Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä eskimo
#60372
Bay Adelaide Centre

Kuva
WZMH Architects - photo © Tom Arban

Yläkuvan KPMG-talo saa kaksoissisaren vierelleen etualan aukiolle. Scotiabankin ympäristö tiivistyy
ahtaaksi sillä esitekuvasta puuttuu talojen väliin jo valmistunut Trump Tower.

63. kerroksen näkymää hallitsevat kohta katot, joita ei ole suunniteltu katsottaviksi.
Kuva

Työt ovat alkaneet keväällä ja kohta maanalaisista tiloista noustaan yläilmoihin.
Kuva
photos eskimo - 09/2013
Avatar
tekijänä Klazu
#67626
Frank Gehry on jatkanut piirustuspöydän äärellä tämän jättiprojektin hiomista ja tuloksena yksi torni on pudonnut pois, mutta kaksi jäljelle jäänyttä ovat kohonneet 82 ja 92 kerroksen korkeuteen. Näistä korkeamman kattokorkeus tulee olemaan 304,3 metriä, tehden siitä täten Kanadan ensimmäisen supertall pilvenpiirtäjän. :o

Olettaa voi, että suunnitelma oli alunperinkin tämän suuntainen ja alkuperäinen kolmen fantasiatornin suunnitelma oli tarkoitettu vain pehmentämään kaupunkikuvalautakunta hyväksymään hieman korkeampi, mutta samalla hieman kustannusystävällisempi vaihtoehto. Lehtitietojen mukaan tosin nyt esiteltykin versio on vielä ennemminkin massoitteluversio, eikä välttämättä lopullinen.

Kuva

Kuva
globalnews.ca
Avatar
tekijänä Klazu
#68899
Toronton hullut päivät sen kun jatkuvat. Valtuusto hyväksyi viime maanantaina lomalta palattuaan vaatimattomat seitsemän uuden pilvenpiirtäjän rakennusluvat. :D

1. 156 Front - 265 meters
2. Union Plaza - 238 meters
3. 50 Bloor - 230 meters
4. 27-37 Yorkville - 215 meters
5. Wellesley/Park - 194 meters
6. 480 University - 184 meters
7. 1 Yorkville - 179 meters.

Lista ei sisällä eilen julkisuuteen lipsahtanutta suunnitelmaa kolmesta jättitornista rautatieaseman yhteyteen. Toronton käsittämätön kasvu jatkuu siis vahvana. :)

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä Klazu
#69491
Klazu kirjoitti:Frank Gehry on jatkanut piirustuspöydän äärellä tämän jättiprojektin hiomista ja tuloksena yksi torni on pudonnut pois, mutta kaksi jäljelle jäänyttä ovat kohonneet 82 ja 92 kerroksen korkeuteen. Näistä korkeamman kattokorkeus tulee olemaan 304,3 metriä, tehden siitä täten Kanadan ensimmäisen supertall pilvenpiirtäjän. :o
Tästä suunnitelmasta on nyt julkaistu uusi havainnekuva. En oikein tiedä mitä ajatella näistä Gehryn ylisäädetyistä nykytorneista...

Kuva
Avatar
tekijänä eskimo
#72427
Ennätyspakkaset jäädyttävät putoukset uusiin muotoihin.
Kuva 20.2.2015

Kuva
Avatar
tekijänä Klazu
#72433
Eikös Niagara Falls jäädy jossain määrin ihan joka talvi? Käsittääkseni Etelä-Ontariossa ei ole ollut mitenkään poikkeuksellisen kylmä talvi vaan poikkeuksellista on ollut aivan itärannikon lumisateiden määrä ja tiheys. Korjaa paikallisena jos olen väärässä. :)

Tuo Amerikan puolen Niagara Falls (joka siis on sivuhaara suuremmasta pääuomasta Kanadan puolella) ei ole kovinkaan korkea ja tuo näköalatasanne tuossa alhaalla oikealla antaa osviittaa mittakaavasta.
Avatar
tekijänä Klazu
#73057
Kanada saa ensimmäisen supertall pilvenpiirtäjänsä jos Norman Foster + Partnersin suunnittelema The One saa Torontolta rakennusluvan. 80 kerrosta luksusasuntoja ja korkeutta peräti 318,6 metriä. Sijainti on hieman yllättävä Yorkville ydinkeskustan pohjoispuolella. Melkoinen rakennus huimaa rakennusbuumia elävässä Torontossa!! :o

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva