Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä zeizei
#29023
Tuon sinisen radan Kiina kustantaa/rakentaa itse, mutta saa vastineeksi mm. Burman lithiumvaroja. Ja sen rakentaminen on jo käynnissä.

Mutta halpatyövoima näillä raiteilla tulee varmasti kulkemaan rahdin lisäksi.. Luulisi Euroopan elinkeinoelämän olevan innoissaan, kun voi kustantaa edullisia matkalippuja Aasian loputtomalle halpatyövoimalle.

Ja en itsekään pysty uskomaan tuohon 10v skaalaan, mutta uutisen mukaan neuvottelut ovat pitkällä Venäjän kanssa. Ja näissä maissa kun pistetään projektit käyntiin ne myös tehdään muusta välittämättä. Mutta toisaalta tuolla tapahtuu asiat sellaista vauhtia, etten nyt ihmettelisi tämänkin toteuvan nopeasti.

Esimerkki tuon maan potentiaalista. 70-luvun kalastajakylä nyt:
Kuva
Avatar
tekijänä UPnotOUT!
#29025
Erittäin hyvä kuva! Kertoo aika selkeästi potentiaalista ja kasvuvauhdista. Jos joku maa tuollaisen verkon masinoisi, niin kyllä siinä Kiina tulee mieleen ekana. Ainakaan paikallisten huomiohakuisten Kurt Byman -nihilistien kaavavalitukset eivät hanketta tule hidastamaan:)
Avatar
tekijänä UPnotOUT!
#29026
Vielä kustannuksista, Kiinan BKT on about 4700 miljardia dollaria ja potentiaalia reilusti jäljellä, joten 500mrd ei ole paljon. Ottaen huomioon radan tuomat mahdollisuudet tienata lisää.
tekijänä zeizei
#29193
Raflaava otsikko mutta on hienoa nähdä raideliikenteen vähentävän lentoliikennettä. Ja juuri siihen on varmasti tähdätty, koska öljyä ei Kiinalla ole omasta takaa.
Tekniikka&Talous kirjoitti:Luotijuna pudottaa lentokoneita Kiinassa

Maan sisäistä luotijunaverkostoa rakentava Kiina pakottaa lentoyhtiöt suunnittelemaan lentoreittinsä uudestaan. Zhengzhoun ja Xianin välille rakennettu 505 kilometrin junayhteys on vain kaksi kuukautta avaamisensa jälkeen saanut lentoyhtiöt lopettamaan kaupunkien välisen liikenteen kannattamattomana, kertoo Reuters.

Jopa 350 kilometrin tuntinopeudella kulkeva juna on pudottanut matkustusajan Zhengzhoun ja Xianin välillä kuudesta tunnista alle kahteen tuntiin. Se on hyvä vaihtoehto lentokoneelle, sillä Xianin lentokenttä sijaitsee tunnin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta.

Kiinan panostukset luotijunaverkoston rakentamiseen ovat omaa luokkaansa. Maan tavoitteena on, että vuoteen 2012 mennessä huippunopea junaverkosto kattaisi jo 13 000 kilometriä.

Se vaikuttaisi arvioiden mukaan jopa 60 prosenttiin maan sisäisestä lentoliikenteestä.

http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/article389842.ece
Avatar
tekijänä prepo
#29195
zeizei kirjoitti: Esimerkki tuon maan potentiaalista. 70-luvun kalastajakylä nyt:
Vielä Shenzhenistä... eihän tuo kaupunki nyt niin ihmeellisen suuri ole maan väkilukuun nähden. Jos Kiinassa on n. 250 kertaa Suomen väkimäärä, esim. 70-luvulla tyhjästä polkaistussa Hervannassa on suhteessa väkeä samaa luokka (250 x 20 000 = 5 milj.) Shenzhenissä asukkaita siis virallisesti "vain "4 milj. :)

