Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
tekijänä Klazu
#48825
Itsekin olen saanut Losin suunnitelmista kohtuullisen positiivisen kuvan muuallakin lukemani perusteella, eli ainakin siellä on vähän yleinen ilmapiiri alkanut muuttua. Mutta onhan se nyt taivaan tosi, että näilläkin projekteilla 80% losangeleslaisista on täysin lirissä kun polttoaineen hinta tuplaantuu jonnekin 6 dollariin gallonalta ja pienituloisilta alkaa loppua varat autoiluun ja se päivä on tasan tarkkaan tulossa lähi vuosina.

Kaupunkialueen etäisyydet ovat valtavia ja nämä projektit hyödyttävät vain pientä osaa Los Angelesin kaupungin alueesta. Lisäksi kaupunkiseudun kaupunkirakenne on melkein mahdotonta korjata julkista liikennettä tukevaksi ilman huomattavia panostuksia tornitalo asumiseen. Vancouver voisi toimia mallina Losillekin siinä, että jokaisen raideliikenneaseman ympärystään pitää rakentaa kymmenkunta 25+ kerroksista tornitaloa, niin että saadaan jonkinlainen kriittinen massa tukemaan raideliikennettä.

Jossain dokumentissa oli, että Amerikassa tällaisia asemanseutuja olisi järkevä rakentaa nykyisten hehtaarimarkettien valtavien avoparkkipaikkojen päälle, jolloin luotaisiin eräänlaisiai pieniä kyläkeskuksia hyvällä runkoliikenteellä. Jotain tällaista tullaan varmaan näkemään, mutta silloinkin suurimmalle osalle ihmisiä aivan liian myöhään.
Avatar
tekijänä Clepe
#48827
Noi metrolinjat ovat kyllä olleet massiivinen investointi, mutta onko noissa ollut järkeä mukana? Nykyisellään noi linjat on toteutettu periaatteella: maksimoi vaihdot. Esimerkiksi pelkkiä raidelinjoja käyttäen matka vihreältä linjalta kultaiselle linjalle vaatii kolme vaihtoa.

Metrolinjojen käyttö Losin kaltaisessa matalan tehokkuuden kaupungissa on ylipäänsä järjetöntä. Losihan alunperin rakennettiin raitioliikenteen varaan ja siellä oli aikoinaan eräs maailman pisimmistä ja moderneimmista raitiotieverkostoista. Lähikaupunkeja jotka sittemmin ovat kasvaneet toisiinsa kiinni, palveli pikaraitiotiet. Jos miettii minkälaisen verkoston Losi tarvitsee niin eiköhän se ole juuri toi Pacific Electric Railwaysin purettu verkosto. Se kattaisi nykyiselläänkin lähes koko alueen vaikka asukasmäärät ovat 10 kertaistuneet sitten raitioteiden huippuvuosista.
tekijänä zeizei
#52011
Helsinki on muuten ainoa pääkaupunki pohjoismaissa jossa ei ole päätöstä tietullien toteuttamisesta. Tosin ei näytä helpolla edistyvän Kööpenhaminankaan tullit.. 2014 pitäisi astua voimaan, mutta äärivasemmisto, naapurikunnat ja autoliitot vastustavat. Yllättäen. :)

Mutta Göteborgiin on ainakin tulossa:
TS kirjoitti:Tietullit käyttöön Göteborgissa

Göteborgissa Ruotsissa otettiin keskiviikkona käyttöön tietullit. Göteborgin keskustaan tai keskustan kautta liikkuvien autojen on tästä eteenpäin maksettava vähintään kahdeksan kruunua (1€) tienkäyttömaksua.

Maksu on voimassa maanantaista perjantaihin paitsi heinäkuussa, jolloin autoilu on ilmaista.

Ruotsin liikennehallituksen arvion mukaan tietullit vähentävät liikennettä keskustassa 10–15 prosenttia.

