Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
Avatar
tekijänä Iggy.P
#13668
Keskustan puutalot

Olen muutamien päivien ajan kuvannut Oulun puutaloja, minkä seurauksena on valmistunut lähes kattava kuvakokoelma keskustaan ennen sotaa rakennetuista puisista rakennuksista. Nykyisellään nämä talot ovat sijoituneet hajanaisesti ympäri ruutukaava-aluetta eikä mitään kovin suuria kokonaisuuksia ole säästynyt, vaikka torin liepeillä rantakortteleissa onkin suhteellisen paljon säilynyttä vanhaa puista rakennuskantaa. Kuvista puuttuu vain muutamia kohteita. Nämä rakennukset ovat usein muutamien talojen muodostamissa ryhmissä ja vain harvemmin aivan yksittäisinä kappaleina.
Oulu on ollut aikanaan huomattavan suuri puukaupunki, joten kuvatessa tuli käveltyä aika paljon. Kaupunkia kierrellessä on ollut mielenkiintoista yrittää luoda näiden rakennusten avulla mielikuvaa vanhasta Oulusta. Rakennuksia on säilynyt sen verran paljon, että usein vanhojen katulinjojen määrittäminen melko helppoa. Siinä on auttanut huomattavasti myös Pohjois-Pohjanmaan museossa oleva kaupungin pienoismalli vuodelta 1938.



Kajaaninkatua. Etualalla Öbergin talo.
Kuva



Franzenin talo. Kellari ja kivijalka 1600-1700 luvuilta.
Kuva





Franzenin talon sisäpiha.
Kuva







Kuva






Kuva






Kuva





Tuomiokirkon tornikin on puuta, vuodelta 1842.
Kuva






Kuva







1800-luvun alkupuolelta asti säilynyt puutalo Torikadulla
Kuva








Kuva









Kuva









Kuva









Kuva







Kuva








Kuva










Kuva









Kuva









Kuva








Kuva









Kuva







Kuva









Kuva










Kuva








Kuva








Kuva









Kuva









Kuva










Kuva








Kuva







Kuva






Kuva








Kuva






Kuva






Kuva







Kuva








Kuva





Heinätorin koulu 1800-luvun loppupuolelta.
Kuva






Kuva





Kuva







Kuva








Kuva







Kuva






Kuva








Kuva







Kuva









Kuva

Keskusta-alueen lisäksi myös Tuiraan ja Raksilaan on rakennettu huomattavia määriä puutaloja, mutta se on sitten jo toinen tarina.
Viimeksi muokannut Iggy.P, 11.02.09 16:50. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#13692
Pari kattoterassikuvaa keskustasta


Kirkkokadun kattomaisemaa
Kuva



Kuva samasta kohdasta vain hieman alemmas tähdättynä. Alla Rotuaarin alkupää.
Kuva



Näkymä Saaristonkadulle.
Kuva
Avatar
tekijänä Iggy.P
#13696
Kivitalojen aika - 1800-luku ja kertaustyylit

Oulun palon 1882 jälkeen kaupunkiin alkoi rakentua enenevässä määrin myös kivitaloja. Tuohon aikaan olivat muodissa ns. kertaustyylit, joten myös Oulussa näitä harrastettiin. Kaupunkikuvaa komistamaan nousi rakennuksia jotka hallitsevat näkymiä vielä tänäkin päivänä.


Uusrenessanssityylinen kaupungintalo on Oulun hienoin yksittäinen rakennus. Sen suunnitteli ruotsalainen arkkitehti J.E Stenberg v.1885, ja se valmistui 1887.
Kuva



"Susiteetin" seinissä on huolellisesti tehtyjä koristeita.
Kuva




Torikadun puolelta.
Kuva





Asemakadun puoleinen pääty.
Kuva





Oulun kaupungin rahatoimisto. Talon perustukset ovat 1700-luvulta, mutta nykyisen muotonsa rakennus sai vasta Oulun palon jälkeen 1883, Theodor Deckerin toimiessa arkkitehtina.
Kuva





Ent. Poliisitalo. Rakennuksen alimmat osat ovat vuodelta 1884, ylin osa myöhäisgoottilaiseen tyyliin 1894. Arkkitehtitoimisto Grahn, Hedman & Wasastjernan suunnitelmien mukaan.
Kuva





