Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Tehari
#39275
Aika mukavalta näyttää.. Pitääkin ottaa toi kamera ja lähtee tonne vähän tsekkaa mestoja. Samalla voin jo kertoa että itse Manskun Rastissa on tapahtunut vaikka mitä sitte viime kuvien. Ilmeisesti se 12-kerroksinen osa rakennetaan viimeisenä.

Tän päivän otoksia:

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
#39315
Myös NCC suunnittelee rakentavansa Ruskeasuolle jonkin sortin ympäristöystävällistä toimistotaloa (tai itse asiassa kahta), ainakin samoja sertifikaatteja mainitaan. Hyvin täyttyy tuo varikkoalue, mutta Hakamäentie kyllä ruuhkaantuu entisestään.

Kuva

http://www.aitio.fi/

Eli kun NCC:n Aition osoite on Mannerheimintie 113 ja Pöyryn talon 111 sekä Invalidiliiton talon 107, niin siihen väliin mahtuu vielä yksi toimistohelmi. Minkäköhän firman tontti siinä on kyseessä?
Avatar
tekijänä Tehari
#40416
Kyllähän se tulee olee korttelimaisempi kun toi tosta täyttyy muutaman vuoden sisällä ;) Manskun ykkönen, josta edellisellä sivulla mainittiin.

Tässä nyt siitä havainnekuva

Kuva

Läpileikkaus..
Kuva
Avatar
tekijänä Tehari
#40862
Perjantaina näytti olevan toi kohta topped.. ja näytti tältä. (kuvat otettu nopeesti autosta, joten ei ehkä ihan tarkimpia mahdollisia)

Ja poliisikin sattu mukavasti olee sakottamassa jtn ;)
Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä Tehari
#40905
Tänään olikin sitten muutamat kaivinkoneet myllertämässä maata, eli heti aletaan seuraavan pystytykseen. Loistavaa toimintaa. Tää kohde tekee kyllä Mannerheimintien lopusta todella upean. Toisille se on siis Manskun alku toisille loppu :D
tekijänä zeizei
#40907
Joo, tulee kummasti kaupunkimaisempi alue!

Mutta minäkin alan ihmettelemään mistä näihin kaikkiin toimistokomplekseihin löytyy asiakkaat.. Toisin kuin asunnoille.
Avatar
tekijänä Tehari
#40909
No yleensä ne asiakkaat muuttaa vanhoista uusiin ja tuleehan niitä uusiakin tilalle. Mä kyllä ihmettelen enemmän että mistä niitä asuntojen ostajia tulee ku koko ajan rakennetaan lisää mut ei se asukasluku nouse samaa tahtia.
Oikotie.fi myytäviä asuntoja pelkästään helsingissä 3746kpl! Ja lisää rakennetaan :D Toki tosta luvusta vois sanoo että vajaa puolet on tietty niin että myydään ja muutetaan toiseen mutta kuitenkin..
tekijänä hippos
#40916
Tehari hyvä. Helsingissä on krooninen asuntopula ja tuo luku myytävistä asunnoista on todella pieni, koska väkilukukin kasvaa noin 7000:lla tänäkin vuonna.
Lukuun myynnissä olevista sisältyy asunnon vaihtajat, muualle muuttavat yms.
Myös vanhoja puretaan, niin toimisto-, teollisuus-, kuin asuintilojakin.
Avatar
tekijänä Klazu
#41488
Melkoinen kuutiohan tuo on, mutta minä jotenkin tykkään. Ei ollenkaan hullumpi ja alueelle on muutenkin hyvänlaisia suunnitelmia.

Kas kas, zeizei ja Tehari kummatkin liittymässä hengenheimolaisiksi? ;)

EDIT: Postaus nr. 2000. "aikamoinen grendy" :D
Avatar
tekijänä Tehari
#41498
Viime perjantailta otin pari kuvaa kylläkin samasta suunnasta ku edelliset mutta päivitystä kuitenkin. Talojen oikealla puolella räjäytellään joka päivä ja kaivinkoneet jauhaa "taukoamatta".

Kuva

Kuva

Kuva
tekijänä zeizei
#41502
Klazu kirjoitti:Melkoinen kuutiohan tuo on, mutta minä jotenkin tykkään. Ei ollenkaan hullumpi ja alueelle on muutenkin hyvänlaisia suunnitelmia.

Kas kas, zeizei ja Tehari kummatkin liittymässä hengenheimolaisiksi? ;)

EDIT: Postaus nr. 2000. "aikamoinen grendy" :D
Heh. :)

Tosin muotoilin lauseen hieman väärin.. En epäile etteikö näihin taloihin löytyisi asiakkaita, vaan että mitkä ovat ne alueet jotka tyhjenevät?

Mutta eihän se automaattisesti huono asia ole. Vanhat tehottomat talot saadaan pois alta ja toivon mukaan laadukkaampaa tilalle.
Avatar
tekijänä OlliMolli
#41589
Tehari kirjoitti:Oikotie.fi myytäviä asuntoja pelkästään helsingissä 3746kpl! Ja lisää rakennetaan :D Toki tosta luvusta vois sanoo että vajaa puolet on tietty niin että myydään ja muutetaan toiseen mutta kuitenkin..
En tiedä pitikö tämä ottaa tosissaan vai huumorilla, mutta siis myytävien asuntojen määrä ei kerro mitään asuntopulasta tai sen puutteesta. Tässä on vähän sama juttu kun täystyöllisyydessä; se ei tarkoita 0% työttömyyttä, vaan sitä, että jäljellä on vain kitkatyöttömyyttä.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7