Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä zeizei
#57424
Clepe kirjoitti:
Hmm kirjoitti:Vähän ihmettelen miksi juuri tämän alueen kohdalla monet näyttävät valittavan että on keskellä-ei-mitään. Mielestäni tämä on lähes täydennysrakentamista - osaltaan vähentää joutomaaetäisyyksiä Espoon kaupunginosien välillä ja on itse asiassa paljon lähempänä keskustaa kuin monet muut Espoon ja Vantaan kaupunginosat. Raideyhteyttä ei toki ole (vielä).
Kerrostalolähiön rakentaminen metsään kauas raideliikenteestä nyt vaan on typerää. Espoossa on 9 rautatieasemaa/seisaketta joissa kaikissa on runsaasti tilaa täydennysrakentamiselle. Lisäksi metropäätös oli jo tehty kun Suurpeltoa alettiin rakentamaan. Miksi Espooseen ylipäänsä rakennetaan raideliikennettä jos sitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi?
Siis tässä oli varmaan taustalla jotain muutakin.. Rahaa, politiikkaa, jääräpäisyyttä, suhteita tms. Yhteiskunnallisesti ja tulevaisuutta ajatellen kun Suurpellon rakentaminen ei ole järkevin vaihtoehto.
Avatar
tekijänä JR
#57556
On taas aika erikoisia näkemyksiä. Tuokin, melko keskeisen sijainnin omaava, alue olisi ilmeisesti pitänyt jättää asuntopulasta kärsivällä seudulla pelloksi? Se olisi siis ollut se "järkevä" vaihtoehto? Nyt näyttää myös tämä raidehysteria menneen överiksi. Bussit ovat ilmeisesti menettäneet täysin kykynsä kuljettaa ihmisiä paikasta toiseen..
tekijänä zeizei
#57566
JR kirjoitti:On taas aika erikoisia näkemyksiä. Tuokin, melko keskeisen sijainnin omaava, alue olisi ilmeisesti pitänyt jättää asuntopulasta kärsivällä seudulla pelloksi? Se olisi siis ollut se "järkevä" vaihtoehto? Nyt näyttää myös tämä raidehysteria menneen överiksi. Bussit ovat ilmeisesti menettäneet täysin kykynsä kuljettaa ihmisiä paikasta toiseen..
Pointti oli siinä että nykyistenkin asemien varrelta löytyisi tilaa, ja jopa raitiovaunuverkon varrelta.

Otetaan esimerkki Munkkiniemestä. Erittäin lähellä keskustaa, todella hyvät joukkoliikenneyhteydet. ..Mutta täyttä tilan haaskausta. Olisi edes puistona! Mutta niin joo, eihän tuohon mahtuisi montaa taloa koska parkkipaikkamääräykset.

Kuva
Avatar
tekijänä JR
#57585
zeizei kirjoitti:Pointti oli siinä että nykyistenkin asemien varrelta löytyisi tilaa, ja jopa raitiovaunuverkon varrelta.

Otetaan esimerkki Munkkiniemestä. Erittäin lähellä keskustaa, todella hyvät joukkoliikenneyhteydet.
Vaatisi suorastaan keskushallintojohtoista rakennuspolitiikkaa massiivisine pakkolunastuksineen yms. saada tuolla tavalla ahdettua riittävä määrä kerrosneliöitä riittävän nopeasti pk-seudulle. Tällainen toiminta kohtaisi todennäköisesti myös melko kiivasta vastustusta. Suurpeltoa vastaavan kerrosneliömäärän (10^6 k-m^2) änkeminen lukuisille pienille plänteille ei varmasti sujuisi yhtä jouhevasti kuin Suurpeltoon. Kaavoittajien työmäärän luulisi olevan suurempi, naapurien valitusten aiheuttamista hidastuksista puhumattakaan.

Eikä esimerkiksi tuonne Munkkaan (tai mihinkään vastaavalle pienelle alueelle) saisi Suurpellon kanssa ekvivalenttia asuinaluetta. Kyse ei ole pelkästään rakennettujen kerrosneliöiden määrästä. Monet niistä, jotka muuttavat Suurpeltoon, tuskin hinkuisivat esimerkiksi tuohon Munkkiniemen pienelle alueelle rakennettuun taloon.

En ymmärrä, miksi rakentamista ei voi tapahtua samanaikaisesti "monella rintamalla". Se, että juna-asemien lähellä on vielä rakentamatonta maata, ei mielestäni tee muualle rakentamisesta "typerää". Monen asemankin ympäristöä ollaan tiivistämässä samaan aikaan.

