Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä TurkuCubed
#102248
Aivan Turun ydinkeskustassa ollaan korottamassa 1955 valmistunutta ns. Kestilänkulman liikerakennusta parilla kerroksella ja lisäksi osoitetaan 8-kerroksinen uudisrakennus korttelin keskelle.
Maankäyttösuunnitelma: https://ah.turku.fi/kylk/2021/0504011l/ ... 959738.pdf

Kuva
Kuva
Kuva

Lisäksi Kupittaalla on valmistunut esiselvitys merkittävästä rakentamisen määrästä K-Citymarketin ympärillä. Lisäksi marketille osoitettaisiin laajennusta.
Esiselvitys: https://ah.turku.fi/kylk/2021/0504011l/ ... 962829.pdf

Kuva
hmikko, Tlahti, huopa tykkää tästä
tekijänä Samsam
#102271
Hienoa, että Kestilänkulmaa uudistetaan, joskin ei olisi ollut suuri menetys purkaa koko hökötys samantien pois. Tuo Cittari kun vielä tuosta laajenee niin muodostaa jo oman kaupunginosansa.
tekijänä hmikko
#102273
^ Juu, tajusin vasta toisella katsomalla, että Sittariin on piirretty laajennus. Laitos on jo nykyään semmoinen, että sinne ei todellakaan tee mieli mennä minkään puuttuvan vessapaperin takia. Sisällä tulee puolen kilometrin kävelylenkki. Mihin tarkoitukseen mahtavat lisää tilaa haluta... vaatteille ja rautakauppatavaralle varmaan voi aina olla enemmän lääniä. Tuossa esiselvityksessä ei mainita mitään laajennuksen alle jäävien parkkipaikkojen korvaamisesta. Varmaan maan alle tulisi lisää luolaa.

Itsekin ihmettelin tuota Kestilän talon renderiä, kun siinä ei ole tehty mitään vanhalle julkisivulle. Ehkä ei ole vaan tehty kuvamanipulaatiota. Jonkun pesun/maalin/rappauksen se ehdottomasti tarvitsisi.
Avatar
tekijänä Kantti
#102293
Kyllähän tämä suhteellisen hyvältä näyttää sinänsä, mutta välittömästi katsoessa asuntojen kokoja iskee pommin lailla äimistys niiden koosta, mm. 7 kolmiota (47,5 m2—56,5 m2) sekä 6 neliötä (68 m2—74 m2)! Käsittämätöntä koppirakentamista. Miten tällaisella rakentamisella saadaan asiallisia ja toimivia perheasuntoja? Esimerkiksi.

Näiden kolmioiden neliöillä on saatavissa kohtalainen kaksio samoin kuin 4h+k asuntojen kohdalla jonkinlaisia kolmioita. Ei erityisen toimivia tiloja noillakaan . Suunta on huono!
veka tykkää tästä
tekijänä JamoL
#102294
Onko Turussa näiden osalta säätelyä joka ajaa tähän?

Itse olen ajatellut että Helsingissä mini-kolmio-/neliötrendin syynä olisi vaatimus että tietty osa pinta-alasta tulee varata "perheasunnoille", mutta onko jotain tällaista sääntelysyytä Turussakin?
Avatar
tekijänä Kantti
#102295
JamoL kirjoitti: 09.05.21 14:01 Onko Turussa näiden osalta säätelyä joka ajaa tähän?

Itse olen ajatellut että Helsingissä mini-kolmio-/neliötrendin syynä olisi vaatimus että tietty osa pinta-alasta tulee varata "perheasunnoille", mutta onko jotain tällaista sääntelysyytä Turussakin?
Itse en tällaisesta tiedä. Epäilen että kova neliöhinta pyritään hämärtämään huoneiden lukumäärällä?
tekijänä Sisu
#102296
Kahden lapsen perhe saattaa pyytää sitä kolmea makuuhuonetta ja kunnollisen kokoisilla huoneilla hinta karkaa liian suureksi. Kysyntää siis kolmioille ja neliöille on, mutta ei maksukykyä. Suunta saattaa olla huono, mutta kysyntä sen määrittelee kun sääntelyä ei ole.
JamoL tykkää tästä
Avatar
tekijänä jfo
#102301
Otin toissapäivänä pari nopeaa (vaan ei niin nopeaa ettenkö olisi ehtinyt kokeilla perspektiivityökalua Darktablessa :D ) kuvaa Nummen projekteista:

Tyyssija on edistynyt kivasti ja tulevasta julkisivusta saa jo jonkinlaisen kuvan:
Kuva

Sisäpihallakin oli harmahtava kupariverhoilu edistynyt, mutta siitä ei saanut kunnollista kuvaa.

Kirkkotien / Suntiontien projekti on vihdoin taputeltu Suntionkulman valmistuttua. Talomuuristahan on koko ajan ollut kyse, mutta varsinkaan keväisessä ilta-auringossa lopputulos ei näytä ollenkaan hassummalta. Vielä pientä viimeistelyä ympäristöön ja pihoille, nurmikon kasvua odotellessa, niin hyvä tulee.

