Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
Avatar
tekijänä MindW
#54477
Merkittävin määrittäjä on väljä ja vapaamuotoinen rakennustapa, jolloin rakennukset ovat ikään kuin "metsän", luonnon, keskellä. Eli nyt ei tarkoiteta mitään virallista metsää. Kannelmäen vanha osa idässä on "metsälähiö", lännessä 70-luvun uudempi osa poikkeaa selkästi vanhemmista lähiöistä. Tätä ei enää aikalaiset kutsuneet metsälähiöksi vaan motto oli "kompaktikaupunki on kontaktikaupunki".
Kuva
Avatar
tekijänä grendy
#54479
^Toi on aikas bueno kuva demonstroimaan asiaa!

Tuo "hukkatila" on suuressa määrin näkemyskysymys. Yhden "hukkatila" voi olla toiselle esimerkiksi arvokasta virkistystilaa.
Näinhän se on. Toiset rakastavat sitä, että lähimmän kuusen oksat ulottuvat parvekkeelle ja toiset taas tykkäävät enemmän siitä, että parvekkeelta/ikkunoista näkee pidemmälle kuin 10 metriä :)
Avatar
tekijänä JR
#54483
MindW kirjoitti:Merkittävin määrittäjä on väljä ja vapaamuotoinen rakennustapa, jolloin rakennukset ovat ikään kuin "metsän", luonnon, keskellä. Eli nyt ei tarkoiteta mitään virallista metsää. Kannelmäen vanha osa idässä on "metsälähiö", lännessä 70-luvun uudempi osa poikkeaa selkästi vanhemmista lähiöistä. Tätä ei enää aikalaiset kutsuneet metsälähiöksi vaan motto oli "kompaktikaupunki on kontaktikaupunki".
Kiitos, nyt termi alkaa avautumaan. Tuo "metsälähiö" taitaa olla monien mielestä se viihtyisin lähiötyyppi, mutta kaupunkirakenteellisesti muita tehottomampi. En ole koskaan asunut metsälähiössä, mutta metsän vieressä sijaitsevassa lähiössä kylläkin :)

Tarkoitit ilmeisesti siellä Stage-ketjussa nimenomaan väljiä "metsälähiöitä", ei lähiöitä ylipäätään, vaikka siitä sellaisen kuvan saikin.


edit: sinne olikin tullut jo joku ninjaedit :D
Avatar
tekijänä Clepe
#54495
JR kirjoitti:Tuo "metsälähiö" taitaa olla monien mielestä se viihtyisin lähiötyyppi, mutta kaupunkirakenteellisesti muita tehottomampi.
Lähtökohtaisesti ehkä tehottomampi, mutta kompaktikaupungeissa ongelmaksi alkoi muodostua voimakas autoistuminen ja liikenteen vaatiman tilan kasvu. Liikennesuunnittelun painopiste muuttui samalla turvallisuusuuteen, joka tuli toteuttaa kevyenliikenteen ja autoliikenteen fyysisellä erottamisella, eli yli- ja alikulkutunneleiden avulla. Rakennuspuolella taas betonielementtirakentaminen löi lopullisesti läpi. Eli lähiöissä ei betonia ja asfalttia säästelty. Sitten kun tajuttiin laittaa parkkipaikat maan alle tai pysäköintilaitoksiin saatiin taas vähän tiivimpiä lähiöitä, mutta kantakaupungin tiiviyteen on vielä pitkä matka, eikä sitä koskaan saavuteta nykynormein.

Eli on vähän hankala sanoa johtuuko metsälähiöiden viihtyisyys arkitehtuurista vai metsästä. Varsinkin kun nämä metsälähiöitä edeltävät funkkis-kaavassa olevat alueet ovat myös erittäin haluttuja esimerkiksi Meilahti, Lauttasaari, Munkkiniemi ja Etelä-Haaga. Ja toisaalta se että monet eivät pidä betonisista kompaktikaupungeista saattaa johtua epäviihtyisästä arkitehtuurista, ei metsän puutteesta.
Avatar
tekijänä Clepe
#54541
JR kirjoitti:Termi "lähiö" ei edelleenkään ota suoraan mitään kantaa arkkitehtuuriin tai ylipäätään kaupunkikuvallisiin ja -rakenteellisiin (siellä alueen sisällä) asioihin.
Ei sinänsä, mutta käytännössä palvelut sijoitetaan aivan eri tavalla riippuen siitä onko kaupunginosa parin neliökilometrin kokoinen irrallaan oleva kaupunkisaareke vai osa kymmenien neliökilometrien jatkuvaa kaupunkia. Eli rakenteeseen se vaikuttaa ehdottomasti.

