Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä hmikko
#99168
Pyöröovi kirjoitti: 12.12.19 20:40 raideliikenteen "solmukohtia"
No tuo esitetty Vihdintien raitiotie juurikin risteää sekä Raide-Jokerin että kaupunkiradan kanssa (Valimon asema), joihin tulee vaihdot. Valimon aseman ympärille esitetty täydennysrakentaminen vaan on melko vaatimatonta. Vihdintien liikenneympyrään (Raide-Jokeri) on suunnitteilla ihan kohtuullisesti.
Pyöröovi tykkää tästä
Avatar
tekijänä markusvalo
#100340
Seuraavassa liikenneliikelaitoksen (kyllä) johtokunnassa on hyväksyttävänä Ruskeasuon varikon hankesuunnitelma. Nykyisen bussivarikon alueelle rakennetaan kaksikerroksinen varikko, jonka alakertaan tulee ratikat ja katolle bussit, tämä vaatii pätkän rataa Ruskeasuon Teboilin kulmalta.
Varikon rakentaminen on osa tetristä - kun Ruskeasuo on valmis siirtyy sinne Koskelan varikon toiminta. Koskelaan on suunniteltu hybridikorttelia eli ratikat maantasossa ja kannen alla ja päällä liike- ja asuntorakennuksia. Kun Koskela valmistuu on mahdollista luopua Töölön ja Vallilan varikoista. Lisäksi on suunnitteilla kokonaan uusia säilytysvarikoita mm. Yliskylään, sielläkin hybridikortteliin. Raide-Jokerin varikkoa ollaan jo rakentamassa Roihupeltoon vanhan (pois siirtyneen) bussivarikon paikalle.
Syy tetrikseen löytyy kuvasta. Jos nykytason säilytysmetreihin vertaa niin jo vuonna 2026 ollaan tilanteessa, että koko kalusto ei mahdu varikoille, siinä vaiheessa alkaa uusien osuuksien liikennöinti (Kruunuvuori laajimpana) mikä tarkoittaa siis lisää vaunuja.
Koko pykälä ja suunnitelma
Varikoiden kehittämissuunnitelma (2018)

Kuva
hmikko tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#104358
Hämmentävä uutinen päivän lehdessä
Helsingin kaupunki tilasi miljoonien arvoiset pikaratikat – Pian ilmeni, että uudet ratikat ovat liian pitkiä pysäkeille

Helsinkiläisille on luvassa melkoinen katuremontti ja lisälasku uusien pitkien pikaraitiovaunujen takia.

Helsingin kaupunki on tilannut Kruunusiltojen tulevaa reittiä varten 23 uudenlaista pitkää pikaraitiotievaunua. Vaunut maksavat lainan korkoineen yli 135 miljoonaa euroa.

Škoda Transtechiltä tilatut pikaratikat eivät kuitenkaan mahdu useille kantakaupungin pysäkeille. Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) tilaamat uudet vaunut ovat 35-metrisiä, ja nykyiset kantakaupungin pysäkit on suunniteltu enintään 30-metrisille ratikoille. Tämä aiheuttaa ongelmia raitiovaunuliikenteelle kantakaupungissa.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008704854.html
Ensin eivät metrojunien ja asemalaitureiden pituudet synkanneet. Nyt sitten sama tapahtuu ratikoiden puolella. Pientä osaamisvajetta pukkaa liikennelaitoksen suunnalla.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#104359
Otsikointi ja oikeastaan koko juttu nyt vaan on ihan tuubaa. Kyllä raitiotiepysäkkien pidennystarve on ollut tiedossa ja suunnitelmissa jo hankkeen alusta asti.

Nyt vaan pidennettäviä pysäkkejä on enemmän kuin alunperin piti, kun linjaa päätettiin jatkaa Jätkäsaareen sen sijaan että päätepysäkki oltaisiin tehty Rautatieaseman eteen.

"Toimittaja yllättyi! Radan pidentämispäätöksen jälkeen radasta tulee pidempi kuin aikaisemmin! Katso shokeeraavat kuvat!"
TurkuCubed, Pyöröovi, hmikko tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#104360
Niinpä. Uskon itsekin, että konttorin puolella kaikista tämmöisistä seikoista on ollut hyvä tieto koko ajan. Sen sijaan alkoi vähän tuntua siltä, ettei julkisuuteen tai poliitikoillekaan ole aina valotettu näitä ikäviä vaikutuksia erityisen tarmokkaasti.

Lukaisin Hesarin kirjoituksen varmuuden vuoksi uudestaan. Itselleni oli jossain on määrin uutta tietoa, kuinka kenkkumaisia käytännön ongelmia on sovitettaessa pitkiä ratikoita keskustan vanhojen linjojen mutkiin mm. Kampissa. Uutta tietoa itelleni oli myös pysäkkialueen ruuhkautuminen, kun kaksi ratikkaa yrittää sinne jonossa, ja toinen niistä on pidempää mallia. Oliskohan jopa Assan edessä oleva pysäkkialue liian lyhyt? Nyt siihen mahtuu kaksi ratikkaa samaan aikaan, mutta kuinkas jatkossa?

Lopulta spekuloitiin, että kaduille voisi tulla jopa 45 metriä pitkiä ratikoita. Pitäisikö semmoisten saapumiseen yrittää varautua jotenkin jo nyt?

