Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä magno
#50256
This is huuuge.

Ihan pissit housussa odottelen jo päivän tiedotustilaisuutta. Olisi aivan loistava sijainti IFK:n uudelle hallille, aikana jolloin vastaavanlaiset urheiluareenat ja stadionit ajetaan usein kaupungin laita-alueille.

Toivottavasti Hjallis ja kumppanit eivät saa tätä pilattua.
tekijänä bitterfly
#50258
Tähän kai pitäisi suhtautua yhtä epäilevän pessimistisen kriittisesti kuin mitä suhtauduttiin TPS:n omalle jalkapallostadionille, vaikka siinä oli sentään kyseessä joukkueiden ja areenoiden lukumäärän tasaaminen, mutta en viitsi olla yhtä paska joten peukkuja Hartwall-areenan haastajalle :smt023
Avatar
tekijänä grendy
#50261
Vai että Helsinkiin kaksi yli 10 000 istumapaikan modernia monitoimihallia?.. Kuulostaa melko turhalta sen perusteella mitä tiedän nykyistenkin monitoimiareenoiden tuottavuudesta... No, sijainti ehdottomasti parempi, vaikka on Hartwallikin sentään hyvien yhteyksien päässä!
tekijänä magno
#50262
grendy kirjoitti:Vai että Helsinkiin kaksi yli 10 000 istumapaikan modernia monitoimihallia?.. Kuulostaa melko turhalta sen perusteella mitä tiedän nykyistenkin monitoimiareenoiden tuottavuudesta... No, sijainti ehdottomasti parempi, vaikka on Hartwallikin sentään hyvien yhteyksien päässä!
Ei IFK voi loputtomiin pelata nykyisissä olosuhteissa. Lähitulevaisuudessa on auttamatta edessä joko uuden hallin rakentaminen tai vanhentuneen nykyhallin uusiminen isolla kädellä. Helsingin Jäähallin omistajuussuhteet ja museovirasto(?) ovat ongelma IFK:lle ja Nordiksen kehittämiselle seuran halujen mukaisesta - siitä syystä seurassa varmastikin himoitaan uutta, omaa areenaa.
Avatar
tekijänä grendy
#50263
magno kirjoitti:

Ymmärrän kyllä lätkälasit päässä tuon ongelman ihan täysin.. Jotenkin käsittämätöntä että Hartwall rakennettiin vain yhtä joukkuetta varten, miksi jokaisella joukkueella pitää olla oma halli? Kuitenkin lätkämatsien ulkopuolinen aika on 99% hallin ajasta ja kun Hartwall ja tämä tuleva areena kilpailevat samoista muista tapahtumista niin kuulostaa aika raa-alta peliltä ;).. Eihän se keltään meiltä oo onneksi pois että kilpailkoot vaan rauhassa :)
tekijänä Kazaam
#50265
Ollaan nyt tyypillisen pessimistisiä, mutta JOS kyse tulee olemaan uuden hallin rakentamisesta, niin mielelläni paikka voisi olla muualla. Tuolla paikalla näkisin mieluummin tulevaisuudessa asuin- ja toimistorakentamista. No, jos areena tulisi, niin villi veikkaus, että ulkonäöltään tulee olemaan lähempänä Barona-areenaa kuin Tukholmassa vastikaan valmistunutta Friends Arenaa tai rakenteilla olevaa Tele2 Arenaa... ;)
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 18