Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä veka
#105245
Keskuskorttelin tontin hinta- ja laatukilpailu on avattu. Kilpailualueelle voi rakentaa korttelin kokoisen hybridirakennuksen, jossa on 1-5 -kerroksinen jalustaosa ja kolme asuintornia, korkeudet 24, 18 ja 16 kerrosta. Jalustaosaan tulee supermarket-kokoluokan päivittäistavarakauppa, erikoisliikkeitä ym. Ainakin apteekki ja Alko on mainittu. Itse siirtäisin tuonne myös kirjaston. Kilpailuaika päättyy 1.9.2023. Kokonaiskerrosala on peräti 49,500 k-m2, Suunnitelma ei näytä muuttuneen lainkaan siitä joka nähtiin runsaat kolme vuotta sitten marraskuussa 2019.

Arvosteluperusteet määritellään seuraavasti: "Hinnan osuus kilpailun kokonaisratkaisuperusteesta on viisikymmentä (50 %) prosenttia, kaupunkikuvaa koskevan arkkitehtonisen laadun osuus on kaksikymmentäviisi (25 %) prosenttia ja kaupungin hiilineutraaliuden edistämistä koskevien tavoitteiden (rakentamisen hiilijalanjälki) osuus on kaksikymmentäviisi (25 %) prosenttia." Nyt mennään siis hinta edellä. Itse olisin antanut arkkitehtoniselle laadulle tuon 50%.

Sanomattakin on selvää, että tästä tulee koko Jätkäsaaren merkittävin rakennus. Sen ulkoasuun on satsattava enemmän kuin missään muussa rakennuksessa koko saarella. Korkein asuntotorni tulee olemaan reilusti korkeampi kuin Clarion.

https://www.hel.fi/helsinki/fi/asuminen ... uskortteli

Kuva
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#105247
Laatuarvioinnin painokerroin on vähän hankala ja riippuu siitä, miten pisteet oikeasti lasketaan. Sitäkin on nähty, että julkisessa kilpailussa laadun "painokerroin" on ollut korkea, mutta arvostelussa kaikki ehdotukset ovat saaneet lähes täydet pisteet, jolloin hinta on lopulta ratkaissut koko kilpailun. Toisaalta jos hintapisteet lasketaan esimerkiksi niin, että korkein tarjous saa täydet pisteet ja muut vähemmän suoraan suhteessa korkeimpaan, hintaeron painoarvo voi olla hyvinkin pieni.

Eli toisin sanoen arvosteluperusteiden painokertoimilla ei ole mitään merkitystä ellei tiedä tarkasti pisteiden laskutapaa.
Kivenhakkaaja tykkää tästä
tekijänä Kivenhakkaaja
#105249
Kaupunkikuvaa koskeva arkkitehtoninen laatu, painoarvo 25 %
(kohdat 1 – 4 vastaavat yhteensä 25 %:a kilpailun kokonaisratkaisuperusteesta ja enintään 50 pistettä):

1. Asuntotornien rakennusalan yläosan arkkitehtoniset ratkaisut ja niiden yksilöllinen tunnistettavuus ja laatu.
2. Korttelin julkisivuratkaisujen (sekä asuntotornit että ns. jalustaosa) arkkitehtoninen laatu sisältäen materiaali- ja rakenteelliset ratkaisut.
3. Kilpailuehdotuksen kaupunkikuvaa koskeva arkkitehtoninen kokonaisvaikutelma, omaleimaisuus ja rakennusten liittyminen katualueille ja ympäristöön.
4. Korttelin ulkotilojen (pihakannet ja aukiot) toimivuus, viihtyisyys ja turvallisuus

Arviointi suoritetaan kokonaisarviointina niin, että parhaimman kilpailuehdotuksen jättänyt osallistuja saa 50 pistettä, toiseksi parhaimman kilpailuehdotuksen jättänyt 45 pistettä ja kolmanneksi parhaimman jättänyt 40 pistettä ja niin edelleen.

Vähähiilisyys, painoarvo 25 %
(kohta 5 vastaa yhteensä 25 %:a kilpailun kokonaisratkaisuperusteesta ja enintään 50 pistettä)

Pienimmän elinkaaren hiilijalanjäljen YM:n vähähiilisyyden arviointimenetelmän mukaisesti yksikössä kgCO2e/m2,a (lämmitetty netto) saavuttanut ehdotus koskien koko kilpailualueelle toteutettavaa rakennuskokonaisuutta saa pistemäärän 50, toiseksi pienimmän saavuttanut saa 45 pistettä ja kolmanneksi pienin 40 pistettä ja niin edelleen.

