Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä JusuPetteri
#107998
Kauppatorin laidan täydennysrakentamisen toteuttajaksi on valittu arkkitehtitoimisto Sarc+Siggen ehdotus.

Annex-nimisen suunnitelman mukaan ortodoksikirkon naapuriin toteutettaisiin kaksi rakennusmassaa. Hotelli sijoittuisi Aurakatuun rajautuvalle tontin osalle, Kauppiaskadun kulmaan liike- ja toimistotiloja.

Onneksi yleisön suosikki voitti!

Kuva

Kuva
hmikko, Kervolainen, TurkuCubed ja 10 muut tykkäsi tästä
tekijänä paavali
#108026
Toivoin pitkään salaa Aurakadun puolelle jonkinlaista hotelli Phoenixin jälleenrakentamista, kuten esim Kämpin kanssa tehtiin, sääli ettei mitään tällaista tule tapahtumaan Tämä siksi, koska Phoenixin purku Lindblomin talon purun ohella olivat ne Turun purkuaallon pahimmat virheet, nyt niitä ei tulla koskaan korjaamaan...

Kauppiaskadun puolella on hyvä että siitä juoppojen linnoittamasta kivetyshäkkyrästä päästään eroon, joka paikalla on nyt. Hienot nuo kuparin väriset katot.
tekijänä RT
#108032
Samaa mieltä. Olisi ollut hienoa jos Phoenixin kopio (julkisivultaan) olisi saatu takaisin.

Ehkä tämä kuitenkin on sen jälkeen toiseksi paras vaihtoehto. Nykytila on huono - ortodoksikirkon vieressä on kaksi matalaa liiketaloa. Uudisrakennukset luovat ryhtiä ja rajaavat toriaukion selvemmin. Eikä uudisrakennusten ulkoasukaan ole huonoin mahdollinen - enemmän kyllä olisi voinut olla vaikutteita klassisesta arkkitehtuurista.

Toivottavasti myös Wiklundin matalan osan korotus toteutuu - ja sitä kautta myös tämä haava Turun kauppatorin ilmeessä umpeutuu. Siihen on suunnitelmia olemassa mutta valitettavasti Lindblomin talon julkisivua emme taida takaisin saada.
tekijänä aamiaispulla
#108033
En tiedä onko vanhojen kopioimisessa oikeasti mitään järkeä, kannattaako menneessä loppujen lopuksi velloa. Lopputulos kun hyvin usein sitten on jotain samanlaista kuin nyt kauppatorilla keskellä seisova lyhtelikkö, joka on kiva, mutta ei laisinkaan yhtä massiivinen kuin entinen ja tietysti tyyliltään hieman erikoinen nykyisessä torimiljöössä. Eli en tiedä onko siinä jokin arvo, että koittaa saada Turun näyttämään taas niin kuin vanhassa valokuvassa, vai pyrkiäkö ennemminkin vain siihen, että kaupunki näyttäisi vastaisuudessa hyvältä vaikka ei näytäkään samalta kuin se haikailtu kultareunuksinen valokuvien Turku, joka ei ehkä kestäisi aikamatkustusta.
Pyöröovi tykkäsi tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#108035
Turun oman Erik Bryggmanin suunnittelema entinen Turunmaan sairaala eli nykyinen Kaskenmäen sote-keskus on saamassa ansaitsemansa remontin ja laajennuksen. Lisäksi Itäisen Pitkäkadun varteen nousee yli 55-vuotiaiden asumiseen tarkoitettu kerrostalo. Sairaalarakennus on ollut heti sodan jälkeisessä kaupungissa suuri ponnistus, kun rakennustyöt alkoivat jo 1948. Kuten toisella puolella kaupunkia konserttitalon kohdalla, myös tähän hankkeeseen saatiin rahallista apua Ruotsista. Merkittäviä lahjoituksia länsinaapuristamme saatiin mm. Ruotsin punaiselta ristiltä, vapaamuurariyhdistykseltä ja ystävyyskaupunkimme Göteborgin ystävyysseuroilta. 80milj. markan kustannusarviosta peräti 60 miljoonaa saatiin Ruotsin punaisen ristin keräyksestä.

Laajennus on toteutettu tyylikkään näköisesti ja uusi kerrostalo täydentää Itäisen Pitkäkadun repaleista ilmettä. Kerrostalotkin miellyttävät silmää harjakattoineen, vaikkakin seinästä ulos sojoittavat lasitetut parvekkeet pilaavat arkkitehtuurin orastavaa 1950-luvun henkeä.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
jfo, tiiliskivi, hmikko ja 2 muut tykkäsi tästä
tekijänä Luukie
#108051
Tos on hyvä paikka uusille kerrostaloille mielestäni.

https://www.ts.fi/uutiset/6627995?utm_m ... 1744735457
Maksumuurin takana, mutta pitää vain kysyä miksi ollaan tehty taas huonosti turussa jos 6 vuotta vanha rakennus joutuu remonttiin.

Lähes uusi Yli-Maarian koulu menee remonttiin

Monitoimitalo Ypsilonissa sijaitseva Turun Yli-Maarian yhtenäiskoulu on menossa remonttiin vain muutama vuosi koulun käyttöönoton jälkeen. Koulu on valmistunut vuonna 2019.
tekijänä hmikko
#108054
^ Ylen juttu ilman maksumuuria:

https://yle.fi/a/74-20140017

Kyse on luemma siitä, että ns. avokonttorikoulu on todettu toimimattomaksi ja sinne halutaan rakentaa käytävät ja erilliset luokkahuoneet. Rakennuksessa siis ei ole sen kummemmin rakennusvirheitä tai kosteusvaurioita, vaan tiloja halutaan muuttaa.

Avonaiset opetustilat ja miksi niitä on rakennettu, on sitten tarina erikseen. Kommentoin jossain muualla, että 90-luvun alkupuolella Seinäjoen silloiselle aikuiskoulutuskeskukselle rakennettiin uusi kampus ja rakennukset, ja niihin avoimia tiloja perinteisten luokkien sijaan. Hälyn ja melun takia väliseiniä ruvettiin pystyttämään lähes välittömästi rakennuksen valmistuttua. Tästä on nyt vähän yli 30 vuotta, eli mitenkään järin nopeasti ei ole alalla otettu opiksi. Ja tuolloin oli siis kyse aikuiskoulutuksesta. Yksinkertaisempi voisi luulla, että ala-asteikäisen lapsen keskittymiskyky on heikompi kuin aikuisen, mutta niin vaan avokonttorimallia on ruvettu rakentamaan peruskouluihin tässä välissä.

Julkinen keskustelu asiasta on ollut sikäli jännää, että näyttää olevan todella vaikea tunnistaa, mistä avointen tilojen vaatimus on tullut suunnitelmiin. Opetushallituksen tasolla on jossain vaiheessa on kirjattu opetussuunnitelmiin tavoite erikokoisille ryhmille muunneltavista tiloista. Sekään ei sinänsä tarkoita välttämättä avokonttoria. Kunnat ovat omasta puolestaan varmaankin tykänneet halvoista suunnitelmista, paitsi että uusien rakennusten korjaileminen muutaman vuoden jälkeen ei ole halpaa. Arkkitehdit ovat suunnitelleet sitä mitä tilataan, ja varmaan silläkin suunnalla on ollut jotain innostusta uuteen uljaaseen maailmaan, jossa ei istuta rivissä luokassa.
veka tykkäsi tästä
  • 1
  • 286
  • 287
  • 288
  • 289
  • 290