Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
tekijänä grendy
#9223
Klazu kirjoitti:Espoossa voi olla ne pyöräilyopasteet aika järkyttäviä: "Seuraava metsälähiö, 3km. Sen takana oleva metsälähiö, 7km. Perimmäinen metsikkö, 14km". Ja välimaastossa saa varoa kaikkea metsän elukkeja. :D
Hahaha :D.. aivan mahtava kommentti :)
Avatar
tekijänä Iggy.P
#24187
Kiskopolun kevyenliikenteensilta

Oulun kaupunki päätti kunnostaa vanhan kevyenliikenteensillan, joka kerkesi olla jo jonkin aikaa purku-uhan alla. Työt sillalla ovat parhaillaan käynnissä. Kävin pyöräillen tutustumassa rakennustyömaahan ja otin sieltä myös kuvia. Silta ylittää ratapihan ja yhdistää toisiinsa Limingantullin ja Nokelan kaupunginosat. Projekti on jatkunut jo jonkin aikaa ja paljon siellä näytti olevan jo valmistakin. Siltaa ei pelkästään kunnosteta vaan siihen rakennetaan myös huomattavia lisäosia. Varsinaisesti se ei ole mitenkään esteettisen kaunis, mutta käyttöä sillä ihan varmasti tulee olemaan, koska sitä käytettiin silloinkin kun se virallisesti oli jo poistettu käytöstä ja varustettu kieltomerkein. En muista kuinka pitkä silta on mutta mittakaava selviää melko hyvin seuraavista kuvista. Melkoisen pitkän huiskea se on.

Kuva


Kuva


Kuvassa näkyvä osuus on kokonaan uutta.
Kuva



Kuva


Kuva


Kuva


Kuva



Kuva
Avatar
tekijänä Jari
#24190
Kiva, kun esittelit Kiskopolun sillan täällä. Sillalla olevan kyltin mukaan pituutta oli vajaa 300 metriä ja mittaa tulee lisää nelisenkymmentä metriä. Tuo on ihan hyvä lisä Oulujoen eteläpuolen kevyenliikenteen tarjontaan, sillä Joutsensillalla pyöräily on pakokaasujen takia hyvinkin ikävää. Turvallisuuskin paranee, sillä stop-merkistä piittamattomat autoilijat ovat aiheuttaneet lukuisia luokkaantumisia Kodin Ykkösen liittymän kohdalla.

Nokelan puolelle on seudun yleiskaavassa piirretty supernopeusluokan pyörätie, joka yhdistäisi Kempeleen ja Linnanmaan. Kaupunki ei ilmeisesti ole tuosta vielä päättänyt mitään, mutta yhteyden valmistumiseksi pitäisi saada ainakin Taka-Lyötty valmiiksi ja Pohjoinen alikulku korjatuksi. Postipankin vanhan toimitalon takana Taka-Lyötyssä olikin juuri pari viikkoa sitten aloitettu valmistelut uusien (luhti?)talojen rakentamiseksi.

Toinen projekti tuossa radan varressa on aitojen rakentaminen molemmin puolin laittomien radanylitysten estämiseksi.
tekijänä Arska
#25501
Tälläinen minulle uusi ratkaisu alkukuun etelä-euroopan kiertueelta.
Eli katuun maalattu kävelykaista Ranskan ja Monacon rajalla:
Kuva
tekijänä Nikolas
#25859
Tyna kirjoitti:
Tampere.
Omassa nykyisessä kotikaupungissa on varsin mukava pyöräillä kesäisin kunhan ei mene keskustaan. Esim Hervantaan kulkee varsin hyvät pyöräilytiet. Keskustassa on varsin inhottava pyöräillä kun autoilijat tunkee joka paikkaan ja mitään jatkuvia pyöräteitä ei keskustaan mene. Pyörätie saattaa loppua yhtäkkiä ja jatkua 100 metrin päässä kadun toisella puolella.
Jos ajat vaikkapa Sotilaankadun tienoilta Hervantaan, voit valita ainakin kolmen vaihtoehdon väliltä:
1) Ajat Hervannan valtaväylän viertä. Sotilaankadulta joudut ensin laskeutumaan mäkiä myöten Hervannan valtaväylän tasolle. Ohitustien risteyksessä kevyenliikenteenväylän on pakko tehdä isompi mutka monitasoristeyksen rakenteen vuoksi. Se osuus on tasaista ylämäkeä. Mutta sitten tulee Lukonmäen kohdalla vuorotellen ylämäkeä ja alamäkeä. Siinäkin osuudella autotie menee hyvin tasaista loivaa ylämäkeä, kun pyöräilijät tekevät kireitä mutkia ajaessaan vuorotellen alamäkeä ja sitten taas ylämäkeä.
2) Ajat Turtolankadulle, viiletät leppoisaa alamäkeä kanjoniin, ja kelaat itsesi pyörällä Lukonmäen jyrkän ja korkean nousun ylös. Mäen päällä näköä hämärtää, mutta olet vielä tolkuissasi, joskin hengästyneenä ja hikisenä.
3) Ajatkin Hallilan kautta saadaksesi kaikista kovimmat korkeuserot. Ensin syvälle notkoon ja sitten hikinen nousu Hallilaan mäen päälle, josta taas reipasta laskua Kanjonin sillan päälle ja autojen vierellä loivaa ylämäkeä Hervantaan.

Jos ajat Hervannan valtaväylän ja Sammonkadun risteyksestä Lappiin, valittavanasi ovat ainakin nämä ensimmäisinä mieleen tulevat reitit:
1a) Ajat valtaväylän oikeaa puolta eli idän puolelta Teiskontielle. Siinä ylämäki on töyssyistä soratietä, joka tuntuu melko voimia kuluttavalta. Sen jälkeen tuleekin taas alamäki autotien tasolle ja sitten taas ylämäki Petsamoon. Petsamo sentään on viihtyisää tienoota, vaikka siellä mutkia tuleekin. Petsamon jälkeen pääsee taas alamäkeä Lappiin.
1b) Ajat valtaväylän vasenta puolta eli lännen puolelta Teiskontielle. Ylä- ja alamäkien vaihtelu tuntuu ehkä vielä työläämmältä kuin Lukonmäen kohdalla Hervannan valtaväylän vierellä Hervantaan päin mennessä. Teiskontieltä sitten mäet alas ja ylös Petsamoon ja Lappiin.
2) Päätätkin kääntyä vasemmalle kohti Kalevaa. Näkyvyys on hyvä, tie suora ja ylämäki on jatkuvasti loivaa. Välillä liikennevalot keskeyttävät ajelun, mutta siitä ei ole paljon harmia, koska loivaakin ylämäkeä ajaessa vauhti ei kasva kovin suureksi. Viiden tien risteyksestä käännyt Kalevan puistotielle, joka on hyvin loivaa ylämäkeä. Sillan yli Petsamoon ja siitä Lappiin. Vaikka tämä reitti on liikennevalojen vuoksi joitain minuutteja hitaampi kuin valtaväylän seuraaminen, se on myös leppoisampi, koska pyörätie ei mene vähän väliä ylä- ja alamäkeä.

Mielestäni tässä olen tuonut esiin Tampereen kaupungin liikennesuunnittelijoiden asenteen: Pyöräilijöiden pitäisi olla kiitollisia, koska kaikki nämä pyörätiet ovat olemassa. Pelkästään kartalta voidaan kilometrit laskea, ja tuleehan niitä paljon. Siispä kaupunki on uhrannut paljon voimavaroja kevyen liikenteen järjestelyjen eteen. Vielä enemmän matkaa kertyy, jos otetaan kaikki korkeuserot ja pienet mutkittelut huomioon. Liekö missään vaiheessa tullut mieleen, että moottoriajoneuvoille tehty tasaisesti viettävä mäki olisi myös useimpien pyöräilijöiden mielestä hieno juttu?
Viimeksi muokannut Nikolas, 22.12.09 04:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä Jussi
#25866
xoop kirjoitti:Tampere on todennäköisesti valtakunnan pyöräilyvastaisin pitäjä. Tampereella pyöräilyä ja pyöräilijöitä todella vihataan.
Ainakin Aamulehteä ja kommenttipalstoja lukemalla tältä vaikuttaa. Toisaalta pyöräilen itse keskustassa joka ikinen päivä eikä kertaakaan ole ollut mitään ongelmia - kommenttipalstojen mukaan täällä pitäisi autoilijoiden tööttäillä, ajaa päälle ja vanhusten töniä ja näyttää käsimerkkejä ja huudella ja tuijottaa.. mutta en minä mitään ole itse nähnyt. Mukavasti autoilijatkin tietä antaa verrattuna vaikka Kotkaan, Kouvolaan, Mikkeliin, Järvenpäähän, Keravaan.. muista ei ole niin kokemusta.

Jossain pienempien kaupunkien keskustoissa on toki paljon miellyttävämpää ajaa pyörällä, mutta se johtuu pelkästään siitä että siellä on niin paljon vähemmän jalankulkijoita että kaikki mahtuvat kulkemaan samoilla väylillä ihan helposti. Hämeenkadun vilkkaalla osalla (Kuninkaankatu - Rautatieasema) joutuu pyörää melkein aina taluttamaan, eikä se minusta ole pyöräilyvastaista.. kyllähän tuollainen ongelma Kööpenhaminassa osattaisiin hoitaa, mutta ei täällä ole sellaista perinnettä..
tekijänä zeizei
#29540
Oli taas harvinaisen ärsyttävää luettavaa:
http://www.ts.fi/teemat/liikenne/125772.html

Tavallaan tietty ymmärrän, että lakia pitää noudattaa, mutta kertoohan noi jutut jotain pyöräilykulttuurista täällä, tai pikemminkin sen puuttumisesta. Pyöräilijöille ei anneta järkeviä mahdollisuuksia, ja sitten sakotetaan kun ei noudateta kaikkia sääntöjä. Eniten ärsyttää se, että pyörä rinnastetaan autoon, mutta silti käytännön elämässä sillä ei ole samoja oikeuksia.

"Turussa kirjoitettiin pyöräilijöille viime vuonna lähes 400 rikesakkoa. Näistä noin 230 koski ajamista valoitta, loput ajamista jalkakäytävällä. Sakot rapsahtavat, jos pyöräilijä ajaa päin punaisia, polkee yksisuuntaista katua väärään suuntaan tai ajaa jalkakäytävällä.

Poliisien mielestä pyöräilijät sopivat autojen sekaan huonosti. Tilaa ei yksikertaisesti ole tarpeeksi. Liikkuminen olisi turvallisempaa ja helpompaa, jos omaa reittiä mietittäisiin tarkemmin.

Ongelmia keskusta-alueella aiheuttaa se, että pyörätiet ovat paikoin pätkittäisiä. Pyöräilijä joutuu vaihtamaan kadun puolta, tai pyörätie loppuu kokonaan. Näissä tilanteissa matkaa jatketaan usein jalkakäytävää pitkin.

– Ajatellaan, että ei se haittaa, jos hieman oikaisee, Pönni sanoo."


Hienoa. Ensin sanotaan että sakkoja jaetaan kun ajetaan jalkakäytävillä tai katua väärään suuntaan, seuraavaksi että pyörät eivät MAHDU autojen sekaan ja lopuksi todetaan että koska pyöräteitä on huonosti, pyöräilijöiden pitäisi itse miettiä reittinsä etukäteen tarkemmin.

Kyseessä kuitenkin kantakaupunki, niin olisiko mahdoton ajatus, ettei autot kuuluisi pyöräilijöiden sekaan? Toiseksi ymmärrän täysin hyvin, ettei kaikki halua ajaa autojen seassa. Sen aiheuttaa ja autoilijoidenkin kulttuuri. Ja kun pyöräteitä ei taas ole joka paikassa, niin soppa valmis. Ja sitten sitä pyöräilijää, joka oikeasti tekee palveluksen jättäessään autonsa kotiin, sakotetaan. Ararar.

Tässä suhteessa lähiöissä on kiva asua, kun voi pyöräillä joka paikkaan. Niin ja ketä se oikeasti haittaa, jos oikaisen 50m yksisuuntaista katua?
Avatar
tekijänä grendy
#29541
^Joo pyöräily on kyllä Tampereellakin niin helvetistä että huhhuh.. tai siis kyllä mää pääsen pyörällä miljoona kertaa helpommin paikkoihin mihin autolla ei pääse mutta sitten on näitä mummoja jotka kiroo kun köröttelet hitaasti ohi jalkakäytävällä jossa on oikeesti tilaa vaikka muille jakaa. Sitten tosiaan odotetaan että jotenkin fillarit olisivat enemmän autoja kuin jalankulkijoita?? WTF?!.. Jos fillarilla pääsee turvallisesti ja ketään vahingoittamatta jonkun korttelin pätkän 30 sekunnissa läpästyä niin sekin ilmeisesti pitäisi kiertää kolmien liikennevalojen kautta jolloin reittiin menisi yhtä kauan kuin kävellen tai autolla. No, meikä ei välitä kiroovista mummoista vaan annan niiden kuulla kunniansa niinkun just viime viikolla kävi :D.. Valoitta ajaminen vituttaa kyllä itseäkin kun on pimeä kausi.
tekijänä jhaa
#29543
satama kirjoitti:Pitääkö Turun pyörätiekartta paikkaansa, onko ydinkeskustakeskustan alueella muka tosiaan näin vähän pyöräilyä sallivia katuja?

http://www.turku.fi/Public/download.asp ... 4AAA33D%7D
Tuossa ovat siis vain varsinaiset pyörätiet. Yleisesti ottaen Turussa pärjää autojen keskuudessa varsin hyvin, jopa paremmin kuin keskustan pyöräteillä joilla myös jalankulkijat liikkuvat. Poikkeuksen muodostavat lähinnä pääväylät (koulukatu, puistokatu, aninkaistenkatu, ratapihankatu jne.)... nämäkään eivät muodosta ongelmaa, kunhan osaa vähän ennakoida omaa reittiään.

Tässäkin ketjussa kommentoitiin jo Tampereen pyöräilykulttuuria, ja voin kokemuksella sanoa että se todellakin on aika hirveää... Tullut muutaman kerran ajeltua pyörällä ko. kaupungin keskustassa, ja varsinkin autoilijoille autojen seassa kulkeva polkupyörä tuntui täysin käsittämättömältä asialta. Myös Hämeenkadulla jalkankulkijat katsoivat paheksuvasti, kun koitin ajella katuun maalattuja pyöräkaistoja pitkin jalankulkijoita väistellen.

Pakko vielä kommentoida tuota TS:n artikkelia.
Mielestäni jalkakäytävillä ajavat tai muuten liikennesääntöjen vastaisesti liikkuvat pyöräilijät osoittavat todella huonoa liikennekulttuuria ja epäkunnioitusta muita kohtaan. Turussa autojen seassa tulee hyvin toimeen, ja mitä enemmän pyöräilijät liikkuvat siellä, sitä paremmaksi tilanne muuttuu kun autoilijat ja polkupyöräilijät tottuvat toisiinsa. En ota kantaa siihen onko sakko liian kova rangaistus jalkakäytävällä ajamisesta, mutta nämä sakon saaneet ja niistä valittaneet pyöräilijät voisivat kyllä katsoa peiliin muiden haukkumisen sijaan.
Avatar
tekijänä Kantti
#29546
Turun keskustassa on tosinaan varsinaisia pyöräteitä huonosti - oikeastaan ei lainkaan - jalkakäytäviä on muutamin paikoin levennetty siten että pyöräilijöille on tullut tilaa. Keskustan kadut ovat siksi kapeat ja kadunvarret täynnä autoja, josta syystä pyöräteille ei ole kunnolla tilaa. Muuten pyöräilystä Turun keskustassa on sanottava, että poislukien Anikaistenkatu Tuomiokirkkosillalta Aninkaisten mäelle, kadulla voi pyöräillä muuallakin katuja pitkin kuin näillä pyörätielevennyksillä. Itseltä se ainakin käy mainiosti! Tietysti kannattaa aina miettiä mihin rakoon ja millaisia reittejä pyörällään ajelee, sitä varten ihmisellä on aivot olemassa ;)