Oulun lyseon päärakennus. Talon vanhin osa on Carl Ludvig Engelin suunnittelema. Se valmistui vuonna 1831. Rakennusta on sittemmin laajennettu. Lyseo on ollut monien merkkimiesten, mm. kirjailijoiden ja kolmen presidentin koulu.
Kuva





Torikadun ja Kajaaninkadun risteyksessä 1800-luvun uusklassismi ja 1900-luvun niin kutsuttu ´20-luvun klassismi kohtaavat. Taustalla kolmiotalo vuodelta 1923.
Kuva





Jugendia ja keski-aikaa tyylittelevä maanmittauskonttori osoitteessa Linnankatu 1 oli alkujaan uusrenessanssirakennus. 1900-luvun alkupuolella rakennus koki muodonmuutoksen nykyiseen asuunsa Victor Sucksdorfin piirustusten mukaan.
Kuva





Lääninhallitus. Uusrenessanssia vuodelta 1887. Ludvig Isak Lindqvist ja Jac. Ahrenberg.
Kuva





Portaali Linnankadulle.
Kuva





Kuva





Aikansa lapsineron, (myöh. runoilija, pappi) Franz Michael Franzenin patsas 1880-luvulta.
Kuva





Oulun kauppakamari. Uusrenessanssia v.1888.
Kuva






Tuomiokapituli. Kivinen kaksikerroksinen asuin- ja toimistorakennus on Oulun vt. lääninarkkitehti John Ludvig Lybeckin v. 1884 suunnittelema.
Kuva




Uusi Seurahuone, tunnettu myös "teräksen" talona. Oululaissyntyisen Hugo Neumannin piirtämä uusrenessanssi/barokkirakennus (1884).
Kuva







Kuva




Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston päärakennus. Vanha koulurakennus 1884.
Kuva






Kuva






Byströmin kivitalo. Piirtänyt Hugo Neumann. Vuodelta 1883. Alkuperäisessä asussa.
Kuva





Tuomiokapitulin piharakennus Hallituskadun puolelta. John Lybeck 1884, uusrenessanssia.
Kuva






Punainen Siemssenin talo on erikoinen rakennus vuodelta 1879. Sen rakennutti lyypekkiläissyntyinen kauppias ja Saksan konsuli Ferdinand Siemssen.
Kuva






Sisäpihan torni.
Kuva





Lyseon lisärakennus Theodor Granstedt 1907. Kivijalassa on näkyvissä sirpaleiden jättämiä jälkiä muistona Toisesta maailmansodasta.
Kuva






Kaarlenhovi. Talon alin osa on tehty oletettavasti jo 1700-luvulla. Nykyisen muotonsa rakennus sai luultavasti vuonna 1834.
Kuva



Tiedot oli poimittu "Oulun kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet"- kirjasta.
Viimeksi muokannut Iggy.P, 26.03.08 10:51. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#13758
Oulun jugend-arkkitehtuuri

Koska Oulu on Suomen muista suuremmista kaupungeista poiketen rakennettu keskustasta huomattavan matalasti, ei satunnaiselle Oulun kävijälle synny kovin helposti oikeaa mielikuvaa kaupungin todellisesta merkityksestä. Korkean teknologian yritykset ja osaamisen keskittymät ovat sijoittuneet varsinaisen keskustan ulkopuolelle, ja itse keskusta on ollut jo jonkin aikaa toissijainen rakentamisen kohde. Rakentamisessa painopiste on tosin muuttumassa keskustan hyväksi, mutta se tulee tapahtumaan vasta joidenkin vuosien kuluttua.
Tästä johtuen minusta on tärkeää esitellä kaupunkia ja sen ajallisia kerrostumia lähes rakennus rakennukselta aikakausi kerrallaan, että Oulun merkitys suomalaisena "suurempana" kaupunkina avautuu sellaisena kuin se todellisuudessa on, ja on ollut eri aikoina. Oulun keskusta on tällähetkellä melko vaatimaton, mutta kehityskelpoinen, yksi Suomen suurimmista rakennustyömaista tulevaisuudessa.