Lähiön saavutettavuudeltaan paras paikka on alueen keskipiste tai lähiön muuhun kaupunkiin linkittävä pääväylä. Joka tapauksessa se on helposti määriteltävissä tietyksi pisteeksi. Tämän takia loogisin tapa järjestää palvelut lähiössä on ostari/kauppakeskus. Kivijalkaliikkeitä on kokeiltu kompaktikaupunkiajattelun alkutaipaleelta, (jopa täällä Matinkylässä) eivätkä ne vaan menesty, sillä ne ovat päivittäisen liikkumisen kannalta syrjässä valtaosalle asukkaista.

Jatkuvassa kaupunkirakenteessa on toki suotuisia ja vähemmän suotuisia paikkoja kaupoille ja usein kaupunginosistakin löytyy pieniä paikallisia keskuksia jossa kaupallinen aktiviteetti on selkeästi vilkkaampaa. Esimerkiksi voisi ottaa vaikka Töölön. Omasta mielestäni Etu-Töölön "keskusta" on Apollonkadun ratikkapysäkin ympäristössä. Löytyy pari ruokakauppaa, apteekki, kukkakauppa, ravintola, pari kioskia jne. Taka-Töölössä on useita keskustoja mutta näistä lähin löytyy noin 300 metrin päästä Töölön torin ympäristöstä. Sieltä löytyy periaatteessa samat peruspalvelut, tosin myös alko, kesäisin torimyyjät ja vähän monipuolisempi ravintolatarjonta. Erikoisliikkeet ovat myös eri alalta.

Näiden paikalliskeskusten välissä löytyy kuitenkin katkeamattomasti kivijalkaliikkeitä, eli voiko näiden kahden välille edes vetää rajaa?
Jatkuva kaupunkirakenne on edellytys kivijalkakaupoille. Kivijalkaliiketilat taas mahdollistavat kaupoille klusterisoitumisen, jota kauppakeskuksissa harvoin on; esimerkiksi Töölössä on useita naisten iltapukuja myyviä/vuokraavia liikkeitä ja Runeberginkadulla noin 700 metrin matkalla neljä keittöratkaisuja myyviä liikkeitä.
JR kirjoitti:Sitten ihmiset käyttävät tätä sanaa aivan väärin, kun väkisin pyrkivät siihen negatiivisuuteen.
En voi puhua muiden puolesta, mutta ainakin itse miellän kivijalkakaupattomia alueita lähiömäisiksi. En väitä etteikö Ruoholahdessa olisi kivijalkakauppoja, mutta suurin osa kaupallisista palveluista on keskitetty kauppakeskukseen. Sama kehitys jatkuu nyt Kalasatamassa. Negatiivisuus on toki oma tulkintasi. ;)
Avatar
tekijänä RV
#54548
Clepe kirjoitti:
JR kirjoitti:Termi "lähiö" ei edelleenkään ota suoraan mitään kantaa arkkitehtuuriin tai ylipäätään kaupunkikuvallisiin ja -rakenteellisiin (siellä alueen sisällä) asioihin.
Ei sinänsä, mutta käytännössä palvelut sijoitetaan aivan eri tavalla riippuen siitä onko kaupunginosa parin neliökilometrin kokoinen irrallaan oleva kaupunkisaareke vai osa kymmenien neliökilometrien jatkuvaa kaupunkia. Eli rakenteeseen se vaikuttaa ehdottomasti.

Lähiön saavutettavuudeltaan paras paikka on alueen keskipiste tai lähiön muuhun kaupunkiin linkittävä pääväylä. Joka tapauksessa se on helposti määriteltävissä tietyksi pisteeksi. Tämän takia loogisin tapa järjestää palvelut lähiössä on ostari/kauppakeskus. Kivijalkaliikkeitä on kokeiltu kompaktikaupunkiajattelun alkutaipaleelta, (jopa täällä Matinkylässä) eivätkä ne vaan menesty, sillä ne ovat päivittäisen liikkumisen kannalta syrjässä valtaosalle asukkaista.
Töölön torin ympäristöstä. Sieltä löytyy periaatteessa samat peruspalvelut, tosin myös alko, kesäisin torimyyjät ja vähän monipuolisempi ravintolatarjonta. Erikoisliikkeet ovat myös eri alalta.
Näin. En vaan ymmärrä, mikä tässä "lähiömäisyydessä" sitten on niin huonoa, että sitä tunnutaan täällä vihaavan, ja mikä on kivijalkamallin etu lähiömalliin nähden? Kuulostaa mielestäni ainakin hyvältä; asuinalueet ovat rauhassa ja kaikki tarvittava keskipisteessä samassa paikassa.

