Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tornitaloja - lisää tornitaloja! Yläkerrassa keskustelua kaikesta korkeisiin taloihin liittyvästä ja korkeuksiin kohoavista uudisrakennuksista.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#27599
En tietenkään puolusta pääkaupunkiseudun hajanaisuutta sinänsä. Halusin vai kiinnittää huomiota siihen että Keski-Euroopassa kaupungit ovat usein paljon meikäläisiä kaupunkeja pientalovaltaisempia, joten pääkaupunkiseutu olisi todennäköisesti yhtä "metsäinen", vaikka se olisi rakennettu kuten "muualla".

Umpikortteleihin perustuva laaja kaupunki olisi minunkin mieleeni. Toivoisin vain että uusista umpikortteleista osattaisiin rakentaa riittävän vetovoimaisia, että kysyntää niihin riittäisi. Suomeen on syntynyt samantapainen vastakkainasettelu kerros- ja omakotitaloasujien välille kuin ydinvoiman kannattajien ja vastustajien välille. Siis täysin hedelmätön tila.
Avatar
tekijänä huopa
#27611
Tuo metropolialueen määritelmä on olemassa (se työsskäynti/asiointialue missä joku prosenttiosuus väestöstä on riippuvainen keskuskaupungista tai muutamasta tiiviisti keskenään riippuvasta kaupungista) mutta sen laskeminen on yllättävän hankalaa. Mielestäni isoimman urakan eri tietojen kasaamisesta on tehnyt tämä sivu:
http://citypopulation.de/

josta voi katso kutakuinkin samoilla kriteereillä eri metro alueiden asukastiheydet. Se ei ole täydellinen, mutta ehket parempi kun muut mitä olen nähnyt.

Itselle on alkanut jo valjeta että metro alueen koko tietyn rajan jälkeen ei enää vaikuta kaupungin olemukseen mitenkään täysin olennaisesti. Toki megametropolit kuten Pariisi ja Lontoo vetävät aina niitä superrikkaita ja näyttäviä maamerkkejä perus parin miljoonan kaupunkia paremmin mutta kotikaupunkini Frankfurt (jonka metro alue on 2-5mln riippuen miten sen laskee) on aika hyvä esimerkki keskisuuresta metropolialueesta jossa silti rikkaita (länsi-euroopan varakkain suurkaupunki keskiansioilla mitattuna) ja pilvenpiirtäjiä on selvästi enemmän kuin paljon isommissa kaupungeissa. Berliini on selvästi esimerkiksi modernin kulttuurin ja yöelämän keskus euroopassa muttei erityisen rikas tai taloudeltaan merkittävä. Se pitää paikkansa myös että suomessa asutaan yllättävän vähän pientaloissa loppujen lopuksi, varsinkin kun ottaa huomioon pienen väestön tiheyden.
Avatar
tekijänä JR
#27657
Klazu kirjoitti:[flame]Näinpä, jostain se Helsinkikin saadaan laskettua miljoonakaupungiksi...[/flame] :smt020
Helsinkiin nyt saadaan laskettua miljoona asukasta hyvin helposti. Ei tarvitse kuin laittaa yhteen Helsinki, Espoo ja Vantaa. Yhteispinta-alakin jää vielä pienemmäksi kuin esimerkiksi Berliinillä.

bitterfly kirjoitti:Pk-seutu on nimen omaan hyvin ikävästi erittäin hajalleen asutettua kaupunkiseutua. Toki syy siihen on osittain juuri järjestelmässä. Helsingin kantakaupunki on ainut, missä tässä kuljetaan terveellä polulla, mutta kaikki sen ulkopuolella alkaakin sitten mättäämään. Autokaupunkikulttuuri on voimissaan ja se näkyy.
Mielestäni esittämääsi ongelmaan on kaksi merkittävää syytä. Espoon ja Vantaan kaupunkisuunnittelun lähtökohdaksi valittiin silloin joskus 50-luvulla useiden toisistaan kaukana sijaitsevien kaupunkikeskusten rinnakkainen kehittäminen. Helsingin ongelma on puolestaan ollut se, että mitään pitkän aikavälin laajempia suunnitelmia ei ole laadittu. Tai on toki laadittu, kuten Eliel Saarisen upeat suunnitelmat 10- ja 20-luvuilta, mutta ne ovat kaikki jääneet valitettavasti toteutumatta.