Maumatti kirjoitti:Mutta eikös tonne ole kumminkin tulossa pikaraitiovaunut.
Sellaista suunnitellaan.
tekijänä Hmm
#57588
Klazu kirjoitti:Lähinnä hämmentää tuo liikenneympyrä tuossa kuva alaosassa. Saisiko tästä alueesta linkkiä karttaan, että ymmärtäisi hieman paremmin liikennesuunnittelijan päähänpistoja? :)
http://binged.it/1dTGNUI
tekijänä cobaink
#57592
JR kirjoitti:On taas aika erikoisia näkemyksiä. Tuokin, melko keskeisen sijainnin omaava, alue olisi ilmeisesti pitänyt jättää asuntopulasta kärsivällä seudulla pelloksi? Se olisi siis ollut se "järkevä" vaihtoehto? Nyt näyttää myös tämä raidehysteria menneen överiksi. Bussit ovat ilmeisesti menettäneet täysin kykynsä kuljettaa ihmisiä paikasta toiseen..
Vaatisi suorastaan keskushallintojohtoista rakennuspolitiikkaa massiivisine pakkolunastuksineen yms. saada tuolla tavalla ahdettua riittävä määrä kerrosneliöitä riittävän nopeasti pk-seudulle. Tällainen toiminta kohtaisi todennäköisesti myös melko kiivasta vastustusta. Suurpeltoa vastaavan kerrosneliömäärän (10^6 k-m^2) änkeminen lukuisille pienille plänteille ei varmasti sujuisi yhtä jouhevasti kuin Suurpeltoon. Kaavoittajien työmäärän luulisi olevan suurempi, naapurien valitusten aiheuttamista hidastuksista puhumattakaan.
En ymmärrä, miksi rakentamista ei voi tapahtua samanaikaisesti "monella rintamalla". Se, että juna-asemien lähellä on vielä rakentamatonta maata, ei mielestäni tee muualle rakentamisesta "typerää". Monen asemankin ympäristöä ollaan tiivistämässä samaan aikaan.
Ei tässä nyt vaadittaisi kuin hippusellinen järjenkäyttöä ja yhteistyötä seudun Pitäjien kesken. Vaikka sitten jonkinlaisen metropolihallinnon puitteissa, joka koordinoisi maankäyttöä seudun tasolla. Nyt Vantaalle rakennetaan uutta raideinfraa ei kenellekkään (vanhojen vajaakäyttöisten asema-alueiden jatkoksi), ja toisaalta uusia asuinalueita rakennellaan kauas raiteista Suurpeltoon ja Latokartanoon ja Viikkiin ja Vermoon ja Honkasuolle ja minneliehevonvittuun...Typerää.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#57598
JR kirjoitti:
Maumatti kirjoitti:Mutta eikös tonne ole kumminkin tulossa pikaraitiovaunut.
Sellaista suunnitellaan.
Ei suunnitella. HSL:n raideliikenteen tavoiteverkossa Suurpellon rata (Jokeri 2) on tällä hetkellä tilavarauksena 2050+ mahdollisesti toteutettaville laajentumishankkeille.

Aikaisintaan raideyhteys Suurpeltoon saadaan siis joskus kolmenkymmenen vuoden kuluttua.

