Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä zeizei
#26182
Huonoja on ainakin Rinkeby, Fittja, Alby, Norsborg, Tensta. Södertäljessä Hovsjö ja toisen paikan nimeä en muista. Ökyistä en sitten tiedä. :D
tekijänä Valdéz
#26183
Tukholma on talvellakin kaunista katseltavaa. Siellä on paljon tarjontaa sekä mahdollisuuksia ja se on Köpiksen kanssa kyllä Pohjolan kärkikaupunkeja monella kantilla. Ja tuosta pukeutumisesta sen verran, että Tukholmassa ihmiset pukeutuvat ihan eri asenteella kuin kuin muualla pohjolassa. Esimerkiksi Yhdysvaltalainen, maailman arvostetuin muotiin ja tyyliin keskittyvä blogi, The Sartorialist, kuvaa Tukholmassa Lontoon, Pariisin, Firenzen, Milanon ja New Yorkin lisäksi. Monet huippumuotiin keskittyvät vaatemerkit ovat edustettuna siellä - ainoina Pohjoismaissa. Lähimmät Lamborghini- ja Bentley-myymälät meitä ovat Tukholmassa - ja ainoina Pohjoismaissa. Että ei ihan se pelkkää luuloa ole, kyllä he paikkansa tietävät.

Ökyalueista ei tule noiden lisäksi mieleen muita kuin Stureplan (keskusta) ja Djursholm (omakoti). Onhan siellä tällaisia "parempien ihmisten" alueita varmaan useampiakin.

Tukholmaan on aina yhtä mukava mennä. Kaunis, oikeasti kansainvälinen suurkaupunki niin lyhyen matkan päässä. Tuulipuvut voivat jatkaa Tallinan matkojansa. :D
tekijänä bitterfly
#26185
Tottakai Tukholma pieksee jonkun lähes balttialaisen maan uudehkon pääkaupungin mennen tullen. Mielestäni se on sellainen realiteetti, jossa ei ole mitään hävettävää. Tukholma on oikeasti joitain. Se on suuri, upea ja vanha. Ei voi tyhjästä nyhjäistä jotain, joka alkaisi rökittämään Tukholman tasoisia paikkoja. Täytyy ymmärtää, että Tukholman historiaan kuuluu suur-vallan aikaa ja monien aika kausien vaihtumista. Tukholman kaupunkikulttuuri todella paljon syvempää ja vahvempaa kuin Helsingin tai minkään suomalaisen paikkakunnan. Helsingin todellinen kasvu ja kulttuurin kehitys on tapahtunut viimeisen 200 vuoden aikana ja massiivinen maaltamuutto on taannut sen, että kaupunkikulttuuri on pysynyt hyvin ohuena näihin päiviin asti. Ja kovin hyväksi se tuskin enää kehittyykään valtavan suburbanian takia.

Minusta pitää antaa arvo niille joille se kuuluu. Ja siinä mielessä kyllä kumarran Ruotsiin päin.
Avatar
tekijänä OlliMolli
#26188
bitterfly kirjoitti:Tottakai Tukholma pieksee jonkun lähes balttialaisen maan uudehkon pääkaupungin mennen tullen. Mielestäni se on sellainen realiteetti, jossa ei ole mitään hävettävää. Tukholma on oikeasti joitain. Se on suuri, upea ja vanha. Ei voi tyhjästä nyhjäistä jotain, joka alkaisi rökittämään Tukholman tasoisia paikkoja. Täytyy ymmärtää, että Tukholman historiaan kuuluu suur-vallan aikaa ja monien aika kausien vaihtumista. Tukholman kaupunkikulttuuri todella paljon syvempää ja vahvempaa kuin Helsingin tai minkään suomalaisen paikkakunnan. Helsingin todellinen kasvu ja kulttuurin kehitys on tapahtunut viimeisen 200 vuoden aikana ja massiivinen maaltamuutto on taannut sen, että kaupunkikulttuuri on pysynyt hyvin ohuena näihin päiviin asti. Ja kovin hyväksi se tuskin enää kehittyykään valtavan suburbanian takia.

