Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä JTunkki
#103963
Saataisiinkohan se Wood Cityn viimeinen osa viimein käyntiin (nyt lukee 06/22). Antaa alueelle uskomattoman keskeneräisen vaikutelman kun alueen ensimmäinen tontti on ollut tyhjänä kenttänä vuosikaudet.
tekijänä TurskaT
#103965
Ei siltä näytä. Tontin varausta on jatkettu kesään 23 nykyisellä käytöllä ja srv:n nettisivujen mukaan uusi rakennus (käyttöä ei spesifioitu) valmistuu 24 aikana
tekijänä Punavuori
#103978
Kovin verkkaisesti Jätkäsaaren rakentaminen etenee. Melkinpaaden alueella infratyöt ovat vasta käynnistymässä - vaan Atlantinkadun varren ja keskuskortteleiden tontit ovat olleet rakennuskelpoisia jo usemman vuoden, palvelu- ja keskuskortteleista tai Länsisatamankadun varresta puhumattakaan. ATT:n kompleksi Jätkäsaaren Lidlin vieressä nousee jostain syystä ”talo kerrallaan”: ensin tehdään yksi tontti melkein valmiiksi, ja sitten aloitellaan rauhassa seuraavaa.

Surullisin esimerkki on Asuntoreformin tontti Atlantinkadulla. Hämärästi muistelen, että tontin rakentaminen piti alun perin alkaa joskus 2020. Pidemmän aikaa tuon tontin aloitusajankohta on siirtynyt ”ehkä ensi vuonna” -moodissa. Noinkohan kaivuri rouhaisee tonttia vuonna 2023?

Keskeneräiset tai peräti tyhjät tontit valmiin alueen keskellä antavat tosi epäsiistin ja nuhjuisen, laitakaupunkimaisen fiiliksen koko alueelle. Samalla asukkaiden kaipaamat palvelut viivästyvät. Eipä ihme, että Atlantinkadun sillanpuoleisessa päässä anteliaasti mitoitetut parkkihallit ovat täynnä asukkaiden autoja.
Avatar
tekijänä hylje
#103980
Punavuori kirjoitti: 09.02.22 21:09Eipä ihme, että Atlantinkadun sillanpuoleisessa päässä anteliaasti mitoitetut parkkihallit ovat täynnä asukkaiden autoja.
Kyllähän Helsingissä autokaupunkia osataan rakentaa. Ihan keskustaankin. Kyllä kunnon kansalainen autoilee. Auto. Auto. AUTO!
Avatar
tekijänä veka
#103981
Punavuori kirjoitti: 09.02.22 21:09 Surullisin esimerkki on Asuntoreformin tontti Atlantinkadulla.

Keskeneräiset tai peräti tyhjät tontit valmiin alueen keskellä antavat tosi epäsiistin ja nuhjuisen, laitakaupunkimaisen fiiliksen koko alueelle. Samalla asukkaiden kaipaamat palvelut viivästyvät.
Minusta surullisimman tapauksen titteli menee ns. terassitalokorttelille. Sehän on saaren vanhempaa aluetta ja olisi pitänyt ja voitu rakentaa jo aikoja sitten. Korttelin nimi oli vuoteen 2014 saakka Saukonpaaden koulukortteli, mutta jo kahdeksan vuotta sitten käynnistetyllä kaavamuutoksella päädyttiin nykyiseen tilanteeseen. Ikäkuninkaan titteliä tavoittelee tietysti myös Bunkkeri. Sillä on ollut omat taistelunsa, mutta jo pidemmän aikaa on vaikuttanut siltä, ettei SRV:llä ole minkäänmoista kiirettä hankkeen kanssa.

