Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Pitäisikö sinun mielestä Turun kaupunkiin rakennuttaa Toriparkki?

Kyllä
47
40%
Ei
48
41%
En osaa sanoa
22
19%
Avatar
tekijänä Kantti
#104321
Lumet ovat sulaneet Turun kauppatorilta jo jokin aika sitten ja istutusaltaat ovat valmiita Aurakadun puolella.

Kuva

Kuva

Torin yläosa on nyt prosessissa. Yliopistonkadusta on jäljellä kapea jalankulkukuja toistaiseksi. Ortodoksikirkon pahasti painuneilta portailta on hyvä näkymä torin suuntaan.
Kuva

Kuva
TurkuCubed, veka, Tlahti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#104444
Parisen viikkoa sitten otettuja torikuvia. Postaus hippasen kestänyt. Työt ovat kyllä edistyneet tästä.

Kauppatorin toiminnot ovat luontevasti siirtyneet väliaikaisilta paikoiltaan takaisin varsinaiselle alueelleen, sen tultua valmistuttuaan jälleen käyttöön. Osa torikauppiaista on vielä kävelykadulla kojuineen.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Jalkakäytävän lämmitysputkistoa
Kuva

Kuva

Eerikinkadun alle tulevat tilat alkavat olla piakkoin jo pois kadun rakentamisen tieltä? Tuosta yhdyskäytävä parkkihallista Börsiin nähtävästi kulkee?
Kuva
TurkuCubed, hmikko, veka ja 3 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#104477
Kauppiaskatu.
Kauppatorialueeseen elimellisesti liittyvistä kaduista, Kauppiaskadun tämän päiväinen asema.

Kauempana, ylhäällä vasemmassa reunassa Kauppiaskadun valmistunut kortteliosuus johon pari päivää sitten on istutettu kadunvarsipuita. Melko yllättävän isoja, toivottavasti menestyvät. Edessä parkkihalliin kaartuva tunnelin katto.
Kuva

Kulkukäytävia sinksataan edes takaisin katutyömaan edistyessä. Käytävää puretaan edessä ja kuva on otettu uudesta käytävästä.
Kuva

Kuva

Pihakadun julkiselle liikenteelle varattu katutila näyttää melko kapealta. Jos raitsikkaa ajatellaan, mahtuuko tuohon reunakivien väliin kaksoisraide?
Kuva

Kauppatorin korttelin osa Kauppiaskadusta tulee muuttumaan täydellisesti vanhaan verrattuna sen valmistuttua! Jalankululle on tilaa ja todennäköisille ravintola/kahviloille tullaan osoittamaan alueita katuosalle. Näytti ainakin Hese tehneen Wikken tilaan oman burgeripaikan jo valmiiksi.
Kuva

Eerikinkadun osuus on vielä kaukana valmistumisesta.
Kuva

Eerikinkatu katutasolta, suurin piirtein kävelijän silmän korkeudelta. Paviljonkirakennus näyttää hyvältä!
Kuva

Jo valmistuneella Eerikinkatu-Linnankatu -osalla ei puita ole. Kadulle on varattu tilaa logistiikalle, kuljetusten purkamiselle ja lastaukselle sekä muutamalle invaparkille. Hotellin edessä linja-autolle on varattu tila johon jotkut kaalipäät ovat sijoittaneet oman autonsa ja bussi on liimannut itsensä aivan perään kiinni. Ongelmia on ollut (helppo arvata) monenlaisen yksityisautopysäköinnin kohdalla kadun varressa. Sakkoja on lätkitty varmaan kohtalaisesti? Tänään näytti melko siistiltä tässä mielessä
Kuva
TurkuCubed, veka, jfo ja 3 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#104541
Kauppatorin Yliopistonkadun puoleinen osa ja Yliopistonkatu toria sivuavalta osalta.

Turussa meneillään olevista projekteista ylivoimaisesti tärkein - ainakin henkisesti - on kauppatori, joka on Turun keskipiste ja ydin. Siksi sen valmistumisella on aivan erityinen merkitys jollaista ei muulla Turussa meneillään olevalla hankkeella ole. Se kiinnostaa todellisuudessa kaupunkilaisia kaikkein eniten. Näin väittäisin.

Torin luoteisnurkassa kivetystyömaa lähestyy istuskeluportaita. Istuskeluportaat näyttävät olevan kolmen portaan korkuisia.
Kuva

Koilliskulma on kiveämisen osalta vielä alkamatta.
Kuva

Tältä näyttää kauppatorin ja ortodoksikirkon tontin erottava Yliopistonkatu nykyisin. Tässä vaiheessa.
Kuva

Kuva

Ortodoksikirkon portailta avautuva näköala.
Kuva

Tämä kennosto näyttäisi olevan aluetta jolle on tarkoitus tehdä puuistutuksia? Puiden juurille saadaan kasvun vaatimaa maa-ainesta. Riittääkö puolisen metriä kunnon multaa pitämään puut ja istutukset hengissä? Multakerroksen jälkeen alla on tiukkaa sepeliä jne.
Kuva

