Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä sw
#73542
2014 maaliskuussa tuli piipahdettua Losissa. Kuvia ja näkymiä ilman sen kummempia selityksiä pääasiassa Santa Monican ja Beverly Hillsin, sekä Venice Beachin alueelta. Kuvat otettu iPhonella.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
tekijänä RV
#73548
Aw, ihan kuin olisi itse piirtänyt liikennejärjestelyt kun Google Mapsista katsoo 8)
Avatar
tekijänä Klazu
#108083
Huhtikuussa tuli tehtyä konferenssimatka Anaheimiin.

Laskeutuminen 18,3 miljoonan asukkaan Los Angelesiin on melkoinen näky ja suburban sprawl tuntuu loputtomalta.

Kuva

Downtownin pilvenpiirtäjät siintivät ilta-auringossa.

Kuva

Kalifornissa tuntuu olevan aina aurinkoista.

Kuva

Anaheimin konferenssikeskus

Kuva

Kuullut esitykset ja tuotejulkistukset olivat mielenkiintoisia.

Kuva

Yhtenä iltana tuli käytyä illallisella läheisessä Downtown Disneyssä.

Kuva

John Wayne Airport on huomattavasti LAX:ia miellyttävämpi kenttä lentää.

Kuva

Kymmenet muut kuvat löytyvät täältä.
veka tykkäsi tästä