Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
#105060
Verkkokauppa ja ostoslaatikoiden hallitsematon kasvu ympäri kaupunkia selittänevät päällisin puolin Aleksin liikkeiden myynnin laskun, jota Hesari kuvailee jutuissaan liki apokalyptiseen sävyyn. Minun on vaikea nähdä, miten ehdotetun kaltaiset muutokset Keskuskadun kattamisesta ratikkalinjojen poistamiseen oikeasti houkuttelisivat merkittävästi lisää kävijöitä kävelykeskustaan. Pikemmin kuulostaa kuin olemassaolevia ostoskomplekseja haluttaisiin laajentaa kauniiden kävelykatujen puolelle, kuten esimerkiksi Oulun Isokadulla on käynyt. Jotta keskustaan saadaan lisää kysyntää, sinne pitää ennen muuta saada lisää asuntoja ja tehokkaita yhteyksiä. Kluuvin toimitiloja pitää sekä muuttaa asunnoiksi että myös rakentaa rohkeasti korkeammiksi. Samalla metrolinjoja kannattaa laajentaa kohti Töölöä, Pasilaa ja Vallilaa. Lyhyellä aikavälillä taas markkinoiden on tehtävä tehtävänsä, mikä valitettavasti tarkoittaa lukuisten fyysistä tavaraa myyvien liikkeiden sulkeutumista.
Avatar
tekijänä hylje
#105065
Mä nyt tavallaan nautin siitä miten keskustan näivettymisestä valitetaan mutta levy vaihtuu saman tien “ei kaikkien pidäkään asua keskustassa” -litaniaan kun totean että muuttaisin kyllä keskustaan sitä elävöittämään jos olis varaa. Et ei se näivettyminen nyt niin paha ongelma voi olla, kun eivät halua sitä ratkaista.

Vakiovastaus autoilevien asiakkaiden houkuttelusta ties millä hukkaputkilla ja smith-polviskimaroilla on vaan niin fantasiaa ettei se (1) ole mahdollista toteuttaa ja (2) toteutuessaan ei kuitenkaan houkuttelisi niitä autoilevia asiakkaita, koska kehätien takaa tulevan autoilijan kannattaa silti jäädä kehätienvarren ostoshelvettiin joka on lähempänä ja kätevämpi. Eikä sekään nyt minua autottomana palvele mitenkään, joten jätän jatkossakin menemättä keskustaan edes metrolla.

Olennaisesti keskustan ongelma on se, että koko seutu on kasvanut parissa vuosikymmenessä yli kaksinkertaiseksi asukasluvultaan, mutta asukasmäärä on kasvanut lähinnä siellä kehäteiden takana. Keskustan painoarvo on kutistunut, koska se ei ole kasvanut yhtä nopeasti. Ihmiset tykkäävät asioida lähempänä mielummin kuin kaukana, autollakin, joten kaupallisen tarjonnan kasvu kehäteiden varrella vähentää myös perinteisesti keskustaan asti asioimaan matkustavien ihmisten halua mennä keskustaan asti.
Avatar
tekijänä sw
#105067
Kyllä se kävelykeskustan että myös esim. Forumin ja muiden keskustan kauppakeskusten ankeus ja tyhjät tilat johtuvat näistä ulkomaisiin käsiin valuneista omistuksista ja sitä kautta täysin käsittämättömistä vuokrahinnoista. Ulkomaiset sijoittajat eivät ole valmiina tulemaan vastaan vuokrahinnoissa, pitävät mieluummin jopa tyhjänä (tiedän, kuulostaa järjettömältä). Näillä vuokrahinnoilla liikkeiden pitäisi myydä sellaisia liikevaihtoja, että morjes! Siinä ei paljon joku kadunpätkän kattaminen auta eikä raitiolinjojen venkslaus.
#105068
^Voi olla osa totuutta, mutta Suomessa käsittääkseni vielä suhteellisen rajallinen ilmiö. Kiinteistöjä on ostettu, kun liikkeet (esim Stockmannissa) ovat ensin ajautuneet hankaluuksiin kilpailussa verkkokauppaa ja ostoskeskuksia vastaan. Vaikka vuokrat voivat olla kalliita, ei ole varsinaisesti omistajan etu pitää kivijalkaa väkisin tyhjillään. Itse uskon liikkeiden palaavan, kun odottelemme sinnikkäästi nykyisten kriisien läpi. Toivottavasti sitä ennen ei viritellä typeriä kansirakenteita.
tekijänä hmikko
#105071
veka kirjoitti: 13.11.22 13:37 Jos myös 2 ja 4 siirretään kulkemaan Kaivokadun kautta Mikonkadulle jne., vapautuu Aleksin länsipää + Kolmen sepän aukio. Isompi remontti olisi siirtää nämä kaikki menemään Mikonkadulta torille Yliopistonkadun ja Fabianinkadun kautta.
Luulisin, että Mikonkadulle tarvittaisiin remontti jo noiden kahden linjan siirtämiseksi, koska nykyisellään siellä on pätkä limittäisiä raiteita, eli kapasiteetin näkövinkkelistä yksiraiteinen osuus. Sen olemassaoloon taas on oma syynsä, eli Mikonkadun kävelyaluetta pidettiin aikanaan tärkeämpänä kuin kaksoisraiteita.

