Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä satama
#11211
Satama kirjoitti:Muutama viikko sitten luin Etelä-Suomen sanomista sellaisen väiteen, että alimpien kerrosten julkisivua aletaan pystyttämään kun kolmas kerros saavutetaan.
Tänään lähti tämä uusi vaihe käyntiin. :sunny:

Kuva
Avatar
tekijänä satama
#11233
Jyrki Myllyvirta Lahden uusi kaupunginjohtaja

Kuva

"Lahden uusi kaupunginjohtaja on Mikkelin nykyinen kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta. Lahden kaupunginvaltuusto valitsi Myllyvirran tehtävään maanantaina.
Myllyvirta sai äänestyksessä 34 ja hänen vastaehdokkaansa Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf 25 ääntä.
Kaupunginjohtaja valittiin suljetulla lippuäänestyksellä. Äänestystä edeltäneissä puheenvuoroissa Myllyvirran taakse ilmoittautuivat yksimielisesti kokoomus, kristillisdemokraatit ja vihreät. Lindelöfin puolesta liputtivat puhujapöntöstä demarit ja Nea Kontion punavihreä valtuustoryhmä.
Keskusta ja vasemmistoliitto eivät ottaneet keskusteluun osaa, minkä käytäväkeskusteluissa arveltiin viestineen siitä, että ryhmissä näkemykset jakautuivat ehdokaskaksikon kesken. Näin siitäkin huolimatta, että vasemmistoliitto pari viikkoa sitten ryhmäkokouksessaan päätti, joskin vajaalukuisena, kannattavansa Lindelöfiä.

Aloittaa kesällä
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Jari Salonen piti Myllyvirtaa parhaimpana ehdokkaana Lahden kaupungin turvallisen kehityksen kannalta.
Kristillisdemokraattien Leena Mantere puolestaan katsoi, että Myllyvirralla on muutosten vaatimaa dynaamisuutta ja luovuutta. Vihreiden Kirsti Vaaran mielestä Myllyvirta on tyyliltään selkeä, analyyttinen ja rauhallinen. - Lisäksi Myllyvirta ymmärtää ympäristöasioiden merkityksen, hän totesi.
Myllyvirran mukaan hänen pyrkimyksenään on muun muassa vahvistaa kaupungin ja kaupunkilaisten välistä vuorovaikutusta. Hän aloittaa työnsä Lahdessa kesän aikana.
-Haluan ensin hoitaa tietyt asiat Mikkelissä kuntoon. Sovin Lahden päättäjien kanssa, milloin on mielekkäintä aloittaa työt siellä.
-Tietysti ryhdyn heti orientoitumaan uuteen tilanteeseen. Pidän yhteyttä Lahteen, seuraan asioita ja saatan osallistua ainakin joihinkin epävirallisiin tilaisuuksiin, Myllyvirta toteaa.
Ensimmäinen epävirallinen tilaisuus olikin heti jo maanantaina valtuuston valintakokouksen jälkeen, kun kokoomusvaltuutetut kukittivat uuden kaupunginjohtajan Lahden Santa Féssä.

Kymmenes kaupunginjohtaja
Jyrki Myllyvirta on Lahden kymmenes kaupunginjohtaja. Hän on puoluekannaltaan kokoomuslainen. Seppo Välisaloa (1980-1995) lukuun ottamatta Lahden edelliset johtajat ovat olleet sosiaalidemokraatteja.
Edellinen kaupunginjohtaja Tarmo Pipatti siirtyi tämän kuun alussa Rakennusteollisuuden toimitusjohtajaksi."


Jyrki Myllyvirta

Kuva

(s. 17.9.1952 Helsingissä)
Diplomi-insinööri Teknillisestä korkeakoulusta 1983.
Toiminut mm. kauppa- ja teollisuusministeriön ylitarkastajana, TKL:n teollisuuspoliittisena asiamiehenä sekä valtioneuvoston kanslian talouspoliittisena erityisavustajana.
EU:n alueiden komitean Suomen valtuuskunta 2006-2010 jäsen.
Mikkelin kaupunginjohtaja vuodesta 1991.
Puoluekanta: kokoomus. Kunnallisena luottamusmiehenä 1970- ja 1980-luvulla.