Kuva

Kuva

Hyvä uusi asukaskeskittymä joka tapauksessa. Viereisen K-marketin kauppias on varmasti ainakin tyytyväinen, ehkä Nummenmäen Apteekin läheisyydessä olevat kivijalan liiketilatkin voisivat saada pientä buustia.

Kuva
hmikko, TurkuCubed, Tlahti ja 2 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä VPH
#102326
hmikko kirjoitti: 07.05.21 00:53 ^ Juu, tajusin vasta toisella katsomalla, että Sittariin on piirretty laajennus. Laitos on jo nykyään semmoinen, että sinne ei todellakaan tee mieli mennä minkään puuttuvan vessapaperin takia. Sisällä tulee puolen kilometrin kävelylenkki. Mihin tarkoitukseen mahtavat lisää tilaa haluta... vaatteille ja rautakauppatavaralle varmaan voi aina olla enemmän lääniä. Tuossa esiselvityksessä ei mainita mitään laajennuksen alle jäävien parkkipaikkojen korvaamisesta. Varmaan maan alle tulisi lisää luolaa.

Itsekin ihmettelin tuota Kestilän talon renderiä, kun siinä ei ole tehty mitään vanhalle julkisivulle. Ehkä ei ole vaan tehty kuvamanipulaatiota. Jonkun pesun/maalin/rappauksen se ehdottomasti tarvitsisi.
Kyllä Kupittaan Cittari käy melko ahtaaksi jo nyt. Iso hatunnosto Hannulle sittarin kehittämisestä, laajasta valikoimasta ja uusien tuotteiden tuomisesta, mutta haittapuolena käytävät alkavat kaventua. Laajennuksen tarkoitus on toivottavasti saada lisää väljyyttä, mikä luo taas viihtyvyyttä. Ainakin Raumalla Prisman laajentuessa hyllyvälit ja pääkäytävät saatiin huomattavasti väljemmiksi.
Nett1 tykkää tästä
Avatar
tekijänä TurkuCubed
#102349
Puolimatka kunnioittaa perinteitään Turussa ja vastustaa 1800-luvulla rakennettujen talojen suojelemista Kaskenkadulla.
Kaskenkatu 3:n suojelusta yhä kina – Raimo Puolimatkan yhtiö vastustaa tai vaatii ainakin Turulta korvauksia

Kuva

Kiistely Kaskenkatu 3:n ränsistyvän miljöön ympärillä jatkuu. Turun kaupunkiympäristölautakunta sai tiistaina eteensä asemakaavaesityksen, jossa sekä Kaskenkadun varren uusrenessanssitalo että sisäpihalle ulottuva vinkkelin muotoinen empiretalo suojellaan. Esitys jätettiin vielä pöydälle.

Arkkitehti Arthur Kajanuksen suunnittelema uusrenessanssitalo on vuodelta 1892. Nykyturkulaiset tuntevat sen lähinnä alakerroksessa sijaitsevasta Bar Toimistosta. Empiretalo rakennettiin vuosina 1829–1830.

Kaavaesitys sallii 490 kerrosalaneliön uudisrakentamisen sisäpihalle. Rakennusoikeudella omistaja saisi varoja vanhojen talojen kunnostukseen.

––

Naapurusto olisi tyytyväinen Kaskenkatu 3:n talojen suojeluun, omistaja ei. Asunto Oy Kaskenkatu 3:n pääomistaja Suomen Talokauppa Oy jätti huhtikuun lopussa Turun kaupunkisuunnitteluun muistutuksen.

Suomen Talokauppa omistaa 80 prosenttia asuntoyhtiöstä. Sen hallituksen ainoa varsinainen jäsen on kiinteistöyrittäjä Raimo Puolimatka.

Nykykaavassa ei ole suojeluvelvoitetta. Muistutuksessa harmitellaan, että "Turun kaupunki on aloittanut taas kiinteistön uudelleen kaavoituksen ilman kiinteistöyhtiön hyväksyntää tai suostumusta". Turku haki kiinteistön jo 1980-luvulla rakennuskieltoon mutta ei 20 vuotta kestäneiden selvitysten jälkeen löytänyt perusteita suojelulle.

Suomen Talokaupan mukaan nytkään ei ole löydetty perusteluja tai kerrottu, kuka toteuttaa suojelun ja maksaa kustannukset.

– Vastustamme kaavaehdotuksen hyväksymistä ja kaavan valmistelua ennen kuin edellä mainituista asioista on taloyhtiön ja Turun kaupungin puolilta päätetty ja yhteisesti sovittu, muistutuksessa kerrotaan.

––

https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5 ... korvauksia
Havainnekuva kaavaselostuksesta

Kuva
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä MindW
#102350
Oulussa tuo olisi jo palanut. Toivottavasti saadaan suojeltua ja säilytettyä.
  • 1
  • 265
  • 266
  • 267
  • 268
  • 269
  • 286