Kirkkokadun kuuluisa näkymä talvella, jugendia ilman kansallisromantiikkaa.
Kuva


Katunäkymässä hallitsevin rakennus on Wivi Lönnin piirtämä Säästöpankki 1911.
Kuva


Pallaksen talo edellisen vieressä, Walter Thome 1907.
Kuva


Myös tämä osa kuuluu Pallaksen taloon.
Kuva



Vihreä jugend-talo Saaristonkadulla on suomen ensimmäisiä teräsbetonirakennuksia.
Kuva






Vanha postitalo seisoo edelleen jykevänä Kauppurienkadulla, vaikka Posti on siirretty jo hyvän aikaa sitten toisiin tiloihin. Lääninarkkitehti Victor Sucksdorfin työ.
Kuva


Kuva





Myöhäisjugendia tai jotain sen tapaista edustaa Sampo-talo Pakkahuoneenkadulla. Rakennuksessa on antiikin aikaa ihannoivia koristeita pylväineen ja kolmioineen.
Kuva




Harald Andersinin "Puistola" 1912, jugendia klassistisin muodoin. Oulun ainut viisikerroksinen jugendtalo.
Kuva




Kuva






Tässä on yksi Oulun arvostetuimmista rakennuksista. Vanha PYP:n talo 1910. Omintakeisen sommittelunsa ansiosta rakennus on saanut paljon huomiota osakseen. Talon suunnitteli aikoinaan Walter Thome.
Kuva



Kuva





Kajaaninkatu 25, Asunto Oy Tuomi 1906. Piirtänyt rakennusmestari K.Myllynen.
Kuva






Persoonallinen kivi/puurakennus osoitteessa Koulukatu 19.
Kuva





Oulun osuuskaupan talo Koulukadulla. 1910-luku.
Kuva



Rakennus on entistetty hienosti.
Kuva



Kuva






Myös tämä kuuluu Osuuskaupan rakennuksiin. Talossa on Oulun Sivakan vuokra-asuntoja.
Kuva




Vasemmistolainen Kansan tahdon jugend-talo Mäkelininkadulla. Harald Andersin piirsi tämän 1912 ja se valmistui seuraavana vuonna. Talo on tarkoitus palauttaa alkuperäiseen asuunsa lähiaikoina. Nykyisellään ikkunat, kattolinja ja väritys ovat 50-luvulla tehdyn remontin jäljiltä.
Kuva





Palokunnantalo. Todellista myöhäisjugendia 1921!
Kuva



Keskiaikaa jäljittelevät muodot uudessa rakennuksessa olivat harvinaisia vuonna 1921.
Kuva






Kuusiluodon koulu. Victor Sucksdorf, rakennusvuodet 1907-1908. Arvostettu rakennus.
Kuva





Ex-jugend-talo vuodelta 1902. Muutettiin myöhemmin funktionalismin aikakauden mukaiseksi Eino Pitkäsen suunnitelman mukaan.
Kuva




Jugend-ajasta muistuttaa enää hieno portti. :(
Kuva


Kuvista puuttuivat ruutukaavan ulkopuolelle jäävät muutamat saman aikakauden talot.
Viimeksi muokannut Iggy.P, 29.01.10 23:01. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#13771
Sokos Hotel Arina

Arinan hotellin rakentaminen on ollut kaupunkikuvallisesti viimevuosien tärkeimpiä rakennushankkeita Oulun keskustassa. Vanha kaksikerroksinen rakennus korvattiin kuusikerroksisella uudisosalla ja seitsemäs lasitettu kerros ulotettiin kattamaan myös viereisen tontin vanha 1930-luvulta peräisin oleva Arinan funkistalo. Hotellin tulo korkeana rakennelmana vaikutti suuresti keskustan ilmeeseen ja toi voimakkaan tiiviyden tunnun Pakkahuoneenkadulle.

Paikalta purettiin tämä 2-kerroksinen rakennus. (kuva: Paska kaupunni)
Kuva

Aluksi tilalle kaivettiin kuoppa. (Kuva: Paska kaupunni)
Kuva



Valmis rakennus. Pakkahuoneenkadun puolelle tuli valkoinen rappaus ja Kirkkokadulle harmahtavan musta tiilikuvio. Materiaali - ja värivalinnat sopivat paikalle mielestäni hyvin.
Kuva



Vanhan funkistalon päälle jatkuva lasikate näkyy hyvin läheiseen puistoon. Öisin siinä palavat valot.
Kuva



Lähikuva.
Kuva





Kirkkokadun puoli. (Rotuaariaukio)
Kuva





Pakkahuoneenkatua.
Kuva
Avatar
tekijänä Iggy.P
#13788
Hotelli- ja elokuvakeskus

Finnkino Plazaksi ristitty elokuvakeskus valmistui lopullisesti tämän vuoden keväällä. Olen jo aiemmin esitellyt tätä rakennusta talossa, mutta selkeä kokonaisesitys on puuttunut. Nyt tämä puute paikkautuu. Pyrin näillä kuvilla ja täydentävillä teksteillä luomaan mahdollisimman selkeän kuvan tästä huomattavan suuresta rakennelmasta. Rakennus on kuvattu ulkoa, sisäkuvia ei ole.