Puhdas kivijalkamalli saattaa muuten hyvinkin lisätä alueen sisältä lähtevää autoilua paljon enemmän kuin lähiömalli, jos hyödykkeet pitää hakea eri puolelta aluetta/eri liikkeistä.
Avatar
tekijänä Clepe
#54551
RV kirjoitti:Näin. En vaan ymmärrä, mikä tässä "lähiömäisyydessä" sitten on niin huonoa, että sitä tunnutaan täällä vihaavan, ja mikä on kivijalkamallin etu lähiömalliin nähden? Kuulostaa mielestäni ainakin hyvältä; asuinalueet ovat rauhassa ja kaikki tarvittava keskipisteessä samassa paikassa.
Jalankulkuympäristö on miellyttävämpää kun katutasossa on liikkeitä. Lisäksi kaupat lisäävät kadun sosiaalista kontrollia ja valvontaa, tehden kaduista turvallisemman tuntuisia. Eli kivijalkakaupat lisäävät kävelyn mielekkyyttä, joka taas lisää kauppojen potentiaalisia asiakkaita. Onko tämä sitten hyvää kehitystä on tietenkin subjektiivinen mielipide.
RV kirjoitti:Puhdas kivijalkamalli saattaa muuten hyvinkin lisätä alueen sisältä lähtevää autoilua paljon enemmän kuin lähiömalli, jos hyödykkeet pitää hakea eri puolelta aluetta/eri liikkeistä.
Kaupunginosa jossa kivijalkakaupat menestyvät on käytännössä niin tiivis, että palvelut ovat kävelyetäisyydellä ja autoliikenne on hidasta. Eivätkä kaupanpitäjät idioottejakaan ole, kyllä toisaan komplementoivat kaupat hakeutuvat lähekkäin. Esimerkiksi tuossa edellisessä viestissäni mainittujen keittiöliikkeiden seuraan on avautunut astiakauppa.
tekijänä sekovene
#55366
RV kirjoitti:Näin. En vaan ymmärrä, mikä tässä "lähiömäisyydessä" sitten on niin huonoa, että sitä tunnutaan täällä vihaavan, ja mikä on kivijalkamallin etu lähiömalliin nähden? Kuulostaa mielestäni ainakin hyvältä; asuinalueet ovat rauhassa ja kaikki tarvittava keskipisteessä samassa paikassa.
Joo, kuulostaa tosi kliffalta. Mutta mitä tapahtuu sitten kun se keskipiste ei ole mielekkään kävelymatkan päässä kotoa? Lisäksi superhypermarketti-Prismoja ei riitä joka lähiöön, joten "kaikki tarvittava" (l. Xtra-Salamipizzat ja 5 % bonus) ei todellakaan löydy useimmista lähiöistä. Tavallisessa kivijalkakaupungissa kortteli tai pari tarjoaa paremmat palvelut kuin keskimääräinen lähiöostari ja niitä kortteleita on kävelyetäisyydellä useita. Myös "Prismoja" tai muita suurempia kaupan keskittymiä on tiheämmässä, koska ihmisiä on tiheämmässä, joten niihinkään ei ole yhtä usein tarvis mennä autolla. Mutta voi toki mennä, jos tykkää. Lähiöissä on siis se vika, että ihmisiä on alueella liian vähän kunnollisten palveluiden luomiseksi, mutta silti asutaan ahtaasti kerrostaloissa.
RV kirjoitti:Puhdas kivijalkamalli saattaa muuten hyvinkin lisätä alueen sisältä lähtevää autoilua paljon enemmän kuin lähiömalli, jos hyödykkeet pitää hakea eri puolelta aluetta/eri liikkeistä.
Mitä =D. Voitko vihdoin ja viimein selittää mitä tarkoitat tällä. Olen lukenut sinun hourailuja "kymmenestä pikkuliikkeestä" kyllästymiseen asti, mutta en vieläkään käsitä mistä puhut. Joskus valotit asiaa siihen suuntaan, että siitä kivijalka S-Marketista ei välttämättä saa kaikkea mitä peltihalli-Prismasta saa, joten "kivijalkamallissa" ihmisten on autoiltava sinne Prismaan niiden Xtra-salamipizzojen perässä. Näin olen teoriasi ymmärtänyt, mutta liikennevirrat osoittavat ihan muuta.
Avatar
tekijänä Tuhnu
#56133
Kävin aamun ratoksi tekemässä pienen lenkin ja koitin saada vähän pirteämpää materiaalia kuin aiemmassa viestissä (http://taloforum.fi/viewtopic.php?p=53051#p53051).
Tällä kertaa kuvattu lähinnä ehostettuja taloja.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Alikulkutunneliin oli asennettu led-valaisimet
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kehno kuva vasten valoa, mutta esittää kuitenkin peruskorjattua parkki"taloa". Huomatkaa goa'uld -henkinen kattoikkuna. :D
Kuva
Viheralueet eivät ole käyttöä varten. :smt017
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
tekijänä Purkki^
#56137
Tuhnu kirjoitti: Kuva
Mikäs tämä on?
Tuhnu kirjoitti: Huomatkaa goa'uld -henkinen kattoikkuna.
Nojoo, SG-1 friikkinä kuitenkin tajusin mitä tarkotat. :)
Avatar
tekijänä MindW
#56139
Purkki^ kirjoitti: Mikäs tämä on?
Varissuon Tornikartio.
Avatar
tekijänä sipari
#56157
Ei saateri, taas näyttää paremmalta kuvissa ku livenä. Outo juttu :smt017 . Hyvä idea käyttää siirtorenkaita populan häivyttämiseen.
tekijänä Darre
#59285
Ajankohtaisen kakkosen Pahamaineiset lähiöt -sarjassa käsiteltiin juuri Turun Varissuo. Jos vertaa sarjassa esiteltyihin suuren maailman lähiöihin niin aika rauhallinen toi Varissuo on (juu ja tiedän ettei tässä sarjassa ole tarkoitus vertailla vaan kertoa ihmisistä erilaisissa lähiöissä ympäri maailmaa). Ihan mielenkiintoinen katsaus suomalaiseksi ongelmalähiöksi kutsuttuun asuinalueeseen kuiten. Ero sarjan muihin jaksoihin on kyllä melko räikeä. Varissuo kaikkine sosiaalisine ongelmineen on kuitenkin aika siisti ja mukava paikka? :D

