Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä eskimo
#37894
Arkkitehtuurin muotokieli muuttuu ja tredit vaihtuvat yhä kiihtyvää vauhtia. Päällekkäisiä suuntauksia tuntuu löytyvän loputtomasti - uusia syntyy ja vanhat jäävät elämään.

Funkkiksen laatikkoarkkitehtuuri on sitkeimpiä suuntauksia ja Suomessa se on nostettu lähes ainoan oikean tyylin asemaan. Tyylistä löytyy edelleen uusia sovellutuksia ja kehittämismahdollisuuksia.
Tässä esimerkki Tanskan Aarhusista, johon on rakennettu maaseudun high-rise talo periaatteella "pinotut huvilat" - yksilöllisiä loma-asuntoja maaseutuympäristössä.

Kuva

Kuva
#37895
En tiedä muista mutta itseäni hirvittää nuo keskiluokka-pyrkii-hyviin-piireihin-oudonnäköisissä-taloissa-asuen -kyhäelmät joihin on joka ainoa sisustusdetalji katsottu yksi yhteen jostain marccojen ja merituulien innobangobongo -telkkariohjelmista.

Kun sitten vielä tällaisia lyödään perusmaaseutumiljööseen tai vanhaan kantakaupunkiin seisomaan yksikseen kuin rikka rokassa niin itku pääsee.

Sitten kymmenen vuoden päästä ihmetellään kun on hometta, nurkat vuotaa ja tapetit halkeilee kun se on ollut arkkitehti joka on määrännyt sävelet eikä ole kuunneltu rakennesuunnittelijoita, rakentajia tai pankin setää.

Noh, onhan se hienoa olla moderni nuoripari, maksaa 600 000 euroa Kirkkonummella sijaitsevasta yksiöstä (siihen päälle 200 000 sisustuskrääsästä), rapsutella siinä futonilla sitä jackrusselincockerspanielinewfoundlandhuskychihuahua -laatuyksilöään, naputella mäkkiään ja miettiä että millä helvetillä sitä kaiken maksaa kun se trendikäs uusmediafirmakin antoi kenkää eikä freelancerina elo olekaan niin ihqua kuin kaikissa blogeissa kirjoitellaan...
#37896
Edelleen...

ihmetyttää että kuka helvetti haluaa loma-asunnoksi maaseudulta:

-kerrostalokämpän?!?!?
-funkislaatikon?!?!?!?

Maalla jos jossain olisi tilaa rakentaa laveasti.
Loma-asunnoksi haluaisin NIMENOMAAN erinäköisen kämpän kuin vakiasunto.
Loma-asunnoksi haluaisin NIMENOMAAN kämpän jossa saappaiden mukana sisälle tuleva paska ei tekisi säröjä feng-shuihin.
Ehkä joillakin on liikaa rahaa ja liian vähän synapseja. En tiedä...
Avatar
tekijänä henkka
#37901
Ei mitenkään viime aikainen virtaus mutta se joka tuottaa mielestäni tyylikkäimpiä rakennuksia, on tietokoneiden yletön käyttö suunnittelun ja osien valmistuksen apuna. Mennään ehkä dekonstruktivismin puolelle, itse kutsun sitä lesoiluarkkitehtuuriksi. Rakennetaan jotain mikä tuntuu pysyvän järjenvastaisesti pystyssä.

Kuva
Linnunpesä Pekingissä

Kuva
CCTV, myös Pekingissä

Gehry ei taida muuta enää tehdäkään.
Avatar
tekijänä eskimo
#37924
Kejun aiheessa pysyäkseni, viime vuosien trendit näkyvät arkkitehtuurikilpailujen tuloksissa. Tällainen jäävuoriarkkitehtuuri on ollut suosittua mutta toteutukseen asti ei ole kovinkaan usein päästy.