Ostotarjouksen mukainen kokonaistarjoushinta, painoarvo 50 %, ja enintään 100 pistettä

"Korkeimman kokonaistarjoushinnan ostotarjouksessaan ilmoittanut osallistuja saa 100 pistettä, toiseksi korkeimman kokonaistarjoushinnan ilmoittanut 90 pistettä ja kolmanneksi korkeimman ilmoittanut 80 pistettä ja niin edelleen. "
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#105253
Onpas huonosti hoidettu arviointi. Hinnoille ei suinkaan kannata antaa eniten painoarvoa, sillä ne tapaavat heitellä huomattavasti ja saavat huomion keskittymään aivan vääriin asioihin. Pisteytyksiä käytettäessä arviointien kannattaa heijastella poliittista päätöksentekoa, kuten kaupunkikuvan ja vähähiilisyyden suhteen on selvästi yllä tehty. En ymmärrä, miksi ihmeessä ruljanssi on suoritettava, jos hintalappu on joka tapauksessa ykkösasia.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#105269
Samaan aikaan Ruoholahden toimistotornien kanssa on asemakaavavaiheessa myös Jätkäsaaren satamatunnelin linjaus. Tunnelin liittymä Jätkäsaaren puoleisessa päässä tuntuu jo selvinneen, mutta Länsiväylän liittymälle Lepakontornin takana on vielä vaihtoehtoja. Torneista sekä tunneliliittymästä ja -linjauksesta voi esittää mielipiteensä Kerro kantasi -palvelussa 20.1. saakka. Lisäksi molemmista hankkeista pidetään yleisötilaisuus 16.1.

Tunnelivaihtoehtoja on tarjolla vielä kolme. Vaihtoehdossa A ajoväylä liittyy Länäriin Salmisaarenkadun kautta. Vaihtoehdossa D on suora liittymä motarille. Vaihtoehto C on yhdistelmä noista kahdesta; liittymä on sama kuin D:ssä. mutta tunnelin linjaus maan alla sama kuin A:ssa. Yleisökommenteissa on moitittu eniten A:n liittymää, jonka arvellaan ruuhkauttavan rekat Salmisaareen. Lisäksi A haukkaisi palan Lapinlahden sairaalapuistosta.

https://kerrokantasi.hel.fi/satamatunneli-lansisatama

AKuva

DKuva
Klazu tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#105275
Ihmettelen hiukan, miksi tunnelin päät eroavat huomattavasti toisistaan. Länsisataman puolella rekat lähtevät tiiviiseen kaupunkiin sopivasta hitaasta betonitunnelista, mutta jostain syystä Ruoholahteen tullessa pyrkimyksenä on luoda kaukalo nopeaa liikennettä varten. Olin aivan luullut, että aikomuksena oli piakkoin kehittää niin Ruoholahden kuin myös Lauttasaaren osuudesta Länsiväylää jonkinlaista kaupunkibulevardia, jolloin kovista vauhdeista olisi pakko joka tapauksessa luopua. Jos Keskustatunneli meinasi olla tätä tasoa, niin sen hautaaminen oli hyvä suorittaa ajoissa.
tekijänä hmikko
#105276
Pyöröovi kirjoitti: 28.12.22 13:32 Jos Keskustatunneli meinasi olla tätä tasoa, niin sen hautaaminen oli hyvä suorittaa ajoissa.
Ilmeinen vastaus kysymykseen on, että keskustatunnelia ei olla hautaamassa vaan rakentamassa.
Avatar
tekijänä veka
#105277
Vuodenvaihteen yhteenveto Jätkäsaaren rakentamisesta. Saaressa käynnistyi vuoden 2022 aikana kolme uutta asuintalon työmaata:

- YIT:n Friidu Palvelukorttelissa puiston laidalla aloitti vuosi sitten vuodenvaihteessa.
- Marraskuussa opiskelijatalo Välimerenkadulla.
- Joulukuussa Skanskan Terassitalo.

Muiden rakennusten puolella käynnistettiin vuoden aikana Wood Cityn viimeisen toimistotalon (With Securen pääkonttori) rakentaminen ja VPK:n paloasema Terassitalokorttelissa.

