Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tulisiko TPS:n rakentaa Turkuun oma stadion?

Kyllä
12
38%
Ei
7
22%
En osaa sanoa
5
16%
TPS:n showta koko juttu!
8
25%
tekijänä bitterfly
#27800
TPS haluaisi paremmat tuotot kotipeleistään Veritas-stadionilla, mutta sopimukseen ei olla päästy. TPS:lle ei kelpaa Interi-omisteisen Veritaksen tarjousehdot osakkuudesta, eikä yleisurheilulle pyhitetystä Paavo Nurmen stadionista kovien käyttöehtojen takia voi tulla seuralle pysyvää kotikenttää.

TPS onkin tehnyt suunnitelmia rakentaakseen oman stadionin kongressi-ja kylpylähotelli Caribian viereen. Ja porkkanaksi kaupungille on ehdotettu, että uuden stadionin yhteyteen voisi tulla kulttuuritoimintaa tai vaikka Turkuun kauan kaipailtu palloiluhalli.

Juuri mitkään tahot eivät näe Turun tarvitsevan uutta stadionia, mutta eivät juuri laita pahakseenkaan, jos TPS hoitaa rahoituksen itse kuten on luvannut. Sijainti on hyvä, sillä kupittaan rautatieasema on aivan lähellä ja hotellikombinaatio toisi monia mahdollisuuksia stadionin käyttöön. Tosin alueelle on jo suunniteltu puistokokonaisuus.

Mitäs mieltä talolaiset ovat?_____________________________________Kuva
Avatar
tekijänä _NeN_
#27802
Tämä kaavailtu TPS:n stadion sijaitsisi hyvin strategisella paikalla kulkuyhteyksien suhteen, mutta itse hanke kuulostaa täysin typerältä taloudellisesti ajateltuna. Typerältä myöskin kuulostaa käyttää tämäntapaista hyvällä ja näkyvällä tontilla sijaitsevaa aluetta ruohikon istutteluun ja yleiseen viherpiiperöilyyn. Tuollainen puistoalue näkisi käyttöä vain hetken huuman ajan, valmistuttuaan saisi parit pikkutapahtumat sinne järjestetyksi. Eikö kukaan ajattele näitä kaavoituksia pitkällä tähtäimellä? Haluavatko ylioppilaskylässä asuvat opiskelijat todellakin lähelleen lisää ruohoa?

Paikkanahan kyseinen tontti on mahtava. Helsingintien varrella, näkyvällä paikalla oleva tontti olisi oiva jonkin suuren rakennuksen, kuten juuri kyseisen jalkapallostadionin rakentamiseen. Myös ruuhkien välttämisen takia tämä kyseinen tontti olisi mahtava kiertäessään juuri Turun keskustan ohitse, helpoittaen massatapahtumien järjestämistä. Loppuen lopuksi kuitenkin Veritas-Stadion kaipaa vielä kehittelyä, eikä olisi millään tavalla järkevää lähteä rakentamaan uutta stadionia Turun kokoiseen kaupunkiin.
tekijänä kaitsu85
#27813
Minun mielestäni kyseinen tontti on sijainnin kannalta loistava, mutta ehkä hieman liian pieni jalkapallostadionia ajatellen. Järkevämpää ehkä olisi rakentaa tämä tontti täyteen korkeita kerrostaloja (8-15 kerroksisia). Puistoja Turussa on aivan riittävästi, esim. Puolalanpuisto, Samppalinnanpuisto, Vartiovuori, Kupittaanpuisto (taitaa olla Suomen suurin kaupunkipuisto) jne.

Positiivista tässä TPS:n stadion-hankkeessa on se, että tämä toivottavasti herättää kaupungin päättäjät miettimään edes jotakin hyötykäyttöä kyseiselle tontille. Mutta pelkäänpä kuitenkin, että kaupungin johtoporras aikoo tässäkin tapauksessa edistää Turussa viime vuosina vallinnutta maalaiskaupunki-"kehitystä" ja alue pyhitetään puistokäyttöön.
tekijänä bitterfly
#27814
^ mielestäni puistohanke onkin nimen omaan nimby-puistohanke, sillä kuuvuoren asukkaat haluavat varmistaa, ettei selvästi otolliselle tontille rakenneta mitään, siis MITÄÄN!
tekijänä Aboensis
#27817
Eikös tuon hiekkakuopan rakentamattomuuden syynä ole sen läpi muinoin linjattu Itäinen Vaasantie, joka (ikävä kyllä?) sittemmin jäi ja unohtui piirustuspöydille. Jokseenkin harmillista, koska tie olisi tarjonnut (Elinantien "tornien" reunustamana) näyttävän sisääntuloväylän Hämeenlinnan suunnasta Turun keskustaan. Ilmeisesti kuuvuorelaisten nimbyily näytteli suurta osaa suunnitelman hylkäämisessä.