Yksi syy hidasteluun on mielestäni tonttien varaaminen sellaisille rakennuttajille, joiden kantokykyluokitus ei hyvällä tahdollakaan riitä näin isoihin projekteihin. Pienelle yritykselle onnistuminen Jätkäsaaressa voisi antaa eväät isompaan loikkaan kasvun tiellä, mutta hankalaahan se on, jos asiakkaat eivät voi täysin luottaa hankkeen onnistumiseen. Vähän samaa vikaa on monenlaisilla aatteellisilla yhteisöillä, joiden rahkeet eivät sitten riitäkään, kun pitäisi tehdä ratkaisevia päätöksiä ja ottaa riskiä. En välitä mainita nimiä, mutta kummankin sortin rakennuttajia on tuoreella aloituskartalla useita.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#103982
veka kirjoitti: 10.02.22 12:05 Yksi syy hidasteluun on mielestäni tonttien varaaminen sellaisille rakennuttajille, joiden kantokykyluokitus ei hyvällä tahdollakaan riitä näin isoihin projekteihin. Pienelle yritykselle onnistuminen Jätkäsaaressa voisi antaa eväät isompaan loikkaan kasvun tiellä, mutta hankalaahan se on, jos asiakkaat eivät voi täysin luottaa hankkeen onnistumiseen. Vähän samaa vikaa on monenlaisilla aatteellisilla yhteisöillä, joiden rahkeet eivät sitten riitäkään, kun pitäisi tehdä ratkaisevia päätöksiä ja ottaa riskiä. En välitä mainita nimiä, mutta kummankin sortin rakennuttajia on tuoreella aloituskartalla useita.
Jos tämä on ongelmana, voisiko harkita tonttien jakamista pienempiin osiin? Aika surullista mielestäni, jos vain suuret massarakennuttajat pystyvät toteuttamaan projektejaan Suomen kaltaisessa jo valmiiksi keskittyneessä maassa... Etenkin yhteisrakentamista toivoisin nimenomaan lisää, sillä vaihtoehtoja moiselle asumiselle on turhan vähän.
tekijänä Punavuori
#103983
Terassitalokortteli kärsii samasta loputtoman viivästymisen vaivasta.

Tunnistan muutaman Vekan kohteen, jossa rakennushankkeeseen ryhtyvän kantokyky, päätöksentekokyky tai muut eväät eivät ehkä ole aivan riittäneet massiiviseen urakkaan. Vastaavasti korona on viivästyttänyt hotelli- ja toimitilahankkeita, valitettavan keskeisillä paikoilla.

Rakennustöiden aloittamisen lisäksi joku tuntuu mättävän kaavoituksessa/kaavoituksen valmistelussa. Seuraamani asuntoreformihanke on edennyt seuraavasti:
- Asuntoreformin kilpailukutsu 11/2018
- Arkkitehtuurikilpailun tulokset 4/2019
- Tulosten pohjalta tehdyn kaavaluonnoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4/2020
- Kaavaehdotus keväällä 2021 aika vähäisissä määrin muuttuneena. Naapurikortteleiden esirakennustyöt valmistuivat kesällä 2021.
- Kaava lautakuntaan 10/2021
- Rakentajan kilpailutus "ehkä vuonna 2022".
- Töiden aloittamisen tavoiteaikataulu kartassa 2023. Valmista ehkä 2025-2026.
- Korttelin parkkihallipääty valmistunee 2026-2027?

Kyseessä ei edes ole mitenkään poikkeuksellisen vaativa kohde, vaan kohtuullisen tavanomainen kerrostalokortteli (vrt. Välimerenkatu 3:n kiinteistö). Jotenkin toivoisi, että pieni siivu aluerakennusbudjetista liikenisi tällaisten ikuisten työmaiden maisemointihankkeisiin. Alueen viihtyvyyttä ei varsinaisesti paranna se, että esim. Terassitalon korttelit ovat puskeneet pajua, työmaakontteja ja hylättyjä autoja vuosikaupalla.

Autoista: mielestäni uuden kantakaupungin tulisi olla palvelu- ja muulta infralta sellainen, ettei valtaosa alueen asukkaista tunne tarvetta auton hankkimiseen selvitäkseen arjesta. Kun lähipalvelut ovat niin puutteellisia että ensimmäisen 5-7v ajan matka lähimpään kulma-Alepaan on 1,5km per suunta, on jokin pielessä. Pahasti.
tekijänä JamoL
#103984
Punavuori kirjoitti: 10.02.22 13:37 Autoista: mielestäni uuden kantakaupungin tulisi olla palvelu- ja .... matka lähimpään kulma-Alepaan on 1,5km per suunta, on jokin pielessä. Pahasti.
Jätkäsaari on itse asiassa hyvä esimerkki siitä kuinka palvelut pitäisi hoitaa muuallakin: K-Market, kirjasto jne. ovat palvelleet siitä asti kun ensimmäinen osa alkoi rakentua, ja nyt kauppatarjontaa täydentävät Lidl keskemmältä saarta, sekä Alepa ja R-Kioski Välimerenkadulla. Muutakin palvelutarjontaa on runsaasti, ja koulut ja päiväkodit ovat rakentuneet suunnilleen asukasluvun tahdissa.

