veka kirjoitti:Olin jotenkin kuvitellut, että lähinnä vihreiden voimin (Soininvaara, Sinnemäki) Vartiosaarta ylipäätään ryhdyttiin aikoinaan viemään eteenpäin.
Juuri Sinnemäki ja Soininvaara poikkesivat tuossa suunnilleen kaikista muista vihreistä. Kokoomus piti jossain vaiheessa Vartiosaarta raitiotien ehtona, mikä sitten sopi Soininvaaralle lautakunnassa niin päin, että raitiotie oli Vartiosaaren ehtona, ts. ei siltaa Vartiosaareen ilman ratikkaa. Vihreiden kumisaapasluonnonsuojelusiipi on vastustanut koko ajan.
Aika moni on tämän aikalisän suhteen sanonut, että ihan hyvä, koska suunnitelma oli huono ja joskus myöhemmin saadaan parempi. Itse epäilen sitä teoriaa aika voimakkaasti. Helsinki on aika monessakin paikassa kaivanut esiin kymmenen vuotta tms. jäissä olleita kaavoja ja ruvennut toteuttamaan ilman kummempaa päivitystä (esim. Lohiapajanlahti). Vartiosaari tietty on niin iso kokonaisuus, että luulis jonkun katsovan perään jos asiaan palataan vasta paljon myöhemmin.