Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Jary
#104582
Redistä ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan, mutta joku innokas tubettaja on onneksi laittanut oheisen klipin nettiin pari kuukautta sitten. Tekijä on tuntematon ja tuon perusteella aika kolkolta paikalta edelleen näyttää vaikka Kalasataman asuttaminen on jo aika pitkällä.

veka, Janne76 tykkää tästä
#104607
HS: Kala­sataman Majakassa vaihde­taan lasisia seinä­element­tejä: ”Rakennus on aivan uusi”, ihmettelee asukas

SRV:n asunnoista pääkaupunkiseudulla vastaava johtaja Jorma Seppä sanoo, että Majakan lasiseen julkisivuun on tehty vuosikorjauksia, joista on sovittu taloyhtiön kanssa.

”Vuosikorjausten yhteydessä on vaihdettu julkisivuelementtien yksittäisiä laseja.”

Sepän mukaan korjauksia on jouduttu tekemään, koska elementeissä on ollut laatuvirheitä, jotka ovat aiheuttaneet laseihin säröytymistä.

”Tämä ei kuitenkaan aiheuta turvallisuusvaaraa eikä vaikuta elementtien teknisiin ominaisuuksiin. Luonnollisesti kuitenkin korjaamme nämä virheet.”

Seppä tarkentaa, että korjattavat lasit ovat julkisivuelementtien umpinaisen osan sisällä, eivät ulkopinnassa.
Aikanaan kun julkisivuista oli debattia, nuo lasielementit taidettiin mainita halvoiksi.

Jutun mukaan kauppakeskuksessa on suorastaan putoillut laseja, mutta ne ovat eri tavaraa ja eri ongelma.
Jary, Janne76 tykkää tästä
Avatar
tekijänä MindW
#104614
Näkyy myös hyvin eri rakennejärjestelmät ja niiden välinen kuormansiirtolaatta.
Avatar
tekijänä veka
#104617
Jos tuo on lopullista asumisosan seinää. kuten näyttää, kaikki neljä tornia ovat erinäköisiä. Kokonaisuus tuo mielen Tukholman kuuluisat keskustatornit, Hötorgsskraporna, kuten Tande aikaisemmin jo hoksasi. Hötorgetin tornit 60-luvulta ovat viiden eri toimiston suunnittelemia, mutta Redin tornit lienevät edelleen Helinin toimiston hyppysissä. Tästä huolimatta on entistä vaikeampi ajatella, että tulevissa neljässä tornissa tyydyttäisiin johonkin muuhun kuin jatkamaan samalla linjalla tavoitteena kahdeksan erilaista pintaa.
  • 1
  • 93
  • 94
  • 95
  • 96
  • 97