Kahdeksan salia sisältävä elokuvakeskuksen puoli on päällystetty vihertävillä metallilaatoilla. Ykkössalissa on 413 katsojapaikkaa ja 142,5m2 valkokangas, siis suurehkon omakotitalon kokoinen kangas.
Kuva
Finnkino kirjoitti:Finnkino Plazassa on - ensimmäisenä Suomessa - käytössä uusi maailmanluokan esitystekniikka AS2.
Elokuvakeskuksen kaikki salit on varustettu alan uusimmilla ja parhaimmilla kuva- ja ääniratkaisuilla. AS2:een perustuvassa uudessa esitystekniikassa kuvan ja äänen laatu on maksimoitu muun muassa sijoittamalla kaiuttimet valkokankaan yläpuolelle, kun ne aiemmin ovat olleet valkokankaan takana. Näin ääni kulkee esteettömästi ja puhtaasti. Lisäksi kuvanlaatu on entistä parempi uusien, reiättömien valkokankaiden ansiosta
Kuva



Hotelli Aleksanterinkadun puolelta. Pinta on vaaleaa tiilikuviota.
Kuva



Kuva



Saaristonkadun kulmaus.
Kuva





Kuva




Näkymä sisäpihalle.
Kuva




Sekä hotellin että elokuvakeskuksen sisäänkäynnit ovat sisäpihan puolella.
Kuva





Pyramidi.
Kuva






Kuva
Avatar
tekijänä RV
#13791
Aiotko Iggy jatkaa sitten Oulun esittelemistä jatkamalla 20-luvulla, funkiksella, 50-luvulla, 60-70-80-lukujen laatikkorakentamisella ym.?
Avatar
tekijänä Iggy.P
#13792
20-luvun talot ja sitä uudemmat funkistalot on jo esitelty Oulucity-ketjussa.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#14147
Cityliikenne

No niin, Suomeen on sitten saapunut uusi joukkoliikenteen muoto: pikkubusseilla ajettava Oulun keskusta-alueen ja lähiympäristön Cityliikenne. Busseja on neljä joista kolme on yhtä aikaa ajossa ja yksi varalla. Kaluston on valmistanut Volkswagen.
Reitit täydentävät nykyistä joukkoliikenneverkkoa keskustan ympäristössä sellaisille alueille mihin muu liikenne ei juurikaan ulotu.


Citybussi kuvattuna esittelytilaisuudessa Isokadulla lauantaina 22.9. (Liikenne käynnistyi kansainvälisenä autottomanapäivänä)
Kuva


Kuva



Sisään pääsee hyvin lastenrattaiden kanssa. Ruuhkautuminen lienee kuitenkin välillä väistämätöntä.
Kuva



Sisätilat. Istuinrivit ovat seinien vierustoilla. Tällaisia pikkubusseja käytetään kuulemma mm. Italian suurissa kaupungeissa hiljaisemmilla reiteillä.
Kuva




Linjakartta. Keskustassa kaikki linjat ajavat yhteistä reittiä 10min välein. Keskustan ulkopuolella 30min välein. Keskustassa reitti kulkee Toripakan ja asema-alueen(matkakeskuksen) välillä.
Kuva




Esimerkki Cityliikenne pysäkistä. Pakkahuoneenkatu.
Kuva





Pysäkki Hallituskadulla.
Kuva


:hello1:
tekijänä Prome
#14153
Huh huh. Enpä muistanutkaan kuinka ankean näköinen Rotuaarin Sokoksen tavaratalo oli ennen nykyistä hotellirakennusta. Onneksi siitä päästiin.

Kiitoksia Iggy.P:lle Oulun esittelystä tässä ja edellisessä ketjussa. Olen näitä keskusteluja jo tovin seurannutkin.

Kansan Tahdon talon kunnostusta odotan innolla. Ainakin Byströmin talon entisöinnissä tehtiin hyvää työtä.