Minusta pitää antaa arvo niille joille se kuuluu. Ja siinä mielessä kyllä kumarran Ruotsiin päin.
Vähän diskurssit keskenään ristiriidassa tuossa postissa, mutta Tukholma on kyllä komea kaupunki.
tekijänä Vola
#26235
Mielestäni on myös hyvin mielyttävää, että Tukholmassa on säästetty vanhan kantakaupungin alueelle vanhoja puutaloja(omakotitaloja) jopa pieniä kortteleitä, esim. Söderillä. Lisäksi uudet rakennushankkeet päivittävät kivasti kaupungin jakaantunutta profiilia eli vanhojen rakennusten muodostaman keskustan ja sodan jälkeisten massiivirakennettujen lähiöiden skaalaa. Monet kantakaupungin rakennushankkeista ovat tosin mielestäni ökyintä ökyä, eli kohtuu isojen alueiden rakentamista suoraan vesistöjen rannoille, kuten Hammarby Sjöstad (kuin parannettu versio Vuosaaren Costa del Solista), Liljeholmen strand ja etenkin Gärdetin rannan teollisuusalueiden muuttaminen mm. asunnoiksi varustettuna spårayhteydellä keskustaan. Lisäksi melko ökyyn Nackaan on kai suunnitteilla metro korvaamaan vanhaa Saltsjöbahnia. Voin vain kuvitella missä tällaisten asuinalueiden asuntojen hintataso liikkuu.
tekijänä pyry
#26353
Hammarby Sjöstad on minustakin todella hieno uusi alue, luulin että se olisi jo pitkälti valmis mutta ilmeisesti jotain on vielä kesken? Tuota en tiennytkään että siitä olisi alunperin pitänyt tulla vanhempien ihmisten alue, näytti todella olevan nuorten perheiden suosiossa kun pari vuotta sitten siellä kävin. Lisäpisteet ympäristötietoisuudesta ja Södermalmin puolelta liikennöivästä lautasta, toivottavasti yhteys pidetään yllä!

Jotakuta saattaa kiinnostaa se, että alueen keskeisenä esikuvana toimi Helsingin Ruoholahti. Haastattelin viime vuonna yhtä Ruoholahden suunnittelijoista ja hän kertoi, että Hammarby Sjöstadin suunnitteluvaiheessa tukholmalaiset kollegat pitivät runsaasti yhteyttä ja kävivät tutustumassa Ruoholahteen useaan otteeseen. Nyt Hammarby Sjöstad näyttää jonkin verran tyylikkäämmältä kun se on uudempi ja viimeistellympi, mutta ei Ruoholahtikaan minusta hullumpi ole.
tekijänä -Gentleman82-
#26355
OlliMolli kirjoitti:
bitterfly kirjoitti:Tottakai Tukholma pieksee jonkun lähes balttialaisen maan uudehkon pääkaupungin mennen tullen. Mielestäni se on sellainen realiteetti, jossa ei ole mitään hävettävää. Tukholma on oikeasti joitain. Se on suuri, upea ja vanha. Ei voi tyhjästä nyhjäistä jotain, joka alkaisi rökittämään Tukholman tasoisia paikkoja. Täytyy ymmärtää, että Tukholman historiaan kuuluu suur-vallan aikaa ja monien aika kausien vaihtumista. Tukholman kaupunkikulttuuri todella paljon syvempää ja vahvempaa kuin Helsingin tai minkään suomalaisen paikkakunnan. Helsingin todellinen kasvu ja kulttuurin kehitys on tapahtunut viimeisen 200 vuoden aikana ja massiivinen maaltamuutto on taannut sen, että kaupunkikulttuuri on pysynyt hyvin ohuena näihin päiviin asti. Ja kovin hyväksi se tuskin enää kehittyykään valtavan suburbanian takia.

