Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä JTunkki
#104745
TurkuCubed kirjoitti: 02.09.22 13:50 Kaupunkiympäristölautakuntaan on tulossa päätettäväksi suuri kaava-aloite Petreliukseen, kun Jatke suunnittelee kuntoutuskeskus Petrean suurelle tontille pistetaloja, joihin voisi sijoittua jopa yli 1000 asukasta. Petrean rakennutti 1970-1980-luvuilla Kela moderniksi kuntoutustutkimuskeskukseksi, joita piti nousta ympäri Suomea, mutta Turun yksikkö jäi lopulta ainoaksi. Ilmakuvasta näkee miten massiivinen kompleksi on kyseessä. Keskus tultaisiin ehdotuksessa purkamaan kokonaisuudessaan, lukuunottamatta pientä, alkuperäistä G.A. Petreliuksen lastenkotiin kuulunutta rakennusta, joka on valmistunut v. 1933. Turun museokeskus on antanut lausunnon, jossa sanoo Petreliuksen talolla olevan kulttuurihistoriallista arvoa, joten jonkinlaista vääntöä asiasta tullaan todennäköisesti näkemään. Niin suuri tontti ja projekti on kyseessä, että olisi toivonut jonkinlaista kilpailua, eikä jälleen tällaista yhden gryndaajan voitonmaksimointi hanketta.
Pistetaloja ja pintapysäköintiä joka välissä. Lähiössä lähiön tapaan, sopiihan se tietenkin naapuritalojen kanssa yhteen, mutta onko tämä nyt oikeasti 2020-luvun suunnittelua?
Avatar
tekijänä Ukilainen
#104748
torredelmar kirjoitti: 03.09.22 12:36 Kuva

Kunnallissairaalantien kohta valmistuvat talot. Näiden takana on kaksi lisää. Voisiko ilmeettömämpiä olla...
Helposti. Näissä on sentään vaihtelua tiilien värissä, kattomuodoissa ja vielä käytetty tiiliä seinämosaiikkien tekoon.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#104773
En nyt oikein hahmoita että mihin tämä pyöräparkki olisi tulossa tuolla Kupittaan vanhan aseman tontilla, mutta ainakin havainnekuvassa näyttää ihan tyylikkäältä. Myös puurakentamisesta pisteet! Tällaiset oikeat pyöräparkit ovat perusinfraa todellisissa pyröräilykaupungeissa, ja olisikin suotavaa nähdä näiden lisääntyvän myös Turussa.
Olisiko parkkitalo ratkaisu pyörävarkauksien kitkemiseen? Polkupyörätkin saavat oman parkkitalonsa, kun Turun katukuvan uutukainen nousee Kupittaan vanhalle asemalle

Kuva

Suomen ensimmäinen Cyklon Nordic -pyöräparkkitalo nousee Turkuun Kupittaan vanhan aseman tontille. Parkkitalo tulee palvelemaan sen naapuriin rakentuvan 12-kerroksisen kerrostalon asukkaita.

Kyseessä on turkulaisarkkitehti Janne Helin kehittämä uutuus, jonka useaan kerrokseen mahtuu jopa 400 polkupyörää.

– Pyörien ja esimerkiksi sähköpotkulautojen säilytykseen ei ole pitkään aikaan keksitty mitään uutta, vaikka kevyen liikenteen kulkuvälineiden määrä ja käyttö lisääntyvät nopeasti, Helin sanoo tiedotteessa.

Uudenlaisesta pysäköintitalosta lupaillaan käyttäjäystävällistä ja helposti valvottavaa kokonaisuutta.

– Hankalakäyttöiset ja vaikeasti saavutettavat pyöräsuojat vaihtuvat helppokäyttöisiin parkkitaloihin, jossa jokaiselle pyörälle on oma, numeroitu paikka, arkkitehti summaa.

Rakennuksen päämateriaaliksi valikoitui uusiutuva puu. Kumppaniksi projektiin lähti Stora Enso, joka toimii materiaalin toimittajana ja osallistuu osaltaan myös rakennuksen kehitystyöhön.

