Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
Avatar
tekijänä pejotu
#45880
Onhan noita 12+-kerroksisia taloja tuolla uudella Toppilansalmen alueellakin kaavoitettu, mm. suojeltuun siiloon, jota ei siten ainakaan madaltaa voi...

Liekö tuossa 12/8 kerroksen muutosten taustalla rakennusliikkeiden kustannusoptimointi?
-> yli 9-kerroksiseen taloon pitää tehdä toinen poistumisporras, ja toiminnallisuuden vuoksi tod.näk. toinen hissikin. Muutaman lisäkerroksen tuotto ei välttämättä kata näitä kustannuksia (lisäporras yksin voi syödä rakennusoikeutta ~12x25m2, ainakin puolikkaan kerroksen verran), ja talossa on kuitenkin vain yksi ylin kerros, jonka hinnoittelu on sama, oli se sitten VIII tai XII.

Eli tuolla logiikalla tosiaan pitäisi saada tehdä hiukan enemmänkin kerroksia kompensoimaan lisäkulut, kun IX ylitetään.

Pitääpä käydä täällä Talon torniketjuissa katsomassa mitä asiasta ovat muut puhuneet...
Avatar
tekijänä Jarza
#45902
pejotu kirjoitti:Onhan noita 12+-kerroksisia taloja tuolla uudella Toppilansalmen alueellakin kaavoitettu, mm. suojeltuun siiloon, jota ei siten ainakaan madaltaa voi...
Nämä siilot kuitenkin ovat aikalailla eri juttu kuin normaali uudisrakentaminen. Mutta siilojen viereen on kaavoitettu nuo 13- ja 16-kerroksiset tornit, saa nähdä viekö juustohöylä niistäkin osansa.
pejotu kirjoitti:Liekö tuossa 12/8 kerroksen muutosten taustalla rakennusliikkeiden kustannusoptimointi?
-> yli 9-kerroksiseen taloon pitää tehdä toinen poistumisporras, ja toiminnallisuuden vuoksi tod.näk. toinen hissikin. Muutaman lisäkerroksen tuotto ei välttämättä kata näitä kustannuksia (lisäporras yksin voi syödä rakennusoikeutta ~12x25m2, ainakin puolikkaan kerroksen verran), ja talossa on kuitenkin vain yksi ylin kerros, jonka hinnoittelu on sama, oli se sitten VIII tai XII.

Eli tuolla logiikalla tosiaan pitäisi saada tehdä hiukan enemmänkin kerroksia kompensoimaan lisäkulut, kun IX ylitetään.
Tämä on ainakin jossain määrin ihan totta ja tällä asiaa on joskus perusteltukin. Mutta sitten herääkin kysymys, miksi niitä kohteita ei voi rakentaa edes 9-kerroksisiksi? Oulussa tuntuu se 8 olevan nykyään ehdoton yläraja. Toki ei vielä suunnitteluvaiheessa, mutta lopullisessa toteutusvaiheessa kyllä.
Avatar
tekijänä Jarza
#45949
Tänään tein pyörälenkin alueelle, joka on minulle entuudestaan täysin tuntematon. Kyseessä on uusi kaupunginosa, Ritaharju. Se sijaitsee suunnilleen Linnanmaan ja Haukiputaan välissä, 4-tien itäpuolella. Alueen rakentaminen on vielä aika vaiheessa, mutta lopulta siellä pitäisi olla vajaat 10 000 asukasta.



Vaikka alue on erittäin pientalovaltaista, niin pari kerrostaloakin löytyy.
Kuva

Kuva

Kuva

Ja lisää rakennetaan.
Kuva

Ritaharjun monitoimitalo. Ihan kivan näköinen ja värinen. Jotain tuon suuntaista väritystä näkisin mielelläni oululaisessa kerrostalorakentamisessakin. Nämä mun kuvat vaan ei tee oikeutta rakennukselle, googlaamalla löytyy parempia.
Kuva

Kuva

Ja sitten niitä pientaloja. Niitähän alueella on jos jonkin näköistä.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva



Kaikenkaikkiaan ihan kivan oloista aluetta, täytyy käydä kesemmällä uudestaan.
tekijänä Luukie
#45956
Onpas siellä sairaasti lunta. Mukavalta alueelta vaikuttaa. Tosin viimeisen kuvan talo on aika kaamea. Vappuna yleensäkkin vielä lunta Oulussa?
tekijänä Jape
#45957
Jarza kirjoitti:Ritaharjun monitoimitalo. Ihan kivan näköinen ja värinen. Jotain tuon suuntaista väritystä näkisin mielelläni oululaisessa kerrostalorakentamisessakin.
Joo, tuossa on väriä, muotoa ja ilmettä. Pitänee laittaa mieleen, jos joku joskus talossa kysyy, että mikä sitten kelpaa. :)

Aluksi meinasin laukoa, että onpas tasapaksun näköistä nukkumalähiötä. Mutta sitten tulikin sellainen fiilis, että onhan tuollaisessa rakentamisessa jotain niin todella suomalaista, ettei loppupeleissä juuri tuon näköistä rakennettua maisemaa löydy oikeastaan mistään muualta maailmasta. Ei se samalla tavalla ole "kaunista" kuin jotkut viinitarhojen ympäröimät jyrkkäkattoisten pientalojen rykelmät jossain tosi lämpöisessä ja kivassa etelänmaassa... mutta kuitenkin. Kaipa tuohon ainaiseen mustavalkopulpettikattojälkijälkijälkimodernismiinkin voi tottua kun saumat eivät huuda. :roll:
Avatar
tekijänä Jarza
#45967
Luukie kirjoitti:Onpas siellä sairaasti lunta. Mukavalta alueelta vaikuttaa. Tosin viimeisen kuvan talo on aika kaamea. Vappuna yleensäkkin vielä lunta Oulussa?
Joo lunta täällä riittää vielä. Asun nyt vasta toista vuotta Oulussa, joten en oikein tiedä minkälainen lumitilanne täällä yleensä vappuisin on. Viime vapustakin muistan vain sen, että olin kännissä. Ja tuo viimeisen kuvan talo tosiaan oli juuri niin järkyttävä, että siitä oli pakko saada kuva.
Jape kirjoitti:Aluksi meinasin laukoa, että onpas tasapaksun näköistä nukkumalähiötä. Mutta sitten tulikin sellainen fiilis, että onhan tuollaisessa rakentamisessa jotain niin todella suomalaista, ettei loppupeleissä juuri tuon näköistä rakennettua maisemaa löydy oikeastaan mistään muualta maailmasta.
Joo, täysin vastaavanlaisia asuinalueita ei juuri löydy edes muista pohjoismaista. Se täytyy sanoa, että aika kuollutta tuolla kyllä oli. Oli toki sunnuntai, mutta tunnin verran pyöriessäni näin ehkä kolme ihmistä. Autoja luonnollisesti näkyi vähän enemmän, mutta niissäkin oli melkein kaikissa jonkun kiinteistövälitysfirman logo kyljessä. :) Alue näyttäisi varmasti paljon paremmalta, jos maasto ei olisi pelkkää pannukakkua, vaan kumpuilisi edes vähän. Norjassa neljä vuotta asuneena tuli huomattua se, että maaston korkeuserojen vaihtelulla on parhaimmillaan huikuea vaikutus viihtyvyyteen, vaikka muuten ei mitenkään erikoista olisikaan.
tekijänä Jatup
#45975
Jarza kirjoitti:Joo, täysin vastaavanlaisia asuinalueita ei juuri löydy edes muista pohjoismaista. Se täytyy sanoa, että aika kuollutta tuolla kyllä oli. Oli toki sunnuntai, mutta tunnin verran pyöriessäni näin ehkä kolme ihmistä. Autoja luonnollisesti näkyi vähän enemmän, mutta niissäkin oli melkein kaikissa jonkun kiinteistövälitysfirman logo kyljessä. :) Alue näyttäisi varmasti paljon paremmalta, jos maasto ei olisi pelkkää pannukakkua, vaan kumpuilisi edes vähän. Norjassa neljä vuotta asuneena tuli huomattua se, että maaston korkeuserojen vaihtelulla on parhaimmillaan huikuea vaikutus viihtyvyyteen, vaikka muuten ei mitenkään erikoista olisikaan.
Kesällä olen pyöräillyt alueen läpi aina joskus ja silloin paikka on kyllä paljon viihtyisämpi.
tekijänä järvellä nukkuva
#45982
Ketään ei varmaan juurikaan kiinnosta kun sanon tämän, mutta jostain syystä pidän kovasti oululaisesta modernismista. Jotenkin sopivan friikkiä ja kotikutoista.
Avatar
tekijänä Jarza
#46088
Tänään kävin kuvaamassa Etu-Lyöttyä. Alue alkaa pian olla valmis, kortteli tai pari enää työn alla. Etu-Lyötty rakennettiin kantakaupungin jatkeeksi, mutta ainakin omaan silmään se näyttää paljon enemmän ihan perus lähiöltä, tosin ihan laadukkaalta sellaiselta.



Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä pejotu
#46089
Tänään kävin kuvaamassa Etu-Lyöttyä...
Hienoja kuvia - saavat Etu-Lyötyn näyttämään paikoin paremmalta kuin arkikokemuksena. Alituinen tuulisuus ja enimmäkseen tylsät keveyenliikenteen reitit ehkä syövät kokonaisvaikutelmaa todellisuudessa.
Tuo kloonattujen tornien vieritse kulkeva ylileveä puistopolku on tässä mielessä aivan selkeä virhe epämääräisine kadunpäätteineen. Lisäksi Heinäpään poikkikatujen epämääräiset jatkeet talojen välissä ovat minusta keskusta-alueella aika outoja, hiukan turvattomankin oloisia hiljaisia, autioita kujia...

Tuo lähiökommentti on kyllä aivan nappiin - käsittämätöntä, että sekoittunutta kapunginrakennetta, joka on jo ajat sitten todettu elinkelpoista ja viihtyisää kaupunkia muodostavaksi malliksi, ei saada Oulussa kaavoitettua isossa mittakaavassa.

Kuulemma katutason liiketiloille ei modernissa kaupungissa löydy yrityksiä (tosin Etu-Lyötyssä ovat kaikki liiketilat käytössä, 1-2 pitkäaikaista poikkeusta lukuunottamatta). Tällaisessa tilanteessa liiketilojen toteuttaminen myöhemmin pitäisi mahdollistaa - eli velvoitettaisiin rakentamaan kadunvarteen tiloja, jotka on muutettavissa liiketiloiksi (=riittävä huonekorkeus, rakenne avattavissa näyteikkunoiksi) - voisivat olla vaikka varastoja tai yhteistiloja, joista taloyhtiö voisi sitten halutessaan luopua tai osoittaa muualta. Mutta eiköhön se todellinen syy liiketilojen vähäiseen toteutukseen johdu rakennusliikkeiden halusta maksimoida korkeammalla asuntojen määrä?
Avatar
tekijänä Iggy.P
#46274
Kiitokset naista kuvasarjoista joita olet laittanut tanne. Niista valittyy hyvin millaista Oulun nykyrakentaminen on.

pejotu kirjoitti: Alituinen tuulisuus ja enimmäkseen tylsät keveyenliikenteen reitit ehkä syövät kokonaisvaikutelmaa todellisuudessa.
Mitka ovat sellaisia kevyenliikenteen vaylia joita pidat tylsina? Minusta varsinkin radan alittava kevyenliikenteen tunneli on parasta mita tuolla alueella on. Sen ymparisto on mielestani positiivisessa mielessa hyvin kantakaupunkimainen alue. Ei mikaan nukkuva lahio, vaan elavainen osa Oulua. Siita olisin toivonut lisaa kuvia. Paikka nakyy tassa http://i1205.photobucket.com/albums/bb4 ... G_4329.jpg, mutta mielestani se nayttaa parhaimmalta katsottuna tunnelin suuaukolle pain.
Avatar
tekijänä pejotu
#46276
Mitka ovat sellaisia kevyenliikenteen vaylia joita pidat tylsina?
Aukio ja nousu siihen on minunkin mielestäni hyviä, jopa parhaita aukioita uuden Rotuaarin aukion ja Meritullin keskustan jälkeen. Itse tunneli taas on selkeästi huonompi (materiaalit, valaistus, yleinen muodonanto), ja myös heikompi kuin siitä järjestetyn kilpailun voittanut ehdotus, joka sitten hylättiin kai jonkin sopimusriidan vuoksi.

