Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä aleksi
#10339
Lontoossa tietenkin kannattaa kierrelä myös iltaisin. Tässä Abbey (ilman torneja valitettavasti).


Kuva
tekijänä finn_lily
#12095
Kävin viime kesänä ekaa kertaa Briteissä ystäväni luona ja visiteerasimme myös Lontoossa. Seuraavalla kerralla voisi viipyä pidempäänkin, ja vähemmän aikaa turistirysän jonossa... Mutta pakko se oli London Eye kokeilla! Vierailupäivälle sattui tihkusää, mutta eihän se menoa haitannut. Satuimme lähtemään matkaan Lontoon pommitusten vuosipäivänä, ja joka paikassa oli asian tiimoilta kiristetty turvallisuustasoa ja kasseja haluttiin kovasti tutkia.

2010: Vaihdan kuvalinkit. Matkoja on tullut tehtyä Britanniaan jo muutama, ja parin viikon päästä olen menossa taas. Nyt ensimmäistä kertaa mukana Oikea Kamera, toivottavasti ehdin rauhoittumaan kuvaamaankin.

Vanhempia sekalaisia kuvia ensin

Kuva

Kuva

Kuva
Kew Gardens

Kuva
Eksoottista oli käydä seisomassa Thamesissa

South Bankin joulumarkkinat:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Hyde Parkin Winter Wonderland

Kuva

Kuva

Ja linkit pariin videoon joulunajalta vielä:

Knightsbridgen alue

Winter Wonderland I ja II

South Bank
Viimeksi muokannut finn_lily, 09.10.10 17:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä Vola
#30516
Neuvokaas missä paikoissa Lontoon keskustassa/sen tuntumassa pääsee katsomaan näköaloja korkealta? Onko paikkoja jotka ovat auki myös iltaisin, entä millaisia maksuja mahdollisesti? Linkkejä?
tekijänä Juna
#30528
Lontoo on kyllä todellakin käymisen arvoinen paikka. Jotenkin mielikuva kaupungista on monille todella vanhoillinen, vaikka todellisuus on täysin päinvastaista. Nykyinen brittiläinen rakennuskulttuuri on verrattavissa täysin esim alankomaalaiseen ennakkoluulottomuudessaan ja tyylikkyydessään. Keskusta on muutaman viime vuosikymmenen aikana myllerretty aivan uusiksi, ja ainakin seuraavat kymmenen vuotta tulee olemaan todella hurjaa muutosta edelleen.

Pikaisella googletuksella tuli vastaan tällainen esimerkki. Parempiakin löytyy jos jaksaa tonkia.

2006
Kuva

2010-luvun loppu
Kuva

Mutta Volalle vastausta näköalapaikoista:

- Korkeimmalle pääsee Tower 42:n, eli Cityn korkeimmassa rakennuksessa sijaitsevassa shampanjabaarissa Vertigo 42:ssa. Mesta on kallis, mutta käymisen arvoinen. Kannattaa pukeutua hieman normaalia fiksummin. Dresscode smart casual. Rakennus on tuo vasemmanpuoleinen ylemmässä kuvassa. http://www.vertigo42.co.uk/

- London Eye tietty. Hinnat vähän päälle 20 €. http://www.londoneye.com/

- Tate Modernin kahvila ja sen terassi ei ole välttäämättä aivan niin korkealla, mutta sen sijainti on niin loistavalla paikalla, että mesta käy korkeammastakin vaihtoehdosta. Puhumattakaan maailman yhdestä upeimmista taidekokoelmista. Kannattaa käydä vaikkei taiteesta piittaisikaan. http://www.tate.org.uk/

- Tower Bridgeen ylös pääsee myös. Vastaavat näköalat kuin edellisessä. http://www.towerbridge.org.uk

- Ilmaisvaihtoehto on Primrose Hill vähän pohjoisempana. Se on Regent's Parkin ja London Zoon vieressä ja sieltä on hienot näkymät yli kaupungin keskustan.

Tuommoiset tuli heti mieleen. Laitan lisää jos vain muita löytyy. Vähän nihkeästi mitään varsinaisia näköalapaikkoja kaupungista löytyy. Reilun vuoden päästä valmistuvaan Heron Toweriin on näköjään tulossa Sky Bar. Se on hyvä juttu, koska rakennuksesta tulee kaupungin korkein. Se näkyy tuossa alemmassa kuvassa vasemmanpuoleisimpana noista korkeammista torneista.
Avatar
tekijänä Objectif Lune
#37733
Valitettavasti en omistanut edes kunnollista pokkaria, kun viimeksi kävin Lontoossa puolisen vuotta sitten. Haluan kuitenkin jakaa kanssanne pari kännykkäkameranäkymää.