Ja kuten tässä muut ovat todenneet, voi tietysti kysyä, miten paljon tuo kahden korttelin mittainen pätkä Aleksanterinkatua Mikonkadulta Mannerheimintielle auttaisi asiaa. Toki se olisi kivempi käveltävä ilman ratikoita.

Pyöröovi kirjoitti: 13.11.22 18:16 Verkkokauppa ja ostoslaatikoiden hallitsematon kasvu ympäri kaupunkia selittänevät päällisin puolin Aleksin liikkeiden myynnin laskun, jota Hesari kuvailee jutuissaan liki apokalyptiseen sävyyn.
Ostoslaatikoita on tullut hallitsemattomasti lähinnä naapurikunnissa. Helsingissäkin toki joitain, mutta pääosin uudet aluekeskukset ovat hyvinkin tarkkaan ohjattua suunnittelua. Mun havaintoni mukaan keskusta alkoi hiljentyä merkittävästi vasta Redin ja Triplan aloittaessa, mikä tietysti osui yksiin pandemian kanssa. Samoihin aikoihin tuli metroradan varrella muitakin, ainoat, eastonit, hertsit sun muut.

Helsingin kaupunkisuunnittelun visiopapereissa on vuosikymmenet kirjoitettu elävistä aluekeskuksista, joissa olisi palvelut sillä tasolla, että keskustaan ei tarvitse mennä. No, nyt viimein ollaan siinä tilanteessa, osin tietysti verkkokaupan ansiosta, ja osittain myös ruokakauppojen logistiikan ja valikoimien takia. Entivanhaan oli merkittävä ero lähimmän Citymarketin ja Stokkan Herkun välillä. Herkun loppua kohti ero taisi olla lähinnä Citymarketin ja Prisman eduksi, ja sitten Stockmann myi ruokakauppansa pois. Ts. nykyään ei tuostakaan syystä tarvitse mennä keskustaan.

Itseänikin on tosiaan pistänyt silmään viraston osalta huoli keskustan elävyydestä, kun tämä tapahtunut kehitys on kokonaisuutena suunnilleen sitä, mitä visioissa haluttiin.
TurkuCubed, JamoL tykkää tästä
tekijänä bonk
#105074
Pyöröovi kirjoitti: 13.11.22 22:56 ^Voi olla osa totuutta, mutta Suomessa käsittääkseni vielä suhteellisen rajallinen ilmiö. Kiinteistöjä on ostettu, kun liikkeet (esim Stockmannissa) ovat ensin ajautuneet hankaluuksiin kilpailussa verkkokauppaa ja ostoskeskuksia vastaan. Vaikka vuokrat voivat olla kalliita, ei ole varsinaisesti omistajan etu pitää kivijalkaa väkisin tyhjillään. Itse uskon liikkeiden palaavan, kun odottelemme sinnikkäästi nykyisten kriisien läpi. Toivottavasti sitä ennen ei viritellä typeriä kansirakenteita.
Voi kuulostaa hassulta, mutta kyllä kiinteistöfirmojen kannattaa jopa pitää liiketiloja tyhjänä mielummin kun alentaa vuokria.

Jostain luin juuri tästä hassusta ilmiöstä. Kiinteistöfirmojen omistuksien arvo on kiinni niiden odotetuista vuokraodotuksista. Jos vuokria laskettaisiin, kiinteistön arvoa pitäisi alaskirjata. Tämä saattaa olla paljon tappiollisempaa kuin laskea vuokria. Kiinteistön arvon pysyminen korkealla on tärkeämpi kun toteutuneet vuokratuotot. Kiinteistöfirmoilla on aikaa odotella pitkiäkin aikoja kunnes kysyntä taas kasvaa. Toivotaan kuitenkin, että jonkunlainen herääminen kysynnän vähentymiseen realisoituisi edes pieneen vuokrien laskuun.
jfo, veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#105079
Kävelykeskustan laajennuskokeilu hyväksyttiin kymppilautakunnassa äänin 8-5. Olin odottanut vähän tiukempia lukemia (7-6), mutta myös RKP:n edustaja äänesti vasemmiston mukana.
Avatar
tekijänä veka
#105511
Kaupunki jakoi STT:n kautta tunti sitten tiedotteen Esplanadien jalkakäytävien tilapäisestä laajennuskokeilusta 2023-2024. Kummallakin Esplanadilla autoille jää vain yksi kaista. Työt alkavat huhtikuussa. Eteläespalla autoilta poistuva kaista käytetään kaksisuuntaisen pyöräilykaistan rakentamiseen. Pohjoisespalla lisätilaan rakennetaan oleilualueita istutuksineen ja penkkeineen, kahviloiden terasseja yms.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/esplanad ... 10&lang=fi