Minusta pitää antaa arvo niille joille se kuuluu. Ja siinä mielessä kyllä kumarran Ruotsiin päin.
Vähän diskurssit keskenään ristiriidassa tuossa postissa, mutta Tukholma on kyllä komea kaupunki.
Kiitos Kantille hyvistä kuvista. Tukholma on hieno pääkaupunki ja vaikka purkuvimma oli sielläkin kova, huomaa silti, mikä merkitys on joukkoliikenteellä, kävelyalueilla tai sillä, että kaikkea ei pureta, tätähän monessa paikassa Suomessa ole ymmärretty purettaessa 1800-1900-luvun rakennuksia surutta...kuten hyvin tiedämme. :smt003
Bitterflyn kommentti oli sitä samaa taattua laatua. Rakkaudesta se hevonenkin potkii.
tekijänä Vola
#26376
pyry kirjoitti:Hammarby Sjöstad on minustakin todella hieno uusi alue, luulin että se olisi jo pitkälti valmis mutta ilmeisesti jotain on vielä kesken?
Kai varsinainen Hammarby Sjöstad on melko valmis. Joitain rakennuksia tulee kai mm. rannalle Söderiin vievien siltojen tuntumaan, sekä hiukan sisemmäs mm. Hammarby Allélle. Sen sijaan Sicklan ja Henriksdalin rantojen alueiden rakentaminen on kovassa vauhdissa. Sinänsähän nämä kaikki ovat lähekkäin saman Hammarby Sjön rannalla, vaikka vähän eri puolilla ovatkin.
pyry kirjoitti:näytti todella olevan nuorten perheiden suosiossa kun pari vuotta sitten siellä kävin. Lisäpisteet ympäristötietoisuudesta ja Södermalmin puolelta liikennöivästä lautasta, toivottavasti yhteys pidetään yllä!
Observoin samoin, että alueella tuntui olevan lähinnä varakkaita nuoria lapsiperheitä.
pyry kirjoitti:Nyt Hammarby Sjöstad näyttää jonkin verran tyylikkäämmältä kun se on uudempi ja viimeistellympi, mutta ei Ruoholahtikaan minusta hullumpi ole.
Noiden pointtien lisäksi mielestäni huomattavan eron nykyiseen Ruoholahteen tekee se, että Ruoholahdessa merellisyys on kutistunut pitkälti vain yhteen kanavaan ja siitä aukeavaan näkymään. Hammarby Sjöstadissa rantaa tai näkymiä sinne vaikuttaisi olevan jonkin verran enemmän. Toki myös mm. alueille sijoitetut palvelut luovat leimaansa alueelle, esim. ravintoloiden taso, jne.
tekijänä Vola
#26423
Aihetta sivuten, kävellessäni Hammarby Sjöstadissa katselin paikallisten asunnonvälityslafkojen ikkunoita ja ihmettelin asuntojen huomattavan huokeita hintoja verrattuna Suomeen. Onko omistusasunnon hankkimisessa Ruotsista siis joku juttu jota en tiedä, vai miksi hinnat vaikuttavat reilusti Suomen tasoa halvemmilta? Vai ovatko kyseiset hinnat vain ruotsalaisille, kun taas ulkomaalaisille asunnonhankkimiseen on tehty jotain kynnyksiä, rajoitteita, tms?
Avatar
tekijänä Jari
#26424
Vola kirjoitti:Aihetta sivuten, kävellessäni Hammarby Sjöstadissa katselin paikallisten asunnonvälityslafkojen ikkunoita ja ihmettelin asuntojen huomattavan huokeita hintoja verrattuna Suomeen. Onko omistusasunnon hankkimisessa Ruotsista siis joku juttu jota en tiedä, vai miksi hinnat vaikuttavat reilusti Suomen tasoa halvemmilta? Vai ovatko kyseiset hinnat vain ruotsalaisille, kun taas ulkomaalaisille asunnonhankkimiseen on tehty jotain kynnyksiä, rajoitteita, tms?
Ruotsissa ei voida oikeastaan puhua omistusasumisesta vanhojen asuntojen kohdalla, vaan verrattessa Suomeen ruotsalainen systeemi on eräänlainen asumisoikeuden ja omistusasumisen välimuoto. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että nykyisellä porvarihallituksella on haluja muuttaa järjestelmää yleiseurooppalaisempaan suuntaan. http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/57947- ... taa-asunto
Avatar
tekijänä Krio
#27418
Niin urbaani tuo toinen kuva, suurkaupungin fiilistä, mitä Helsingissä ei oikein tule sen jälkeen, kun on käynyt Tukholmassa.
Avatar
tekijänä Klazu
#27442
Onhan nuo Tukholman neljä(?) tornitaloa massiivinen ilmestys, mutta ei siitä pääse mihinkään, että ovat aivan järkyttävän rumia arkkitehtuuriltaan, kuten koko aukio.
Avatar
tekijänä Krio
#27443
Klazu kirjoitti:Onhan nuo Tukholman neljä(?) tornitaloa massiivinen ilmestys, mutta ei siitä pääse mihinkään, että ovat aivan järkyttävän rumia arkkitehtuuriltaan, kuten koko aukio.
On niitä neljä, mutta se on urbaani. Pasilaa siistimpi, Narinkkatoria ja Autotalon-Kampin välistä aukiota mahtavampi Makkaratalosta puhumattakaan.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7