Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä tae
#43175
Jape kirjoitti: Tässä näkyy hyvin se, mikä suomalaisessa rakentamisessa lähtökohtaisesti kusee - alueita ei nähdä kokonaisuuksina, vaan kukin (rakennuttaja, kaavoittaja) hoitaa tai pystyy hoitamaan vain sen oman rajatun tonttinsa ikään kuin sen reunoilta alkaisi avaruus. Siten kaupunki on käytännössä läjä toisiaan lähellä olevia irrallisia yksiköitä, joiden välissä on hoitamatonta joutomaata, ja joiden talot totaalisesti "pyllistävät" tai "kääntävät selkänsä" naapureilleen ja näille joutumaille, kuten tässäkin Lepuskin tapauksessa.
Minusta taas Etelä-Leppävaara on esimerkki hyvästä kaupunkisuunnittelusta ja aivan erityisesti kokonaisuuksista. Rakennetaan oman aikansa arkkitehtuuria nopeasti pienelle alueelle siten, että yhdellä alueella vallitsee yhtenäinen arkkitehtuurinen tyyli. Oikeastaan suurin kaupunkiympäristörikos on tilan kaappaava, susiruma Sello, mutta myös tämä kuuluu nykyaikaiseen kermapersetendessin espoolaiseen toteutukseen* ja siksi mainio lähtökohta sekä aikansa kuva. Nykyajan kuvia nyt vain ovat automarketit ja grynderibulk siinä missä Merihaka, Pohjois-Leppävaara tai Vantaan 90-luvun vessakaakelilähiöt edustavat omien aikojensa ajatusmaailmaa.

* = citymaasturilla lämmitettyyn autohalliin ostamaan valmismarinoitua broileria ja ketjuvaatteita, se kun on niin helppoa ja eihän kiireellisellä lapsiperheellä ole aikaa!
Avatar
tekijänä grendy
#43176
Jape kirjoitti:Tässä näkyy hyvin se, mikä suomalaisessa rakentamisessa lähtökohtaisesti kusee - alueita ei nähdä kokonaisuuksina, vaan kukin (rakennuttaja, kaavoittaja) hoitaa tai pystyy hoitamaan vain sen oman rajatun tonttinsa ikään kuin sen reunoilta alkaisi avaruus. Siten kaupunki on käytännössä läjä toisiaan lähellä olevia irrallisia yksiköitä, joiden välissä on hoitamatonta joutomaata, ja joiden talot totaalisesti "pyllistävät" tai "kääntävät selkänsä" naapureilleen ja näille joutumaille, kuten tässäkin Lepuskin tapauksessa. Nuo susirumat suomibulkit saattavat hyvinkin olla sisäpihalle päin vähän paremman näköisiä, ja sisäpihan suunnalta otetuilla kuvilla on kämppiä aivan satavarmasti myös myyty.
Mulle tuli kans ihan sama mieleen päivällä kun Skanskan sivuilla tutustuin tohon kohteeseen. Missään ei mainittu sanallakaan tuosta "toisesta puolesta" eli siitä että junarata menee aivan talon vierestä toisella puolella. Kaikki kämpät vaan avautuu "sisäpihalle" eli tohon pieneen plänttiin maata jossa on vähän vihreetä ja sen vieressä meneekin heti autotie, joka sekin oli "pihatie" tittelillä mainittu. Ihan kun jostain kolmannen kerroksen kämpästä tonne sisäpihalle avautuis hienot maisemat kun on pari puuta, sitten autotie ja sitten naapuritalo :D.. Eiköhän se jokaiselle avaudu lopulta että millanen paikka on oikeesti kyseessä mutta huvittavaa kun asiasta ei mainita sanallakaan esitteessä.
Avatar
tekijänä Janne_H
#43181
grendy kirjoitti: Mulle tuli kans ihan sama mieleen päivällä kun Skanskan sivuilla tutustuin tohon kohteeseen. Missään ei mainittu sanallakaan tuosta "toisesta puolesta" eli siitä että junarata menee aivan talon vierestä toisella puolella. Kaikki kämpät vaan avautuu "sisäpihalle" eli tohon pieneen plänttiin maata jossa on vähän vihreetä ja sen vieressä meneekin heti autotie, joka sekin oli "pihatie" tittelillä mainittu. Ihan kun jostain kolmannen kerroksen kämpästä tonne sisäpihalle avautuis hienot maisemat kun on pari puuta, sitten autotie ja sitten naapuritalo :D.. Eiköhän se jokaiselle avaudu lopulta että millanen paikka on oikeesti kyseessä mutta huvittavaa kun asiasta ei mainita sanallakaan esitteessä.
Juuri tämän takia käydään asuntonäytöissä. ;)
Huvittavaa muuten, että Talossa rakastetaan umpikortteleita, mutta ei tykätä maisemista naapuritalojen seiniin, jota umpikorttelit järjestään synnyttävät. (ei grendy mitään henkilökohtaista.. kunhan vaan haen vastapainoa tenttilukemisen urakkaan löpisemällä täällä hetken :D )