Jotta jonkinlaiseen järkevään ratkaisuun tuon alueen lopullisen ilmeen kanssa päästäisiin, ei nimbyille saa aivan hillitöntä vaikutusvaltaa antaa. Helsinginkatu on ja tulee olemaan eräs Turun urbaaneimmista edustusväylistä, ja sen ympäristön kaavoitus on tehtävä tämä mielessä pitäen. Ennen kaikkea Caribian parkkipaikan tilalle täytyy rakentaa jotain järkevää, mieluiten keskustamaisia, korkeita umpikortteleita.
Avatar
tekijänä Kantti
#27819
On resurssien haaskausta lähteä pois Kupittaalta, siellä on kaikki jo valmiina. Suomen paras jalkapallostadion, ruohokenttiä harjoitteluun, vanhat palloiluperinteet jonne kaikki myös löytävät, hyvät kulkuyhteydet, pysäköintialueet valmiina.

Kyse on hegemoniasta jossa vanha kunnianarvoisa TPS tuntee joutuneensa Interin pikkuveljeksi pelatessaan Interin stadionilla pelejään -Tepsillähän ei ole kotikenttää toisin kuin jalkapallossa Tepsin rinnalla untuvikoksi katsottavalla Interillä! Inter on perustettu vasta 1990.

TPS:n johdon olisi päästävä kunniakkaaseen yhteisymmärrykseen Veritas stadionin jakamisesta Stefan Håkansin kanssa. TPS:n pelaaminen urheilupuiston pääkentällä kuulostaa aika heikolta ajatukselta vaihtoehdoksi. TPS pyysi kaupungilta lupaa pelata ottelunsa urheilupuistossa, ja sai luvan, vaikka pitkin hampain, onhan paikka yleisurheilijoiden käytössä jo valmiiksi. Edellytyksenä TPS:n pelaamiselle olikin yhteisymmärryksen saavuttaminen yleisurheiluseurojen kanssa, jotka olivat asiasta pahoillaan ja pelkäsivät harjoittelumahdollisuuksiensa kapenemista, olisihan kenttä poissa heidän käytöstään Tepsin siellä pelatessa.
tekijänä xoop
#27820
Tarua. TPS:n kaavaileman 15-20 M€:n stadionin investoinnin rahoituskustannukset ovat kohtuullisella korkokannalla/sijoitetun pääoman tuottovaatimuksella luokkaa puoli miljoonaa euroa vuodessa 30 vuoden ajan. Vielä kun huomioidaan että yhdellä liigajoukkueella stadionia on lähes mahdotonta pyörittää voitollisena, niin stadionhaave on puhdasta utopiaa.

Pitkällä tähtäimellä Paavo Nurmi -stadionilla pelaaminenkaan ei ole Tepsille vaihtoehto. Yleisurheilijoiden vastustuksen lisäksi kyseisellä stadionilla on se ongelma, että se ei täytä Veikkausliigan olosuhdevaatimuksia. Suurimmat puutteetr ovat valaistuksessa ja kentän lämmityksessä (joka siis puuttuu kokonaan). Turun kaupunki ei ole valmis investoimaan näihin, ja tuskin Tepsikään, koska se joutuisi Paavo Nurmella jokatapauksessa jatkossakin toimimaan yleisurheilun ehdoilla. Veikkausliiga voi myöntää 2 vuoden poikkeusluvan Paavo Nurmella pelaamiseen, jonka jälkeen Tepsin on jokatapauksessa keksittävä uusi pelipaikka.