Tiivistysrakentaminen on toki vaikeaa, mutta sitä joudutaan jokatapauksessa tekemään, ja paljon. Olisikin parempi panostaa siihen rajusti nyt, ja laajentua pelloille sitten kun ratahankkeetkin tulevat ajankohtaisemmiksi.
Avatar
tekijänä tae
#57601
JR kirjoitti: Vaatisi suorastaan keskushallintojohtoista rakennuspolitiikkaa massiivisine pakkolunastuksineen yms. saada tuolla tavalla ahdettua riittävä määrä kerrosneliöitä riittävän nopeasti pk-seudulle.
Mikä olisi ainoastaan oikeus ja kohtuus.
tekijänä hmikko
#57602
JR kirjoitti: En ymmärrä, miksi rakentamista ei voi tapahtua samanaikaisesti "monella rintamalla". Se, että juna-asemien lähellä on vielä rakentamatonta maata, ei mielestäni tee muualle rakentamisesta "typerää". Monen asemankin ympäristöä ollaan tiivistämässä samaan aikaan.
Aiheen vierestä: Uudenmaan maakuntakaavaa on tähän asti tehty tällä periaatteella, eli ensin pidetään juhlapuhe yhdyskuntarakenteen tiivistämisestä ja raideliikenteen ympärille keskittämisestä, ja sitten kaavoitetaan suurpeltoja ja omakotitalolämpäreitä pitkin metsiä, koska joka kunnalla pitää olla oikeus houkutella veronmaksajia monella rintamalla. Maakuntakaava ei sitten käytännössä ohjaa maankäyttöä juurikaan, kun varauksia on siellä ja täällä ja joka puolella. Tässä on ihan oikeasti paljonkin "typerää". Toimivaa urbaania kaupunkia palveluineen syntyy niukasti, jolloin asemien ympäristöt eivät ole niin houkuttelevia asuinpaikkoja kuin ne voisivat olla, ja liikkumiseen kuluu aikaa ja energiaa turhan paljon (pääkaupunkiseudulla ilmeisesti noin tuplaten moniin vastaavankokoisiin keskieurooppalaisiin kaupunkeihin verrattuna).
Avatar
tekijänä JR
#59023
cobaink kirjoitti:Ei tässä nyt vaadittaisi kuin hippusellinen järjenkäyttöä ja yhteistyötä seudun Pitäjien kesken. Vaikka sitten jonkinlaisen metropolihallinnon puitteissa, joka koordinoisi maankäyttöä seudun tasolla.
Tuollaista hallinnollista elintä ei taida olla vielä olemassa..

cobaink kirjoitti:Nyt Vantaalle rakennetaan uutta raideinfraa ei kenellekkään (vanhojen vajaakäyttöisten asema-alueiden jatkoksi), ja toisaalta uusia asuinalueita rakennellaan kauas raiteista Suurpeltoon ja Latokartanoon ja Viikkiin ja Vermoon ja Honkasuolle ja minneliehevonvittuun...Typerää.
Typeryys on tässä yhteydessä melko subjektiivista. En itse näe mitään ongelmaa rakentaa raiteiden ulkopuolelle (kunhan raiteidenkin ympäristö rakennetaan). Toki raideliikenne on kannatettavaa, mutta ei sekään autuaaksi tee. Julkinen liikenne on mahdollista toteuttaa muillakin tavoilla.

arkkinikkari kirjoitti:
JR kirjoitti:
Maumatti kirjoitti:Mutta eikös tonne ole kumminkin tulossa pikaraitiovaunut.
Sellaista suunnitellaan.
Ei suunnitella. HSL:n raideliikenteen tavoiteverkossa Suurpellon rata (Jokeri 2) on tällä hetkellä tilavarauksena 2050+ mahdollisesti toteutettaville laajentumishankkeille.
Kyllä sitä suunnitellaan, vaikka toteutus ei olekaan aivan lähitulevaisuudessa.

Espoon raideliikennevisiossa Suurpellon kytkeminen Tapiolaan ja Matinkylään kuuluvat suunnitelman vaiheisiin 1 ja 2, jolloin ne olisi tarkoitus toteuttaa ensimmäisinä, huomattavasti ennen vuotta 2050. Lainaus visiosta: "Kiireellisintä on kytkeä Suurpelto Tapiolaan, metroon ja rantarataan."

arkkinikkari kirjoitti:Tiivistysrakentaminen on toki vaikeaa, mutta sitä joudutaan jokatapauksessa tekemään, ja paljon. Olisikin parempi panostaa siihen rajusti nyt, ja laajentua pelloille sitten kun ratahankkeetkin tulevat ajankohtaisemmiksi.
Joukkoliikenne voidaan ihan hyvin hoitaa muilla menetelmillä, kunnes raiteet ovat valmiit. Edelleenkin, Suurpeltoa vastaavan kerrosneliömäärän saaminen samassa ajassa "tiivistysrakentamisella" raiteiden varteen olisi äärimmäisen hankalaa. Voitaisiin tietysti olla rakentamatta Suurpeltoja ynnä muita ja asuntojen hinnat pääkaupunkiseudulla kasvaisivat entisestään. Sekö on tavoiteltavaa?

tae kirjoitti:
JR kirjoitti:Vaatisi suorastaan keskushallintojohtoista rakennuspolitiikkaa massiivisine pakkolunastuksineen yms. saada tuolla tavalla ahdettua riittävä määrä kerrosneliöitä riittävän nopeasti pk-seudulle.
Mikä olisi ainoastaan oikeus ja kohtuus.
Tuo on asia erikseen, eikä mielestäni kuulu Suurpellon tarkasteluun.