Käsittääkseni suurin osa asukkaista hoitaakin arkiliikkumisen kävellen ja julkisilla, mutta monilla on silti auto: jos parkkihallipaikan saa puoli-ilmaiseksi, aika moni keksii vapaa-ajan tai työmatkakäyttöä autolla.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#103987
@JamoL Mainitsemasi palvelujen määrä on aika säälittävä kantakaupungille. Asukkaat ovat siis jtn 15 vuotta eläneet Keskon perusmyymälän kanssa ja nyt sanomasi mukaan paikalle on tullut jopa Alepa ja Lidl. Varmasti paikalliset käyvät edelleen tärkeät ostokset hoitamassa autolla Ruoholahden Cittarissa tai vastaavassa. Kyllä on ihan asiallista kritisoida, miksi esimerkiksi alueen pohjoisosaan kirjaston tuntumaan ei kaavoitettu jonkinlaista pientä keskuskorttelia erilaisine myymälöineen. Oma asiansa on tietty halvat parkkipaikat ja ylipäänsä halpa autolla liikkuminen, mutta kyseeessä ovat laajemman mittakaavan ongelmat.
tekijänä Punavuori
#103989
Valitettavasti tilanne on juuri tuo, miten Pyöröovi asian muotoili.

Jätkäsaaren lounaiskärjen valmistuneista taloista on Alepan, K-marketin ja kirjaston muodostamaan "palvelukeskittymään" suunnilleen sama matka kuin Kisahallin nurkalta Mannerheimin patsaalle. Ruoholahden kauppakeskukseen on vielä hieman enemmän tallattavaa. Kyllä tuon tervejalkainen hyvällä kelillä kävelee. Kantakaupunkimaisesta palvelurakenteesta ei kuitenkaan missään nimessä voida puhua. Ennemmin saaren palvelutarjonnasta tulee mieleen jokin vantaalainen metsälähiö.

Kaupunkisuunnittelun ansioksi on luettava, että Välimerenkadun alkupään peruspalvelut valmistuivat suurin piirtein samaa tahtia ensimmäisten talojen kanssa. Homma on kuitenkin lipsunut pahemman kerran rakentamisen edetessä Länsisatamankadun länsipuolelle. Surullinen tosiasia on se, että kantakaupungille ominainen palvelutarjonta saadaan alueelle ehkäpä puolen vuosikymmenen kuluttua, jos silloinkaan.

Asun itse tällä Jätkäsaaren uudella puolella. Jos joku olisi vaikka viisi vuotta sitten kertonut, että tulen jonain päivänä asumaan kantakaupungissa lokaatiossa, jossa auto on käytännössä välttämätön ja lähipalvelut löytyvät näppärimmin Tapiolan Stockalta, olisi varmaan tullut kahvit nenästä.
tekijänä bonk
#103997
Mä en ymmärrä miksi vaihtoehdoiksi on vaan sanottu kävely tai auto? Ratikalla pääsee helposti parempien palveluiden ääreen. Kyllä sinne sporaan voi nousta kauppakassin kanssa.
Raksa, Hipardus tykkää tästä
tekijänä JamoL
#104012
Punavuori kirjoitti: 12.02.22 19:43 Valitettavasti tilanne on juuri tuo, miten Pyöröovi asian muotoili.

...

Asun itse tällä Jätkäsaaren uudella puolella. Jos joku olisi vaikka viisi vuotta sitten kertonut, että tulen jonain päivänä asumaan kantakaupungissa lokaatiossa, jossa auto on käytännössä välttämätön ja lähipalvelut löytyvät näppärimmin Tapiolan Stockalta, olisi varmaan tullut kahvit nenästä.
Voin valitettavana juonipaljastuksena kertoa ettei sinne Jätkäsaaren lounaiskärkeen tule ikinä syntymään kovin runsaita palveluita. Syynä ei ole ensisijaisesti että alue on uusi, vaan että se on pussin perällä, ja lähialueen asukkaiden pitää yksin elättää palvelut "ohikulkijoiden" puuttuessa. Liiketilaa kyllä olisi myös tuolla alueella, mutta nyt siinä on Wolt-markettia, ravintolaa, kiinteistöhuoltoa ja joogastudiota.

