Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Lurkkeri
#59096
Olen edelleen sitä mieltä, että Kivinokkaan sopisi vehreä ja tiivis, matalahko kaupunginosa, jossa olisi sekä pientaloja että 3-4-kerroksisia kerrostaloja. Mallia voisi ottaa vaikka Vallilasta, Käpylästä, Kumpulasta ja vanhasta Maunulasta.

Siirtolapuutarhojen viereen on rakennettu ennenkin, esimerkiksi Kumpulan siirtolapuutarhan ympärillä on asutusta, samoin Jyväskylän Sulkurannan ympärillä. Onnistunee myös tuolla alueella.

Sijainti metroasemien välissä nähdään ongelmana, mutta voi sitä ajatella myös mahdollisuutena. Kai liityntäliikenne voidaan järjestää myös Kivinokkaan? Lähistöllä taitaa jo nyt mennä bussi 81.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#59107
Sasu Karjalainen kirjoitti:Siirtolapuutarhat ovat olennainen osa elävää kaupunkikulttuuria. Itse asiassa siirtolapuutarhamökeistä on kova kysyntä ja hinnat ovat korkealla, joten markkinatalouden periaatteiden mukaan niitä pitäisi tehdä lisää, eikö niin?
Markkinatalouden periaatteiden mukaan alueelle pitäisi rakentaa sitä, mistä saa parhaan hinnan. Tuskin siirtolapuutarhojen hinnat nyt ihan niin korkealla ovat, että kilpailisivat kerrostalotonttien kanssa? Omasta mielestäni siirtolapuutarhat ovat vähän kuin golf-kentät: ihan kivoja alueita varmaan, mutta parempi olisi kokonaan julkisessa käytössä oleva virkistysalue. Puolet palstoista julkiseksi rakennetuksi puistoksi ja hyvät palvelut maksettuna mökkien vuokratuotoilla, niin voidaan katsoa uudelleen.

Itse rakentaisi Kivinokkaan aluksi etelärannan hiekkarantaan asti aivan täyteen merinäköalalla olevia isoja, kalliita kerrostaloasuntoja, vaikka jotain lauttasaaren uusien talojen tapaan veden ylle kurkottavia sormia, portaittain rantaa kohden madaltuen. Eli siis käytännössä maksimaalinen tuotto kaupungille minimaalisella liikennemäärällä. Leposaaren kautta voisi rakentaa kevyenliikenteen siltayhteyden Kulosaareen ja sieltä keskustaa kohti, jolloin myös loppualueen virkistyskäyttö keskustan/Kalasataman suunnasta helpottuisi.

Pohjoisosan korven jättäisin ainakin tässä vaiheessa sellaisekseen, oikealla korvella kun nyt on ihan todellisia luontoarvoja. Samalla myös kaislikkokosteikot säilyisivät linnuille. Mitään kovin massiivista koko niemen täyteen rakentamista en kannata, koska kuten sanottua alue on liikenteellisesti aika lailla umpiperä sumppu.
tekijänä Sasu K
#59135
arkkinikkari kirjoitti:Markkinatalouden periaatteiden mukaan alueelle pitäisi rakentaa sitä, mistä saa parhaan hinnan. Tuskin siirtolapuutarhojen hinnat nyt ihan niin korkealla ovat, että kilpailisivat kerrostalotonttien kanssa?
Hyvä vastaus, mutta laajennetaan tarkastelua:

Sekä kerrostaloissa että siirtolapuutarhoissa kysyntä ylittää Helsingissä tarjonnan. Molempia kannattaisi siis rakentaa lisää, toki uusia siirtolapuutarhoja ei välttämättä juuri Helsingin kaupunginrajojen sisälle.

Mitkä ovat vaihtoehtoiskustannukset? Onko edullisin ratkaisu siirtää siirtolapuutarha muualle ja rakentaa sen paikalle kerrostaloja, vai olisiko jokin muu paikka tai ratkaisu kustannustehokkaampi uudisrakentamista ajatellen?