Asuintalohankkeita, joiden rakentaminen ei käynnistynyt vuonna 2022, ovat mm.:
- Yrjö ja Hanna säätiön talo Lidlin rakennuksen ja puiston välissä sekä sen viereen tuleva NAL Asuntojen talo. Y&H-talo on kaupungin pilottihankkeita (elinikäisen oppimisen kiertotalouskortteli yms.) ja varmaan hankala tapaus saada liikkeelle nyt tai ehkä koskaan nykyisillä reunaehdoilla. Toivottavasti olen väärässä. Poliittisten nuorisojärjestöjen omistaman NAL:n edellinen hanke (Palvelukorttelin keltainen talo) on parhaillaan valmistumassa ja saadaan pian tuottamaan. Ehkä sen jälkeen on voimia aloittaa seuraava?
- Melkinlaiturin alueella ei aloitettu yhtään uutta asuintaloa vuonna 2022. Melkinlaituri on kuitenkin määritelty Jätkäsaaren asuinrakentamisen painopistealueeksi.

Kaupunki esitteli joulun alla ilmestyneessä Jätkäsaari-Ruoholahti -lehdessä käynnistyneitä ja tulevia rakennushankkeita saarella. Projektinjohtaja Sipilän mukaan "aikataulussa ollaan pysytty melko hyvin, mutta myös myöhästymisiä on tullut."

Tämän vuodesta toiseen toistuvan liirumlaarumin sijaan olisi mukava kerrankin kuulla aikuisille tarkoitettu valistunut arvio siitä, mikä rakentamisessa oikein mättää, ja millaisen suunnitelman avulla meinataan palata joutuisammin etenevään aikatauluun. Nyt hankkeita ei saada käyntiin huonoina aikoina mutta ei myöskään hyvinä aikoina (nollakoron vuosina).

Vuonna 2023 käynnistyvistä rakennushankkeista mainittiin lehdessä seuraavat:
- Jätkän kruunu Saukonlaiturin alueella: Lapti Oy:n kuusikerroksinen talo ja 13-kerroksinen torniosa.
- Asuntoreformikortteli (asuintalo ja pysäköintirakennus) Atlantinkadun ja Kanariankadun kulmassa.
- Ehkä muitakin asuintaloja Melkinlaiturin alueella.
- Royal Centerin ns. mailapelitorni Ahdinaltaan alueella.
- Vastintin Moxy- ja Residence Inn -hotellit Terassitalokorttelissa.

Skanskan Terassitalon työmaa 29.12. Hyvä meininki kahden järeän paalutuskoneen ja kahden ison kaivinkoneen voimin.Kuva
kullevi, luenmuttenkirjoita, Maeeeq ja 3 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#105278
Kuvassa on Jätkäsaaren viimeinen puu, siis luomupuu eli omin neuvoin saarelle saapunut matkalainen. Näitä kunnon mittoihin ehtineitä koivuja oli saaren laajoilla hiekkakentillä pari vuotta sitten vielä toista kymmentä. Lisäksi korkeimpien sorakasojen huipulle oli asettunut lukuisia nuorempia ja vähävartisempia koivutulokkaita.

Oli mukava seurata, miten kentillä ja kasoilla ahertavat kaivurikuskit arvostivat ja pyrkivät varjelemaan vihreälehtisiä kavereitaan viimeiseen saakka. Kuvan koivun taival päättyi 23.8. Satuin silloin kulkemaan vieritse ja otin tämän kuvan muistoksi.

Oikein hyvää Uutta vuotta 2023 kaikille talolaisille!

Kuva
wab, Janne_H, Fyrr3 tykkää tästä
tekijänä Punavuori
#105280
Pyöröovi kirjoitti: 21.12.22 12:56 Onpas huonosti hoidettu arviointi. Hinnoille ei suinkaan kannata antaa eniten painoarvoa, sillä ne tapaavat heitellä huomattavasti ja saavat huomion keskittymään aivan vääriin asioihin. Pisteytyksiä käytettäessä arviointien kannattaa heijastella poliittista päätöksentekoa, kuten kaupunkikuvan ja vähähiilisyyden suhteen on selvästi yllä tehty. En ymmärrä, miksi ihmeessä ruljanssi on suoritettava, jos hintalappu on joka tapauksessa ykkösasia.
Keskuskortteli-kilpailussa voittaja lupautuu ostamaan tontin ja rakentamaan sen esittämiensä suunnitelmien mukaisesti. Pisteytysmekaniikka johtaa kuitenkin jänniin tuloksiin.

Olkoon meillä kolme tarjoajaa: A tarjoaa tontista 1 ME, B 997 000€ ja C yhden euron. A saa täydet 100 pistettä, B 90 pistettä ja C 80 pistettä. Jos luottaa siihen, että kyvykkäitä tarjoajia on vähän, kannattaa tontti yrittää ostaa halvalla ennemmin kuin laskea hinta nahoilleen.