http://yle.fi/uutiset/turun_varissuolla ... aa/6811123
YLE 4.9.2013
Avatar
tekijänä RV
#59297
Darre kirjoitti:Ajankohtaisen kakkosen Pahamaineiset lähiöt -sarjassa käsiteltiin juuri Turun Varissuo. Jos vertaa sarjassa esiteltyihin suuren maailman lähiöihin niin aika rauhallinen toi Varissuo on (juu ja tiedän ettei tässä sarjassa ole tarkoitus vertailla vaan kertoa ihmisistä erilaisissa lähiöissä ympäri maailmaa). Ihan mielenkiintoinen katsaus suomalaiseksi ongelmalähiöksi kutsuttuun asuinalueeseen kuiten. Ero sarjan muihin jaksoihin on kyllä melko räikeä. Varissuo kaikkine sosiaalisine ongelmineen on kuitenkin aika siisti ja mukava paikka? :D

http://yle.fi/uutiset/turun_varissuolla ... aa/6811123
YLE 4.9.2013
40% maahanmuuttajaprosentti (Suomen suurin), koulussa prosentti kait 60-80 luokkaa. Lilla Stockholm!
tekijänä Darre
#59300
RV kirjoitti:40% maahanmuuttajaprosentti (Suomen suurin), koulussa prosentti kait 60-80 luokkaa. Lilla Stockholm!
Aivan. Tämä takia se luokitellaan Suomessa ongelmalähiöksi koska ihmiset eivät integroudu suomalaiseen yhteiskuntaan noin tiheästi asutulla oman väen, kielen ja kulttuurin alueella. Virheitä on tehty ja jotain kai pitäisi korjata. Onneksi en ole päättämässä tästä asiasta koska ei varmaan mitään helppoa ratkaisua ole edes olemassa.
  • 1
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19
  • 21