Oma näkemykseni, joka ei välttämättä edusta äärimmäisintä tehokkuusajattelua markkinatalouden näkökulmasta, on, että siirtolapuutarha pysyköön tuolla paikalla. Se on sekä kaupunkimaisen elämäntyylin kulttuurihistoriaa että nykyaikaista kaupunkikulttuuria. Ei Helsingissä vielä niin paha tonttipula ole ja ylöspäin rakentamalla saadaan tilaa.
tekijänä äNHoo
#59164
Mielestäni Kivinokka sopii ehdotomasti asuntorakentamiseen. Vastaavanlaista (vielä tyhjää) rakennuspaikkaa kantakaupungin läheltä saa hakea. Ja muutenkin keskeiset maa-alueet (lue: Kehä I sisäpuoli) tulisi kaavoittaa ja rakentaa mahdollisimman tehokkaasti. Toki sijainti ei ole optimaalisin joukkoliikenteen järjestämiseen muttei tämä missään nimessä huonoiten tavoitettavissa oleva alue Helsingissä ole - alueen keskiosista noin vartin kävelymatka metroasemalle ja riittävän tiheän liityntäliikenteen järjestämisenkään ei pitäisi olla kovin vaikeaa kunhan asukasmäärä on riittävän suuri.

Siirtolapuutarhat joutavat pois alueelta kehäteiden varsille. Ja eikös olekin niin että suurimman 12.000 asukkaan rakentamissuunnitelman toteutuessa siirtolapuutarha siirtyisi muutenkin pois nykyiseltä paikaltaan? Mikäli siirtoon ei olla valmiita, kannattaa alue mielestäni jättää nykyiselleen, sillä juuri itäväylän varren viereiset maa-alueet olisivat parasta täydennysrakentamispotentiaalia. Sen sijaan Kivinokan rannat ja pohjoisosat voisi taasen kaavoittaa väljemmin.
Avatar
tekijänä RV
#59354
Suunnitelma 2 on jees; siinä ei ole koskettu Hertsikan ihan siisteihin teollisuusrakennuksiin.
tekijänä Kazaam
#59361
Aivan järjetöntä jättää siirtolapuutarha tuolle paikalle siinä tapauksessa, että 12 000 asukkaan vaihtoehtoon päädyttäisiin (johon en kylläkään usko). Tuolla siirtolapuutarhalla luulisi sitten olevan aivan äärettömän tärkeitä historiallisia arvoja.

En myöskään ymmärrä, miksi rannoille rakentamista karsastetaan. Hieman kärkäs vertailu, mutta eihän saaristoinen Tukholmakaan näyttäisi kovinkaan komealta, jos sillalta katsoen kaikki rannat olisivat täynnä metsäkaistaleita. Nimenomaan tuolle paikalle kuuluisi jylhäs rakentaminen aivan rantaviivalle asti. Noh, odottelen ensi viikkoon jos silloin tarjottaisiin hieman parempia havainnemalleja vaihtoehdoista.
tekijänä Maumatti
#59387
Kazaam kirjoitti:Aivan järjetöntä jättää siirtolapuutarha tuolle paikalle siinä tapauksessa, että 12 000 asukkaan vaihtoehtoon päädyttäisiin (johon en kylläkään usko). Tuolla siirtolapuutarhalla luulisi sitten olevan aivan äärettömän tärkeitä historiallisia arvoja.