Mutta siis Kansankadulta tulevat kevyenliikenteenreitit (ml. Vanhatullinkatu) sekä tuo pitkä tornitalojen sivuitse menevä puisto ovat mielestäni heikompitasoisia. Ovat toki pieneltä osin kesken, mutta mielestäni eivät vastaa aukion laatutasoa, tai muutenkaan vaikuta uuden kaupunginosan harkituimmilta paikoilta. Montakin outoa kohtaa siellä on mielestäni, jatketaan niistä tarvittaessa keskustelua ;)
Avatar
tekijänä Iggy.P
#46284
pejotu kirjoitti: Montakin outoa kohtaa siellä on mielestäni, jatketaan niistä tarvittaessa keskustelua ;)
Eipa taida olla tarvetta. Nuo ongelmat siina on omastakin mielestani. Puiden kasvaessa tilanne muuttuu toivottavasti jonkin verran parempaan suuntaan. Radalta pain katsottuna tuo alue on aika monotoninen mutta varsin kaupunkimainen ja tietylla tavalla ihan tyylikas. Mielestani kaiken kaikkiaan suuri parannus vaikutelmaan mika syntyy kun Ouluun saapuu junalla etelasta. Rautatienkadun taloissa oleva arkadikaytava on hyva ratkaisu. Niita toivoisin rakennettavan Ouluun enemmankin etenkin keskustaan.
Viimeksi muokannut Iggy.P, 02.05.12 19:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Jarza
#46291
Iggy.P kirjoitti:Minusta varsinkin radan alittava kevyenliikenteen tunneli on parasta mita tuolla alueella on. Sen ymparisto on mielestani positiivisessa mielessa hyvin kantakaupunkimainen alue. Ei mikaan nukkuva lahio, vaan elavainen osa Oulua. Siita olisin toivonut lisaa kuvia. Paikka nakyy tassa http://i1205.photobucket.com/albums/bb4 ... G_4329.jpg, mutta mielestani se nayttaa parhaimmalta katsottuna tunnelin suuaukolle pain.
Alikulkutunnelin suu ja aukio ovat myös minulle alueen parasta antia, ja siellä tosiaan oli ihan kivasti elämääkin. Viimeksi en ehtinyt ottaa enempää kuvia, kun emäntä oli mukana ja tämä ei oikein tykkää jäädä odottelemaan kun minä heilun kameran kanssa. Pitää mennä uudestaan paremmalla ajalla ja yksin, kunhan lumet ovat ensin sulaneet ja puut vähän vihertävät. Samalla kerralla vosi käydä myös Taka-Lyötyn puolella kuvaamassa.
Avatar
tekijänä Jari
#46319
pejotu kirjoitti: Tuo kloonattujen tornien vieritse kulkeva ylileveä puistopolku on tässä mielessä aivan selkeä virhe epämääräisine kadunpäätteineen.
Samaa mieltä, vaikka nk. Etelätullin alueen rakentaminen tuota hieman helpottaakin rajaten väylän eteläpäädyn. Sama ongelma on myös Kansankadulla, jonka päähän ei annettu rakentaa nelikerroksista korkeampaa taloa. Tuon kevyenliikenteenväylän rajausta auttaa myös leikkikentän vieressä olevalle tyhjälle tontille rakennettava asuinkerrostalo. Kaavassa se on nyt julkisten rakennusten kerrosaluetta, mutta Lasaretinväylän kaavoituksen yhteydessä tuo tontti luovutettiin Hartelalle ja siihen tehdään kaavamuutos.
pejotu kirjoitti:Mutta siis Kansankadulta tulevat kevyenliikenteenreitit (ml. Vanhatullinkatu) sekä tuo pitkä tornitalojen sivuitse menevä puisto ovat mielestäni heikompitasoisia.
Vanhatullinkadun vanha osa oli minusta kaupungin asiallisimman oloisia kadunpätkiä ennen kuin jo hyvän tovin kasvaneet puut kaadettiin viime kesänä pois.

OT:na vielä, että matkakeskuksen tieltä siirrettäviä puutaloja on alettu purkaa, joten nyt on käsillä viime hetket nähdä ne alkuperäisessä ympäristössään.
  • 1
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 15