Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#102737
^ Kiitoksia tästä.

Kyseenalaistaisin maan alle kaivautumista. Se on nyt ollut jo pitkään vakioratkaisu keskeisillä paikoilla Helsingissä. Kun arvokkaiksi katsottuihin rakennuksiin ja näkymiin ei haluta puuttua, mutta uudet tilat pitää kumminkin saada, niin ne kaivetaan maan alle. Musiikkitaloa voisi pitää tavallaan pöljimpänä esimerkkinä, kun konserttisalit lämpiöineen sopivat maan alle huonosti ja rakennus oli osa kaavaratkaisua, jossa oli lääniä maan pinnalla vaikka kuinka paljon (koko ratapihan varsi, mihin tuli toimistotaloja ja kirjasto). Amos Rexille kaivautumisen jotenkin antaa anteeksi, kun arkkitehtoninen idea toimii ja Lasipalatsia on siinä hyödynnetty aika hienosti. Sen sijaan esmes Helsinki Garden on minusta jokseenkin joka tavalla pöljä ratkaisu.

Sitten kun olen kuningas, niin määrään, että tehdään niin hienoa, että sen kehtaa laittaa maan pinnalle.
Avatar
tekijänä veka
#102739
hmikko kirjoitti: 19.08.21 13:45 Sitten kun olen kuningas, niin määrään, että tehdään niin hienoa, että sen kehtaa laittaa maan pinnalle.
Tästä en voisi olla enempää samaa mieltä. Mutta tämän vanhan linja-autoaseman tapauksessahan arvotaloa käytetään oikeastaan vain kyytipoikana, jotta paikalle (seinille ja maan alle) päästäisiin rakentamaan uutta bisnestä. Se ei vieläkään innosta, vaikka mielestäni kammottavasta kattovirityksestä sentään on jo päästy. Omassa pienessä maailmassani juurikin tämä entinen Espoon ja länsisuunnan bussiasema on varmaan koko Helsingin ikonisin rakennus ja tärkeä säilyttää juurikin sellaisenaan. Näitä ei ole monta jäljellä, ja tämä on niistä tärkein. Ehkä voin elätellä mielessäni sellaista haavekuvaa, jossa nuo uudet lisukkeet voidaan joskus taas poistaa, kun ymmärrys lisääntyy.
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#102740
Täytyy sanoa että vaikka en ollut sen alkuperäisen korotus idean suurin fani, niin jotenkin uusi kolmion mallinen uloke on mielestäni vielä tökerömpi viritys. Uudessa kerroksessa oli lasipinta-aloineen oma viehätyksensä, mutta nyt tämä kolmio vain peittää vanhan rakennuksen julkisivua ja näyttää joltain viimehetken idealta, kun piti nyt siihen maan päällekin jotain keksiä. Olisiko ollut mahdollista väsätä jokin erillinen paviljonki ja jättää vanhalle rakennukselle oma tilansa? Olisi antanut arkkitehtuurillekkin enemmän mielestäni vapauksia.
tissot, luenmuttenkirjoita, apollonkatu ja 2 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#102758
Hietalahden asukasaktiivit eivät ole vielä heränneet, sillä ilmatila on ollut ihmeen hiljainen siihen nähden, kuinka kovin äänenpainoin Hietalahdenrannan uudistusehdotuksia keväällä vastustettiin. Tilanne muuttunee pian, sillä torstaina järjestetään asukkaille tarkoitettu verkkokeskustelu aiheesta ja jatkoon valitusta ehdotuksesta.

Suunnitelmien kerrotaan keränneen rankkaa vastustusta. No, olin yksi niistä kantansa kertoneista, joiden mielestä alue on muuttumassa parempaan suuntaan. Juuri tämä nyt jatkoon päässyt Schauman & Nordgrenin ehdotus oli lisäksi suosikkini kolmesta. Maisteltuani sitä taas uudestaan pidän siitä entistäkin enemmän.