bitterfly kirjoitti:Metsä kaupungissa on mielestäni hyvä pilkan aihe, koska se tuo esille juuri pk-seudun (suomalaisen) haja-asuttamisen. Metsissä ei ole mitään pahaa, mutta annetaan niiden metsien olla metsiä ja rakennetaan kaupungit yhteen paikkaan, eikä levitetä miljoonaa asukasta pienen maan kokoiselle pläntille.
Yksi ongelma tuossa tuntuu olevan se, että suomalaiset haluavat asua sekä kaupungin että metsän lähellä, joten ratkaisu on ollut sekoittaa nämä kaksi. Olen kanssasi samaa mieltä, että tämä ratkaisu ei ole kovin hyvä.
Avatar
tekijänä eskimo
#29640
Taman viestiketjun alussa olevan toisen kuvan nakyma nayttaa nyt talta.
Huomaa katon takaa pilkistava Toronton kaupungintalo.
Kuva

Kilpailu ilmatilasta jatkuu ja saman ikkunan eteen on nousemassa toinenkin torni, Trump International Hotel & Tower. Talle 63 kerroksen korkeudelle tulee yltamaan talon kapeneva huippu.
Oheisena oikealla kaupungintalon peittava rakennus katutasolta. Vasemmalla Scotiatower, jonka ikkunasta edellinen kuva. Valissa Trumptowerin tyomaa.
Kuva
Viimeksi muokannut eskimo, 29.04.10 23:53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä eskimo
#29655
Scotiatowerin viereen suunniteltu piikkipainen tornitalo sisaltaa huippuluokan asuntoja ja hotellin. Talo nayttaa mainoskuvassa talta. Kuva

Lisaa esittelyaineistoa rakenteilla olevasta hankkeesta: http://www.trumptoronto.ca/flash/
Havainnekuvasta on jatetty pois edellisen viestini oikeanpuoleinen tornitalo. Se peittaa todellisuudessa melkoisesti tata nakymaa.
Avatar
tekijänä eskimo
#29670
Viela terveisia Torontosta Suomen Vappuhumun keskelle.
Edella olevasta kattokuvasta nakyy - keskella oleva nelio - tornitalon vaatiman huolto- ja liikennetilojen laajuus, kun huomioidaan viela tornitalojen runkosyvyys on 50 - 100 metria.

Laajaan keskiosaan sijoittuu mm. hissit, jotka muodostavat melkoinen logistisen koneiston. Esim Scotiatowerissa on parikymmenta hissikuilua, joissa liikkuvat kaksikerroksiset henkilohissit. Osa hisseista palvelee alimpia kerroksia, osa tornin keskiosaa ja osa ylakerroksia. Hisseihin mennessa on valittava parillinen tai pariton kerros seka oikea kerrosryhma. Alakerroksissa on lukuisia hissikaytavia, joista oikeat ositteet on valittava.

Hissin vauhti on huima - laskin aikaa 63 kerroksesta alas ja vauhdin taytyi olla osalla matkaa, 55:sta -2 kerrokseen, lahella putoamisnopeutta. Kiihdytysta ja hidastusta ei juuri tuntenut. Ilmanpaine-ero vaan tuntui korvissa.

Henkilohissien lisaksi torni sisaltaa joitakin huoltohisseja. Ne toimivat taysin erillaan muista yhteyksista omalla sahkoverkollaan ja paloalueellaan.

