- 30.04.24 01:15
#106960
Myönnetään "pintaremontti" oli liioittelua. Kovin usein kaupunki uudistaa puistojaan ilman minkäänlaisia parannuksia, kun taas tässä on pari juttua keksitty vanhojen ohelle. Peukku ylös esimerkiksi Kaisaniemen puutarhan eteläportille.
Olemme kuitenkin hyvin eri mieltä puiston aiemmasta toiminnallisuudesta. Sen muotohan pohjautuu arkkitehti Bertel Jungin vaatimiin moderneihin uudistuksiin, joiden pääpaino oli mainitsemiesi urheilu- ja tapahtumatoimintojen ympärillä. Lopputulos on kovin yksitoikkoinen ja ankea, eikä puistoon oikein milloinkaan tee mieli pysähtyä paikalleen. Osasyy on vuosikymmeniä kestänyt heikko ylläpito, minkä vuoksi remontilta sietäisi odottaa huomattavasti enemmän kuin vain historiallisten toimintojen eheyttämistä. Esimerkiksi Kaisantunnelista tulevan baanan jatkeen itään päin voisi toivoa olevan enemmän kuin jaettu hiekkatie jalankulkijoiden kanssa. Jossain kaupungissa vastaava puistokuja reunustettaisiin kauniilla penkeillä, istutuksilla ja installaatioilla, joiden ympäristö olisi leikkisästi valaistu auttamaan ihmisiä liikkumaan myös pimeällä. Ehkä sitten seuraavan remontin tullessa ajankohtaiseksi...
Wikipedia: Pyöröovi koostuu usein kolmesta tai neljästä yhteenkiinnitetystä paneelilevystä, jotka pyörivät lieriömäisen kotelon sisällä joko ihmisen voimin tai moottorin avustamana.