Tässä kyseisessä tapauksessa voidaan kyllä ihan rehellisesti puhua pihatiestä, sillä tuossa ei ole mitään läpimenoliikennettä. Tie vie pysäköintirakennukseen.
Bingin ilmakuva tiestä ja muutenkin noista taloista, joista Japen kanssa keskusteltiin. http://binged.it/rvBQ3q (toimiiko linkki?)
Avatar
tekijänä Clepe
#43183
Janne_H kirjoitti:Huvittavaa muuten, että Talossa rakastetaan umpikortteleita, mutta ei tykätä maisemista naapuritalojen seiniin, jota umpikorttelit järjestään synnyttävät.
On kai hieman kiinni siitä miltä naapuritalon seinä näyttää ja miten lähellä se on. En ihan purematta niele väittämääsi, että juuri umpikortteleissa naapuritalon seinän näkyminen olisi eritysen häiritsevää varsinkin, jos piha on järkevästi mitoitettu (pihat yleensä levemmät kuin kadut). Toki keskustan vanhimmissa osissa pihat ovat ahtaat mutta 1900-luvun alussa kaavoitetussa Töölössä pihat ovat avaria.

Se tapa miten esimerkiksi Leppävaaraan on rakennettu useita puoliumpinaisia kortteleita kuten tämä, luo epämielyttäviä näkymiä naapuritaloon. Kapeiden "kujien" leveys on vain 10 metriä. Mutta tässäkin on valinnanvaraa sen verran että voit ostaa asunnon jossa:
A. Talojen parvekkeet ovat vastakkain 10m toisistaan.
B. Ikkunasta näkyy naapuritalon ikkunaton pääty.
C. Ikkunasta näkyy naapuritalon ikkunallinen pääty.

Kaikki vaihtoehdot ovat mielestäni huonoja sen takia että se etäisyys on vain 10 metriä. Jos hajurakoa olisi se 20 metriä ja lisäksi näkyisi koko piha, ei mielestäni ongelmaa olisi.

Mitä näillä kujilla halutaan saavuttaa? En oikein ymmärrä. Jos talot olisi rakennettu yhteen olisi saatu noin 3000km2 lisää tilaa, sekä suojaisan ja turvallisen sisäpihan.
Avatar
tekijänä grendy
#43186
Janne_H kirjoitti:
grendy kirjoitti: Mulle tuli kans ihan sama mieleen päivällä kun Skanskan sivuilla tutustuin tohon kohteeseen. Missään ei mainittu sanallakaan tuosta "toisesta puolesta" eli siitä että junarata menee aivan talon vierestä toisella puolella. Kaikki kämpät vaan avautuu "sisäpihalle" eli tohon pieneen plänttiin maata jossa on vähän vihreetä ja sen vieressä meneekin heti autotie, joka sekin oli "pihatie" tittelillä mainittu. Ihan kun jostain kolmannen kerroksen kämpästä tonne sisäpihalle avautuis hienot maisemat kun on pari puuta, sitten autotie ja sitten naapuritalo :D.. Eiköhän se jokaiselle avaudu lopulta että millanen paikka on oikeesti kyseessä mutta huvittavaa kun asiasta ei mainita sanallakaan esitteessä.
Juuri tämän takia käydään asuntonäytöissä. ;)
Huvittavaa muuten, että Talossa rakastetaan umpikortteleita, mutta ei tykätä maisemista naapuritalojen seiniin, jota umpikorttelit järjestään synnyttävät. (ei grendy mitään henkilökohtaista.. kunhan vaan haen vastapainoa tenttilukemisen urakkaan löpisemällä täällä hetken :D )

Tässä kyseisessä tapauksessa voidaan kyllä ihan rehellisesti puhua pihatiestä, sillä tuossa ei ole mitään läpimenoliikennettä. Tie vie pysäköintirakennukseen.
Bingin ilmakuva tiestä ja muutenkin noista taloista, joista Japen kanssa keskusteltiin. http://binged.it/rvBQ3q (toimiiko linkki?)
Ei naapuritalojen seinät mikään evil ole (meilläkin on kuitenkin naapuritalo ihan lähellä yhdessä ilmansuunnassa), mutta kun markkinointi toteutetaan 60-luvun elkein että mainostetaan vaan sitä "huikeeta sisäpihaa" joka nyt ei ehkä olekaan niin huikea kun annetaan ymmärtää ;)
tekijänä järvellä nukkuva
#43205
Clepe kirjoitti:Mitä näillä kujilla halutaan saavuttaa? En oikein ymmärrä. Jos talot olisi rakennettu yhteen olisi saatu noin 3000km2 lisää tilaa, sekä suojaisan ja turvallisen sisäpihan.
Ainakin niillä saa hieman enemmän valoa sisäpihalle. Jos on kuusikerroksinen kortteli, joka on umpinainen kaikilta suunnilta, pihan pitää Suomen oloissa olla aika iso, jottei se jäisi synkäksi onkaloksi.
Avatar
tekijänä Clepe
#43284
järvellä nukkuva kirjoitti:Ainakin niillä saa hieman enemmän valoa sisäpihalle. Jos on kuusikerroksinen kortteli, joka on umpinainen kaikilta suunnilta, pihan pitää Suomen oloissa olla aika iso, jottei se jäisi synkäksi onkaloksi.
Varmasti virallinen selitys on tuonsuuntainen. Todellisuus on sitten jotain aivan muuta. Meillä on valoisat kesät ja pimeät talvet, kesällä valoa on yllinkyllin, talvella se ei riitä kuitenkaan. Suurin osa valosta tule joka tapauksessa heijastuksena taivaalta eikä suorana auringonvalona. Lisäksi pohjoiseen on esimerkkikorttelissa kaksi aukkoa, eli kaksi aukkoa josta valoa ei juurikaan lisää tule.
tekijänä järvellä nukkuva
#43298
Meillä on myös kevät ja syksy. Ja olisihan se kiva, jos aurinko paistaisi välillä sisäpihallekin. Itse ainakin olen ihan iloinen siitä, että oma "umpikorttelini" ei ole suljettu kaikilta suunnilta.