Kuva

Mo i Rana
Norjalaista versiota jäävuoriarkkitehtuurista tukee pohjoinen luonto

Kuva
Avatar
tekijänä eskimo
#37950
henkka kirjoitti:Ei mitenkään viime aikainen virtaus mutta se joka tuottaa mielestäni tyylikkäimpiä rakennuksia, on tietokoneiden yletön käyttö suunnittelun ja osien valmistuksen apuna. Mennään ehkä dekonstruktivismin puolelle, itse kutsun sitä lesoiluarkkitehtuuriksi. Rakennetaan jotain mikä tuntuu pysyvän järjenvastaisesti pystyssä.
Tietokonesuunnittelu on tosiaan räjäyttänyt arkkitehtuurin mahdollisuudet mielikuvituksen äärirajoille. Siitä on tullut arkkitehtuurin taidesuunta, jolla ei ole juuri tekemistä rakentamisen kanssa.

Kuva

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä Objectif Lune
#37958
Hieno aihe! Juuri tällaisia pohdiskelevampia aiheita olenkin tänne toivonut enemmän! Niinpä minäkin intoudun pohtimaan jotain. :)

Olen kyllä aloittajan kanssa eri mieltä funkiksen valta-asemasta. Toki funkis on vaikuttanut hirveän paljon myöhemmän arkkitehtuurin muotokieleen, mutta aatesuuntana funktionalismi tuntuu kadonneen jonnekin dekonstruktionismin, betonibrutalismin ja postmodernismin varjoon. Postmorernismin elementtilaatikoiden päälle kyhätyt teennäiset pikkunätit koristeet tuntuvat tehneen paluun (jos ovat joskus hetkeksi kadonneet). Minusta tuntuu, että valtavirta kokeilevammasta arkkitehtuurista on haikailee dekonstruktionististen kokeilujen perään, mutta koska omituisten häkkyröiden rakentaminen on kallista, kokeilevuus on näkynyt vain jännissä pintaratkaisuissa. (Näin ainakin Suomessa)

Jos taas pohditaan, mitä tulevaisuuden arkkitehtuuri tuo meille tullessaan, uskon, toivon ja haluan tehdä parhaani sen eteen, että funktionalismin ajattelutapa näkyisi taas enemmän suunnittelussa, mutta tällä kertaa toimintojen määräämän muodon tilalle tulisi olemisen määräämä muoto. "form follows funktion" => "form follows being"

Edellisellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että asuinrakennuksia ei etupäässä suunnitella standardimallisten ja vaikeasti muunneltavien runkojen päälle rakennettavina kuorina vaan pohdittaisiin sitä, miten asukas voi helposti muokata (jopa kerrostalo-)asunnostaan sellaisen, että siellä on hyvä olla ja asua. Mielestäni Helsingin kaupunkin Kehittyvä kerrostalo -ohjelma on mielenkiintoinen askel tähän suuntaan. Erityisen mielenkiintoiseksi koen projektiin kuulovan korttelin Att Helsingin Studio. Kyseinen projekti tarjoaa aivan erilaisia mahdollisuuksia asumiseen ja olemiseen. Mahdollisuuksia toki on ollut nytkin, mutta on eri asia, onko joku mahdollista periaatteessa, jos näkee paljon vaivaa, vai tuetaanko laajojen mahdollisuuksien toteuttamista aidosti. Att Helsingin Studion muotokieli on mielestäni melko yhdentekevää, vaikka pidän sen antipostmodernisesta asenteesta, mutta suunnittelun yleislinjat ovat kiinnostavia ja inspiroivia.