Henry Lindelöf

Kuva

(s. 6.1.1953 Porvoossa)
Hallintotieteiden maisteri 1976 Tampereen yliopistosta.
Toiminut Hangon ja Porvoon kaupunkien palveluksessa sekä koko 1980-luvun ajan Kunnallisessa työmarkkinalaitoksessa yleissihteerinä.
Loviisan kaupunginjohtajaksi keväällä 1990. Kotkan kaupunginjohtajaksi keväällä 2002.
Puoluekanta: sosiaalidemokraatti.


Lähteet:
http://www.ess.fi/Article.jsp?article=139019
http://www.ess.fi/Article.jsp?article=133338
Avatar
tekijänä satama
#11250
Ruoriniemen uusin rakennuskohde on tällainen. Uuuh, Aaaah, Oooohh................TYLSÄ!

Kuva

Kuva
^ Eli suurinpiirtein identtinen tämän rakennuksen kanssa. Värisävy tulee olemaan kuitenkin hiukan tummempi.








Kuva
^ Leffateatteri sai tänään vähän lasia. Vaikea silti hamottaa tuleeko julkisivu näyttäämään arvokkaalta ja hienostuneelta vaiko citymarket tyyppiseltä pellin ja lasin yhdistelmältä.
Avatar
tekijänä Klazu
#11254
Onhan noi vähän tylsiä, kun noita kaikkialle puskee. Tosin Joensuuhun voisi muutama noitakin tulla, niin olis sitten niitäkin.

Hieman huvittaa toi YIT:n mainos "8-kerroksisesta tornitalosta"... 8)
Avatar
tekijänä satama
#11305
satama kirjoitti:Kuvasta välittyy erinomaisesti Vapaudenkadun ankeus. Ehdottomasti Lahden rumin katu. Ei puita eikä kivetystä ja lisäksi huonosti valaistu, rakennuskanta on rumaa, kaupunkikuvallisesti sekava jne.
No, muutoksen tuulet ovat onneksi puskemassa kovaa.
Ja lisää puskee.

Tämänkertainen tapaus taitaa kulkea teemalla "ojasta allikkoon". Alustetaampa hiukan historialla. Kauppatorin länsireunaa hallitsi aikoinaan sangen hillitty ja yhtenäisen näköinen kortteli.

Kuva

Vuonna 1954 kahden reunimmaisen rakennuksen kerroslukua korotettiin ja rakennuksista hävisi runsaasti aikalaisilleen tyylillisiä piirteitä. Toinen yhtä vakava virhe tapautui 1968 kun henkivakuutusyhtiö Kaleva halusi juuri ostamalleen tontilleen jotain moderninpaa. Uuden rakennuksen suunnittelija oli Tamperelainen Harry Schreck.

Kuva

Kuva

Tämä uudisrakennus hyppää silmille joka kerta. Ikkunajaottelu, tummanpuhuva väritys sekä materiaalivaihtoehto eroavat viereisistä rakennuksista niin suuresti, että se pirstaloi katukuvan. Samanlaisen fiiliksen aiheuttaa viereinen, torin itäistä reunaa hallitsevan art deco -rakennuksen yhteyteen rakennettu vaalea 80-luvun uudisrakennus.



Historia taitaa toistaa itseään...



Korttelia nimittäin ollaan sössimässä lisää, nykyisen omistajan, Lahden seurakuntayhtymän johdosta. Ja Perkele! Tässä kun olisi ollut täydellinen mahdollisuus suunnitella eheyttävää arkkitehtuuria, niin ei.
Seurakuntayhtymä käynnistää Vapaudenkatu 6:n remontin

Lahden seurakuntayhtymä käynnistää Vapaudenkatu 6:n remontin. Keskiviikkona kokoontunut yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti hankkeen rahoituksen.
Vapaudenkatu 6:n alakertaan sijoitetaan keskusrekisterin palvelutilat, hautauspalvelu, päivystävä pappi, Missio-kaupan tilat, iso toiminta-aula ja infopiste.
Toiseen kerrokseen tulevat keskusrekisterin toimistotilat, seurakuntatoimisto ja kirkkoherrojen työhuoneet. Kolmannessa kerroksessa ovat muun muassa perheneuvonta ja tiedotustoimisto. Pohjakerroksessa ovat varasto, arkisto ja sosiaalitilat.