hmikko kirjoitti:Aiheen vierestä: Uudenmaan maakuntakaavaa on tähän asti tehty tällä periaatteella, eli ensin pidetään juhlapuhe yhdyskuntarakenteen tiivistämisestä ja raideliikenteen ympärille keskittämisestä, ja sitten kaavoitetaan suurpeltoja ja omakotitalolämpäreitä pitkin metsiä, koska joka kunnalla pitää olla oikeus houkutella veronmaksajia monella rintamalla. Maakuntakaava ei sitten käytännössä ohjaa maankäyttöä juurikaan, kun varauksia on siellä ja täällä ja joka puolella. Tässä on ihan oikeasti paljonkin "typerää". Toimivaa urbaania kaupunkia palveluineen syntyy niukasti, jolloin asemien ympäristöt eivät ole niin houkuttelevia asuinpaikkoja kuin ne voisivat olla, ja liikkumiseen kuluu aikaa ja energiaa turhan paljon (pääkaupunkiseudulla ilmeisesti noin tuplaten moniin vastaavankokoisiin keskieurooppalaisiin kaupunkeihin verrattuna).
En osaa ottaa kantaa maakuntakaavan toimivuuteen, mutta mielestäni ei ole ilmeistä, että urbaanin kaupungin rakentaminen olisi suoraan tavoiteltava asia. Jos ihmiset mieluummin asuvat hieman väljemmin, on mielestäni ihan hyväksyttävää sallia se.
tekijänä hmikko
#59025
JR kirjoitti: Jos ihmiset mieluummin asuvat hieman väljemmin, on mielestäni ihan hyväksyttävää sallia se.
Ongelma nyt vaan on, että niille, jotka haluaisivat asua tiiviimmin, ei ole tarjontaa, mikä näkyy aidosti urbaanien paikkojen hinnoissa. Väljyyden salliminen kuulostaa tietysti hyvältä, mutta jos väljyys tarkoittaa yhdyskuntarakenteen levittämistä edelleen, se maksaa kunnalle aika paljon rahaa infrastruktuurimenojen muodossa.
Avatar
tekijänä JR
#59027
hmikko kirjoitti:
JR kirjoitti: Jos ihmiset mieluummin asuvat hieman väljemmin, on mielestäni ihan hyväksyttävää sallia se.
Ongelma nyt vaan on, että niille, jotka haluaisivat asua tiiviimmin, ei ole tarjontaa, mikä näkyy aidosti urbaanien paikkojen hinnoissa.
Olen samaa mieltä.

hmikko kirjoitti:Väljyyden salliminen kuulostaa tietysti hyvältä, mutta jos väljyys tarkoittaa yhdyskuntarakenteen levittämistä edelleen, se maksaa kunnalle aika paljon rahaa infrastruktuurimenojen muodossa.
Kyllä. Kuten toisessa ketjussa bitterflyn kanssa oli puhetta, olisi ihan suotavaa, että infrakulut tulisivat ainakin osittain rakentajan maksettaviksi.
Avatar
tekijänä RV
#59039
Tuosta Munkkiniemen esimerkistä, muistettakoon että kaupunkiluonto on aina se rikkain. "Puistot" leikeltyine nurmikkoineen eivät mua viehätä, ja Munkan vehreys on juuri sopivalla tasolla. Miksi kaikki pitäisi puristaa täyteen rakennuksia?

Aika värikkäitä muuten Suurpellon luomukset, kävin viime viikolla katsastamassa.

Maakuntakaavasta; ainakin itäisen Uudenmaan osalta jopa 200 000 asukkaalle suunniteltu alue jätettiin täysin bussien varaan, rata linjattiin asumatonta seutua pitkin ja Porvoon 1,5 Km:n päässä keskustasta sijainnut kauppakeskushanke torpattiin, joka antoi kaupungille kuoloniskun.
Avatar
tekijänä Janne_H
#64057
Suurpelto 3.1.2014.

Opinmäen "oppimiskeskuksessa" seiniä pystyssä.
Kuva

Kuva

Kuva

Opinmäen vieressä valmistumassa Suurpellon päiväkoti
Kuva

Tällainen päiväkodista tulee
Kuva
Auer & Sandås Arkkitehdit Oy

Suomenlinnasta kuskattiin parakki Siwa tarjoamaan väliaikaista helpotusta Suurpellon palveluihin.
Kuva

Aika lähiömeininki toistaiseksi. Pitää muistaa kuitenkin että suurin osa alueesta on vielä rakentamatta.
  • 1
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 11