Canary Wharf on varmasti monille korkeammasta arkkitehtuurista pitäville tuttu, mutta se saa uuden ulottuvuuden, kun sitä tarkastelee Mudchutesta päin. Mudchute Park & Farm tarjoaa paljon vihreää ja kotieläimiä keskellä miljoonakaupunkia.
Kuva

Camden Town on aina käymisen arvoinen vilkas kaupunginosa hieman pohjoisemmassa. Vastaavan kadunvarsiliikkeiden meren kun saisi edes yhteen paikkaan Suomea. Alueelta löytyy myös joitakin levykauppoja, joista löytää törkeän halvalla levyjä joita Suomesta saa kalliilla ja törkän kalliilla levyjä, joita Suomessa liikkuu vain laittomina digitaaliversioina.
Kuva

Anteeksi kuvien laatu! Seuraavalta Lontoonvierailulta sitten parempia kuvia! Hyvä ystäväni tosiaan asuu Lontoossa niin tulee vierailtua silloin tällöin. :)
Avatar
tekijänä henkka
#48114
Kävin Lontoossa katsomassa Batmanin Imaxissa ja muutamaa rakennustyömaata. Ohessa tuli myös nähtyä muutakin.

Lontoosta kyllä huomaa sen että se koostuu useammasta pienestä kylästä, jotka ovat ajan myötä liittyneet yhteen. Kaupungilla ei ole varsinaista keskustaa, vaan useita osakeskuksia, joissa itsessään on selvä keskusta ja reuna-alueet.

Kuten sanottua, Batman + Imax 5/5. BFI:n Imax-teatterissa on Lontoon ainoa kaupallinen ns. aito Imax, jossa näytetään elokuvat filmiltä. Valkokankaan koko oli 20 x 26 metriä. Itse rakennuskin on mielenkiintoinen. Se sijaitsee keskellä liikenneympyrää ja vain noin neljä metriä metrolinjan yläpuolella mutta rakenteidensa vuoksi (iskunvaimennus tjsp) sisällä on täysin hiljaista eikä rakennus tärise ollenkaan.

Kuva

London Eye kahdesta eri kulmasta. Toisessa kuvassa on mukana Kleopatran neulaa vartioiva sfinksi.

Kuva
Kuva

Seuraavaksi lisää julkista taidetta. Ensimmäisessä kuvassa on muistaakseni Abraham Lincolnin kunniaksi pystytetty patsas mutta tuoli oli mielenkiintoisempi. Toisessa kuvassa on Trafalgar Squarella oleva väliaikainen veistos, jotka käsittääkseni vaihtuvat tietyn ajan välein. Toisen samanlaisen tolpan nokassa on perinteinen ratsastajapatsas, joten tämän hetkinen väliaikaisveistos on erittäin sopiva pari sille. Kolmannessa kuvassa on Buckinghamin Palatsin edessä seisova Kuningatar Viktorian muistomerkki.

Kuva
Kuva
Kuva

Tässä vielä Stratfordissa, ostoskeskuksen ovella sijaitseva The Shoal, joka levittäytyy vastaavina suomuina sadan metrin matkalla tien reunassa.

Kuva

Muistaakseni Elephant & Castlen metroaseman vieressä sijaitseva hylätty asuinalue. Alueen varalle on käsittääkseni olemassa jotain suunnitelmia. Tällä hetkellä alueella oleskeli kaupunkiviljelijöitä, jotka olivat ottaneet alueen käyttöönsä.

Kuva
Kuva
Kuva

Sitten mennäänkin museoihin. Ensiksi luonnontieteellinen museo, jossa on kattava valikoima leikeltyjä ja täytettyjä eläimiä sekä erittäin tyylikäs Darwinin mukaan nimetty laajennus. Laajennus muistutti hiukan lasikuution sisään rakennettua perhosen koteloa.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Tate Modern on vierailun arvoinen. Varsinkin kun kellariin on avattu The Tanks -niminen betoniparatiisi. Lisäksi viereen on rakenteilla Herzog & de Meuronin suunnittelema laajennus. Itse museon kokoelmista löytyy mielenkiintoista modernia taidetta ja performanssejakin esitetään silloin tällöin.

Kuva

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Seuraavaksi vuorossa on British Museum, jossa olisi riittänyt kuvattavaa useammaksikin päiväksi. Lisäksi sisäpihan katto on itsessään vierailun arvoinen. Eri aikakausiltahan museon kokoelmissa on vaikka mitä.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Lisäksi esillä oli ainakin yksi muotoilumuseoiden kokoelmista tulevaisuudessa löytyvä esine.

Kuva

Katutaidetta Lontoossa on yllättävän vähän, sekin enimmäkseen tarrojen muodossa.

Kuva

Kuva
Kuva

Greenwichissä on komea laiva rannalla. Cutty Sark on joskus seilannut ties minne mutta seisoo nykyään museonsa ympäröimänä. Greenwichin observatorioon ei päässyt olympialaisten maastoratsastusradan rakennustöiden vuoksi, joten tällä kertaa jäi nollameridiaani näkemättä.

Kuva

Canary Wharfilla on komea kattaus pilvenpiirtäjiä ja vaikka pidänkin modernistisista laatikoista, mielenkiintoisimmat pilvenpiirtäjät sijaitsevat Cityssä ja sen läheisyydessä. Yksi hienoimmilla paikoilla sijaitsevista puistoista siellä kuitenkin oli ja lisäksi mielenkiintoista julkista taidetta.