Tässä kohtaa voidaan siis oikeutetusti puhua "Suomen olosuhteista", kun aurinko paistaa matalalta. Noin puolet 60 leveyspiirin pohjoispuolella asuvista maapallon ihmisistä on suomalaisia. Ainakaan Suomeen ei tarvitse rakentaa umpikortteleita siksi koska muuallakin rakennetaan, vaan siihen ovat aivan muut syyt.
Avatar
tekijänä TommiM
#43308
järvellä nukkuva kirjoitti:Meillä on myös kevät ja syksy. Ja olisihan se kiva, jos aurinko paistaisi välillä sisäpihallekin. Itse ainakin olen ihan iloinen siitä, että oma "umpikorttelini" ei ole suljettu kaikilta suunnilta.

Ainakaan Suomeen ei tarvitse rakentaa umpikortteleita siksi koska muuallakin rakennetaan, vaan siihen ovat aivan muut syyt.
Aivan! Umpikortteli on suojaisempi, sinne ei tuule, umpikorttelissa talot toimivat liikenteen meluaitoina ja sieltä on vaikeampi lasten juosta autojen alle (tai karata, nimim. konttausiässä tarhasta karannut). Umpikortteli myös selkeästi rajaa julkisen ja yksityisemmän tilan.

Tottakai umpikortteli (tai mikä tahansa rakennus, rakennelma, puu tai maastonmuoto) heittää varjonsa, tälle ei vaan voi mitään. Mutta ei uusien umpikorttelien tarvitse enää nykypäivänä olla ahtaita betoni/asfalttikenttiä. Parkkipaikat maan alle, riittävän suuri tontti ja talot tonttien rajoille. Niin ja jätetään ne havupuut pois sisäpihoilta.

Toki myönnän ettei esimerkiksi ratinanranta tampereella toimisi umpikorttelina.
Avatar
tekijänä Janne_H
#43628
NCC:n Alberga Business Park ja Lujatalon Sola Business Valley hetki sitten. Tuo Alberga Business Parkin ykköstalon harkkolasijulkisivu valaistaan todella makeesti rakennuksen sisältä päin. Pitää mennä joku päivä ottaa lähikuvia.
Keskimmäisen nosturi pystytettiin tänään valmiiksi.

Kuva

Anssin kuva samoista tonteista toissa kesältä.
Kuva
tekijänä Urbane
#43832
Janne_H kirjoitti: Tämmöistä suunnitteilla:
Kuva
Näyttää kiinnostavalta. Onko mitään havaintokuvia saatavilla? Varsinkin tuo liittymäkohdan hökötys.
tekijänä Luukie
#43843
Mihin toi tie tuosta kadonnut. Vissiin mitä ymmärsin niin vedetään maan alle. Onko projekti jo alkanut, jos ei niin koska. Leppävaara rulz
tekijänä sekovene
#43882
Luukie kirjoitti:Mihin toi tie tuosta kadonnut. Vissiin mitä ymmärsin niin vedetään maan alle. Onko projekti jo alkanut, jos ei niin koska. Leppävaara rulz
Tunneli on valmistunut, kuten kuvasta näkyy. Tässä on vielä Jannen aiheeseen liittyvä video: http://www.youtube.com/watch?v=WAu4juEMR60 :D

Milloinkohan noita taloja tuohon tunnelin päälle on tarkoitus alkaa rakentaa?
tekijänä Luukie
#43883
Mistä ihmeen kuvasta. Jannen video oli kyllä täyttä rautaa. Hämäsi vain toi uusi kuva. Ja sekoveneen kysymykseen niin toivottavasti mahdollisimman pian. Kiitokset Jannelle kuvista ja videosta, minkä olen kyllä pari kertaa katsonut.
  • 1
  • 31
  • 32
  • 33
  • 34
  • 35
  • 54