Pyöräparkkitalo pystytetään valmiista tehdaselementeistä, joten työmaavaihe on nopea eikä se ole sidoksissa työmaan muuhun aikatauluun.

Lisäksi pysäköintitalosta löytyy erikoisrakenteiset älylukoilla toimivat pyörätelineet, jotka tarjoavat suojaa varkaiden varalta. Pyöräpaikoissa on otettu huomioon myös mahdollisuus sähköpyörien lataukseen.

https://www.ts.fi/uutiset/5763845
Tlahti, veka, Kantti tykkää tästä
tekijänä James
#104785
TurkuCubed kirjoitti: 15.09.22 14:16 En nyt oikein hahmoita että mihin tämä pyöräparkki olisi tulossa tuolla Kupittaan vanhan aseman tontilla, mutta ainakin havainnekuvassa näyttää ihan tyylikkäältä. Myös puurakentamisesta pisteet! Tällaiset oikeat pyöräparkit ovat perusinfraa todellisissa pyröräilykaupungeissa, ja olisikin suotavaa nähdä näiden lisääntyvän myös Turussa.

https://www.ts.fi/uutiset/5763845
[/quote]

"Pieniä" korjauksia uutiseen tehty sittemmin...

"Uutista korjattu ja jutusta poistettu harhaanjohtava havainnekuva 16.9. kello 13.15. Havainnekuvan kaltaista rakennusta ei ole nousemassa Turun Kuipttaalle.

Jutusta poistettu viittaus Turun Kupittaalle nousevaan asuinrakennukseen kello 14.25."
TurkuCubed tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#105008
Aninkaistenmäen vanhan konserttitalon ja Turun ammatti-insituutin tonttien tontinluovutuskilpailu on ratkeamassa. Kaupunginhallituksen pöydälle tulevassa esityksessä arviointitaulukossa eniten pisteitä saanut ehdotus ei ole kuitenkaan tulossa valituksi, sillä kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen esittää hallitukselle työn hylkäämistä sillä perusteella että "kilpailutyön edellyttämä yhden koulurakennuksen purkaminen ei noudata riittävästi asemakaavaluonnoksen ja maakuntakaavan asettamia suojeluvaatimuksia, eikä tuota niin merkittävää lisäarvoa siten, että suojeluarvoista olisi perusteltua luopua". Tietysti on mahdollista että kaupunginhallituksen jäsenet näkevät toisin ja valitsevat toisen vaihtoehdon.

Linkki kaupunginhallituksen esityslistaan, josta löytyy myös linkit kaikkiin kilpailutöihin: https://ah.turku.fi/kh/2022/1107026l/4780607.htm

Voittajaksi esitettävä AGORA

Kuva
Kuva
Kuva

Eniten pisteitä saanut, mutta hylättäväksi esitettävä UUDET SÄVELET

Kuva
Kuva
Kuva

ANI

Kuva
Kuva

GÖ & BO

Kuva
Kuva

PIHAKORTTELI

Kuva
Kuva
hmikko, Tlahti, Kantti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#105090
Laptlin projekti, Turun Puolalan Helmi Läntisellä Pitkäkadulla. Ympärillä on oikean alareunan laatikkoa lukuun ottamatta vähimmillään yli 70 vuotta vanhoja taloja. Tuorein noista on oikean reunan korkea hempeän punainen talo 1950, vasemman reunan klassistishenkinen kivimuuri 1925 ja keskellä hieno jugend, As Oy Puolala 1913.

Kuva

As Oy Puolala kuuluu niihin harvinaisempiin tapauksiin jossa on kaksi pääjulkisivua - jos niin voi sanoa. Puiston reunaan rakennettujen vanhojen talojen pääjulkisivu on poikkeuksetta puiston puolella ja pihan puolen seinät ovat koruttoman suoraksi ja sileäksi rapattuja. As Oy Puolalassa tähän "pihan" puolen seinään on panostettu myös kohtalaisesti. Hieno talo! Syynä seinän detaljiikkaan lienee ollut sen näkyvä paikka korkealla Läntisen Pitkäkadun puutalojen kattojen yläpuolella. Laptlin talon valmistuttua sitä ei enää kadulta eikä kauempaakaan näy.
Kuva