Saa nähdä miten Cityliikenne lähtee rullaamaan. Sentään jonkinlaista parannusta pyritään tekemään. Oulun joukkoliikenne on melko ikävässä kunnossa tällä hetkellä. Jospa tästä noustaan. Vähän mietityttää Citybussin linja 1:n riittävyys. Värtössä ja yleensäkin linjan reitillä on aika paljon asutusta, uudet kerrostalot yms. Pääseeköhän tuon bussin kyytiin ikinä.

Tosiaan. Moikka. Jälleen yksi oululainen ilmoittautuu foorumille. :)
Avatar
tekijänä Iggy.P
#14160
Prome kirjoitti:Tosiaan. Moikka. Jälleen yksi oululainen ilmoittautuu foorumille.
Tervetuloa taloon, kyllä tänne vielä sopii. :)

Itsellänikin tulee seurattua Kansan tahdon talon edistymistä lähes päivittäin ja onhan näitä projekteja tulosillaan muutenkin ihan hyvissä määrin että kyllä Oulussa sen puolesta kelpaa. Positiivista odottamista on paljon.

Mulle tuo Citylinja 1 on toistaiseksi ainoa jolla olen matkustanut, tuli testattua se jo silloin avajaispäivänä. Sillä suunnalla on tosiaan paljon asutusta että luulisi linjan kannattavan.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#14229
Puu-Raksila

Ketjusta tulee älyttömän epäkäytännöllinen kun kuvia on näin paljon, mutta minkäs teet.
Seuraavat kuvat ovat Oulun parhaiten säilyneestä puutalokokonaisuudesta, Puu-Raksilasta. Tiukasti suoriin linjoihin rakennettu kaupunginosa on suurimmaksi osaksi 1930-luvulta.

Kuva



Kuva



Kuva





Kuva





Kuva





Kuva





Kuva




Rautatie on aina ollut läheinen asia Raksilassa: alueen leikkikentällä on koristeena resiina ja opastimia.
Kuva





Kuva





Kuva





Kuva





Kuva





Kuva




Kuva
Viimeksi muokannut Iggy.P, 27.11.07 17:38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#14278
Kaleva 6.10.2007 kirjoitti:Matkakeskuksen suunnittelu alkaa heti

Ympäristöministeriö hylkäsi Oulun Arkkitehtikillan esityksen valtion omistamien rakennusten suojelusta rautatieaseman seudulla. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus hylkäsi jo syyskuun lopulla muilta osin reilut kaksi vuotta sitten tehdyn ehdotuksen.
Oulun arkkitehtikilta on pettynyt ministeriön ratkaisuun, mutta ei aio enää valittaa. Suunnittelutyö käynnistyykin nyt täydellä teholla, rakentamisen uskotaan alkavan ensi keväänä ja valmiina matkakeskus olisi 2010 loppuvuodesta.
Oulun matkakeskus havainnekuvassa.
Kuva
Avatar
tekijänä Iggy.P
#14291
Asemalaitureiden viereen on muodostumassa melkoisen vaikuttavan kokoinen seinämä. Rakennuksesta on tulossa kokonaisuutena varsin maskuliininen Oulun mittakaavaan, jossa tavallisin rakennusten korkeus on viisi matalaa nykykerrosta. Tätä korkeampia taloja on keskustassa vain vähän. Matkakeskuksen matalimmat osat näyttäisivät tämän 3d mallinnuksesta napatun kuvan perusteella yltävän suunnilleen tuohon korkeuteen ja korkeammat kohdat ehkä kahdeksaan kerrokseen.
Kuva


Sitten muutamia rakennuksia jotka tuon kompleksin tieltä tullaan nähtävästi purkamaan.
Sota-aikana rakennettu vara-asema, pommisuoja - "kivikukko". Kiviä kohtaan on ollut jonkinverran kiinnostusta ja sitä on ehdotettu siirrettäväksi torialueelle koristeeksi.
Kuva


Klassistinen punatiilirakennus on alueen purettavista rakennuksista pahin menetys.
Kuva




Tämän purkaminen ei sen sijaan harmittane ketään.
Kuva






Oma suosikkini. Tämän paikalle on suunniteltu kolmikerroksista uudisrakennusta. Minusta tuota ei kannattaisi sen takia purkaa.
Kuva
Viimeksi muokannut Iggy.P, 02.03.08 18:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Klazu
#14294
Tuleepa erikoinen matkakeskus. Mitä ihmettä noihin tilohin tulee? Avotilaa? Toimistotilaa? Mitä?

Eikös tuohon alunperin ollut tulossa kaksi "tornia"? Mihis ne ovat nyttemmin jääneet?
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 15