Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Janne_H
#56789
Ei moro.. eipä ollutkaan vielä kaikkia nimby-kortteja pelattu. Tässä hankkeessa on nyt käytetty kaikki mahdolliset valitusmahdollisuudet.
Seppo Korkman, Länsiväylä kirjoitti:
Marriottin rakentaminen venymässä taas vuodella

Marriott-hotellin rakentaminen Westendiin viivästynee vielä vuodella.

Asunto Oy Käärmesaarenkuja 3 ja Satu Nurmiharju ovat hakenut korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa Helsingin hallinto-oikeuden toukokuiseen päätökseen, jossa se jätti käsittelemättä rakennusluvasta tehdyt valitukset.

Valitusluvan käsittelyaika on korkeimman oikeuden kirjaamosta saadun tiedon mukaan keskimäärin vuosi.

Hotellin rakentamisesta vastaava Ultivista aikoo odottaa pitkään jatkuneen valitusprosessin loppuun asti ennen töiden aloittamista.

– Tavoitteemme on nyt, että hotelli voitaisiin avata loppuvuodesta 2016, Ari Lehto Ultivistasta huomauttaa.

18-kerroksisen kylpylä-kongressihotellin rakentamisen piti alun perin alkaa tänä kesänä.

Hotellihankkeesta on valitettu kaavaratkaisusta lähtien. Kiivaimpiin vastustajiin on kuulunut Heini Fayed, joka lapsineen omistaa komean talon tulevan hotellin läheisyydessä.

Westendin ruohottuneen uimarannan läheisyyteen nouseva hotelli on amerikkalaisen Marriott-ketjun ensimmäinen Suomessa.

Viiden tähden hotelliin tulee kaikkiaan 270 huonetta, noin 2 000 neliön kuntosali-kylpyläosasto sekä 1 500 neliötä kokoustiloja.
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/2424 ... s-vuodella
Avatar
tekijänä grendy
#56791
Mitäs tähän nyt enää vois kommentoida.....
tekijänä HCB
#56793
Jos jo kerran todetaan, että valittajilla ei ole oikeutta valittaa, koska eivät ole rajanaapureita, niin silti heillä on oikeus valittaa tästä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ja valitusajan käsittely on lähes vuosi? Onko systeemi mätä?

Siis periaatteessa joku Espoon perällä asuva voisi samalla tavalla valittaa, ja sitten todettaisiin, että ei ole oikeutta, kun ei ole rajanaapuri ja sitten vaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.. Näin ainakin minä tulkitsen tätä naurettavuuksiin mennyttä tilannetta. Pahoin alan pelkäämään Kalasataman puolesta..
Avatar
tekijänä henkka
#56795
HCB kirjoitti:Jos jo kerran todetaan, että valittajilla ei ole oikeutta valittaa, koska eivät ole rajanaapureita, niin silti heillä on oikeus valittaa tästä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ja valitusajan käsittely on lähes vuosi? Onko systeemi mätä?

Siis periaatteessa joku Espoon perällä asuva voisi samalla tavalla valittaa, ja sitten todettaisiin, että ei ole oikeutta, kun ei ole rajanaapuri ja sitten vaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.. Näin ainakin minä tulkitsen tätä naurettavuuksiin mennyttä tilannetta. Pahoin alan pelkäämään Kalasataman puolesta..
Tässähän haetaan vasta valituslupaa. Joku sitten Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa vuoden kuluessa katsoo että saako valittaa. Ja kuten sanottua, koska eivät ole rajanaapureita, ei heillä ole mitään mahdollisuutta saada valituslupaa.

Siis haetaan valituslupaa siihen, että voidaan valittaa siitä, että Helsingin hallinto-oikeus päätti jättää käsittelemättä rakennusluvasta tehdyt valitukset. Jjoo.

Oliko Helsingin hallinto-oikeudessakin sama valittaja kyseessä? Jos oli, niin todennäköisesti tulee sitten joskus bumerangina takaisin.
tekijänä Ozie
#56801
Kertoisko joku tyhmälle kun mun logiikkaan ei mahdu. Miten voi kestää vuosi valitusluvan päätöksen teossa? Onko korkeimmassa hallinto-oikeudessa niin paljon töitä jonossa että menee vuosi? Mä voisin veronmaksajana käyttää veroeurojani parin kesähessun palkkaamiseen että saataisiin jonoa pois kun tuleehan tämä perkeleen kalliiksi yhteiskunnallekkin.
Avatar
tekijänä TommiM
#57307
Janne_H kirjoitti:Ihan mukavat saaristomaisemat tulee avautumaan hotellin huipulta.
Minkälaisella kuvauskalustolla kuva on otettu? Ilmeisesti quadkopteri ja gopro?
tekijänä jake
#59686
Länsiväylä kertoo, että KHO kaatoi viimeiset valitukset yllättävänkin ripeästi:
Viimeinenkin Marriott-valitus nurin

Korkein hallinto-oikeus ei antanut valituslupaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla jätettiin käsittelemättä Westendiin suunnitellun Marriott-hotellihankkeen rakennusluvasta tehdyt valitukset.

KHO:n päätös oli yksimielinen.

Valituslupaa hallinto-oikeuden päätökselle hakivat suunnitellun kylpylä-kongressihotellin lähistöllä asuva Satu Nurmiharju ja Asunto Oy Käärmesaarenkuja 3.

Ratkaisu oli viimeinen piste vuosia jatkuneelle valitusruletille, jolla on vastustettu Westendinsolmuun suunniteltua 18-kerroksista hotellia.

