaalea on hirveän ankea väri Suomen talvessa. Eivätkä hänen rakennukset ole sisältäkään mitän ihania, vaan tunkkaisen retromaisia huonolla tavalla. Tai sitten olen vain liikaa joutunut istumaan hänen rakennuksissaan luennoilla.
tekijänä Joggeri
#5979
No sitähän sanovat 'kaikki' rumaksi, vaikka eivät olisi edes nähneet sitä!
:shock:

Noh.... korjataan: Tämä on tietenkin makukysymys siinä missä kaikki muukin, eli enhän voi pitää sitä faktana, että rakennus olisi ruma. Ja miksi sellaiset, jotka eivät ole rakennusta nähneet, pitäisi sitä rumana?

Ja yhdyn kyllä osittain neropatin kommenttiin:
Itse en pida sita rumana vaan enemmankin aivan vaaraaan paikkaan rakennettuna.
Minustakaan rakennus ei ole läheskään niin kamala kuin esim. 70-luvun liukuhihna-blokit. Monessa paikassa kyseinen pytinki itseasiassa jopa kaunistaisi maisemia. Sitä en tiedä miten hieno rakennus on sisältä, tai miten hyvässä kunnossa talo muuten on, mutta ainakin se pitäisi mielestäni siirtää :arrow: ellei sitä pureta, sillä se rumentaa kauppatorin maisemia... eikä ainoastaan minun mielestäni, kuten hyvin tiedätte. 8)