Nopeiden junayhteyksien rakentaminen Kiinaan on toki hyvä asia.
Avatar
tekijänä Klazu
#29209
Kiina selvästikin ennakoi tulevaa öljyn loppumista suurilla panostuksilla julkiseen liikenteeseen. Samaan aikaan hiipuva supervalta USA ei tee elettäkään vähentääkseen autoista riippuvuuttaan. Saa nähdä kummassa maassa ihmiset jämähtävät lähiöiden koteihinsa, kun autolla ei olekkaan enää varaa ajaa keskustaan töihin, saati matkustaa maan sisällä.
tekijänä zeizei
#29210
Klazu kirjoitti:Kiina selvästikin ennakoi tulevaa öljyn loppumista suurilla panostuksilla julkiseen liikenteeseen. Samaan aikaan hiipuva supervalta USA ei tee elettäkään vähentääkseen autoista riippuvuuttaan. Saa nähdä kummassa maassa ihmiset jämähtävät lähiöiden koteihinsa, kun autolla ei olekkaan enää varaa ajaa keskustaan töihin, saati matkustaa maan sisällä.
Hyvin sanottu. Surullista vaan että Suomi menee enemmän jenkkilän malliin..
Avatar
tekijänä Klazu
#29243
Laitetaan oikealle palstalle kaksi versiota Tokion seudun raideliikenteestä. Mahtaako näissäkään olla vielä kaikkea?

http://www.ryoko.info/rosen/train/pdf/tokyo.pdf
http://www.jreast.co.jp/e/routemaps/pdf ... ailsub.pdf

Tsiisus! Onneksi Suica-kortilla pääsee aika näppärästi suunnilleen kaikilla keskeisimmillä linjoilla.
tekijänä zeizei
#35439
Nyt löyty mielenkiintoinen kartta.

Maailman metrot!

Kuva
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/c ... cities.png

Pituusjärjestyksessä top5 (+avausvuosi)

Shanghai - 1995 - 425km
London - 1863 - 402km
New York City - 1870 - 337km
Beijing - 1969 - 336km
Berlin - 1924 - 331km

Eniten asemia top5

New York City - 1870 - 423
Paris - 1900 - 300
Madrid - 1919 - 294
Seoul - 1974 - 293
London - 1863 - 270

Lähde
Avatar
tekijänä JR
#35441
zeizei kirjoitti:Nyt löyty mielenkiintoinen kartta.

Maailman metrot!
Ihan mielenkiintoinen. Euroopassa selvästi hyödynnetään metroja muuta maailmaa laajemmin.

Kiinnittäisin kuitenkin huomiota tuossa käytettyyn metron määritelmään. Junien pitää kulkea (koko matka?) muusta liikenteestä riippumatta. Kyseisellä Wikipedia-sivulla sanotaan myös, että mm. monorailit jätetään laskuista pois. Miksi? Käsittääkseni esimerkiksi Sydneyssä, Vegasissa ja monissa muissa kaupungeissa on käytössä monorail, joka on käytännössä identtinen esimerkiksi Miamin "metron" kanssa. Kartta ei siis anna täysin oikeaa kuvaa maailman metroista.
tekijänä slette
#35442
JR kirjoitti: Kiinnittäisin kuitenkin huomiota tuossa käytettyyn metron määritelmään. Junien pitää kulkea (koko matka?) muusta liikenteestä riippumatta.
Oslon metrossa on tasoristeyksiä, mutta se löytyy silti kartalta...
Avatar
tekijänä Klazu
#35450
slette kirjoitti:Oslon metrossa on tasoristeyksiä, mutta se löytyy silti kartalta...
Onko jokaisella linjalla, sillä monesti yksikin riittää siihen että on "aito" metro kaupungissa. Ja mitä tulee monoraileihin, niin luulisi että ne olisi helppo laskea pois joukosta (=yksi raide :P).
Avatar
tekijänä Iggy.P
#37273
Alla olevasta linkistä avautuu Dresdenin raitiovaunuista kertova video. Näkymiä on laajasti ympäri kaupunkialuetta. Dresdenin vihreys käy siitä hyvin selville. Kaupunki on euroopan vihreimpiä suurkaupunkeja yli 60% kaupunkialueista ollessa viheralueita. Videolla näkyy "metsäosuuksia" ja vehreitä nurmikkoratoja. Vaikutelmaksi jää että suunnittelupyrkimys on ollut lähes päinvastainen talossa vallalla olevalle käsitykselle, että kaupungin kuuluu olla betoniviidakkoa. Luontoa ja viheralueita korostava suunnittelu on tietääkseni muutenkin suosittua Saksassa.

http://www.youtube.com/watch?v=CTXN4u1gK1s
  • 1
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 21