Laatukriteereissä porrastus on taas pienempi. Uskallan olettaa, että arkkitehtonisen laadun ja vähähiilisyyden pisteet tulevat korreloimaan keskenään - taustamuuttujana suunnitelman todellinen laatu ja asiaan paneutuminen. Kun optimoidaan vähähiilisyyttä, joudutaan suunnitteluun käyttämään enemmän aikaa ja muustakin lopputuloksesta tulee laadukkaampi. En yllättyisi, jos kummankin kriteerin TOP-3:ssa pyörivät samat firmat mutta eri järjestyksissä.

Olen työni puolesta tekemisissä julkisten hankintojen kanssa. Laatukriteerit vaikuttavat fiksuilta, mutta hinnan olisin painottanut "korkein tarjous saa täydet ja muut suhteessa" -mallilla. Tai pidättänyt kaupungilla oikeuden siirtyä neuvottelemaan top-3 tarjoajien kanssa, jos esimerkiksi ennalta laskettu vähimmäishinta ei voittaneessa tarjouksessa ylity.
veka, MindW, TurskaT ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#105334
Kuoppa keskellä Jätkäsaaren merellistä paraatipaikkaa kertoo rakentamisen ahdingosta Helsingissä
Hesari on julkaissut tänään kiinnostavan kirjoituksen Jätkäsaaren rakentamisen vaikeuksista. Erityisesti mainitaan tyhjä kuoppa keskellä saarta. Kyseessä on palvelukorttelin eteläinen osa Atlantinkadun ja puiston välissä vastapäätä parhaillaan valmistuvia punaista ja keltaista taloa. Nyt kerrotaan, että Asuntosäätiö ei ole vielä saanut rahoituspäätöstä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Arasta. Sen takia eivät myöskään korttelin muut rakennuttajat YIT ja Saraco/Sweco pääse aloittamaan tonteillaan. Lokakuussa Hesari kertoi lähemmin Saracon ryhmärakentamishankkeen vaikeuksista.

Kuten on voitu havaita jo monta vuotta, hankkeita ei saada käyntiin muuallakaan saarella. Lähin tyhjäksi jämähtänyt kuoppa on vastapäätä nyt puheena olevaa korttelia puiston toisella puolella Lidlin talon vieressä. Vähitellen lähestyy totuuden hetki myös saaren tunnetuimman ikuisuushankkeen eli Bunkkerin aloituksen kohdalla. Tuskin kaupunki ja SRV kehtaavat enää kikkailla sitä tuonnemmaksi.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009351668.html

Kuva
tekijänä Kjk
#105335
Saracon kohteesta on tuonne kuoppaan ilmestynyt kyltti, jossa kerrotaan, että rakennuslupaa haettu joulukuussa. Harmi, nyt sitten, että aloitus takkuaa sitten toisen kohteen kanssa. Luulisi, että homma saataisiin väkisin siihen asentoon, että rakentaminen saataisiin käyntiin.
Avatar
tekijänä veka
#105365
Jätkäsaaressa sijaitsevan Ruoholahden kansainvälisen koulun laajennussuunnitelma hyväksyttiin eilen kymp-lautakunnassa. Koulun pihalle nousee lisärakennus, joka kasvattaa oppilaspaikkojen määrän nykyisestä 460:stä 780:een.

Kuva

Kuva
hmikko, Pyöröovi tykkää tästä
Avatar
tekijänä arbs
#105381
Jätkäsaaren kierros 04.02.2023

Skanskan terassitalo Ambran paalutukset nähtävästi ohi. Taustalla näkyy Helsingin VPK:n uusi neliovinen paloasema.
Kuva
YIT:n Helsingin Friidu ja tuoretta taidetukimuuria
Kuva
Länsisatamankadun ylikulkusillan paikka on enää siltaa vailla. Nykyistä Rokkiporkkanaa muistuttava oranssi teräsristikko asennetaan paikoilleen heinäkuussa 2023 ja on käytettävissä loppuvuonna 2023.
Kuva
Kuva
Kuva
Ulkoisesti lähes valmis Samoan Fale on komea näky, vaikka tiilien värivaihtelusta luovuttiinkin. Toivottavasti Melkinlaiturin reunoille rakentuvat talot ovat julkisivuiltaan yhtä korkeatasoisia ja edustavia. Hienoa työtä INARO ja Rakennusteho! :smt023
Kuva
Kuva
Kuva
Maeeeq, Kervolainen, Jim ja 15 muuta tykkää tästä
  • 1
  • 118
  • 119
  • 120
  • 121
  • 122
  • 132