Uskon myös, että viherrakentaminen alkaa saamaan enemmän huomiota. Tähän mennessä yleisesti tunnustettuja nimenomaan arkkitehtuuriltaan arvostettuja löytyy tasan yksi barcelonalainen tapaus, jota on tällekin foorumille ansiokkaasti kuvattu. Muuten puistot ovat erinäisiä linnojen pihoja lukuunottamatta viihtyisiä lähinnä vahingossa. Nekin puistot, joiden suunnittelusta puhutaan (Versaille, Kultaranta jne.) tuntuvat olevan tehty lähinnä katseltaviksi. Toivon, että viheralueita ja muita julkisisia tiloja suunnitellaan yhä enemmän siellä olemisen näkökulmasta eikä itsenäisiksi taideteoksiksi. Ainakin itselleni on tärkeää, että puistossa on nurmikkoa jolla on hyvä istua (ja juoda kaljaa). Lisäksi toivoisin, että ympäristösuunittelua tehtäisiin enemmän ympäristön ehdoilla. Viikin ekokaupunginosa ja Suurpelto, jossa kaupunkiojia siirretään catepillarilla, ovat melko surullisia esimerkkejä ympäristön unohtamisesta.
Avatar
tekijänä eskimo
#38067
Ranskan Colmarissa sekä Pariisissa toimii arkkitehtitoimisto A/ZC, jossa nuoret arkkitehdit ympäri maailmaa saavat luovat vapaasti tulevaisuutta. He saavat tehtäviä, joissa edellytetään erityistä innovaatisuutta ja osallistuvat työpajoina myös kilpailuihin.

Tässä edellä mainittuun "jäävuoriarkkitehtuuriin" viittaava tyylinäyte:
Asuntola huonokuntoisille, Pariisi (rakenteilla - valmistunee v. 2012)
Kuva
tekijänä Jape
#38084
Jos arkkitehtuuri tosiaan kertoo jotain ajastaan, niin tässä ketjussa postatut talot tiivistävät tämän meidän postmodernin olemisen aika hyvin: mitä pahemmin oma identiteetti ja kosketus ihmisyyteen on hakusessa, sitä hirveämmällä epätoivon vimmalla yritetään hakea jotain "aitoutta" ja "omaperäisyyttä".

Arkkitehdeillä ja asunnon ostajilla näyttäisi olevan vähän saman suuntainen erottumisen vimma kuin reality-sarjojen pyrkyreillä: hei katsokaa mitä mä keksin ja viitsin ja uskallan!

On vain ajan kysymys, milloin joku päättää Suomessa ideoida sen maailman ensimmäisen ja ainoan aidon suomalaisen Koivu-pilvenpiirtäjän: rungossa epäsäännöllisesti poukkoilevat nauhaikkunat ovat kuin mustia rantuja koivun valkoisessa rungossa. Sitten rungosta erkanee painovoimaa uhmaavia ulokkeita, asuntoja - kukin voi asua omalla, uniikilla oksallaan kuin Eevokki. Se viittaisi suomalaisuuteen, metsään, siellä tuntisi olevansa aito suomalainen, vaikkei kämpän tavaroista tai jääkaapin elintarvikkeista yksikään olisi suomessa valmistettu.

Poikkeuksena Oslon Oopeeratalo, josta tykkään aidosti. Se on juuri sopivalla tavalla "härö" mutta hillitty ja ihmisystävällinen.
Avatar
tekijänä eskimo
#38099
"Koivu" - pilvenpiirtäjästä ei tarvitse kantaa huolta, se on suunniteltu jo Pariisiin Grenelle tower nimisenä. Väri ei ole suomalaisen koivun valkoista mutta euroopassa koivut ovatkin usein likaisen värisiä.
Arkkitehtikilpailutyö, A/ZC arkkitehdit.

Kuva

Lontoossa koivikko näyttää jo sammaloituvan:
Kuva

Lehtipuumetsää voi nähdä tässäkin asetelmassa, pahkatkin paikallaan.

Kuva
Avatar
tekijänä eskimo
#38115
Kestävää kehitystä? Tuulivoimaloita, aurinkovoimaa ja maanpinta ihmisten käyttöön. Rakentaminen maan alle tai tornitaloihin.
Kuvitus kuin vanhasta perheraamatusta, jossa taivas aukeaa hurskaille:
Kuva
tekijänä DFox
#38117
eskimo kirjoitti:Kestävää kehitystä? Tuulivoimaloita, aurinkovoimaa ja maanpinta ihmisten käyttöön. Rakentaminen maan alle tai tornitaloihin.
Kuvitus kuin vanhasta perheraamatusta, jossa taivas aukeaa hurskaille:
Tuulimyllyjä on aivan liikaa ja en usko että ihmiset viihtyvät niiden alapuolella tai ylipäänsä niiden välittömässä läheisyydessä.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 23