Tukholmassa tullit otettiin käyttöön jo 2005. Siellä liikennemäärät ovat pienentyneet noin 18 prosenttia.
http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/43280 ... teborgissa
Avatar
tekijänä RV
#52012
Kielto- ja verotuspoltiiikka vain on kestämätön ratkaisu. Eipä ole 18% hääppöinen summa. Se toimii vain niin kauan kuin pysyvämpiä ratkaisuja saadaan aikaan; Helsingin maantieteellinen sijainti on myös erittäin haasteellinen, Pasilanväylän myötä tilanne voi kuitenkin helpottua.
Avatar
tekijänä Clepe
#52016
18% vaikuttaa itse asiassa paljon sujuvuuteen, sillä "ruuhkaisuus" kasvaa exponentiaalisesti liikennemäärien mukana. Varmaan osa on nähnyt tämän TED talkin Tukholman ruuhkamaksuista.
Avatar
tekijänä Klazu
#52020
Itse karsastan kaupungin keskustaan ajamisesta laskuttamista, sillä yleensä jo keskustoissa parkkeeraminen on ihan riittävän hintavaa puuhaa ja tekee keskustaan ajamisesta ei-houkuttelevaa puuhaa. Kuitenkin uusia ja kalliita tiejärjestelyjä, kuten isoja silta- ja tunnelihankkeita, voi mielestäni tullittaa ainakin siksi aikaa, että projektit maksavat itsensä takaisin (kuten esimerkiksi täällä Vancouverissa on meininkinä). Tosin silloinkin käyttömaksun tulisi olla kohtuullinen, kuten tuo Göteborgin 1 euron maksu tuntuisi olevan. Lontoossa keskustaan ajaminen maksaa käsittääkseni jopa noin kymmenen puntaa (vai oliko euroa?), mikä on mielestäni täysin kohtuuton summa siitä että ihmisten työpaikka sattuu sijaitsemaan kaupungissa. Melko kallista hupia tehdä työmatkaa Lontoossa kalliin tietullin ja parkkeeramisen keskellä. :?
tekijänä zeizei
#52021
Kyllä itse olisin valmis maksamaan euron keskustaan menosta. Rahathan noissa yleensä menevät eri liikennemuotojen kehittämiseen sekä bonuksena ajaminen todennäköisesti hoituu hieman joutuisammin.

Ongelmana tosin on se, että osa rahasta menee ylläpitoon, joka on sinänsä taas turhaa byrokratiaa.
tekijänä sekovene
#52054
Clepe kirjoitti:Metrolinjojen käyttö Losin kaltaisessa matalan tehokkuuden kaupungissa on ylipäänsä järjetöntä.
Vanhaan viestiin vastaus ja siitä pahoittelut, mutta tämä on kyllä asiaa. Keksin tänään oranssisa metrossa istuskellesani sille pari uutta nimeä, kun hukkaputki ei ole pian enää poliittisesti korrekti. Tuli mieleen mm. sellaiset hauskat nimitykset kuin vaihtohökötys ja vaihtohirviö.
tekijänä hmikko
#52064
Kannattaa tarkistaa Los Angelesin todelliset tiheysluvut ennen kuin kirjoittelee aiheesta laajemmin. LA:ssa on kohtuullisen tiheää kaupunkirakennetta paljon, eikä se sijoitu Yhdysvaltojen suurkaupunkien joukossa enää suhteellisesti kaikkein hajaantuneimpien joukkoon (hajanaisimmasta päästä ovat mm. Atlanta ja Phoenix). Los Angeles tulee myös todennäköisesti tiivistymään selvästi, koska sen väestö kasvaa ja kaupunki on jo levinnyt niin laajalle, että "drive until you qualify" -tyyppinen asuminen ei ole enää mahdollista uusille (pienituloisille) asukkaille.
tekijänä sekovene
#52065
Onhan tuo kaupungin tiheys samaa luokkaa kuin Helsingissäkin. Siis ei nyt niin kamalan paljon, mutta enpä tiedä onko tuo tiheys rajusti jakautunut alueiden kesken. Joka tapauksessa sinne downtowniin on metro varmasti ihan passeli kulkuväline. Vissiin ne omakotitalomatotkin ovat lähes townhouseja vastaavalla tehokkuudella rakennettuja. Satelliittikuvista olen tuollaista päätellyt. Viheralueita on ymmärtääkseni onnettoman vähän kuitenkin, kun rakentaminen on keskimäärin niin matalaa.

Metropolialue taitaa olla sitten ihan kauheaa urban sprawlia alusta loppuun. Vai menenkö tässä olettamuksessa ihan metsään myös?

Mielenkiintoinen kaupunki kyllä kaiken kaikkiaan, koska Hollywoodin elokuvat.