Ortodoksikirkon portailta edelleen. Istuskeluportaiden tukimuurin jälkeen kuvassa oleva puolikaaren muotoinen alue on Saaristomeriteemainen suihkulähdealue.
Kuva

Aurakadun reunan paviljonki, josta jäääkiekon mm-kisojen jälkeisten juhlimisien jälkeen tapahtuneiden katolle kiipemisten aiheuttamista vahingoista nostettiin rikoskanne. Sitä ja muita paviljonkeja ollaan vähitellen ryhdytty varustelemaan. Sisään on kannettu laitteita, koneita, huonekaluja ja sen sellaista. Syyskuussa Turun päivänä kauppatorin pitäisi olla valmis. Tai ainakin avautua kauttaaltaan kaupunkilaisille. Se nähdään sitten...?
Kuva
TurkuCubed, Tlahti, jfo ja 2 muuta tykkää tästä
tekijänä hmikko
#104545
Kantti kirjoitti: 23.06.22 01:08 Tämä kennosto näyttäisi olevan aluetta jolle on tarkoitus tehdä puuistutuksia?
Tulee mieleen, että noilla materiaaleilla lienee joku käyttöikä, samoin kuin parkkihallin katon vesieristeellä. Kun ne tulevat tiensä päähän, rakenteet täytyy kaivaa esiin ja puut taitavat mennä uusiksi siinä kohtaa. Muoviputkien yms. luulisi kestävän ainakin 40 vuotta.
Pyöröovi tykkää tästä
tekijänä bonk
#104546
Kyllä puut kasvaa hyvin noinkin matalassa. Jos olet nähnyt metsässä kaatuneen puun, ei juuristo ole välttämättä kovinkaan syvä. Itseä enemmänkin kiinnostaa tuo kennoston funktio. Onko siis tarkoitus niillä tukea päälle laitettavaa kivetystä kirsikkapuiden alla. Tietysti kivetyksen alle tulee multaa ja muuta maa-ainesta, jolloin nuo kennot eivät kannattele juurikaan kivien painoa. Mutta tuleeko puut juurineen sitten nostamaan kiviä tulevaiuudessa? Puiden pieni koko on kaiketi valittu, jottei juuristokaan kasvaisi liian suureksi.

Kuva
tekijänä Iso-Aleks
#104549
bonk kirjoitti: 25.06.22 19:28 Kyllä puut kasvaa hyvin noinkin matalassa. Jos olet nähnyt metsässä kaatuneen puun, ei juuristo ole välttämättä kovinkaan syvä. Itseä enemmänkin kiinnostaa tuo kennoston funktio. Onko siis tarkoitus niillä tukea päälle laitettavaa kivetystä kirsikkapuiden alla. Tietysti kivetyksen alle tulee multaa ja muuta maa-ainesta, jolloin nuo kennot eivät kannattele juurikaan kivien painoa. Mutta tuleeko puut juurineen sitten nostamaan kiviä tulevaiuudessa? Puiden pieni koko on kaiketi valittu, jottei juuristokaan kasvaisi liian suureksi.
Näyttäisi olevan tällainen RootSpace juurikennosto. Esitteen mukaan suunniteltu estämään maan tiivistyminen, tehostamaan ilmastusta ja kastelua sekä hallitsemaan juuriston kasvua (estäen kivien noston ja muut vauriot). Pätevän oloinen järjestelmä ja varmasti myös sen hintainen.
veka, TurkuCubed, Kantti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#104561
Osa puiden istutusalueesta onkin jo muullitettu.

Tänään torilla ohi mennessäni kun sattui kamerakin olemaan fölissä, otin kuvan koilliskulmaan tulevasta esiintymiskorokkeen rakentamishommasta. Tai ainakin luulen että se on esiintymiskoroke? Sijainti täsmää.

Kuva
TurkuCubed, TheCultureHigh tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#104576
Kauppatorikierros.

Eerikinkadun paviljonki. Jalkakäytävää rakennetaan, ehkä pavljongin kummallakin puolelta pääsee kuukauden päästä kulkemaan? Mitään varuste- tai kalustuspaketteja tähän Eerikinkadun paviljonkiin ei vielä ole rahdattu. Kauppiaskadun puoleisessa paviljongissa on jo aika tavalla kamaa sisällä ja näyttäisi siellä pientä asennustoimintaa jo olevan näkyvissä.

Kuva

Torikauppa ei näytä lauantaina olevan toiminnassa. Yksi yrittäjä on paikalla töissä
Kuva

Kuva

Kuva

Wikken edustan jalkakäytäväosuus on pikavauhtia naputeltu tähän asentoon - ei vielä valmis mutta pari kahvila/baari/ravintolaterassia (vasemman puoleinen on Hese) on onnistuttu vauhdilla avaamaan. Rakennettu vielä kierreportaat parvekkeelta alas katutasolle. Mukavaa aina nähdä jotakin valmista tässä ympäristössä.
Kuva

Kauppiaskadun lähes valmis osa Maariankadulta Yliopistonkadulle.
Kuva
TurkuCubed, hmikko, veka ja 4 muuta tykkää tästä
tekijänä hmikko
#104584
Kiitoksia kuvaamisesta. Tähän tiedoituksena, että torin avajaiset ovat virallisesti Turun päivän aattona 17.9., mihin on nyt 74 päivää aikaa. Kuvien perusteella voisi luulla, että aikataulu pitää, kun valmista pintaa on jo tuon verran, mutta varmaan viimeistelytöiden työläyttä ei voi noin vain arvioida.
Avatar
tekijänä Kantti
#104592
Kauppatorin valmistuminen on viime aikoina ollut intensiivisen mielenkiintoni kohteena. Setti kuvia tästä aiheesta 3 päivää sitten.