Vapaudenkatu 6:een vaihdetaan muutostöiden yhteydessä uusi lasinen julkisivu, josta osa on hiekkapuhallettua lasia ja osa vaaleahkoa lasia. Julkisivuun on suunnitteilla myös himmeä valaistus.

28.03.2007 21:55

http://www.ess.fi/Article.jsp?article=139389
Kyseessä siis on juuri tuo Schreckin rakennus.

Visualisointi julkaistiin Etelä-Suomen Sanomissa tänään, mutta eipä ole sama kuva ilmestynyt ainakaan vielä heidän artikkelinsa nettiversioon, joten täytynee kai maanantaina töissä räpsiä jokunen huonolaatuinen kuva itse lehdestä. (tietenkin salaa, etten näytä ihan tyhmältä) :scratch:

Miten sitä nyt parhaiten kuvailisi. Ehkäpä näin; rakennus sopisi parhaiten Ruoholahteen, muttei todellakaan näiden kivitalojen sekaan. Visualisoinnissa julkisivu muistutti itseasiassa hyvin paljon tätä Helsingissä sijaitsevan Nokian NCR rakennuksen lasista osaa julkisivusta. Lahden versiossa tämä 60-lukulainen nauhaikkuna malli oli vain yhdistetty valkoiseen lasiin eikä harmaaseen. Ei yhtään sen kauniimpi rakennus kuin tämä nykyinen Vaparin pönö, vain moderninpi.

http://www.pesark.com/
^ Tuossa itse arkkitehtifirma. Etsikää Lahti Parish Center, Office n' commercial osastolta.
Viimeksi muokannut satama, 31.03.07 00:53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä prepo
#11310
Tuo tummanharmaa rakennus on kyllä karmean näköinen tuolla paikalla. Noitten kivitalojen purkamisella ei edes ole saavutettu muuten kuin kerroskorkeutta madaltamalla yksi lisäkerros. Olen ihmetellyt ettei korkeutta ja ei ole edes tehty noitten korotettujen kulmatalojen verran. Ei se sen kauniimpi olisi, mutta edes jotenkin perustellumpi..
Avatar
tekijänä satama
#11512
Lasnamäe a.k.a Lahden Ankkuri



Jukolan kortteli


KuvaKuva

Tosii hiieno. Aivan mahtavan upee.


Kiitos NCC! Haluan myös kiittää rakennuslupa-arkkitehti Leena Hynystä sekä Tiina Känkästä.
Avatar
tekijänä Urbaani
#11516
satama kirjoitti:Lasnamäe a.k.a Lahden Ankkuri



Jukolan kortteli


KuvaKuva

Tosii hiieno. Aivan mahtavan upee.




Kiitos NCC! Haluan myös kiittää rakennuslupa-arkkitehti Leena Hynystä sekä Tiina Känkästä.
Ei h******* kun on ruma! Olisivat valinneet edes harmaat kylpyhuonekaakelit!
tekijänä Arska
#11518
miten vielä tänäpäivänä voidaan rakentaa tuollaista? samalla hinnalla olisi varmasti saanut jotain näyttävämpääkin, mutta ehkäpä tuo sopii ympäristöönsä juuri tuollaisena kuin on
Avatar
tekijänä Klazu
#11533
Kauhea väritys ja varmasti siltikin tuon kohteen mainoksessa lukee "korkealuokkaista rakentamista" jne jne loruja. :D

Sanokaa nyt edes, että tuosta tulee kaupungin vuokra-asuntoja. Ei kait tuollaisesta harmaasta laatikosta saa asuntoja kaupaksi kellekkään yksityiselle?
Avatar
tekijänä satama
#11549
Klazu kirjoitti:Kauhea väritys ja varmasti siltikin tuon kohteen mainoksessa lukee "korkealuokkaista rakentamista" jne jne loruja. :D

Sanokaa nyt edes, että tuosta tulee kaupungin vuokra-asuntoja. Ei kait tuollaisesta harmaasta laatikosta saa asuntoja kaupaksi kellekkään yksityiselle?
Ei tule. :)

Hinnatkaan eivät ole halpoja.
Avatar
tekijänä satama
#11669
Kuva


Sitten hiukan masentavampia uutisia (edelliset olivatkin silkkaa riemua).