Autoliikenne oikaisee siltaa pitkin lahden yli, ja samaa reittiä voivat käyttää jalankulkijat ja fillarit. Lahden perukka rauhoittuu hienosti ja liittyy kauniisti kunnostettavaan torialueeseen. Uudisrakennukset voisivat olla vähän matalampia ja tyylikkäämpiä. Vielä ehtii tuunata. Ja jos olisin diktaattori, en toisi tuohon paikkaan toimistoja vaan asuntoja. Joidenkin talojen ikkunanäkymät huononevat, mutta onneksi niitä ei ole monta.
Pyöröovi tykkää tästä
tekijänä bonk
#102766
Aluksi vastustin hanketta. Nyt kuitenkin huomaan kuinka paljon alueen uudelleen järjestely toisi kävely- ja pyöräilyreitistöä sekä ihan vaan rauhallista kaupunkitilaa. Kun neljä tai jopa viisi kaistaa joutuu kiertämään satama-altaan ja vielä monimutkainen risteys bulevardin ja hietalahdenkadun kanssa - katutilaa menee autoille hyvin paljon. Google mapsista kuva paikasta

Kun autot siirettäisiin sillalle, koko hietalahdenranta altaan ympärillä vapautuisi ja yhdistyisi yhdeksi tilaksi. Myös pyöräilijöiden ja kävelijöiden reitit lyhenisivät samalla. Myös uudisrakennusten ympäristö tulisi epäilemättä hyvin korkeatasoiseksi kaupunkitilaksi. Myös bulevardi rauhottuisi huomattavasti, kun uusi silta ohjaisi autoliikennettä hyvin tehokkaasti mallaskadun liikennetunnelin kautta uudenmaankadulle.

Kun nyt viikko sitten kävelin tuon altaan ympäri, huomasin kuinka autovaltainen koko tuo alue nyt on. Vaikka altaan ja torin väli on alle sata metriä, autokaistojen ja risteyslueen laajuuden takia ne on eroteltu vahvasti toisistaan. Taidan olla siirtymässä kannattamaan hanketta.
Avatar
tekijänä veka
#102808
Kantakaupungissa rakennetaan täysin uusia taloja niin harvoin, että uudisrakennukselta voi ja pitää odottaa erityistä kunnianhimoa. Tulokkaan tulee sopia ympäristöönsä ja varsinkin pyrkiä tekemään siitä entistä kauniimpi ja kotoisampi, parempi paikka elää. Nyt on valitettavasti käymässä toisin, mielestäni.

Kumma kyllä, Abrahaminkadulla Hietalahdessa on talon kokoinen tyhjä tila. Se ei tietenkään ole ollut tyhjä, vaan siinä on kasvanut isoiksi asti puita ruman aidan takana. Oksat ovat työntyneet pitkälle kadun puolelle. Tarkasti ottaen kyse on viereisen kulmatalon (Ruoholahdenkatu 14) hakemasta lisärakennusoikeudesta.

Ok, ja hyvä että kivijalkaan saadaan ankean aidan paikalle myymälöitä. Ylempiin kerroksiin tulee toimistotiloja. Mutta, miksi on tyydytty näin pelkistettyyn seinään, eikö aika ole vieläkään ajanut tämmöisen askeettisuuden ohi? Alan jo nähdä painajaisunia, joissa kotikaupunkini vähitellen täyttyy näistä pasilahenkisistä seinistä. Pidän itse enemmän jopa tuosta likaisesta ja kulahtaneesta kulmatalosta, jossa on persoonallisuutta. No, kotonani jäsentenvälisessä äänestyksessä uudisrakennuksen laadusta äänet menivät tasan 1-1.

https://kartta.hel.fi/?sukkaId=2021-003382

Kuva

Kuva
apollonkatu, hmikko, Pyöröovi tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#102823
Välillä tulee samoin epätoivoinen olo täydennysrakentamisessa. Ikään kuin kantakaupunki olisi ulkoasultaan valmis ja uusien talojen pitäisi ainoastaan pysyä mahdollisimman piilossa ohikulkijoiden mielenkiinnolta. Eikö rakentaminen olisi edes voinut pyrkiä säästämään osan viheralueesta, joka vaihtuu nyt aikaisempaakin harmaammaksi ja tylsemmäksi toimistomuuriksi? Ottaisin paljon mieluummin tähän jtn Jätkäsaaren tetrisblokkeja katolle kuin pelkkää ankeutta.
tekijänä Tipi
#102827
Heh, taidan olla ainoa joka pitää tuota ihan kohtalaisena :D
Tuo mieleen 40-luvun tyylin, jolloin massan ja aukotuksen symmetriasta pidettiin kiinni.
Esimerkkinä Mikonlinna: https://finna.fi/Record/musketti.M012:HK19731119:3953

Eikös tuo ole kuitenkin omalla tavallaan arvokasta ja ”keskusta -tyylikästä”? Erottaa heti lähiökerrostalosta. Vähän samaa tyyliä kuin Oulun osuuspankin uudessa suunnitelmassa. Pari alinta kerrosta on kaupallisia tiloja varten erilailla aukotettu ja rakennuttaja on saanu ”bonuksena” seitsemännen kerroksen ylös sisäänvedettynä. Olisko tummempi sävy julkisivussa ollu parempi?

