Peukutan Skyon tornia jo pelkän kuvan perusteella

. Vaikka värisävyt on rohkeat, ne on taitavasti valittu ja ainakin minuun silmääni hyvä kokonaisuus joskin tosiaan Budapest -karkkipaperi vähän mieleen tuleekin. Keskilinnan tornien hyvänä puolena että ne ovat kaikki omia projektejaan, eikä yhden rakennusliikkeen tuotantoa (vrt SRV/kalasatama tai YIT/Trigoni) joten ajallista ja tyylillistä kerrostumaa löytyy.
En olisi pettynyt jos tuo Suomen kuvalehden kuva olisi ollut Pasilasta.
Yleisesti Tallinna arkkitehtuuri on dynaamista ja taipuu notkeasti/nopeasti uusien vaikutteiden mukaan. Arvostan paljon sitä että korkeasta laadusta ja materiaaleista on pidetty kiinni, vaikka hintataso on usein ollut tulotasoon nähden suomea kovempaa.
Näen suomalaisen rakentamisen ja suunnittelun ”vanhoihin tapoihin kangistuneena”, yhtä toimintamallia toistavana kankeana putkena josta ei ole helppo poiketa. Rakennuttaja vaatii mahdollisimman edullista kustannusrakennetta ja hinnat laitetaan tietysti niin ylös kuin markkinatilanteen puitteissa mahdollista.
Toivoisin Suomen rakennusalalle pienempiä, ketterämpiä toimijoita jotka haastaisivat yksilöllisemmällä tuotannolla suurien liikkeiden aiempaa toistavan tuotannon. Suuri harmi oli että tunnetun rocklaulajan em. tyyppiselle firmalle kävi niinkuin kävi
muutamia uusia, hienoja projekteja Tallinnasta löytyy esim. R.Tobiaksen varrelta:
http://www.metropoli.ee/arendused/valminud/ . Rakennusliikkeen sivuilla myös muutama hieno loft ja pastissitkin onnistuu, mitä pidän pelkästään positiivisena ja kaupunkirakennetta osin eheyttävänä ja täydentävänä. Suomessa ankaran, modernistisen koulutuksen jälkeen vannotaan tiukasti puhtaaseen niukkuuteen ja mahdollisimman vähiin viivoihin

, onkohan sekin jo vanhanaikaista?
Tallinan arkkitehtuuri -reissun majoituskohteeksi suosittelen keskilinnassa sijaitsevaa Hilton Tallinn park:ia. Tämän tyyppistä, moderni/luksus hotellia ei mielestäni Suomesta löydy. Hotellissa on upea art deco -henkinen sisustus.
Yksi hieno projekti täytyy vielä mainita. Patarein vankilaan ollaan rakentamassa ”kommunismin uhrien museota” Teslan merkin muotoinen vanha rakennus on hienolla paikalla. Kiinnostavasta museosta ja sen eteen rakennettavasta rantapromenadista voi tulla upea, kiintoisa lisä jo monipuoliseen kaupunkiin. Ja miksi ei tulisi kun nuoret, dynaamiset arkkitehdit ovat asialla, ei suuret rakennusliikkeet ja niiden taseet…
https://news.err.ee/1149740/hayashi-gro ... ompetition