WSP Finlandin tekemä havainnekuva PohjoisesplanadiltaKuva
hmikko, TurkuCubed, suberb tykkää tästä
tekijänä JamoL
#105516
veka kirjoitti: 15.03.23 09:39 Eteläespalla autoilta poistuva kaista käytetään kaksisuuntaisen pyöräilykaistan rakentamiseen. Pohjoisespalla lisätilaan rakennetaan oleilualueita istutuksineen ja penkkeineen, kahviloiden terasseja yms.
Etelä-Espalla on jo ennestään ihan ok kaksisuuntainen pyörätie, eli tämä nyt vaikuttaa vähän keksimällä keksityltä käytöltä katutilalle. Sinällään ymmärrän etteivät terassit pärjää kuin pohjoislaidalla, mutta nyt eteläpuolen muutos on kyllä tårta på tårta.
Avatar
tekijänä MindW
#105521
JamoL kirjoitti: 15.03.23 23:58
veka kirjoitti: 15.03.23 09:39 Eteläespalla autoilta poistuva kaista käytetään kaksisuuntaisen pyöräilykaistan rakentamiseen. Pohjoisespalla lisätilaan rakennetaan oleilualueita istutuksineen ja penkkeineen, kahviloiden terasseja yms.
Etelä-Espalla on jo ennestään ihan ok kaksisuuntainen pyörätie, eli tämä nyt vaikuttaa vähän keksimällä keksityltä käytöltä katutilalle.
Ei ole kuin osalle pituudesta. Kappelin kohdalla jalkakäytävä on muutettu pyörätieksi, joka on liian kapea ja jalankulkijat sinällään ymmärettävästi käyttävät sitä myös.
tekijänä JamoL
#105522
"Ihan ok" on minusta tarkka muotoilu - silläkin pätkällä on pystynyt ajamaan ihan turvallisesti.

Pohjoispuolella olisi enemmän tarvetta pyörätiellä (varsinkin Mikonkadun ja Mannerheimintien välillä), mutta sitä ei tämän myötä tule. Saa nähdä sitten lopputilanteessa jos kokeilu saa jatkoa.
#105541
JamoL kirjoitti: 16.03.23 19:22 Pohjoispuolella olisi enemmän tarvetta pyörätiellä (varsinkin Mikonkadun ja Mannerheimintien välillä), mutta sitä ei tämän myötä tule. Saa nähdä sitten lopputilanteessa jos kokeilu saa jatkoa.
Leveille pyöräteille olisi molemmilla puolilla tarvetta. Etelä-Espalle ei ole oikein koskaan annettu tilaa kehittyä, sillä jalankululle on tarjolla vähän tilaa suhteessa alueen suosioon etenkin kesällä. Samalla Pohjois-Espalla kävelijöitä on jo niin paljon, että autot voisi ottaa ainakin kokeiluna pois kesäkuukausiksi, jolloin keskelle tulisi houkutteleva kaista pyöräilijöille ja muulle mikroliikenteelle. Ainakaan en halua kenenkään keksivän puiden hakkaamista sivuun pyöräteiden tieltä.
Avatar
tekijänä veka
#105743
Puolitoista vuotta kestävä kokeilu Esplanadin autokaistojen korvaamiseksi pyöräkaistoilla ja kävelyalueiden levennyksillä on hyvässä vauhdissa. Eteläespalla toinen autokaistojen nupukiveyksistä on peitetty asfaltilla. Siihen tulee fillarikaistat molempiin suuntiin. Pohjoisespalla nikkaroidaan moni-ilmeisempiä asennuksia. Kummallakin puolella autoilijat menettävät kaksi kaistaa, ajokaistan ja parkkipaikat.

Kuva

Kuva
highrisejonne, Pyöröovi, TurkuCubed tykkää tästä
#105745
Autoilijat voivat tietty olla aivan eri mieltä, mutta onhan tämä paljon reilumpi jako liikkumismuotojen tilankäytön suhteen kuin aiemmin. Esimerkiksi Etelä-Esplanadin käyttö on ollut kävelijänä vaivalloista, kun tila on pitänyt jakaa pyöräilijöiden ja skuuttien kanssa. Vielä muutaman penkin voisi lisätä, minkä jälkeen on vaikea keksiä enää kummemmin parannettavaa.