Näin ollen käytännössä ainoa vaihtoehto Tepsille on viimeistään 2 vuoden päästä palata Veritakselle. Myös Interin ja stadionyhtiön pääomistaja tietää tämän, joten millään pilkkahinnalla ei TPS voi osuutta Veritaksesta ostaa.
tekijänä bitterfly
#27821
^Ymmärrän toki tuon kannan, mutta entäs stadionin mahdollinen muu käyttö, johon TPS on viitannut. Casagrande puhui nimen omaan, että kahta pelkästään jalkapallostadionia ei tietenkään toteutettaisi, mutta TPS:n stadion tulisikin laajempaan käyttöön, mitä periaatteessa sijaintikin Caribian vieressä hyödyttäisi. Palloiluhallia ja kulttuuritoimintaa sidottiin mukaan hankkeeseen.

En usko, että TPS nöyrtyy. Saattaa olla että nähdään viellä veikkausliigaa vaikka TPS:n uudistamalla Kaarinan keskuskentällä :D
tekijänä xoop
#27822
bitterfly kirjoitti: ^Ymmärrän toki tuon kannan, mutta entäs stadionin mahdollinen muu käyttö, johon TPS on viitannut. Casagrande puhui nimen omaan, että kahta pelkästään jalkapallostadionia ei tietenkään toteutettaisi, mutta TPS:n stadion tulisikin laajempaan käyttöön, mitä periaatteessa sijaintikin Caribian vieressä hyödyttäisi. Palloiluhallia ja kulttuuritoimintaa sidottiin mukaan hankkeeseen.
Tässäkin tapauksessa itse stadionosa rasittaisi taloudellisesti kohtuuttomasti palloiluhallia ja kulttuuritoiminta-areenaa. Vaikka näille todellista tarvetta olisikin, niin itse stadionia ei ole mitään järkeä liittää hankkeeseen. Faktahan on että Turkuun ei toista potkisstadionia tarvita.
bitterfly kirjoitti: En usko, että TPS nöyrtyy. Saattaa olla että nähdään viellä veikkausliigaa vaikka TPS:n uudistamalla Kaarinan keskuskentällä :D
Jos ei nöyrry, niin muutto Turusta pois jää juurikin ainoaksi vaihtoehdoksi.
tekijänä bitterfly
#27824
No en osaa suhtautua tähän hankkeeseen yhtä tunteella. Kuka tässä häviää, jos TPS rakentaisi uuden stadionin. TPS kai saa tuhlata rahojaan miten lystää. Veritas ei tietenkään enää repisi tuottoja Tepsin kotipeleistä, mutta monissa muissa kaupungeissa stadionin pitää tulla toimeen yhdellä seuralla. Myönnän, että itse ajattelen tässä vain lähinnä sitä, että on siistiä kun rakennetaan uutta ja isoa edustavalle paikalle.
tekijänä xoop
#27825
bitterfly kirjoitti: No en osaa suhtautua tähän hankkeeseen yhtä tunteella. Kuka tässä häviää, jos TPS rakentaisi uuden stadionin. TPS kai saa tuhlata rahojaan miten lystää. Veritas ei tietenkään enää repisi tuottoja Tepsin kotipeleistä, mutta monissa muissa kaupungeissa stadionin pitää tulla toimeen yhdellä seuralla.
Toki Tepsi (tarkemmin FC TPS) saa tuhlata rahojaan miten haluaa. Ongelmana vaan on se, että FC TPS:llä ei ole rahoja mitä tuhlata, se tuottaa tappiota vuodesta toiseen ja tällä hetkellä sillä on mesenaatti joka kuittaa tappiot. Tämä mesenaatti tuskin on taustalla ikuisesti ja epäilen vahvasti hänenkään halujaan sijoittaa miljoonia varmasti tappiolliseen hankkeeseen. Muilla paikkakunnilla stadionit ovat pääosin kuntien omistuksessa, liigaseurat pelaavat niillä lähes ilmaiseksi ja takuuvarmasti kyseiset stadionit eivät pyöri omillaan vaan kunnat subventoivat niitä huomattavasti.
tekijänä Urbane
#27838
Tosiaan kyseinen tontti olisi hyvin kaunis kyseiselle suomen mittakaavassa kutsuttavalle "massiiviselle kolossille" ja pidän ajatuksesta lähinnä sen enemmän ulkonäöllisen puolen takia. Turusta puuttuu kunnon iso stadion tyylinen jalkapalloalue ja kupittaa/sen lähiympäristö on sille aivan keskeinen sijainti jos sellaista kaavaillaan. Kyllä vaikka TPS kaiken kustannuksen hoitaisikin niin Turusta löytyy nimbyjä jotka vastustavat vaikka esim. liikennevalotolpan pystyttämistä jos siihen saavat yhdenkin syyn. (Esim huono kutupaikka Patagoniannandulle yms.) Turkulaisissa nimbyilijöissä olen havainnut sellaisen piirteen että mitättömimmätkin syyt voivat riittää suuriin vastustuksiin kaupunkia kehittävissä suunnitelmissa. Sinäänsä jos hanke toteutuisi se olisi todella komea lisä jo hienoksi kasvaneeseen e18 alkupäähän mikä Helsingistä Turkuun päin ajattaessa näyttää jo kohtalaiselta kaupunkisiluetilta. Jos lähdetään ajamaan kunnanrajalta keskustaan päin niin ihannetta kuvastaisi trivium, Ifin triplarakennukset, Datacity, ICT, intelligate, Tyks, ylikulkuväylät ja tulevaisuudessa pidemmälle mentäessä myös TYS ikituuri joten komeasti siluettiä kohentaisi myös tämä rakennusprojekti.