En myöskään ymmärrä, miksi rannoille rakentamista karsastetaan. Hieman kärkäs vertailu, mutta eihän saaristoinen Tukholmakaan näyttäisi kovinkaan komealta, jos sillalta katsoen kaikki rannat olisivat täynnä metsäkaistaleita. Nimenomaan tuolle paikalle kuuluisi jylhäs rakentaminen aivan rantaviivalle asti. Noh, odottelen ensi viikkoon jos silloin tarjottaisiin hieman parempia havainnemalleja vaihtoehdoista.
Tukholma ei ole Helsinki. Itse pidän niistä metsäisti ja kallioisista rannoista. Ne ovat parasta antia Helsingissä. Mielummin lanataan siirtolapuutarha kuin rannat.
Avatar
tekijänä JR
#59393
Kazaam kirjoitti:Aivan järjetöntä jättää siirtolapuutarha tuolle paikalle siinä tapauksessa, että 12 000 asukkaan vaihtoehtoon päädyttäisiin (johon en kylläkään usko). Tuolla siirtolapuutarhalla luulisi sitten olevan aivan äärettömän tärkeitä historiallisia arvoja.
Eikös jossain uutisessa sanottu, että siirtolapuutarhat on jollain tavalla suojeltuja. Tietääkö joku tästä tarkemmin?
tekijänä Kazaam
#59394
JR kirjoitti:
Kazaam kirjoitti:Aivan järjetöntä jättää siirtolapuutarha tuolle paikalle siinä tapauksessa, että 12 000 asukkaan vaihtoehtoon päädyttäisiin (johon en kylläkään usko). Tuolla siirtolapuutarhalla luulisi sitten olevan aivan äärettömän tärkeitä historiallisia arvoja.
Eikös jossain uutisessa sanottu, että siirtolapuutarhat on jollain tavalla suojeltuja. Tietääkö joku tästä tarkemmin?
Siihen vähän viittasinkin, että täytynee olla todella mittaamattoman arvokas läntti, että noin arvokkaalla maapläntillä oleva kohta (lähimpänä metroasemaa) jätetään rakentamatta. Suojelumerkintä on tämän takia:

"Herttoniemen siirtolapuutarhan alue on merkitty yleiskaavassa kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittäväksi alueeksi."

Ilmeisesti jos aiemmassa yleiskaavassa on tällainen merkintä, tätä ei noin vain (jos koskaan) seuraavassa voida kumota?
Kaupunginsuunnitteluviraston Kivinokan sivuille on lisätty nyt myös esitys vaihtoehdoista. Mukana on myös ehkä vähän Hesarin kuvia enemmän mahdollista kaupunkirakennetta havainnollistavia kuvia:

4000 asukkaan vaihtoehto:
Kuva

12 000 asukkaan vaihtoehto:
Kuva


Jotenkin tuntuu, että loppujen lopuksi päädytään tuohon pääosin pientalovaihtoehtoon, ja ehkä sitten joskus myöhemmin ajankohtaiseksi saattaa tulla tuo Itäväylän kattaminen tuosta kohdin. On tässä joka tapauksessa vielä noin kymmenen vuotta aikaa asiaa vatvoa.
tekijänä cobaink
#59396
^Kivinokka vertautuu koonsa ja erillissaareke-pussinperä luonteensa puolesta aika hyvin Katajanokkaan. (Jopa matka lähimpään metroasemaan on sama :? ). Katajanokka siis esikuvaksi, jos tuonne ruvetaan asuinaluetta bygaamaan. Nämä vaihtoehdot näyttävät vain uudelta metsälähiöltä.. :smt063

Noita Herttoniemen metroaseman viereisiä täydennysrakentamisia voisi tehdä saman tien, ja ilman mitään urpoja kansirakennelmia. Samoin meritäyttö Itäväylän eteläpuolella on hyvä idea. Samalla voisi täyttää koko Kulosaaren pohjoisosan, niin että Kulosaaren ja Kivinokan väliin jäisi vain vähän kanavaa leveämpi meriväylä.
tekijänä Kazaam
#67869
HS.fi 9.6.2014 kirjoitti:
Kivinokan asunnoille tyrmäys Helsingin kaupunginhallituksessa

KULOSAARI/HERTTONIEMI. Pitkin kevättä kiistelty Kivinokan asuntorakentaminen tyrmättiin maanantaina Helsingin kaupunginhallituksessa. Vihreät, sosiaalidemokraatit sekä Rkp päättivät, että nykyistä kesämaja- ja virkistyskäyttöä laajennetaan tulevaisuudessa.

