Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

#22175
Kävin NCC:n sivuilla ja valmistumisvuosi oli päivitetty: Origon arvioitu valmistumisvuosi on 2011.
Aikaisemmin siellä oli 2010.

Onko kenelläkään tietoa onko projekti jäissä huonon talouden takia, vai aikovatko todellakin pistää talon pystyyn 2011 mennessä?

Toivottavasti tämä projekti ei päädy komeroon K9:n papereiden viereen happanemaan...
#23077
Alma Media otti aikalisän uuden Helsingin toimitilansa rakentamisessa, maanantaina ilmestynyt Kauppalehti Extra kertoo.
Konsernin ja NCC Property Development Oy:n yhteinen tonttivaraus Pasilassa olisi päättynyt vuoden vaihteessa, mutta sille haettiin jatkoaikaa Helsingin kaupungilta vuoden 2009 loppuun.
Toimitaloa on leikillisesti kutsuttu myös Pasinneulaksi Alma Median tamperelaisvaikutteiden takia.
Pasilan toimitalon rakennuttamisen ohella Alma Media on selvittänyt myös muita vaihtoehtoja.
Toimitilahanke viivästyi ensin kaavavalituksen ja sen jälkeen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehdyn jatkovalituksen vuoksi. Myös rakennusalan korkeasuhdanteen odotettavissa oleva taittuminen hillitsi hankkeessa etenemistä.
Osa konsernin keskeisistä vuokrasopimuksista päättyy 2010 aikana.
– Meillä on edelleen tavoitteena koota keskeisimmät pääkaupunkiseudun yksiköt saman katon alle, kiinteistöpäällikkö Tapio Valtanen sanoo.

Ettei menisi tämäkin kiville...Jos noita pirun valituksia ei olisi ollut, saattaisi talo olla jo rakennusvaiheessa?
Avatar
tekijänä grendy
#23078
UPnotOUT! kirjoitti: Ettei menisi tämäkin kiville...Jos noita pirun valituksia ei olisi ollut, saattaisi talo olla jo rakennusvaiheessa?
Juu kuulostaa juurikin tolta! Radisson SAS Tre happening all over again...
Avatar
tekijänä Krio
#23079
Olisi hyvä kysyä valittajilta, että onko parempi, jos Alma Media raivaa taas lisää viheralueita tai vastaavaa kehäteiden keskeltä jättimäiselle kaksikerroksiselle "bunkkerille"?
#23080
Krio kirjoitti:Olisi hyvä kysyä valittajilta, että onko parempi, jos Alma Media raivaa taas lisää viheralueita tai vastaavaa kehäteiden keskeltä jättimäiselle kaksikerroksiselle "bunkkerille"?

Totta, muutama laatikko taas kehätien varrella metsän siimekseen. Tosin nämä laatikot eivät olisi valittajien "takapihalla"...
Avatar
tekijänä H.C.
#28559
Kauppalehti kirjoitti:Alma Media ei muutakaan omaan taloon Pasilaan
Keskiviikko 20.01.2010 klo 14:03

Mediakonserni Alma Median Helsingissä työskentelevä henkilöstö ei saa uusia toimitiloja Pasilaan kaavaillusta tornitalosta.

- Kohde ei pinta-alaltaan vastannut enää konsernin tulevaisuuden tarpeita, kertoo viestintäjohtaja Rauno Heinonen.

Alma Media kuitenkin jatkaa Heinosen mukaan edelleen uusien toimitilojen kartoittamista.

Kauppalehti kuuluu Alma Media -konserniin.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uu ... 0/01/29790
tekijänä Juna
#28579
Se siitä sitten. Harmi. Toivottavasti suunnittelevat jotain vastaavanlaista paikalle, ettei jää tyhjäksi. Siinä sentään olisi kellarikerroksetkin, eli junakuilu, valmiina. Jos totta puhutaan, Ei tuo ehdotuksessa ollut kuva kyllä koskaan erityisemmin lämmittänyt minua. Toivotaan siis, että jotain parempaa olisi luvassa.
#30057
Itse olen aina tykännyt tämän Origon hahmotelmista johtuen siitä että rakennus koostuu hieman erikorkuisista palkeista ja luo näinollen kerrostuneisuuden tuntua. Myös tuo 10 kerrosta korkea keskusaula kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta, vaikkei sitä luultavasti tule monella olemaan lupaa nähdä. Sinänsä tämä rakennus on mahtava esimerkki täydennysrakentamisesta, koska tuo tontti on todella mäkinen ja erikoinen, etten olisi aiemmin edes uskonut että joku siihen haluaisi rakentaa. Toivotaan että saadaan ainakin jonkunlaista taloa tuohon paikalle pystyyn.
#48461
HS 3.8.2012 kirjoitti:
Akava havittelee uutta 15-kerroksista tornitaloa

Korkeasti koulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava selvittelee uuden, 15-kerroksisen toimitalon rakennuttamista Helsingin Pasilaan niin sanotun konepajan alueen läntisimpään nurkkaan.

Akava on jättänyt kaupungille tontinvaraushakemuksen, jota kiinteistölautakunta käsittelee syksyllä.

Tornitaloon Akava aikoo houkutella useita jäsenliittojaan, joilla on toimitiloja eri puolilla kaupunkia.

"Monet tilat ovat sen ikäisiä, että niitä on pian korjattava. Siksi selvitämme mahdollisuutta kerätä liittoja saman katon alle", kertoo Akavan järjestöpäällikkö Risto Kauppinen.

Jos hanke toteutuu, Akavan muuttomatka Aleksis Kiven kadun länsipäähän on aika lyhyt. Keskusjärjestön oma toimitalo on Pasilassa Messukeskusta vastapäätä.

Tiettävästi lähellä sijaitseva hotelli on ollut kiinnostunut laajentumaan, ja on mahdollista, että Akava-talo muutettaisiin hotelliksi.

Aiemmin samaa tonttia havitteli Alma Media, mutta luopui siitä liian kovan hinnan takia vuonna 2009. Nyt Alma Medialle valmistuu toimitalo Töölönlahdelle.

Toisena mahdollisuutena Akava pohtii Keski-Pasilaan suunniteltuja tornitaloja. Silloin hanke siirtyy 2010-luvun lopulle.

"Keski-Pasilan asemakaava valmistunee vuonna 2014, ja kestää vuosia ennen kuin rakentaminen alkaa", sanoo Helsingin kiinteistöviraston päällikkö Jaakko Stauffer.