Aivan samasta syystä esim. Punavuori Albertinkadusta rantaan päin on palveluiden suhteen lähes autio - pari parturikampaamoa, baaria ja Alepa. Uskon että Punavuoren tilanne tulee kohenemaan kun Hernesaari ja (osaltaan myös) Telakkaranta tuovat kävelyetäisyydelle uusia asukkaita. Samoin Jätkäsaaren keskiosiin tulee palveluja kun rakentaminen etenee kohti länsirantaa.

Sinällään palveluiden syntyminen ja vakiintuminen on kiehtova aihe; Vaikkapa Jätkäsaaressa on varmaan 20-25 ravintolaa, joista kymmenkunta on jo saanut vakituisen asiakaskunnan, muista osa taas tulee varmasti kuolemaan ennen kesää ja tekemään tilaa uusille yrittäjille. Jossain vaiheessa ravintolakierto sitten hidastuu vanhojen kaupunginosien tasolle.

Kiinnostavana yksityiskohtana: Jätkäsaaressa on tällä hetkellä valtava määrä personal trainereita, kynsistudioita, irtoripsiyrittäjiä ja karvanpoistosalonkeja. Kaavassa on määrätty liiketilaa, niin sitä lienee saatavilla hyvinkin kohtuulliseen hintaan. Tähän kun lisää keskustan läheisyyden ja nuoren ikärakenteen, kivijalkaan syntyy 20-luvulla tuollaista. Jännä nähdä jääkö keskittymä pysyväksi Kallion "mummovaateliikkeiden" tapaan.
Punavuori tykkää tästä
tekijänä Hmm
#104020
JamoL kirjoitti: 15.02.22 23:32 Voin valitettavana juonipaljastuksena kertoa ettei sinne Jätkäsaaren lounaiskärkeen tule ikinä syntymään kovin runsaita palveluita. Syynä ei ole ensisijaisesti että alue on uusi, vaan että se on pussin perällä, ja lähialueen asukkaiden pitää yksin elättää palvelut "ohikulkijoiden" puuttuessa. Liiketilaa kyllä olisi myös tuolla alueella, mutta nyt siinä on Wolt-markettia, ravintolaa, kiinteistöhuoltoa ja joogastudiota.
Olen optimistisempi; Jätkäsaaressa tulee olemaan kaupungin hienoimpiin kuuluvat merenrantapuistot, joista jo nyt esimerkkinä Saukonpaadenranta ja tulevaisuudessa suuremmat ja vielä avoimemmin meren rannalla olevat puistot. Väitän että ihmiset tulevat hakeutumaan niihin muista kaupunginosista asti. (Tosin eivät talvella eli näiden alueiden palvelut tulevat elämään vuodenaikojen mukaan).
JamoL tykkää tästä
tekijänä Punavuori
#104043
Hyviä huomioita JamoL:ltä!

Jätkäsaaren lounaisnurkan palvelutilanne helpottaa - kenties joskus - keskuskorttelin valmistuessa. Palvelurakenne on silloin kantakaupungille ominainen: lähikorttelista löytyy kulmakauppa, kivijaloista ravintoloita ja isompi kauppakeskus muutaman sadan metrin päästä.

Veikkaankin, että alueen valmistuessa nykyinen ”Jätkäsaaren keskus” tulee siirtymään Välimerenkadun alkupäästä Välimerenkadun loppupäähän palvelu- ja keskuskortteleiden luo. Voi olla, että Bunkkerin kulma jää palvelurakenteensa takia vähän paitsioon.

Tätä saadaan kuitenkin odotella hyvä tovi, kun alueen kaavoitus ja rakentaminen etenevät perin verkkaista tahtia.
JamoL tykkää tästä
  • 1
  • 108
  • 109
  • 110
  • 111
  • 112
  • 132