"Asumista tulee jatkossa kohdentaa Itäväylän ympäristöön taloudellisesti kestävällä tavalla", todetaan voittaneessa kannassa, jolla linjataan aluetta koskevan osayleiskaavan valmistelua.

Kiistan hävisi kokoomus, joka olisi halunnut rakentaa Kivinokkaan kodit 6 000 asukkaalle.

"Silti puolet Kivinokasta olisi voitu jättää virkistyskäyttöön", sanoo kaupunginhallituksen jäsen Lasse Männistö (kok). Hän muistuttaa, että asunnot olisivat metroverkon tuntumassa.

Männistön mielestä linjatussa vaihtoehdossa Kivinokka jää hyvin pienen ryhmän käyttöön. Kaupunginhallituksen jäsenet sivuuttivat hänen mukaansa päätöksellään valtuuston tavoitteet 5 500 asunnon vuosituotannosta.

"Tavoitteesta jäädään jatkuvasti, vaikka asuntopula on selvästi suurin ongelma", Männistö korostaa.

"Koska rakentamismahdollisuus jätettiin käyttämättä, osa porukasta on sitoutunut valtuuston linjauksiin vain puheen tasolla, mutta ei päätöksenteon tasolla", hän suomii.

Kivinokan osayleiskaavaa on pyöritelty kaupunkisuunnittelulautakunnassa pitkin kevättä. Huhtikuun lopulla asuntorakentaminen sai tyrmäyksen täpärästi äänin 5–4.

Vihreät ovat perustelleet, että Kivinokka on ainoita suunnittelun alla olevia laajoja alueita, joita ei haluta rakentaa.
Eiköhän keskustelu tästä jatku vielä vuosikymmeniä.
Avatar
tekijänä Urbaani
#78286
Helsinki 17.11.2015 klo 13:25

Vorot ovat vierailleet ahkerasti Kivinokan kesämajoissa

Helsingin Kivinokan kesämajat ovat olleet rosvojen suosima retkikohde tänä syksynä. Kahteen majaan vorot ovat menneet rikkomastaan ikkunasta, yhteen työkaluja käyttämällä. Mukaan on lähtenyt alkoholia, työkaluja ja pientä irtaimistoa. Varkaat ovat myös sotkeneet paikkoja.

Kuva
Kiistelty Kivinokan alue on tällä hetkellä virkistysaluetta.

Kivinokassa asioineet rosvot ovat muun muassa penkoneet kaappeja ja sotkeneet mökkejä.

Helsingin alueella on tullut poliisin tietoon jo kymmenkunta kesäasuntomurtoa tänä syksynä. Useimmiten varkaat ovat tyytyneet viemään tavaraa, mutta aiempina vuosina he ovat toisinaan myös asettuneen taloksi ja jääneet yöpymään.

Poliisi muistuttaa, että omalla mökillä kannattaa vierailla säännöllisesti, eikä mitään arvokasta kannata jättää talveksi lojumaan, etenkään näkösälle. Liiketunnistimet ja varashälyttimet voivat ennaltaehkäistä murtoja ja naapuriapua on syytä suosia alueen tarkkailussa.

http://yle.fi/uutiset/vorot_ovat_vierai ... sa/8461446
Mielestäni oli virheratkaisu jättää alue mökkikyläksi. :? Suunnitelmat asuinalueen rakentamiseksi Kivinokkaan vaikuttivat kyllä hyviltä. Nyt Kivinokka on harvojen ja valittujen sisäänpäinlämpeävä yhteisö.
tekijänä pallo
#78290
Niin, nämä varakkaiden alueet kyllä säästyvät täydennysrakentamiselta.
Avatar
tekijänä Urbaani
#78295
pallo kirjoitti:Niin, nämä varakkaiden alueet kyllä säästyvät täydennysrakentamiselta.
Jep. Ymmärtäneekseni Kivinokalla on vasemmistopuolueille niin tärkeä merkitys, että mökkikylä menee järjen edelle.