Editoinpa tähän viestiin ettei ihan chattailyksi mene:
hmikko kirjoitti:Edit: Tarkoitin siis jotain tämän tapaista (StreetView). Tämmöiset näkymät jatkuvat ja vaan jatkuvat semmoisessa mittakaavassa, että sitä ei ehkä ihan tietokoneen ruudulta tajua. Esimerkki San Fernandon laaksosta eli valley girl -bimbojen tyyssijasta.
Kyllä. Nuo katumaisemat ovat erittäin tuttuja myös lukemattomista elokuvista. Lisäksi tuo jenkkityylinen (vai onko se nyt sitten joku anglosaksinen juttu yleisesti ottaen) pelkistetty ruutukaava on mielestäni hauska ja kaikessa yksinkertaisuudessaan toimivin mahdollinen asemakaava. Tietysti arkkitehdit ovat eri mieltä, kun aina pitäisi jotain uutta kehittää, ja seuraukset ovat usein kamalat. Tuolla se ruutukaava toki on yhtä rakennusta toisensa jälkeen, niin aika ankean vaikutelman siitä saa.
Viimeksi muokannut sekovene, 04.01.13 02:28. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
tekijänä hmikko
#52066
sekovene kirjoitti: Viheralueita ymmärtääkseni onnettoman vähän kuitenkin, kun rakentaminen on keskimäärin niin matalaa?
Kartoista näkyy Country Clubit ja golfkentät, jotka eivät ole ihan pieniä. Viheralueiden saavutettavuus riippuu siis jonkin verran siitä, mihin kerhoon kuulut ja kenen kanssa pelaat palloa. Pohjoismaisia jokamiehenoikeuksia ei ole, joten rakentamattomilla mailla toikkarointi on useimmiten ainakin paperilla kiellettyä.
sekovene kirjoitti:Metropolialue taitaa olla sitten ihan kauheaa urban sprawlia alusta loppuun. Vai menenkö tässä olettamuksessa ihan metsään myös?
Kuka nyt mistäkin kauhistuu... Suomalaisesta näkövinkkelistä täysin tasaiseen autiomaan pohjaan tehty viivasuora katu, jonka varrella on vähemmän kauniita yksi- ja kaksikerroksisia liikerakennuksia niin kauas kuin silmä kantaa, kovassa auringonpaahteessa lähes ilman puita, teki joskus suht ahdistavan vaikutelman. Samoin Los Angeles River, jonka uoma on kokonaan betonikourua ja jossa ei ole kesällä vettä (esiintyy monissa elokuvissa, näkyvästi mm. Terminator kakkosessa).

Edit: Tarkoitin siis jotain tämän tapaista (StreetView). Tämmöiset näkymät jatkuvat ja vaan jatkuvat semmoisessa mittakaavassa, että sitä ei ehkä ihan tietokoneen ruudulta tajua. Esimerkki San Fernandon laaksosta eli valley girl -bimbojen tyyssijasta.
Avatar
tekijänä Clepe
#52078
hmikko kirjoitti:Kannattaa tarkistaa Los Angelesin todelliset tiheysluvut ennen kuin kirjoittelee aiheesta laajemmin. LA:ssa on kohtuullisen tiheää kaupunkirakennetta paljon, eikä se sijoitu Yhdysvaltojen suurkaupunkien joukossa enää suhteellisesti kaikkein hajaantuneimpien joukkoon (hajanaisimmasta päästä ovat mm. Atlanta ja Phoenix). Los Angeles tulee myös todennäköisesti tiivistymään selvästi, koska sen väestö kasvaa ja kaupunki on jo levinnyt niin laajalle, että "drive until you qualify" -tyyppinen asuminen ei ole enää mahdollista uusille (pienituloisille) asukkaille.
Juu onhan Los Angeles tiheämpi kuin New York, jos vertaa metropolialueita. Mutta ongelma Los Angelesissa on ettei siellä oikeastaan ole mitään kovinkaan tiheitä alueita. Toki kaikki mahdollinen maa on käytetty jopa entiset rautatiet ja se toki nostaa keskimääräistä asukastiheyttä. Mutta metron kannalta asutuksen pitäisi keskittyä helminauhamallisesti pieniin keskuksiin tai sitten "kantakaupunkimaisesti" muutamaan isoon. Kun asukastiheys on jotain 3000-5000 as/km^2 niin metro on kyllä täysin väärä liikenneväline.
Viimeksi muokannut Clepe, 04.01.13 17:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä markus047
#52083
Olen lukenut myös tästä projektista hiljattain en nyt muista tarkalleen mistä mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa. Vaikuttaa paljon palremmalta ratkaisulta kun lentoliikenne.
  • 1
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16
  • 17
  • 21