Aurakadun puoleinen paviljonki jossa kalusteet on jo suurimmalta osin asetettu paikalleen. Ravintola avautuikin eilen ja näyttää nettisivujensa puolesta tason osalta kunnianhimoiselta. Etenkin kun tietää torin aikaisemman historian grilli- ja burgeritaustapainotuksen, Heset ja muut käristämöt.
https://www.ravintolaagnes.fi

Kuva

Aurakadun puoleinen veli tulee pieneltä takamatkalta ja avautuu ehkä viikon kuluttua. Kuumeinen varustelu oli käynnissä tälläkin puolella.
Kuva

Torielämä on nopeasti elpymässä vaikka käytössä on vielä alle puolikas toria.
Kuva

Kuva

Töitä Yliopistonkadun puolella ja saaristoteemaisen vesiaiheen parissa tehdään noin parinkymmenen äijän voimin määrätietoisesti. Aikaa ei ole liikaa avautumispäivään. Ympäröivät kadut eivät valmistu siihen mennessä .
Kuva

Kuva

Kuva

Eerikinkadun jalkakäytävän kivipintaa asennetaan hyvällä vauhdilla - nähdäkseni. Sivumennen, teltasta paljastuva julkisivurempassa ollut Vanun talo näyttää onnistuneelta!
Kuva

Kuva

Suihkuttava vesiaihe ortodoksikirkon edessä
Kuva

Kuva

Käytävää parkkihallista Hansaan ollaan kaivamassa Kultatalon edessä. Mielenkiintoista katsoa miten tunnelin pää järjestyy Hansan puolella, hissillä otaksuttavasti pitäisi päästä tunnelista katu/lattiatasolle.
Kuva

Nesteytin itseäni samalla, pyörällä kun liikuin. Lonkku 7,50€. :)
Kuva
TurkuCubed, veka, 16valve ja 5 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#104593
Kantti kirjoitti:Kauppatorin valmistuminen on viime aikoina ollut intensiivisen mielenkiintoni kohteena. Setti kuvia tästä aiheesta 3 päivää sitten.


Hieno kuvareportaasi jälleen @Kantti! Valmistuva Kauppatori ihan syystäkin intensiivisen seuraamisen kohde, joka päivä tulee näkyvästi valmiimmaksi, erityisesti kun istutukset saadaan paikalleen niin alkaa kokonaisuus todella hahmottua. Mitä enemmän kuvia torin nykytilasta näkee, sitä varmempi olen siitä että Turkuun on valmistumassa ehdottomasti Suomen hienoin tori ja käyttäjiäkin selvästi on vaikka työmaa on edelleen kesken. Vihdoin Kauppatorista tulee jotain, mistä voi olla turkulaisena ylpeä ja tori nouseekin nyt ehdottomasti yhdeksi Turun nähtävyyksistä – vanha tori ei ollut avoimine roskiksineen ja rumien torirakennusten ansiosta kovin näyttämisen arvoinen.

Affärscentrum tai Vanun talo sai myös vihdoin ansaitsemansa rempan ja ihan tyylikäs tulikin! Hiukan ehkä turhan vaalean sävyinen uuden Börsin ja KOP-kolmion välissä, mutta muistan lukeneeni että julkisivu olisi nyt alkuperäistä vastaava. Seuraavaksi kun saadaan Wikkeen kaavailtu korotusosa, kauppahallin kortteli uudistettua nykyisestä parkkipaikasta, tyylikkääksi aukioksi maltillisella uudisrakentamisella ja Österbladin tontin talot kunnostettua alkuperäiseen koristukseen! Vielä raitiotie suhailemaan Eerikinkatua ja Kauppiaskatua, niin alkaa Turussa todella olemaan tyylikäs keskus.
tekijänä Nalle
#104597
Kävin pitkästä aikaa torilla. Piti ihastella miten kivalta kaiken remontin keskellä alkaa jo näyttää. Kaiken tämän panostuksen jälkeen sitä toivoo, että ihmiset todella löytäis torin palveluineen. Potentiaalia nimittäin on.
tekijänä TheCultureHigh
#104618
Tuo wikken edusta on kyllä hieno! ja nuo kierreportaat on kivat.
Silti pakko kritisoida tuota torin kivetystä, edelleen. Miksi se ei voi vain olla tasaista kiveä. Tuo epätasainen kivipinta vaan ei ole nykyaikaista millään muotoa. No on se sentää parempi mitä ennen..
  • 1
  • 24
  • 25
  • 26
  • 27
  • 28
  • 29