Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä töntsö
#106149
Vuoden takaa löytyi pari artikkelia tuosta https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4773647
Kalasataman keskuksesta on varattu tontti 15-kerroksiselle hotellille. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tiistaina tonttivarauksen jatkamista SRV Oy:lle siten, että varauksensaaja saa suunnitella Leonkatu 2:n tontille hotellin sijaan toimistotalon. SRV suunnittelee rakennustöiden aloittamista 2023 aikana.

Hotellioperaattori vetäytyi neuvottelujen jälkeen hankkeesta, kun 2020 keväällä alkanut koronapandemia aiheutti laajaa epävarmuutta sijoittajien keskuudessa.

SRV:n varaus on voimassa 31.12.2023 saakka.
hmikko tykkäsi tästä
tekijänä Kervolainen
#106952
Kervolainen kirjoitti: 03.09.23 09:43
SRV:n kanavalla havainnekuva tästä Redin viereisestä tontista johon alunperin piti hotelli tulla. Pakko kyllä myöntää että tuon havainnekuvan perusteella ei jotenkin sovi maisemaansa.
SRV:n sivuilla päiviteltyjä havainnekuvia.
Kuva
Kuva

Hyvältähän tuo alkaa näyttää :)
veka, wab, tiiliskivi ja 5 muut tykkäsi tästä
tekijänä FreakyJ
#107160
Verkkosaaren pohjoispuoli alkaa hahmottua ulkoreunoilta. Hermannin rantatie tuntuu aika tunnelimaiselta, mutta ehkä tuo puiden kasvettua on ihan viihtyisä väylä.

Kuva

Vrt. eteläinen puoli. Sen kohdalla rantatie on työmaa-aitojen poistuttua oikein jämäkän oloinen, mutta aika kolkko jos ei tuohon enempää katuvihreää tule.

Kuva

Sisältä alue on aika vaiheessa, mutta näiden kulmikkaiden talojen yhtenäinen muotoilu oli ihan kiinnostava. Ympäri kulkiessa talot elää ihan kivasti, kun kulmat tuntuu kurkottavan toisiaan kohti. Tiedä sitten kuinka helposti näitä havainnoi, kun loput taloja nousee ympärille.

Kuva

Kulmikkaiden talojen sisäpihalle jäävät siivet ovat jännän muotoisia ratkaisuja.

Kuva

Sompasaunan kulmauksessa olevassa talossa on jylhä käynti sisäpihalle.

Kuva
wab, apollonkatu, Tlahti ja 2 muut tykkäsi tästä
tekijänä luenmuttenkirjoita
#107854
Nihdin aikatauluja tässä kuussa päivitettynä:
Kuva
Kruunusillathan on ilmoittanut että Merihaansilta aukeaa kävelijöille jo kesällä. Finkensilta (yhteys Korkeasaareen ja sitä myöten Mustikkamaalle) vuoden loppuun ja Kruunusilta ensi vuonna. Ja ratikkayhteys 2027 (ennemmin alku- kuin loppuvuosi oma arvaukseni).

Tänä vuonna rakentamista alkamassa suhdanteisiin nähden mielestäni mukavasti, mutta muuten aika harmillisen pitkälle venyy saaren valmistuminen. Kyseessä sijainniltaan jopa aika selkeästi paras asunnoille näistä 2002 yleiskaavan satama-alueista.
veka, jfo, Pyöröovi tykkäsi tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#107858
^Asukkaiden ja palveluiden kannalta on hyvä, että paikalla on valmiit ratikka- ja siltayhteydet, kun rakennukset valmistuvat. Liian monin paikoin Helsingissä rakennukset kohoavat ensin ja yhteydet muutamaa vuotta myöhemmin. Aina näitä voisi hiukan paremmin synkronisoida, mutta pidän Nihdin tilannetta lähes ihanteellisena.
luenmuttenkirjoita, wab tykkäsi tästä
tekijänä luenmuttenkirjoita
#107859
Totta sekin, ja erityisesti jos nyt kartan aikatauluissa rakennetaan, tai vielä mielummin vähän etuajassa. Mutta ei tuossa nyt kauheasti tarvitse aikataulujen venyä, että katu- ja puistotöitä tehdään vielä vaikkapa seitsemän vuoden päästä kesällä -32. Sinällään ensi kesän sillan avautumisen jälkeen kulkuyhteydet ovat jo ihan kohtalaisella tasolla ainakin kivoilla keleillä, kun sporalla pääsee metrolle (olkoonkin väärään suuntaan) ja Pasilaan ja kävellen Hakaniemeen (tai esimerkiksi Liisankadulle) alle puolitoista kilometriä ihan siedettävää kävelyreittiä.