Kuva
Kuva
Kuva

Kuva
Kuva

Lontoon uusin joukkoliikenteen muoto, köysirata oli saanut toisen päänsä lähelle hotelliani. Ihan hienoja auringonlaskuja löytyy kaikista kaupungeista.

Kuva
Kuva

Tulevaisuudessa suurimman osan näistäkin pitäisi olla pystyssä.

Kuva

Shardista tuli otettua ehkä liikaakin kuvia mutta minkäs teet. On se kuitenkin yksi tämän ajan tyylikkäimmistä rakennuksista. Joissain kuvissa mukana myös viereen rakenneteilla oleva The Place.

Kuva
Kuva
Kuva

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

20 Fenchurch Street eli Walkie-talkie. Odotan innolla tämän valmistumista.

Kuva
Kuva
Kuva

Broadgate Tower ei kuvien perusteella koskaan oikein säväyttänyt mutta nyt kun näki tornit ja niiden välisen metsäaukion ihan elävänä nousi se korkealle suosikkien listalla.

Kuva
Kuva

Lloyd'sin sisäpuoli-ulkopuolella on sekin erittäin mielenkiintoinen ratkaisu.

Kuva

30 St Mary Axe, ei näistä insinööritaidon näytteistä nyt vain pääse yli eikä ympäri.

Kuva

Kuva

Ja sitten on tietysti 122 Leadenhall Street eli Cheesegrater, isojen poikien mekanoleikki potenssiin 13. Jotain käsitystä mittasuhteista saanee viimeisen kuvan työmiehestä.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Loput kuvat osoitteesta http://www.flickr.com/photos/locationun ... 107096516/

Mikäli posti aiheuttaa jollekin ongelmia, jaan sen useampaan pienempään.
tekijänä Purkki^
#48115
Hyvä setti kuvia, kiitti. Lontoossa käynyt 10v sitten niin jos vaikka alkais suunnitella reissua sinne. :)
tekijänä Janne76
#48117
Nyt oli kyllä mukava määrä laadukkaita kuvia. Voi kun pääsis joskus Lontooseen :) Jännä tuo yks kuva missä on kelloja ihan älytön? Mikähän idea tuolla on :P
Avatar
tekijänä henkka
#48118
Janne76 kirjoitti:Nyt oli kyllä mukava määrä laadukkaita kuvia. Voi kun pääsis joskus Lontooseen :) Jännä tuo yks kuva missä on kelloja ihan älytön? Mikähän idea tuolla on :P
Se on myös julkinen taideteos, muistaakseni nimeltään Six Clocks. Yllättäen. :D
tekijänä Purkki^
#48119
Lontooseen pääsee kun vaan lähtee. Suht kallis paikka toki mut lennot saa nykyään tosi halvalla.
Avatar
tekijänä henkka
#48120
Purkki^ kirjoitti:Lontooseen pääsee kun vaan lähtee. Suht kallis paikka toki mut lennot saa nykyään tosi halvalla.
En nyt sanoisi kalliiksi. Ravintolassa ruoka maksoi hiukan enemmän kuin Suomessa, kaupassa sitten taas hiukan vähemmän. Näin näppituntumalta, en kuitenkaan mennyt varta vasten hintoja vertailemaan.
Avatar
tekijänä Klazu
#48121
Loistavia kuvia omasta mielestäni sangen tylsästä kaupungista. Lontoo ei ole koskaan kolahtanut itseeni, mutta that's just me. Shard ei ole omaan mieleeni oikein mistään kuvakulmasta. Kalsea lasipyramidi, joka on kylläkin korkea. Positiivista Lontoossa on, että siellä rakennetaan tällä hetkellä valtavasti ja tietysti suurkaupunkina siellä riittää vilinää ja tapahtumia.

Turha tosiaan Jannen harmitella asiaa, vaan osta liput ja lähde käymään Lontoossa. Lontoo lienee tämän pallon helpoimmin (ja Euroopassa halvimmin) saavutettavia kaupunkeja yhdessä New Yorkin ja Pariisin kanssa.
tekijänä hmikko
#53812
Economistin juttu Nine Elmsin entisen teollisuusalueen rakentamisesta:

http://www.economist.com/news/britain/2 ... s_the_plan_

Alue tulee siis olemaan Lontoon ja Britannian suurin työmaa ja väittämän mukaan suurin kaupunkisuunnitteluhanke Lontoossa vuosisatoihin. Siihen kuuluu mm. pari kilometriä Thamesin rantaa ja jättimäinen Battersean hylätty ja suojeltu voimalarakennus, joka ilmeisesti saadaan viimein uusiokäyttöön. Lehtijutun havainnekuvassa on perin kotoisen näköisiä periskooppitorneja. Kokoluokka on pykälää suurempi kuin täällä, mutta yläkerroksissa harittavilta laatikoilta ei ilmeisesti todellakaan voi välttyä, missään.