Ps. Olenko ainoa joka pitää kyseistä aluetta pontenttiaalisena turun urbaaneimmaksi ympäristöksi?
tekijänä bitterfly
#27841
^ Et taatusti ole :D

Itse olen jo kauan haaveillut, että alueen rakentaminen ottaisi uuden nytkähdyksen eteenpäin. Sieltähän puuttuu meinaan suuri määrä jo suunniteltuja rakennuksia. Esim. Intelligateja pitäisi olla kolme, If:n tontin hyväksytystä rakennusmassasta on käytetty vasta pieni osa ja Triviumilla on paperilla myös kaksi sisarta.

Tämän lisäksi kupittaalle on suunniteltu toimistotiloja Itäharjun alueen kupittaan puoleiseen päähän, T-sairaalan lisäksi alueelle saattaa nousta vielä U-sairaalaan korvaava Naisten- ja Lastensairaala. Microbiologiankeskus tulee jossain vaiheessa. ITC-talon viereiselle tontilla on suunniteltu valo-niminen toimistotalo. Sitten on vielä Turku AMK:n kampusalue suunnitelmat, sekä Kupittaa 10.

Kupittaa on ehdottomasti Turun urbaaneimpia ja kehittyvämpiä kaupunginosia. Siellä tapahtuu muualla ei.
Avatar
tekijänä _NeN_
#27842
Ympäröivä aluehan kiistämättä kuuluu niihin moderneimpiin ja jykevimpiin miljöihin Turussa, ja olisi suoranainen häväistys käyttää kyseistä tonttia puistotarkoitukseen. Otetaan nyt kuitenkin huomioon, ettei kaupungeissa yleensäkään ole puistoja 250m välein. Kupittaan puisto sijaitsee linnuntietä noin parin kilometrin päässä, eikä moottoritien vieressä yleensä ole puistoa sijainnut.

Stadionin tai jonkun muun vastaavan jykevähkön rakennuksen valmistuttua olisi näkymä alueella varsin futuristinen. Jo nyt lukuisat moottoritien yli venyvät sillat varjostavat tietä aika mukavan näköisesti mentäessä TYKSin sillan alitse. Valitettavasti kuitenkin on sanottava että koko stadionhanke tulisi kaatumaan omaan mahdottomuuteensa.

EDIT: Wow, ompahan näköjään siihen tien varteen suunniteltu monenmoista lisäystä skylineen. Toivottavasti ovat edes suunnitelmat olleet korkeita! ;)
tekijänä bitterfly
#27851
Kyllähän sinä tiedät, eivät ne Turussa ole koskaan korkeita. Korkein suunniteltu on biotorni biolaaksossa, ja sitä tuskin näemme koskaan, ellei Turussa tehdä joku super hyper bio- tai lääketieteellinen läpimurto, jolle löytyy kotimaiset kaupallistajat.