Siitä ehdottomasti samaa mieltä, että tätä ennen ei saareen olisikaan pitänyt paljoa mitään valmistua: ennen siltaa todellinen pussinperä.
tekijänä JTunkki
#107861
Verkkosaaren pohjoisosassa on aika optimistinen aloituskartta tälle vuodelle. Etenkin odotukset Hartelan ”kokeellisen gryndikohteen” aloitukseen on aika minimaaliset

Kuva
Avatar
tekijänä CalvinDeHaan
#107953
Kun noin tiukkaan on valmiiksi määritetty talojen muoto ja koko, ei tässä kilpailussa näköjään suunnitella juuri muuta kuin julkisivu. Yhtä kaikki, Kuunari on mielestäni tyylikkäin. Tai ainakin onnistuivat tekemään parhaan näköisen havainnekuvan kauniissa kesäillan valaistuksessa, heh. Kuunarissa ja Glaciesissa on kivat paviljonkirakennukset laiturin yhteydessä. Harmi kun jokaisesta ehdotuksesta on vain yksi havainnekuva.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#107954
Tuolla linkitetyllä kilpailusivulla on ehdotuskset kokonaisuudessaan pohjine ja leikkauksineen, ja siellä on myös lisää havainnekuvia.

Mutta joo, vähän typerää tehdä ensin kaava jossa palikat on sidottu paikalleen ja sitten vasta järjestää kilpailu suunnitelmasta...
veka tykkäsi tästä
Avatar
tekijänä veka
#107955
By the Sea -ehdotuksen kuvassa on talojen edustalla meressä pari purjevenettä ja jämäkän näköistä laituria. Aloituskartan mukaan tähän pitäisi tulla vanhastaan tuttu iso kelluvien pientalojen alue. Kahden kilpailuehdotuksen asemapiirroksessa sen laitaa vähän näkyykin. Mitähän tälle kelluvalle asuinalueelle kuuluu? Hanke käynnistettiin jo 2009. Asemakaava hyväksyttiin 2012. Aloituskartta kertoo, että hankkeen pitäisi lähteä liikkeelle tänä vuonna.

Etsin kevyesti tietoja hankkeesta, mutta hiljaista tuntuu olevan. Vuosien mittaan on tehty joitakin yritysjärjestelyjä. Tuoreimman varauspäätöksen mukaan tonttivaraukset olivat voimassa viime vuoden loppuun saakka. Onkos jollain tarkempia tietoja tai kuulopuheita tästä kelluvasta alueesta?

https://paatokset.hel.fi/fi/asia/hel-20 ... 87fe6f57a0
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#107956
Sinänsä tyylikkäitä vaihtoehtoja, mutta sääli toteuttaa neljä rakennusta identtisellä tyylillä. Kaikki ehdotukset voisi vaikka toteuttaa, jotta saataisiin vaihtelua ja arkkitehdit voisivat keskittyä omiin rakennuksiinsa. En itse oikein ymmärrä arkkitehtuurikilvan perustetta tällaisessa hankkeessa, joka ei ole mikään maamerkki.
tiiliskivi tykkäsi tästä
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#107957
Tässä kilpailun järjestäminen on ollut kaupungin vaatimus tontinluovutuksen yhteydessä, tarkoituksena varmistaa mahdollisimman laadukas lopputulos. Sinänsä ihan fiksua, hankkeen kokoon nähden kilpailun kustannustaso on kuitenkin hyvin maltillinen (20 000 e/ehdotus + hallintokulut).

Oudoksi tilanteen tekee tiukka asemakaava. Jos tontinluovutuksessa edellytetään arkkitehtuurikilpailun järjestämistä laadukkaan lopputuloksen varmistamiseksi, niin luulisi että parhaaseen tulokseen pääsisi jos osallistujien käsiä ei valmiiksi sidottaisi jäykällä asemakaavalla.

Kilpailuohjelma löytyy SAFA:n sivuilta: https://www.safa.fi/kilpailu/verkkosaar ... 0-1-tegel/
Kervolainen, hmikko tykkäsi tästä
Avatar
tekijänä Krio
#107958
Pyöröovi kirjoitti: 21.03.25 15:18 Sinänsä tyylikkäitä vaihtoehtoja, mutta sääli toteuttaa neljä rakennusta identtisellä tyylillä. Kaikki ehdotukset voisi vaikka toteuttaa, jotta saataisiin vaihtelua ja arkkitehdit voisivat keskittyä omiin rakennuksiinsa. En itse oikein ymmärrä arkkitehtuurikilvan perustetta tällaisessa hankkeessa, joka ei ole mikään maamerkki.
Suomalainen, halpuutettu tapa.
  • 1
  • 64
  • 65
  • 66
  • 67
  • 68