Noin 65 miljoonaa euroa maksavan hotellin rakentamisesta vastaa kiinteistö- ja sijoitusyhtiö Ultivista. Sen omistajia ovat muun muassa Laakkosten autosukuun kuuluva Mikko Laakkonen sekä jääkiekkoilija Teemu Selänne.

Hotellitoimintaa pyörittämään on tulossa amerikkalainen Marriott International-hotelliketju, jolla on runsaat 3 500 hotellia yli 70 maassa.

Alun perin 270 huonetta, kongressitiloja ravintoloita ja kylpyläosaston sisältävän hotellin rakentaminen piti alkaa vuonna 2011.

Kaavapäätöksistä sekä rakennusluvista tehdyt valitukset ovat kuitenkin jarruttaneet hanketta.

Yksi hotellin kiivaimpia vastustajia on Westendissä asunnon omistava Heini Fayed sekä hänen lapsensa.
Kainalouutisen mukaan rakennustöiden alkua saadaan kuitenkin vielä odottaa puoli vuotta tai vuosi:
Marriottin hinta kipuaa 70 miljoonaan

Westendiin rakennettavan Marriott-hotellin hinta on kipuamassa noin 70 miljoonaan euroon.

Alun perin 18-kerroksisen kongressihotellin rakentamisen arvioitiin maksavan 63 miljoonaa euroa.

Rakentamisen mahdollistavasta asemakaavasta sekä myöhemmin rakennusluvasta tehdyt valitukset ovat hidastaneet hankkeen toteutumista noin neljällä vuodella.

– Loppuhinta lähentelee varmasti nyt 70 miljoonaa euroa, arvioi Ari Lehto rakennushankkeen takana olevasta Ultivista Oy:stä.

Lehdon mukaan yhtiön tavoitteena on saada rakennustyöt käyntiin mahdollisesti jo ensi keväänä.

– Viimeistään kuitenkin syksyllä.

Lehdon mukaan viimeisenkin valituksen ratkettua alkavat rakennussuunnitelmien ja sopimusten viimeistely.

– Rahoittajien kanssa käydään myös viimeiset neuvottelut nyt, kun tiedämme varman aikataulun.

Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt valituslupaa Helsingin hovioikeuden viime keväänä tekemälle päätökselle, jossa se jätti tutkimatta Marriottin rakennusluvasta tehdyt valitukset.
Joka tapauksessa hyvä, että oikeusjärjestelmästä löytyy edes joskus tarvittaessa ripeyttä, vaikka naapurit kiusaisivat. Menestystä tälle hankkeelle.
Avatar
tekijänä RV
#62423
Kenelläkään espoolaisella tietoa, onko tämä edennyt mihinkään?
Avatar
tekijänä Janne_H
#62617
Öööööhhhhhhhh.... :D :diabloanifire:
HS kirjoitti:
Westendin tornihotellista kantelu Euroopan komissiolle

Tornihotellin kaavoituksesta ja rakennusluvasta kannellut vetoaa EU:n luontodirektiivin rikkomiseen.

Espoon Westendiin rakennettava tornihotelli on johtanut kanteluun Euroopan komissiolle. Kantelun mukaan asemakaavaa ja rakennuslupaa myönnettäessä olisi rikottu luontodirektiiviä, koska viranomaisilla olisi ollut puutteelliset selvitykset lepakkojen esiintymisestä hotellitontilla ja sen läheisyydessä.

Kantelija on Heini Wathén, joka tunnetaan entisenä missinä ja liikemies Mohamed al-Fayedin vaimona. Hän omistaa talon muutaman sadan metrin päässä hotellin tontista.

Jos kantelu johtaa jatkotoimiin, komissio selvittää, onko jäsenvaltio rikkonut Euroopan unionin oikeutta.

"Ei kantelun pitäisi tarkoittaa automaattisesti mitään. Korkeinta hallinto-oikeutta myöten on päätös prosessin laillisuudesta. Pakkohan siihen on voida uskoa", Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko sanoo.

Korkein hallinto-oikeus päätti syyskuussa, ettei se anna valituslupaa hallinto-oikeuden päätökseen jättää käsittelemättä rakennusluvasta tehdyt valitukset. Marriott-ketjuhotellin rakentaminen ei ole vielä alkanut.

"Uusimme parhaillaan sopimuksia, jotka on tehty ennen valituksia eli neljä vuotta sitten. Tavoite on, että pääsisimme aloittamaan pohjatyöt ensi vuonna ennen seuraavaa talvea", kertoo Ari Lehto kiinteistön omistavasta sijoitusyhtiöstä Ultivistasta.

"Kantelu ei vaikuta suunnitelmiimme."

Hotellin piti valmistua alun perin vuonna 2012.
http://www.hs.fi/kaupunki/Westendin+tor ... 4752996988
Avatar
tekijänä RV
#65091
"Kansainvälisen hotelliketju Marriottin saaminen Tampereelle on valtakunnallisesti merkittävä asia. Tunnetulla kansainvälisellä brändillä on 38 miljoonaa kanta-asiakasta. Amerikkalaisketjulla on Pohjoismaissa ennestään kolme hotellia: kaksi Ruotsissa ja yksi Tanskassa. Suomessa ensimmäinen hotelli avautunee Espoossa aikaisintaan vuonna 2015. Arkkitehtitoimisto ALA on suunnitellut lukuisia merkittäviä kohteita niin Suomessa kuin ulkomaillakin."

Tampereen Marriott-ketjusta. Ei hyvältä kuulosta ei :? :(
  • 1
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 18