Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Devi
#7880
Jepulis, tästä en löytänyt vielä mainintaa tällä, joten ...

Viime viikolla Länsiväylä-lehdessä oli maininta tällaisestakin hankkeesta, eli nyt kun tuota Espoon keskusta suunnitellaan ja uusitaan viihtyisämmäksi ja samalla rakennetaan paljon lisää, on myös ehdotettu että sinnekin rakennetaan maamerkiksi tornitalo. Tokihan siellä jo tämä 12-kerroksinen Espoontorin minitorni on, mutta tästä tulisi sitten se varsinainen maamerkki. Asiasta aiotaan perustaa suunnittelukilpaillu ja mikä parasta, tornin korkeutta ei ole säännöissä rajoitettu, joten kädet ovat vapaat arkkitehdeilla sen suhteen. 8) Tornin muodoksi toivottiin kolmionmuotoista, mikä olisi myös ihan hyvä asia, erottuisi ainakin massasta.

Valitettavasti tämän enempää tietoa hankkeesta ei mulla ole, Länsiväylää ei ole skannattuna enkä löytänyt tästä mitään kaupungin sivujen kaavapuoleltakaan, joten aika alkutekijöissä tän tiimoilla kaiketi ollaan. Päivittelen lisäinfoa kun sellaista jostain tihkuu...
Avatar
tekijänä H.C.
#7881
Janne Hoo ehtikin tuosta jo vähän huutaa. Ja nyt kun on ketjukin aiheelle niin laitetaan tänne se linkki siihen suunnittelukilpailuun:
http://espoonkeskus.evtek.fi/index.php? ... &Itemid=88

Kilpailuun kutsutut toimistot:

* Arkkitehtitoimisto JKMM Oy
* Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy
* Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka Oy
* Arkkitehtitoimisto Hedman & Matomäki Oy
* Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy


Odotan erittäin suurella mielenkiinnolla mitä tuosta tulee. Pidän Espoon keskuksesta todella paljon juuri sen takia että se on niin hirvittävän keskeneräinen ja sieltä löytyy tilaa täydentämiselle. Nykyinen rakennuskanta tukee myös hyvin omalta osaltaan massiivista uudisrakentamista 8)
Avatar
tekijänä Janne_H
#7888
Juu Espoon keskuksen keskeneräisyyttä aletaan vihdoinkin ehostamaan. Espoontorin viereen onkin jo tullut kyltti uudesta kirjastosta:

Kuva


Juu tämä tuleva tornitalo onkin mielenkiintoisin aihe minulle, kun asun tässä alle 2 kilometrin päässä sentistä*. Devi asiasta ei aijota perustaa, vaan ollaan jo perustettu suunnittelukilpailu 22.9.2006 ja se päättyy 12.12.2006.
Niin ja Espoontori on 14 kerroksinen, eikä 12. ;)

*sentti on enimmäkseen espoolaisten nuorten käyttämä nimitys Espoon keskustasta

Aiheesta kiinostuneet tulkaa ihmeessä tuonne Espoon keskustan kehittämis foorumille keskustelemaan. Siellä kaupunkilaisten kommentit on tarkoitus ottaa huomioon suunnittelussa. Nyt siellä on vähän yksinäistä kun niin tuoreet sivut ovat.
http://espoonkeskus.evtek.fi/index.php? ... &Itemid=75
Avatar
tekijänä Janne_H
#9942
Tämän tornin suunnittelukilpailu päättyi jo kuukausi sitten. Ehdokkaat tulee julki helmikuussa (tai näin ainaki sanoo pilvenpiirtäjä.net) Joten eipä tässä kovin paljon enää tarvitse odotella. :)

Tein tämmösen havainnekuvan missä näkyy mihin torni tulee:
Kuva


JR voitko kertoa mistä lähteestä tuon helmikuun olet saanut?
Avatar
tekijänä H.C.
#9945
Hino havainnekuva, näkee hyvin tornin vaikutuksen alueeseen :) Tuo paikka kaipaa kyllä vielä paljon täydennyrakentamista.

En ole JR, mutta SAFAn sivuilta löytyy lista Suomessa järjestettävistä arkkitehtikilpailusta ja siinä mainitaan että tuo ratkaisuajankohta on helmikuu 2007: http://safa.fi/sivu.php?cat=9&sel=123&s ... 62e8401cf6
katso sivun lopusta
Avatar
tekijänä Janne_H
#9948
H.C. kirjoitti:Hieno havainnekuva, näkee hyvin tornin vaikutuksen alueeseen :) Tuo paikka kaipaa kyllä vielä paljon täydennyrakentamista.
Kiitos. :)

Täydennysrakentamista se saakin:

Kuva

1. Suviniityn alue, johon tulee asuintaloja.
2. Kauppakeskus Entresse ja tiloiltaan yhtä iso kirjasto kuin Isossa Omenassa.
3. Tähän tulee Kirkkojärven puisto.