Syyskuun 11 WTC tapahtuma on vaikuttanut Scotiatowerissa siten, etta yhtioiden johto on sijoitettu alaosan kerroksiin. :smt013
Avatar
tekijänä Klazu
#29673
Itse en ole koskaan innostunut Trumpin torneista, sillä ovat hyvin persoonattomia. Toki onhan tuokin hyvä filleri Toronton loppujen lopuksi sangen pienen, mutta korkean, clusterin ytimeen. Onko muuten lähtenyt mitenkä nousemaan, kun oli vuosi sitten käydessä vasta parin kerroksen korkuinen.
Avatar
tekijänä eskimo
#29683
Klazu kirjoitti:Itse en ole koskaan innostunut Trumpin torneista, sillä ovat hyvin persoonattomia. Toki onhan tuokin hyvä filleri Toronton loppujen lopuksi sangen pienen, mutta korkean, clusterin ytimeen. Onko muuten lähtenyt mitenkä nousemaan, kun oli vuosi sitten käydessä vasta parin kerroksen korkuinen.
Talon arkkitehtuurista voi tosiaan todeta sen olevan vakinainen kollaasi eri tyyleja. Alaosa on vanhahtavaa kivitaloa ja ylaosa tavanomaista muotivirtausta seuraavaa tornirakentamista ruutujasentelyineen ja sinertavin lasiseinin. (Jalkimmaista tyylia on Torontossa nousemassa aluerakentamiskohteina Dowtownin kupeeseen, lisaa asumista keskustaan.) Talon arkkitehtuurin huippuna on irrallisena aiheena tiara, joka vaikuttaa paalleliimatulta tempulta, kun jotakin erikoista on haluttu talon sisaltavan. Valosuihkut taivaalle on jo epatoivoinen yritys saada arkkitehtuuriin hohtoa.

Trump towerin tyot ovat hyvassa vauhdissa kohta vanhan ennatystalon tasalla. Oheisessa kuvassa tyomaan oikealla puolella on vanha pilvenpiirtaja. Se on aikonaan pitanyt maailman korkeimman rakennuksen tittelia, kunnes paikan otti Empire State Building.

Kuva
Avatar
tekijänä eskimo
#29684
Vanhasta (CIBC pankin paakonttori) pilvenpiirtajasta viela kuvapari alhaalta ja ylhaalta.
Ennen vuotta 1930 maailman korkein rakennus (= brittilaisen kansanyhteison korkein) on vielakin komea vanha kunnon talo.

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä Klazu
#29687
Täytyy sanoa, ettei muistu yhtään mieleen tuo vanha CIBC:in pääkonttori, vaikka tuossahan se hotellimme on viimeisimmän kuvasi vasemmassa laidassa.

Oletko muuten missä merkeissä ja kuinka kauan Torontossa? Kieltämättä ihana kaupunki ja niin siisti downtownista. Me like it very much.
Avatar
tekijänä eskimo
#29690
Klazu kirjoitti: Oletko muuten missä merkeissä ja kuinka kauan Torontossa? Kieltämättä ihana kaupunki ja niin siisti downtownista. Me like it very much.
Ystavien remonttia suunnittelemassa ja toteutusta ohjaamassa.
Saatiin eilen sauna kylpykuntoon, joten tasta voikin kohta palata puhtoisena Suomeen.
Toronton keskustassa on menossa vilkas rakennusbuumi ja mielenkiintoisia hankkeita on joka puolella. Tahan viela kuva loppuvaiheessa olevasta towertyomaasta, jossa yksi seina on ulkospain kalteva. Syntyy jannittava valeperspektiivi.
Kuva
tekijänä Luukie
#29832
Tuolla tuli noin. 15-vuotta asuttua.

Kuva

Kuva
Ihan samanlainen rakennus kuin kaupunkini vieressä olevassa kaupungissa oleva kaupungintalo.