Katunäkymä on mielestäni hieno. Oikean etukulmaan rakennus on upea, mielestäni suojelun arvoinen. Takana vanhempi erkkeritalo ja vihreä jugend-torni. Edessä vasemmalla keltaista uusklassismin puhtautta.

Olen aina myös tykänny vaijereilla ylös keskelle katua pingoitetuista katuvaloista. Kaupunkivihreän puuttuminen on tietysti viihtyisyyden kannalta miinus.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#102828
Tipi kirjoitti: 04.09.21 21:53 Tuo mieleen 40-luvun tyylin, jolloin massan ja aukotuksen symmetriasta pidettiin kiinni.
Esimerkkinä Mikonlinna: https://finna.fi/Record/musketti.M012:HK19731119:3953
Kunpa olisikin Mikonlinnan tyyliä, jossa ylhäällä on siro terassitasanne ja upeita yksityiskohtia. Ruoholahdenkadun projektissa taas julkisivu on liki täysin pelkistetty ja ikkunat muistuttavat kaltereiden aukkoja.

Olet tietysti oikeassa, että on tässä paljon hyvääkin, esimerkiksi siisti kivijalka. Sijainnilta odottaisin kuitenkin parempaa.
Avatar
tekijänä Urbaani
#102830
Itse ainakin diggaan. 30-luvun funkiksesta vaikutteensa ottava perussiisti kaupunkitalo. Joo aina voi toivoa parempaa, muttei tuohon paikkaan mitään ihmekikkailuja tai arkkitehtikilpailuja välttämättä tarvita. Pitkään katsellut ko. slottia ja vähän skeptinen ollut täydennysrakentamismahdollisuuksille, juurikin syystä että nytkin kohoava rakennus blokkaa merkittävän osan naapurin ikkunoista, mutta mitä nyt pitää erittäin arvokasta tonttia seuraavatkin puoli vuosisataa tyhjänä...

3.5/5
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#102838
Sisältää vaikuttaa kieltämättä tyylikkäältä ja todennäköisesti säilyy pitkään hyvässä käytössä. Sen sijaan ulkopuoli, jota olen jo pidemmän aikaa joutunut katselemaan, on paitsi karu myös yksinkertaisesti tylsä ohikulkijan kannalta. Tarkoitus voi olla edustaa omanlaistaan minimalismia, mutta kyllä tuohon olisi silti voinut jtn kynnystä tai pylväikköä saada opiskelijoille oleskelemiseen.
Katarina, Risumies, syksy tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#102839
Ulkoa: lisää Pasilaa keskustaan. Onpa todella köyhää. Sisältä: paljasta harmaata betonia joka paikassa. Ja loputtomasti portaita. Hesarin kirjoituksen avauskuvassa on niistä kaikkein suurin. Olisko saanut vaikutteita Ateneumista? Kaikki nuo portaikot, aulatilat ja käytävät ovat talon käyttötarkoituksen kannalta hukkatilaa. Niinpä haastattelussa jo maalaillaan opetuksen, projektien ja muiden toimintojen voivan levitä myös rappusille ja vaikka minne. Kauniissa ympäristössä syntyy kauniita ajatuksia, harmaassa ja brutaalissa ympäristössä harmaita ja brutaaleja ajatuksia. Suoraan sanottuna järkyttävää.
Risumies, apollonkatu tykkää tästä
Avatar
tekijänä Jary
#102840
Taideyliopisto!? Bunkkerihan toi on...kuin painajainen, oikea keskitysleiri!
No ompahan ainakin nyt pysynyt järki mukana kampusta tehdessä, mutta olisivat nyt vähän tuoneet korkeakulttuuria kuvioihin mukaan, kun on ihan yliopistosta kyse. Lycka till vaan sano....
Risumies, apollonkatu tykkää tästä
  • 1
  • 183
  • 184
  • 185
  • 186
  • 187
  • 207