(noita punasia rajoja ei niin hirveän vakavasti tarvitse ottaa. Ne ovat vain suuntaa antavia ;) )

Lisäksi:

-kuvan oikeaan yläkulmaan ollaan suunittelemassa kerrostaloja
-Espoontorin kauppakeskusta laajennetaan
-paikalle ollaan tällä hetkellä rakentamassa ammattioppilaitosta.
Avatar
tekijänä H.C.
#9949
Hyvältä vaikuttaa. Etenkin noiden kuvassa merkittyjen ykkös ja kakkos alueiden toteutumista odotan suurella mielenkiinnolla. Havainnekuvien perusteella tuosta kauppakeskus Entressestä näyttää tulevan todella hieno. Suvelan liittäminen kunnolla osaksi Espoon keskusta olisi myös hinoa.
Avatar
tekijänä H.C.
#10510
tämä voitti, katsokaa:
Kuva
Sen on tehnyt Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy

Onko hieno, tai jotain??!?!!?!? :shock: :shock:
on upea, kertakaikkiaan! Ei voi nyt muuta kun hehkuttaa. Kyllä käy katteeks.

lisätietoja täältä:
http://safa.fi/bottom.php?cat=3&sel=128 ... 62e8401cf6
Avatar
tekijänä Janne_H
#10511
:o WOu!

Ei ole mikään suorakaide! :D

Tosin tuo korkeus ei nyt mitään ennätyksiä riko. Silmämääräisesti näyttää n. 70 metriseltä. (Espoontori on n.50 metriä).
Avatar
tekijänä Janne_H
#10512
Tässä nuo kunniamaininnan saaneet:

Arkkitehtitoimisto JKMM Oy "Taite"
Kuva

Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy "Oksanen"
Kuva

ei ollukkaan korkein
Viimeksi muokannut Janne_H, 15.02.07 16:09. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
tekijänä Janne_H
#10513
Täältä löytyy lisätietoa:

http://espoonkeskus.evtek.fi/index.php? ... &Itemid=85

Espoon keskuksen symboliksi kaksi tornia

"Tango" on voimakas ja omaperäinen ehdotus, joka perustuu kahden yhtä korkean tornin ideaan. Tornien yksinkertaisella, mutta tehokkaalla sijoittelulla onnistutaan luomaan vaihtelevaa ja rikasta kaupunkikuvaa. Tekijät onnistuvat välttämään tornitalojen suorakulmaista tavanomaisuutta ja yksitoikkoisuutta vaihtelevin mutta yksinkertaisin massoin, jotka ovat oikeassa suhteessa muihin rakennuksiin. Tornien ehdotettu sijainti sovittaa kauniisti yhteen kaupungin eri toiminnot.

Ehdotukset muodostivat mielenkiintoisen ja vaihtelevan sarjan, josta löytyi vaihtoehtoja matalahkosta korttelirakenteesta hyvinkin korkeisiin torneihin.


Taidanpa mennä katsastamaan joku päivä nuo kaikki ehdokkaat valtuustotaloon. Kiinostaa tietää mitä meinaa "hyvinki korkea torni". :)
Avatar
tekijänä RV
#10516
18 kerrosta näyttää tulevan. Mutta, on (tai tulee olemaan), jos saan sanoa, yksi Pohjoismaiden komeimmista tornitaloista.
Avatar
tekijänä grendy
#10517
Jaa-a... enpäs taida sanoo mitään ennenkun toi on pystyssä (jos on edes tollasena).. on taas NIIN ufon näkönen että se joko näyttää hienolta livenä tai sitten ihan hirveeltä ;).. Tulee mieleen Klaipedan K & D tornit (http://www.skyscrapercity.com/showthread.php?t=213379)
Avatar
tekijänä Janne_H
#10519
Tässä nämä loput ehdokkaat

"Oopse" aika korkea :shock:
Kuva

"Vaskikäärme"
Kuva
Kuva

Olisi suotavaa, jos porukkaa tulisi heittää mielipiteitä ja kommenteja tonne Espoon keskuksen kehittämisfoorumille. Sinne kaivataan porukkaa, että saadaan keskustelu kunnolla käyntiin. Tänne!