Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä RV
#43606
Demarien aikaansaannosta tämä nykyinen byrokratiahelvetti :/
tekijänä Darre
#43607
RV kirjoitti:Demarien aikaansaannosta tämä nykyinen byrokratiahelvetti :/
Arkkitehtuuri ja kapunkisuunnittelu on taidetta ja varsinkin julkisen taiteen pitäisi aina ylittää poliittiset ja ideologiset rajat. Samalla kuitenkin kaupunkeja tehdään kaikille, joten tämä on käytännössä mahdotonta. On yhtä monta makua kuin on asukastakin. Tämän takia olisi ihan kiva, että asioista kiinnostunut kaupunkilainen edustaisi makuaan älykkäästi ja rakentavasti, eikä vain toistaisi näitä populismin helmiä, kuten puolue x on syypäänä kaikkeen. Poliittisille keskustelulle on varmasti muitakin foorumeita.
tekijänä Janne76
#43902
Rastin purku siirtyy vuodella – Tällainen tornitalo tulee tilalle

Itsenäisyydenkadun ja Murtokadun kulmauksessa sijaitsevan Rasti-korttelin purku saa odottaa vielä vuoden. Tällä tietoa näkemys on, että korttelin uudisrakentamiseen tähtäävä kaava valmistuu vasta vuodenvaihteessa 2012–13.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuitenkin saataneen valmiiksi lähiviikoina, jolloin kaavatyöhön pääsee perehtymään yksityiskohtaisemmin. Jos rakentamaan päästään 2013. Uusi kortteli on valmis joskus 2015.

Tarkoituksena on kuitenkin purkaa Insinöörioppilastalo Oy:n omistaja Rasti-opiskelijatalo sekä Yhteishotellit Oy:n pyörittämä Hotelli Victorian talo. Tilalle nousee asuin- ja toimistotilaa. Uutta hotellia tiloissa ei nähdä.

– Meillä on esisopimus Skanskan kanssa vanhan rakennuskannan myymisestä. Skanska ottaa korttelista vetovastuun, sanoo Insinöörioppilastalo Oy:n toimitusjohtaja Matti J. Mäkelä.

Hän toivoo, että Rastin paikalle nousee voimakaslinjaista ja rohkeaa kaupunkikuvaa, joka aloittaa Tammelan tiivistysrakentamisen.

– Minusta paikalle sopisi hyvinkin 23-24-kerroksinen rakennus. Melko korkeahan se olisi, mutta jos Tampereesta halutaan tehdä oikean kaupungin näköinen, tarvitaan korkeita rakennuksia.

Rastin korttelista lähtevät siis hotelli ja opiskelija-asuntola. Korvaavia asuntoja Insinöörioppilastalo Oy havittelee Ruotulan golfkentän vierestä Toimelankadulta, josta on tonttihakemus jo sisällä. Rakennushankkeesta vastaa kaupungin omistama Pirkan Opiskelija-asunnot Oy.

– Rastin purun myötä meidän opiskelija-asuntopaikkamme eivät vähene Ruotulan kohteen ansiosta. Lisäksi meillä on Ritakadulla kymmenisen opiskelijataloa.

Mäkelän mukaan legendaarinen Rasti-kortteli on tullut elinkaarensa päähän teknisesti.

– Saneeraustakin tutkittiin, mutta se vaihtoehto hylättiin. Esimerkiksi huonekorkeus on niin matala, että emme olisi pystyneet toteuttamaan ilmastointia Rastiin.

Uuden Rastin yhteyteen tulee myös Itsenäisyydenkadun alitus tunnelilla.
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/8 ... ee-tilalle
Avatar
tekijänä grendy
#43953
Pistetääs parit uudet fotot tuosta tännekin suoraan:

Kuva

Kuva

Kuva

Ihan kiva suunnitelma, ja aivan varmasti poikii valituksia ja itkua Tammelan mummoilta.
Avatar
tekijänä pks
#43956
grendy kirjoitti:Ihan kiva suunnitelma, ja aivan varmasti poikii valituksia ja itkua Tammelan mummoilta.
Minusta ei ainoastaan ihan kiva, vaan merkittävästi keskustan itäistä osaa elävöittävä ja komistava suunnitelma! En ollut aiemmista havainnekuvista vielä hahmottanut, että kortteliin olisi ajatuksena tulla näin paljon liiketiloja, ravintoloita, kauppakäytävää ynnä muuta. Pienet, epäsymmetrisen muotoiset aukiot miellyttävät kovasti ja uuden jalankulkuyhteyden tarjoaminen diagonaalisesti Tammelantorin suuntaan sitoo uudistuvaa Tammelaa entistä paremmin osaksi keskustaa. Myös alikulku Itsenäisyydenkadun ali on ehdottomasti tervetullut - sinne kuitenkin kaipaisin käytävän varrelle liiketiloja, vaikka pikaruokalaa tai muita myöhään auki olevia palveluita. Muuten on riskinä, että reitistä muodostuu epämiellyttävä ja öiseen aikaan turvattomana koettu. Ehkä käytävä voisi muutenkin olla sisätilaa asematunnelin tapaan.
tekijänä albertobroccoli
#43964
Katos perhanaa! Buenos constructios! Una cerveza!

Tukee hyvin tulevaa (toivottavasti) keskustan klusteria ja sitoo myös ratapihankadun pohjoisemmat tornit ja Tampellan torninkin samaan settiin. Kuten sanottua, nyt on jo niin paljon "bubbling under" että jahka ensimmäinen näistä 15+ krs taloista rikkoo lasikaton niin alkaa tapahtua... :smt023
tekijänä jusa-masa
#43966
Ai että hellii silmää kun näkee talon rakennettakin poikkileikkauksin. Tosin tuli tosta Itsenäisyydenkadun alituksesta mieleen, että tuleeko tunnelista spreijaajien, kännikusijoiden ja narkkien unelma kohde? Talo itsessään on silkaa timanttia ja erityisesti 5.kerroksen piha on hauska keksintö tähän taloon ja lisäksi liiketilojen määrä kivijalassa miellyttää silmää. :smt023
Avatar
tekijänä Kantti
#43967
Ei tarvitse muuttaa mielipidettä tästä kohteesta, talokokonaisuus edustaa erityisesti jo tämän kattopihan osaltakin hienoa ja uutta avaavaa suunnittelua. Voisi olla esimerkkinä missä kaupungissa tahansa uudesta kaupunkirakentamisesta. Silmälle hyvää ja säväyttävää katunäkymää!
Avatar
tekijänä 16valve
#43969
Mikä onkaan mukavampi tapa avata talo-foorumi täällä ulkomailla, kuin tämä Rastin suunnitelma. Todella kaunista katseltavaa. Hienoja yksityiskohtia esimerkiksi useissa paikoissa toistuvat vinot palkit (myös tien toisella puolella tunnelin suulla). :smt023
Avatar
tekijänä grendy
#43970
^Tuolta kyllä avautuu törkeen hienot näkymät yli kaupungin eikä tarvi olla edes ylimmässä kerroksessa... Pitääpäs pitää silmällä sitten kun tulee kohde myyntiin ;)

Mutta K-P:n kanssa samoilla linjoilla että projekteja on jo aika reippaasti ja nyt seuraava askel onkin sitten se, että ensimmäinen alkaa konkretisoituun! Ensimmäisen mahdollisuuden tänä(kin) vuonna saa SOK:n tornihotelli, jonka poikkeuslupahakemuksen valitus pitäisi tässä alkuvuoden aikana palautua. En tosin tiedä voiko siitäkin valittaa vielä KHO:een, toivottavasti ei. Ja sen päivän kun näkisin että valitus hylätään ja rakentaminen oikeasti alkaisi niin vetäisin sellasetkin happydancet että :D
tekijänä Toni
#43971
Tämä on yksi harvoja tornitaloprojekteja, joka toimii myös katutasolta eikä irralliseksi pistetaloksi, kuten suurin osa tekee. Todella mielenkiintoinen kokonaisuus!
Avatar
tekijänä huopa
#43986
Jep, kyllä ainakin tästä kaaviosta katsottuna varmaan yksi top high-rise projekteista koko suomessa.. sikälimikäli siis toteutuu kuten suunniteltu :9
tekijänä jusa-masa
#43991
huopa kirjoitti:Jep, kyllä ainakin tästä kaaviosta katsottuna varmaan yksi top high-rise projekteista koko suomessa.. sikälimikäli siis toteutuu kuten suunniteltu :9
Tätä en epäile etteikö rakentuisi juuri tuollaisena, koska tälläkin hetkellä tilalla oleva Rastin talo on Tampereen keskustan yksi kolmesta korkeasta Amurin linnan ja Ilveksen kanssa.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 27