Itse en ymmärrä miksi pyörällä pitää ajaa yksisuuntaisella kadulla liikennettä vastaan? Olisi kivaa kuulla järkevä perustelu tälle. Samoin jalkakäytävillä kävelijöiden seassa pujottelu, tässä on selvästikin periaatteellinen kanta jossa ollaan päätetty, että oli tilanne mikä tahansa jalkakäytävällä poljetaan ja jalankulkijat voi kyllä väistellä.

Pakko kuitenkin myöntää että on muutamia yksittäisiä paikkoja joissa varovasti käytän jalkakäytävää.. :D tossa on eräs niistä paikoista joissa en viitsi lähteä kerjäämään verta nenästä, jalkakäytäväkin on kavennettu tuosssa kohdassa alle puolentoistametrin levyiseksi
http://tinyurl.com/364n2wq

Paitsi ellei ole just liikennettä tuossa kohtaa, mutta jos osuu vihreän aallon aikana tuohon, niin parempi nykästä itsensä sovinnolla autojen ja jalkakäytävän korokkeen välistä turvaan vaikka kuinka olisi oikeassa.
Avatar
tekijänä Kantti
#29552
Katsellessani street wiew näkymiä hetken aikaa Turun kaduilta, näkyi selvästi että ihmiset pyöräilevät kaduilla eikä jalkakäytävillä, kuten kuuluukin. Yhden jalkakäytäväpyöräilytapauksen näin. Sen lisäksi että Turussa on ahdasta kaduilla eikä kevyen liikenteen reitistö ole kattavaa, on Turussa myös suorastaan ihanteellista kevyen liikenteen väylää. Tässä tarkoitan Aurajokivarren reitistöä kummallakin puolella jokea - erityisesti länsipuolta - vaikea keksiä parempaa. Ympäristö on urbaaniympäristöksi kaunista, vivahteikasta, vehreää ja viihtyisää. Tilaa on kaikille. Jokivarressa kulkevat rauhassa niin pyöräilijät, perheet lastenvaunujen kanssa, mammat ja papat, turistit ja kaupunkilaiset. Kaljoitteleva nuoriso välillä tympii rikkoessaan kaljapulloja kadulle. On siellä kesäisin tietysti rantojen rappiomiehiäkin pensasaidan takana kinastelemassa keskenään ja joku joskus tipahtaa jokeenkin ;) .. mutta ei se liikaa häiritse sekään, jos meno äityy liian kovaääniseksi, virkamies tulee hillitsemään tunteiden kuohuntaa kyllä :D Kokonaisuutena tilanne on kiitettävä omasta mielestäni.

Kehittämisen varaa siis kaupungeissa pyöräilyn kannalta katsoen on, parempaan ollaan kuitenkin menossa koko ajan!
Avatar
tekijänä Jari
#29558
Kantti kirjoitti:Katsellessani street wiew näkymiä hetken aikaa Turun kaduilta, näkyi selvästi että ihmiset pyöräilevät kaduilla eikä jalkakäytävillä, kuten kuuluukin. Yhden jalkakäytäväpyöräilytapauksen näin.
Viestisi innoittamana tein pienehkön tutkimuksen oulualisten pyöräilystä ruutukaava-alueella käyttäen hyväkseni Googlen katunäkymäpalvelua:

Kävin seuraavat kadut alusta loppuun katsoen välillä taaksenikin: Rautatienkatu, Kajaaninkatu, Linnankatu, Heikinkatu, Asemakatu, Oikokatu, Isokatu, Hallituskatu, Rantakatu, Saaristonkatu, Mäkelininkatu, Pakkahuoneenkatu, Vaarankatu, Kauppurienkatu ja Kirkkokatu. Kadut sijoittuvat pitkälti keskeisimpiin kaupunginosiin Pokkiselle ja Vaaralle, mutta Isokatua ja Kirkkokatua seurasin aina Nuottasaaren koululle saakka kauas liikekeskustasta. Google on kuvannut Oulussa kauniina kesäpäivänä, veikkaisin keskiviikkoiltapäivää ennen iltaruuhkaa, joten liikenteessä voidaan olettaa olleen työmatkapyöräilijöiden sijaan paljon sellaisia, jotka eivät tunne keskustan liikennesääntöjä kovinkaan hyvin. Valitettavan hiljaista joka tapauksessa oli.

Pyrin laskemaan jokaisen pyöräilijän, joka ajaa ajoradalla tai jalkakäytävällä, pyöräteiden jatkeita, joita löytyy mm. Hallituskadulta ja Rantakadulta, käsittelin ajoratoina. Ajoradalla pyöräilleiden sukupuolen kirjasin mahdollisuuksien mukaan ylös. Tieliikennelain mukaan alle 12-vuotias saa ajaa jalkakäytävällä, jos tämä ei aiheuta haittaa kanssakulkijoille. Tämän jätin kuitenkin arvailun vähentämiseksi "tutkimuksessani" huomioimatta.

Tulokset: 35 jalkakäytävällä ajajaa, 3 ajoradalla ajanutta miestä ja 4 naista. Tulos on Turkuun nähden aivan surkea. Jotain pitäisi tehdä, kun vain joka kuudes noudattaa liikennesääntöjä. Tällä hetkellä valvonta on luokatonta. Esimerkiksi tässä nainen ajaa pitkin jalkakäytävää, mutta poliisi jätää huomauttamatta. (Torikatu on muuten tuossa kohdin suunniteltu typerästi, sillä katua pitkin ajava bussi joutuu aina väistämään Pokkitörmältä Oikokatua pitkin tulevaa toista autoa, koska molemmin puolin katua on ~5m leveät jalkakäytävät/pyörätiet.)

Sukupuolet olisi kannattanut kirjata ylös myös laittomasti jalkakäytävällä ajaneista, mutta kyllä naisten osuus pyöräilijöistä tiedetään suuremmaksi kuin miehillä. Otanta on kuitenkin niin pieni, että sukupuolien liikennesääntöjen noudattamisista ei kannata tämän perusteella vetää johtopäätöksiä.

Ilokseni huomasin, ettei kukaan ajanut väärään suuntaan, vaikka sitäkin tapahtuu paljon ainakin Pakkahuoneenkadulla ja Kauppurienkadulla.
Avatar
tekijänä satama
#29559
Lahden kevyenliikenteen ratkaisut, jotka on selkeästi suunnitellut ihminen joka ei pyöräile.

1. Mainoslaatikko suojatien edessä. Pyöräilijä ei voi huomata seisooko sen takana ketään. Muutaman kerran on suoraan pyöräni eteen hypännyt lapsi vaikka ylityspaikat ajetaankin hitaasti.

Kuva

2. Kävelytiellä puu jota jalankulkijat eivät koskaan viitsi kiertää vaan astuvat suoraan pyörätille odottamaan liikennevalojen vaihtumista.

Kuva

Kadun toisella puolella tilanne tallennettuna, vanhukset odottelevat pyörätien kulkuaukolla.

Kuva

3. Uusi pyörätie, mutta liian suuri suojatien odottelupaikka. Ihmiset jäävät suoraan pyörätien eteen, pyöräilijöiden pakko oikaista kapeaa kävelykatua pitkin.

Kuva

4. Kevyenliikenteen suojatien edessä älyvapaa ratkaisu. Suunittelijat, oikeasti..

Kuva


5. Lahden jokainen kivetysluiska on madallettu pyöriä varten keskeltä, ja siitähän kävelijät tietysti rakastavat kävellä. Madaltakaa suunnittelijat nämä luiskat sivuilta tai koko leveydeltä.

Kuva
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 8