As Oy Puolalan piha on jonkin kokoinen alue aivan talon edessä, portaiden päässä. En sanoisi pihaa lapsiystävälliseksi, mutta toisella puolella onkin Puolalan puisto! En kuitenkaan usko talossa asuvan lapsiperheitä. Jos asuu, kämpästä on maksettu enemmän kuin keskiverto lapsiperhe voi asunnosta maksaa noin yleisesti.
Kuva

Arvokas talo ja kalliit neliöt puistonreunassa keskellä Turkua!
Kuva

Läntisen Pitkäkadun reunassa vielä 70-luvun alussa ollut puutalo, sen pääty. Kuva saattaa olla 60-luvulta? Kuvaajasta ei ole tietoa.
Kuva
JusuPetteri, veka, hmikko ja 4 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#105098
Ei nyt olla Turussa, mutta ihan naapurissa kuitenkin.
Renessanssi-, barokki- tai jugendtyylistä vaikutteita ottava asuinalue suunnitteilla Kaarinan Rauhalinnaan

Kuva

Voivalantien ja Saaristotien muodostamaan kulmaukseen on suunnitteilla Rauhalinnan länsiosa -niminen asuinalue noin 500 ihmiselle. Kerrostalot olisivat kolmesta viiteen kerrosta korkeita ja ne olisivat jotain aivan muuta kuin viime vuosien tyypillinen kerrostalorakentaminen. Alueelle tulisi myös rivitaloja tai muita kytkettyjä asuinrakennuksia.

Kaupunkikehitysjohtaja Päivi Liuska-Kankaanpää kertoo, että lautakunta on ilmaissut tahtonaan, että talot edustavat klassisista tyyliä, jopa barokkityyliä. Kaavaluonnoksen selostuksessa puhutaan myös renessanssi- tai jugendtyylistä.

––

Kuva

Alue koostuisi edellä mainittujen teiden kulmauksen kokonaisuuden lisäksi ikään kuin kartanon pihapiiriä muistuttavasta, kevyen liikenteen väylällä kulmauksen alueeseen yhdistetystä taloryhmästä. Kattojen olisi siellä oltava mansardimallia.

Kaavaluonnosselostuksessa mainitaan myös yksityiskohtia kuten että talojen päätyjen tulee olla räystäättömiä ja niiden huippukohdassa on oltava katonharjaa korkeampi tyylin mukainen koristeellinen finiaali.

– Suomessa Vantaalle rakennettu Kartanonkosken asuinalue on ollut pidetty. Rauhalinnan alueesta on tarkoitus tulla vielä parempi, Uotila kertoo.

––

Kuva

Hän korostaa, että tarkoitus ei ole tehdä kopioita esimerkiksi uusrenessanssitaloista.

– On hyvä tiedostaa inspiraation lähteet. Tämän on tarkoitus vahvistaa paikallista identiteettiä ja näyttää suuntaa täysin uudelle ajattelulle Suomessa.

Luonnoksessa kerrostalojen katutasoon on suunniteltu liiketiloja ja päiväkoti. Alueella virtaa puro, josta on tarkoitus tulla osa alueen viehätystä. Siihen on suunitelmassa myös pieni pato.