Pohjimmaltaan tässä taitaa olla kyse ikuisesta ratikan pituutta koskevasta väännöstä. Virkaväki konttorin puolella näkyy kannattavan mahdollisimman pitkiä ratikoita, joihin mahtuu kerralla paljon ihmisiä. Kaupunkilaisten puolella on voitolla päinvastainen toive: lyhyt vuoroväli ynnä lyhyet ja ketterät ratikat. Jutun räväkkä klikkiotsikko on tietysti oma lukunsa, mutta muuten juttu valotti kysymystä ihan kohtuullisesti.
Avatar
tekijänä hylje
#104362
Raitioliikenteen vuorovälit mitoittaa ydinkeskustan raideverkko, johon ei mahdu juurikaan enempää vuoroja ilman että se aiheuttaisi epäluotettavia aikatauluja ja hitaampaa liikennettä kauas muualle verkkoon.

Ja kaupunkilaisten mielipidettä ratikoiden sopivaan kulkutapaan voi kysyä täältä lähiöistä, missä suurin osa kaupunkilaisista asuu. Nopeita harvoin pysähtyviä pikaratikoita, kiitos. Keskustassa voidaan kävellä, täällä ei voi kävellä.
tekijänä slette
#104368
hylje kirjoitti: 13.05.22 09:36 Raitioliikenteen vuorovälit mitoittaa ydinkeskustan raideverkko, johon ei mahdu juurikaan enempää vuoroja ilman että se aiheuttaisi epäluotettavia aikatauluja ja hitaampaa liikennettä kauas muualle verkkoon.
Tuota ongelmaa korjaa osittain Topeliuksenkadun raitiotie. Kun "hidasratikat" saadaan Topeliuksenkadulle niin Mannerheimintien voi varata pikaratikoille.
Avatar
tekijänä hylje
#104372
slette kirjoitti: 14.05.22 08:17 Tuota ongelmaa korjaa osittain Topeliuksenkadun raitiotie. Kun "hidasratikat" saadaan Topeliuksenkadulle niin Mannerheimintien voi varata pikaratikoille.
Kyllähän se vähän auttaa, mutta kun ne Topeliuksenkadun ratikat kuitenkin tulevat Kaivokadun, Mannerheimintien ja Simonkadun risteykseen (=koko verkon pahin sumppu), vuorovälejä ei oikein voi parantaa.

Parannuksia voisi kuitenkin tehdä, eikä kyse ole massiivisista projekteista. Fredrikinkadun raitiotie Kampista Bulevardille avaisi reitin pohjois-eteläsuuntaiselle ratikkalinjalle joka ei käy ydinkeskustan sumpussa ja siten sallii vuorovälien tihentämisen, mutta jostain syystä kaupunki laahaa jalkojaan tämän kanssa.

Jollain suunnittelun tasolla on myös Mannerheimintieltä Postikadun kautta Kaivokadulle menevä rata, joka ihan syystäkin kiertää tuon sumpun.

Myös Mannerheimintien avaaminen kävely- ja ratikkakaduksi Postikadulta Espalle parantaisi merkittävästi tuon murheiden risteyksen kapasiteettia liikennevalojen poistuessa, mutta tämäkään ilmiselvä keskustan elävyyden ja viihtyisyyden parannusprojekti ei ole missään suunnittelussa.

Nää kaikki ongelmat voisi yhdessä ratkaista jollain 20-30M€ kadunrakennusprojektilla, mutta eihän Helsingillä nyt tälläiseen varaa ole. Tehokkaampi, nopeampi ja enemmän matkustajia keskustaan pumppaava ratikkaverkko ei suinkaan toisi kaupungin kassaan saman verran verotuloja vuositasolla.
Pyöröovi tykkää tästä
tekijänä Etika
#104376
hylje kirjoitti: 15.05.22 11:42
slette kirjoitti: 14.05.22 08:17 Tuota ongelmaa korjaa osittain Topeliuksenkadun raitiotie. Kun "hidasratikat" saadaan Topeliuksenkadulle niin Mannerheimintien voi varata pikaratikoille.
Kyllähän se vähän auttaa, mutta kun ne Topeliuksenkadun ratikat kuitenkin tulevat Kaivokadun, Mannerheimintien ja Simonkadun risteykseen (=koko verkon pahin sumppu), vuorovälejä ei oikein voi parantaa.

Parannuksia voisi kuitenkin tehdä, eikä kyse ole massiivisista projekteista. Fredrikinkadun raitiotie Kampista Bulevardille avaisi reitin pohjois-eteläsuuntaiselle ratikkalinjalle joka ei käy ydinkeskustan sumpussa ja siten sallii vuorovälien tihentämisen, mutta jostain syystä kaupunki laahaa jalkojaan tämän kanssa.
Topeliuksenkadun ja Fredrikinkadut raitiotiethän on yhdistetty yhdeksi Länsi-Helsingin raitioteiden projektiksi. Ne on siis tarkoitus toteuttaa yhtä aikaa, mikä onkin järkevää, koska niiden vaikutus yhdessä on enemmän kuin osiensa summa. Eli Topeliuksenkadun ratikat eivät välttämättä tunge tuohon risteykseen.

Mutta se ei kyllä poista tuon Mannerheimintein ja Kaivokadun risteyksen ongelmaa. Kun Kaivokadulle ei näytä tulevan pikaratikoiden päätepysäkkiä vaan niitä suunnitellaan vedettävän keskustan läpi, tuon risteys uhkaa tulla entistäkin kriittisemmäksi vaikka muutamakin linja siirtyisi Fredalle.
  • 1
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26