Möysän koulun vanhimmasta osasta, eli kuvassa olevasta puurakennuksesta on löytynyt pahoja homevaurioita. Niin pahoja, että tämä yli satavuotias rakennus saattaa olla purku-uhan alla. Kaupunki teettää kevään aikana arvion siitä kuinka kalliiksi koulun remontointi tulisi verrattuna uudisrakennukseen. Rakennus ei ole suojeltu, mutta kuuluu niin sanottuun Lahden harmaaseen kirjaan, joka listaa kaupungin kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita.

Itse koulun rehtori, ainakin etlarin otsikon mukaan, haluaisi tilalle uuden ja ajanmukaisen rakennuksen.
Avatar
tekijänä satama
#11787
Kuva

Viisi kerrosta pystyssä, kaksi enää jäljellä. Alimman kerroksen julkisivu alkaa pikkuhiljaa olemaan valmis. Näyttää ihan hyvälaatuiselta, ei ollenkaan hassumpi.

Muista käytettävistä materiaaleista en ole selvillä. Visualisoinnissa vasemmanpuolinen sivu oli ruskea, joten uskallan veikata ihan puusta tehtyä julkisivua sinne. Yläosa oli valkoinen - onko sinne sitten ajateltu tehtävän tiilimuurausta, rappausta vaiko pellitystä? Täytyy tosin mainita, ettei rakennus ole aivan identtinen internettiin julkaistun visualisoinnin kanssa joten kaikki arvailu voi olla aika turhaa.






Kuva

Muistelen tätä rakennusta vielä lämmöllä... Yksi Suomen ensimmäisistä pysäköintitaloista.
Huomatkaa kuinka rakennus on koko maatason pituudeltaan pyhitettu autojen vaivattomaan sisään-/ ulospääsylle. Oikein jalankulkijaystävällinen kadunpätkä. :P
Avatar
tekijänä satama
#12058
Kuva

Lahden Seurakuntayhtymän rahoittama saneeraus on alkanut Vapaudenkatu 6:ssa.

Hyvästi Herra Peltinaama. :smt039


Kuva

Vapaudenkadun vaapaa-ajankeskus on saavuttanut harjakorkeuden. Tuon kokoluokan rakennus jäsentää Vaparin katukuvaa ihan mukavasti.
Avatar
tekijänä satama
#12170
Lahden linja-autoliikenteen kilpailuttaminen ei näytä toteutuvan ainakaan vähään aikaan. (Buuhuu..)

VTT:n selvitys suosittaa Lahden nykyisten linjaliikennelupien voimassaoloa ainakin vuoteen 2010

30.04.2007

Valtion Teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) tekemä selvitys suosittaa nykyisten Lahden kaupungin myöntämien linjaliikennelupien voimassaoloa ainakin vuoteen 2010 saakka. Suosituksen taustalla on linja-autoliikenteen järjestämistä koskeva lainsäädännön uudistustyö sekä siihen liittyvät muutokset liikenteen järjestämisessä valtakunnan tasolla ja koko kaupunkiseudulla.

”Lainsäädännön uudistamisen kannalta näyttäisi tarkoituksenmukaiselta uudistaa Lahden kaupungin myöntämät linjaliikenneluvat olemaan voimassa ainakin siihen asti kunnes palvelusopimusasetuksen vaatima henkilöliikennelain uudistus on voimassa eli ainakin vuoden 2010 syksyyn asti. Suuria muutoksia joukkoliikenteen tarjonnassa ei kannattane myöskään tehdä linjaliikennelupien uudistamiseen liittyen”, todetaan VTT:n selvityksen johtopäätöksissä.