Kuva

Kuva

Kuva

https://www.ts.fi/uutiset/5824996
JusuPetteri, Kervolainen, hmikko ja 5 muuta tykkää tästä
tekijänä JusuPetteri
#105099
Siis aivan loistava idea. Paras uutinen rakentamisen saralla vähään aikaan arkkitehtuurisesta näkökulmasta. Esim. tuo kuva, jossa on punainen judend-tyylinen talo ja sen alta menevä tunneli on kuin suoraan Italiasta. Tämä projetkti saisi onnistua ja sitä kautta näyttää suuntaa täysin uudenlaiselle rakentamiselle ympäri Suomen. Ei muuta kuin Turkuun totetuttamaan vastaavanlaisia hankkeita. Turussa esim. sataman alue eli Herttuankulma tai vaikkapa Kirstinpuisto olisi pitänyt toteuttaa tällä samalla konseptilla mutta nyt ollaan jo auttamattomasti myöhässä niiden alueiden suhteen.
Kervolainen, Risumies tykkää tästä
tekijänä hmikko
#105100
^^ Itselleni ei valjennut, että mitä kautta tuo kaava on tullut vireille ja onko idean taakse saatu joku tositakoituksella mukana oleva rakennusliike. Jos ei, niin odotettavissa on törmäys lasitettujen parvekkeiden ym. nykyvaatimusten kanssa. Kartanonkosken ensimmäiset vaiheet saatiin tehtyä avoimin parvekkein ja klassismia etäisesti muistuttavalla tyylillä, myöhemmät korttelit lipsuivat aika lailla tavanomaisemman tuotannon suuntaan lasitettuine parvekkeineen ja korkeampine kerrostaloineen.

Pisteet siitä, että jo renderiin on laitettu rivi barokki-Toyotoja näkyviin. Tuli etäisesti mieleen Poundburyn Queen Mother Square, jonka arkkitehtuuri on mun silmääni umpitunkkaista, ja jota käytetään parkkipaikkana, mikä on minusta jokseenkin hämmästyttävää Charlesin kuningasideakaupungin keskusaukiolla. Leon Krier, yksi Poundburyn suunnittelijoista, on toki sanonut selvästi ääneenkin, että autot kuuluvat hänen mielestään näkyviin noille paikoille.
TurkuCubed, jfo tykkää tästä
tekijänä JTunkki
#105105
On myös varsin renessanssihenkistä, kun kadunvarret on täynnä pysäköityjä autoja.

Toki pisteet rehellisyydestä
tekijänä Xerdoz
#105106
TurkuCubed kirjoitti: 23.11.22 12:31 Ei nyt olla Turussa, mutta ihan naapurissa kuitenkin.
Renessanssi-, barokki- tai jugendtyylistä vaikutteita ottava asuinalue suunnitteilla Kaarinan Rauhalinnaan

Kuva
Aivan käsittämätöntä pelleilyä. Muutama talo rakennettu harvakseltaan, täysin erillään kaikesta taas. Ei tuo ole mitään kaupunkirakentamista, eikä todellakaan mitään barokki tai jugend - tyyliä, SIlloin osattiin sentään rakentaa kaupunkeja.
tekijänä Samsam
#105107
Todella hieno idea ja edes osittain toteutuneena kirkkaasti kaunein asuinalue, mitä täällä on tehty sukupolviin. Kun Kaarinasta on kyse arvasin heti, että Marjo Uotilalla on näppinsä pelissä. Hyvä niin.
Risumies tykkää tästä
tekijänä tiiliskivi
#105109
Kannatettava projekti ihan erilaisuuden vuoksi, ja voi rikkoa jäätä kertaustyylien käytölle laajemminkin mitä monet toivovat.

Mutta eipä erilainen ulkoasu tosiaan pelasta niiltä ongelmilta mitä tuollaisilla projekteilla yleensäkin on: autoiluun perustuva, vilkkaiden teiden katveeseen luotu yhden rakennuttajan tekemä erillinen saareke. Monotonisuuttakaan ei varsinaisesti vähennä, jos kuvan mukaan rakennuskokonaisuudet ovat samalla muotilla tehtyjä. Tuollaisessa eri tyylikokonaisuuksia yhdistelevässä "kerralla valmiiksi" - metodissa on vaarana myös teemapuistofiilis. Tai sitten parhaimmillaan omanlainen, turvallinen ja kylämäinen tunnelma.

Mutta nämähän ovat mielipidekysymyksiä, ja varmasti ihan tyytyväisiä (lapsiperhe?) asukkaita tuonne löytää, ja sitä mitä Kaarinasta parin läpiajokerran perusteella muistan, ei siellä kummoista keskustaakaan olisi jota jatkaa talo kerrallaan, joten ihan mielenkiinnosta toivottavasti toteutuu tämä.
hylje, Tipi tykkää tästä
  • 1
  • 275
  • 276
  • 277
  • 278
  • 279
  • 287