Johtopäätöksissä kehotetaan selvittämään seutuyhteistyötä joukkoliikenteessä: ”Lahden kaupungilla on vuoden 2008 aikana mahdollisuus selvittää tarkemmin yhdessä seutuhallinnon kanssa, mitkä ovat kaupunkiseudun kokonaisuuden kannalta parhaat vaihtoehdot joukkoliikenteen järjestämiseksi palvelusopimusasetuksen astuessa voimaan ja onko kaupunki vai seudullinen organisaatio Lahdessa toimivaltainen viranomainen, kun joukkoliikennepalveluita järjestetään tulevaisuudessa. Samalla tulisi selvittää tarkemmin, mitkä kilpailuttamismallit soveltuisivat parhaiten Lahdessa käytettäväksi, jos liikenne kilpailutetaan palvelusopimusasetuksen ja uuden henkilöliikennelain perusteella. Jatkoselvityksissä on syytä tehdä yhteistyötä Lahden seudun seutuhallinnon, muiden keskisuurten kaupunkien, liikenne- ja viestintäministeriön sekä liikennöitsijöiden kanssa.”

Tilaa monenkokoisille liikennöitsijöille

VTT:n selvityksessä todetaan lisäksi, että erikokoiset yritykset mahdollistavat parhaiten joukkoliikenteen toimivuuden: ”Toimivan tarjouskilpailun ja laajemmin koko joukkoliikennejärjestelmän edellytys on, että alalla pärjäävät monenkokoiset liikennöitsijät. Sopimusliikenteen tarjouskilpailujen järjestäminen on monitahoinen tehtävä, jossa on keskeistä tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu. Yhden kaupungin liikenteen häviäminen kilpailussa voi olla kohtalokasta liikennöitsijälle, ellei uusia tarjouskilpailukierroksia ole näköpiirissä, joten keskisuurten kaupunkien yhteistyö myös tarjouskilpailujen järjestämisessä on toivottavaa.”


Selvityksen taustaa:

Lahden kaupunginvaltuusto on hyväksyessään vuoden 2007 talousarvion edellyttänyt sisäisen linja-autoliikenteen kilpailuttamisen selvittämistä. Kaupungin myöntämät linjaliikenteen luvat ovat voimassa 30.6.2008 asti. VTT:n tekemä selvitys perustuu Suomessa kilpailuttamisesta saatuihin kokemuksiin ja aikaisempiin selvityksiin.

VTT:n selvitys on tehty ensisijaisesti kaupungin ja liikenteen järjestämisen näkökulmasta, mutta huomioitu myös liikennöitsijöiden ja matkustajien näkökulmat.

http://www.lahti.fi/www/bulletin.nsf/he ... CD003C886B

Kaupunkisuunnittelua - vai perseilyä?

Kuva
Hartelan touteuttama Häklin korttelin rakentaminen on siirtynyt viimeiseen vaiheeseen. Täytyy vain ihmetellä ketkä idiootit ovat tälläisen asemakaavoituksen menneet hyväksymään. Juu, olen varsin tietoinen siitä, että Suomessa kaupunkien rakentaminen autojen ehdoilla ei herätä suurempaa keskustelua, mutta järjen käyttö on silti sallittua. Miksi - oih miksi - ydinkeskustaan rakennettaville taloille pitää rakentaa kaksi erillistä paikoitusta? Aivan rakennusten takana löytyy paljon tyhjää täyttömaata ja heti vieressä seisoo vuonna -98 rakennettu kolmikerroksinen parkkihalli jonka olisi aivan hyvin voinut purkaa ja rakentaa uudelleen. Miten Vesijärvenkadulle voidaan rakentaa tälläista scheissea..

Kuva

Kuva
Tämän vuonna -50 valmistuneen funkkistalon loppuosa purettiin juuri äskettäin pois.

Kuva
Tämä ruma peltihökötys purettiin kokonaan pois.

Kuva
Vuonna -32 valmistunut myymälä/käsityöhuone purettiin tuon vaalean parkkihallin tieltä.


Kuva
Hartelan rumatalo on muuten nyt ihan virallisesti valmis. Edessä näkyy muuttoauto.





*****************************************************************************

Kuva
Sibbetalon viereisen tontin puhdistus on alkanut. Ei oo vielä varmaa tietoa nouseeko siihen todella se korkean luokan hotelli. Ja mitäs vielä.. Ai niin. Tuo takana näkyvä kaksikerroksinen betonibunkkeri korotetaan kerroksella ja muutetaan asuinrakennukseksi... voilà. 8)
  • 1
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 19